naka-natsu to niku

barbeque.jpg Blogi jos toinenkin kertoo juhannuksesta, hiljaisesta järvestä ja taivaan väreistä. Meidän suomalaiskansallinen uho (prkl kyllähän grillataan ulkona vaikka satais kissoja ja koiria) kiehui kuiviin kun juhannuspäivä valkeni poutaisena, kosteana ja kolmenkymmenen asteen pahemmalla puolella kieppuvilla lämpölukemilla. Ei puhettakaan edes sammakkolammen rannalla kasvavan koivun alle raahautumisesta, saatikka jostain pidemmistä vaelluksista. Oma koti ja ilmastointi, grillit parvekkeelle ja liukovi auki vain pihvin tai sipulin kääntämistä varten. Tästä ei kovasti urbaanimmiksi päästä.
Miksi Suomessa ei ole tällaisia kaasugrillejä? Pieni, olkalaukkuun mahtuva grilli johon tehot tulee noin tunniksi kerrallaan riittävistä painekaasupulloista. Helppo, siisti, tehokas, turvallinen. Näillä oikeesti voi grillata vaikka junan vessassa jos siltä tuntuu. Kaasu maksaa ei-mitään ja tuli on vähintän yhtä tasainen kuin missään pallohiiligrillissä. Niin ja grilli itsekin maksoi muutaman kymmenen euroa.
Pakanallista keskikesän (naka-natsu, tai ehkä pitäisi olla natsu no naka ni? Mutta edellinen kuulostaa mun korvaan paremmalta) viettoa oli kutsuttu paitsi lähisuomalaisemme Minna ja Janne, myös toinen suomalainen pariskunta jonka M&J pelastivat Suomi-kirkolta sekä Franck & Sarah, ranskalaisina pihvi.jpg ihmettelemään suomalaisperinteitä – mä olin koko viikon kertonut mm. heille miten juhannuksessa on oleellista ruoka (ainakin 8 pakettia makkaraa pitää olla), juoma (kossu ja finlandia ja olutta sitten saunoessa) ja hukkumisen välttely. Ehkä ei oo niin suuri ihme siis että F&S päättivät valita Qi:n ja Danielin sivistyneemmät bileet – toinen suomalainen vieraspari juuttui myös toisaalle, joten kaikki oli kohdallaan: LIIKAA ruokaa, vähintäänkin RIITTÄVÄSTI alkoholia – booli (ex-tempore-viritelmäksi ihan onnistunut vaikka itte sanonkin), useampi sikspäkki olutta ja semisiideriä sekä finladiaa -, grilli ja suomimusaa. M&J toi itse leivottua leipää ja kasvimaan tarjoomuksia (ilmeisesti kampusalueella on useampikin yrttimaa josta saa käydä poimimassa minttunsa ja timjaminsa…) sekä kalaa – me keskittyttiin siihen lihapuoleen (niku). Lihamennjyy kulki japanilaistyylisistä herkistä marinoiduista lihasuikaleista seesaminsiemenillä koristettuina aitojen PIHVIEN kautta (joo pakko oli syödä syömäpuikoilla vaikka tiukkaa teki) rankkaan makkaraan. Suunnattomaksi uroteoksi lasken sen että löysin Ito Yokadosta grillimakkaraa – autenttista mautonta, muovikuorista, sisältä vetelää ja jauhoista ‘liha’tuotetta – luonnollisesti gurmee-hyllystä. maggara.jpg Makaronisalaatti, mansikkakakku, juustot, portviini ja grillatut banaanit suklaan kanssa – sellanen kuus tuntia yhtämittaista syömistä – varmisti sen, että kun lopulta koitti aika liikkua kohti sitä kuuluisaa Tokion yöelämää ei tarvinnut miettiä kovin paljon millaiset tamineet kiskoo päällensä, sen verran oli maha kasvanut illan aikana että vain löysimmät housut kävivät …
Ebisu Garden Palaceen päästiin siinä puolenyön kieppeillä – jo kotoa lähtiessä oli selvää että jos ulos lähtee niin takaisin ei ole tulemista ennen aamujunia, eli rankka yö edessä… tavallaan ehkä mun piti päästä todistamaan ittelleni että hei en mä nyt ihan täysin ikäloppu vielä ole… Sinänsä hämmentävää, koko elämänsä on asunut Helsingissä, vaikkei nyt ihan keskutassa kumminkaan niin aina on voinut teoriassa kävellä kotiin jos ei muuta löydy. Tai ottaa taksin. Täällä kumpikin on täysin mahdotonta; kävelyretkelle pitää ottaa teltta ja trangia mukaan, ja taksilla ajelu vie kuuleman mukaan kuukausipalkan heti jos haluaa matkustaa paria kilometria kauemmas. (Ne alle kahden kilsan matkat toisaalta on varsin kohtuullisen hintaisia, luokkaa viisi euroa.)
ebisu.jpg Klubi tuntui heti sisään astuttaessa kotoisalta, ihmiset pukeutuneet niinkuin missä päin maailmaa tahansa D&B-klubeilla. Ehkä 10% ulkomaalaisia, siitä huolimatta tatuoinnit ja olkapäät/selän paljastavat vaatteet on kerrankin vain cool eikä kummallista ja epäilyttävää… Pimeässä ja savussa ei tietäisi olevansa japanilaisten ihmisten ympärillä, ellei välillä huomaisi mikroshortseihin puettujen tyttöjen suorittavan asiallisia 40 asteen tervehdyskumarruksia. LTJ Bukemin lämmittelijänä ollut ‘Akira’ kiskoi aika napakkaa settiä pari tuntia, ja jossain määrin tuli sen aikana jo kulutettua jokunen kalori päivän syömingeistä.
Joskus aikaisemmin … jossain Brasilian itärannikon pikkukaupungissa, eräänä iltana eräs porukka söi itsensä ähkyyn ja sen jälkeen osui kummalliselle klubille jossa juotiin liikaa caipirinhaa ja tanssittiin avonaisen katon läpi loistavien tähtien alla – Shakiran Ojos Asi’n Thunder Club Mix ei ollu silloin vielä kenenkään korviin kantautunut. Tähdet, musiikki, basso joka itsessään riittää heiluttamaan hiuksia – taisi olla silloinkin synttärit. Tänä vuonna ei ollut tähtiä vaan sinisiä lasersäteitä vilkkuva diskotaivas … … …
… mutta euforia oli lyhytaikaista, elämä alkoi painaa ja väenpaljous vähitellen esti tanssimisenkin. Kukaan ei taaskaan muistuttanut mulle korvatulppiakaan. Etsittiin narikkalappu tanssisalin lattialta ihmisten jaloista jonne sen olin huolellisesti hukannut ja pelastauduttiin Boteron patsaiden koristamalle aukiolle penkille jäähtymään.
toshibuya.jpg Kaksi ja puoli tuntia ensimmäiseen junaan. Tuntui siltä että voisi jäädä sille samalle penkille nukkumaan – toistaiseksi Helsinki on ollu ainoa kaupunki jossa on voinut olla melko huoleton ja pahin mitä voisi tapahtua on että alkaa sataa ja tulee kylmä jos oikeasti jää nukkumaan penkille. Päätettiin kuitenkin liikkua, ja koittaa katsoa millainen tää Tokion yö nyt sitten on. Ebisu oli melko lailla kuollut – ihan kosmista nähdä tokiossa isoja katuja ilman ihmisiä tai autoja! – , mutta vain ehkä tunnin kävelymatkan päässä Shibuyasta ja siitä ehkä maailman vilkkaimmasta suojatieristeyksestä – matkalla oli paitsi lukuisia autioita alikulkuteitä pimeitä highwaynpohjia ja se brittibaari johon OIS voinut jäädä katsomaan kuinka ruotsi häviää hollannille nahkapallon kiusaamisessa. Ei jääty, vaan istuttiin viimeinen tunti Shibuyan juna-aseman ja Hachiko-koiran luona tehden sitä mitä kaikki muutkin – odottaen.
toshibuya.jpg
Ilmeisesti kaikki lähiseudun kuppilat sulkevat ovensa kolmelta, vaikka take-out-kahvia saikin Starbucksista vielä puoli neljältä. Ensimmäinen juna Shibuyasta Ikebukuroon lähti klo 04:38 ja Ikebukurosta pääsi taas Wakoon päin 5:05, ja siihen mennessä oli jo moneen kertaan mielestään kokenut Tokion yöelämää ihan riittävästi. Näin ensimmäistä kertaa Japanissa kuinka ihminen (japanilainen) huomaa tupakka-askin olevan tyhjä ja pudottaa sen – maahan, ei roskikseen; Hachiko-aukiolle alkoi ennen neljää kerääntyä väsynyttä porukkaa niin että enää ei mahtuisi kuin enää maahan nukkumaan. Joitain hermostuttavia amerikkalaisia tyttöjä, suurin osa japanilaisia teinejä joilla oli hauskaa, osa tosin nukkui huoletta maassa, penkeillä ja rappusilla. Vaaleneva taivas ja korpit pitää bileitään juhlijoiden jäljiltä jääneillä herkuilla. (Edelleenkään en osaa suhtautua korppeihin täällä – mun päähän ei mahdu että villi aarniometsien lintu täyttää samaa funktiota täällä kuin lokit Helsingissä… )
5:35 kotona, noin kahta minuuttia myöhemmin unessa. Itse asiassa taisin nukkua melko suuren osan junamatkoistakin, vain ihmeen kaupalla ei tullu ajettua saman tien Tobu-junalla maaseudulle asti.
Ehkä tää oli jonkinlainen juhannus; vaikka ei nyt tullutkaan mentyä riisipeltoon tanssimaan alasti…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s