Kirjameemi

‘Normaalioloissa’ tää kirjameemi jonka ns. kaikki on tehneet blogeihinsa Suomessa, ei saisi mua innostumaan – Kirjoja on Paljon, ei voi muistaa mitä kaikkea on kesken, jne, ja ei ketään oikeasti voi kiinnostaa mitkä kirjat mulla on kesken.. Nykytilanteessa jossa mulla on kylläkin kirjahylly mutta se ei ole läheskään täynnä, tekee ihan mieli katsoa mitä sinne on nyt vuoden aikana kertynyt.
Kotonasi olevien kirjojen määrä: 96
Näistä 7 liittyy jollakin tavalla tieteeseen, 22 japanin kieleen (!!!, mukaanlukien erilaisia sanakirjoja), 8 bujinkaniin, 15 matkaopasta tms, 6 valokuvaukseen liittyvää kirjaa ja neljä japaninkielistä manga-sarjakuvaa, joista yhdessäkään ei ole päästy kymmenettä sivua pidemmälle (otsikkosivu mukaan luettuna). Kaikista näistä kirjoista 59 on mun.
Viimeisin ostamasi kirja: Sooseki Natsumen “I am a Cat” (Wagahai wa neko ga aru).
Sain viikon ensimmäisen unettoman yön aikana luettua edellisen kirjan loppuun ja eilen oli jo paniikki ja hätä kun lukemista ei löytynyt. Pinossa odottaneen Da Vinci Coden hylkäsin parinkymmenen sivun jälkeen tympääntyneenä, en voinu välttyä mielikuvalta että joku yrittää kirjoittaa uutta Ruusun Nimeä. Fiilis oli vähän kuin kehnoa puppafantsua lukiessa, paitsi että se ei ollut puppafantsua. Mutta siis, eilen säntäsin hetkeä ennen sulkemisaikaa Shinjukun Kinokuniyaan, josta kahmin mukaani paitsi LP Bostonin, myös Gibsonin Burning Chromen ja viimeisenä tuon japanilaisen kulttuuriteoksen. Pettymys oli syvä kun illalla muistin että olinkin BG:n joskus jo lukenut.
Amazonista on etukäteistilattu Umberto Econ uusin romaani, pidän peukkuja että saan sen ennen Bostoninmatkaa.
Viimeisin lukemasi kirja: kuuluisan harakirin tehneen radikaalikeskustalaisen Yukio Mishiman “Runaway Horses”, neliosaisen sarjan toinen osa. Tiukkaa täydellisyyden etsimistä 30-luvun japanissa. Kirjailija teki itsemurhan samana päivänä kun toimitti viimeisen osan kustantajalle.
Kesken on nyt siis Da Vincin koodi (ja jäänee kesken), ja kissakirjaakin merkittävämpi (tai ainakin vanhempi) japanilainen romaani noin vuodelta 900. Siis Genjin tarina (Genji monogatari), kirjailija Murasaki Shikibu eli joskus 1000-luvun alussa. Hillitön tiiliskivi jota ei fyysisesti jaksa pitkään iltaisin lukea, ja yleensä kun avaan sen en enää millään muista mikä oli tilanne ja mikä hovin naisista tai Ise-luostarin ylipapittarista olikaan kulloinkin Genjin herkistelyn kohteena. Tavoitteena kuitenkin saada se joskus eläissään luettua. Just because.
Kissakirjassa onneksi sivuja vain reilu 600.
Kesken myös (jo n. 3:tta vuotta) Zen and the Brain sekä (vain puolisen vuotta) What Animals Want (kirja käsittelee eläinkokeita, niiden etiikkaa ja neuvoo koe-eläinten kohtelussa).
5 (tai 6) kirjaa, jotka luet aina uudelleen tai jotka ovat tehneet sinuun vaikutuksen
Laadidaa.
No, TSH tietenkin. Tarina Vailla Loppua on tullut luettua melkein yhtä monta kertaa, erityisesti ‘aikuisena’ se on tuntunut loppua kohden hienommalta. Olemisen sietämätön keveys. Ernst Mayrin “What makes biology unique?” (suosittelen lämpimästi kaikille biologeille. 100-vuotiaaksi elänyt biologisetä kertoo esimerkiksi miksi biologian pohjana ei voida käyttää samaa tieteenfilosofiaa kuin fysiikan.) Desmond Morrisin Alaston apina (luin 7-vuotiaana. lähtemätön vaikutus myös niihin aikuisiin joille selvitin sosiaalibiologisia syitä sille miksi naiset punaavat huuliaan.)
Eiköhän tuo 4 jo riitä.
Kenelle aiot jatkaa tätä ja miksi?
Eiks kaikki oo jo tehnyt tän.