Lukutaito: valinnainen

Kuulin juuri, että Japanissa Oikeasti Tärkeät Dokumentit on lainvoimaisia vasta, kun ne on luettu ääneen kaikkien asianosaisten kuullen. Ilmeisesti vaikka allekirjoitat paperin, siihen ei voi välttämättä vedota jos sitä ei ole sulle luettu ääneen. Arvelen että tässä on joku sellainen takana, että ei voida olettaa että henkilö osaa lukea. Tai siis, voidaan kai olettaa että aikuinen henkilö osaa ne noin 2000 virallista peruskirjoitusmerkkiä, mutta yllättäen lakitekstin lukemiseen se ei oikein riitä.
Hämmentävä ero Suomen vuokrakäytäntöihin: yleensä jos henkilö haluaa vuokrata jotain, tai ylipäätään laittaa hakemuksen asiasta X, lomakkeessa on kohta jossa kysytään koulutusta. Peruskoulu, ammattikoulu, lukio, ammattikorkea, alempi yliopistotutkinto, ylempi yliopistotutkinto, tohtori, mikälieguru. Täällä ketään ei kiinnosta hakijan koulutustausta; se, mikä painaa, on työnantaja ja työnantajan tausta. Hakijan itsensä luottotietojakaan ei juuri kukaan voi kaivella esiin yksityisyydensuojan vuoksi, mutta työnantaja ja sen luottotiedot syynätään tarkkaan.
Musta tuntuu että tässä jollain tavalla kiteytyy yksi isoimpia eroja perinteisen Japanin ja länsimaisten kulttuurien välillä: ihminen on osa yhteisöä, firmaa, klaania, hänen arvonsa määräytyy sen mukaan mihin joukkoon kuuluu, missä asemassa on siinä rakennelmassa. Vuokranantajaa ei kiinnostanut edes se, *kauanko* olen ollut RIKENin palveluksessa; jos RIKEN sanoo että olen heillä töissä, se riittää, ja jos sählään, RIKEN huolehtii asiankuuluvasta rangaistuksesta oman rakennelmansa sisällä.
Tästä huolimatta, elättelen edelleenkin toivoa että saan joskus itse sen sopimuksen käsiini, niin että siitä saa otettua kuvan ja laitettua blogiin.
Ai niin – sopimuksen päiväykseksi sitten laitettiin syyskuun 9. eikä 8, vaikka allekirjoitukset tehtiin maanantaina. Ehkä tästä sitten seuraa jotai parempaa onnea.

Advertisements

Hakusanoja

Hakukoneista saapuneiden hittien hakusanojen kärjessä on ‘koti-ikävä’ ja ‘Hello Kitty’.
Ja varsin vähän mitään rasvaista.
Onkohan tää nyt merkki siitä että olen liian kiltti, kun kukaan ei tule tänne etsiessään eksoottisia suvunjatkamistapoja.

Pieni talo jne – Kenji hoitaa

25166396_123e13e82a.jpgKaikista hankaloittumisyrityksistä huolimatta vuokrasopimuksenallekirjoitustilaisuus saatiinkin aikaan tänään klo 11 Metropolitan Plaza-hotellin baarissa. ‘Epämuodolliseen n. 20 minuutin mittaiseen tapaamiseen” saapui paitsi agentti Kenji, omistajan agenttitar, Kenjin agenttitoimiston johtaja ja omistaja itse. Omistaja on käyntikortin mukaan jonkun melko suuren yrityksen CFO Singaporessa. Kenjin paras kaveri kouluajoilta sattuu taas olemaan omistajan pomo eli saman firman pääjohtaja. Pieni maaila.
Tilaamme juotavat (Tonic Water mulle, muut ottaa kolaa ja jääkahvia), paljon kumartelua käyntikorttien vaihtamista, Kenjin pomo kertoo kuinka hän arvostaa sitä että olemme käyttäneet niin paljon aikaamme heidän yrityksensä kanssa tekemisissä olemiseen. Omistajan agentti kaivaa esiin kaksi sopimuskansiota – kyseessä on siis yli kaksikymmensivuinen dokumentti, japaniksi. Kaikki agentit iskevät lisenssinsä pöytään, todistaakseen lainvoimaisuutensa, ja omistajan agenttitar aloittaa sanomalla jotain juhlallista joka meille käännetään suurinpiirtein “Japanin lakia kunnioittaen…”
Ja agenttitar jatkaa lukien ääneen jokaisen kohdan, jokaisen pykälän, huomautuksen ja tarkenteen. Mä kunniakkaasti pysyn lukemisessa mukana, siis niin että tiedän että missä kohtaa riviä mennään, silloin tällöin tiedän mistä puhutaan mutta yleisesti ottaen en – sanavaraston puutteellisuus ei ainoastaan ollut huutava vaan karjuva. Kenji lähes-simultaanitulkkaa. Mukaan lukien kohdan jossa sanotaan että jos rakennus tuhoutuu maanjäristyksessä, ei vuokralainen saa jäädä siihen asumaan vaikka olisikin maksanut vuokransa. Ja kaikki kolme kohtaa joissa puhutaan siitä, että Yakuzan jäseniä ei saa päästää sisään eikä Yakuzan operaatioihin liittyviä asioita saa hoitaa kiinteistössä (prostituutio oli erikseen mainittu. Tatuointeja ei ilmeisesti eksplisiittisesti ollut kielletty, tuntui paremmalta ajatukselta olla kysymättä lainkaan). Ei lemmikkieläimiä (akvaario ei ole lemmikkieläin), jonkin aikaa pohtivat agentit että mites piano, mutta onneksi tulivat kysyneeksi että onko pianoa, ja kun ei ole, niin ei tarvinnut miettiä.
Kymmenien pykälien ja lisäyksien raasteesta mieleen tuskin o jäänyt oikeasti tärkeää, yleiskuvaksi kyllä jäi sellainen että systeemi on varsin reilu ja tasapuolinen, ja jos jotain valittamista löytyy, esimerkiksi agenttifirmojen toiminnasta tai tavasta huolehtia asioista, sopimukseen on merkitty heti kolme erilaista tahoa joiden puoleen voi kääntyä ja luukuttaa valituksen.
Vihdoin viimein, kun Kenjin pomon joutuu pahoittelemaan ja poistumaan seuraavaa appointmenttia varten, päästään allekirjoitteluvaiheeseen. Niin, allekirjoitus. Agentit puhuvat siitä että sovittiin että kun mun nimileimasin ei ole virallisesti rekisteröity, mä allekirjoitan paperit sen sijaan – ja se käy omistajallekin. Seuraava kysymys mykistää hetkeksi: “Onko allekirjoituksesi sitten virallisesti rekisteröity?” Onneksi Kenji pelastaa tilanteen ja toteaa että kirjoita sitten samanlainen allekirjoitus kuin tässä gaijinkortissa on. Katson korttia, näyttää olevan sellainen tyypillinen “M.UUsismmmi” tyyppinen jonka luulen osaavani kirjoittaa unissanikin – mutta ensimmäisellä kerralla siitä tuleekin mielestäni varsin erilainen. Kukaan ei kuitenkaan sano mitään, joten jatkan. Paperiin tulee myös nimi tikkukirjaimin ja osoite kanjeilla. Osoite, nimi ja allekirjoitus – tämä yhteensä *18* kertaa eri papereihin ja todistuksiin ja ties mihin, mulle on aina sanottu että koskaan ei saa allekirjottaa Japanissa mitään mistä ei ole ihan varma mitä siinä sanotaan, nyt on vaan pakko luottaa Kenjiin.
Nimmarinkirjoitustauolla jutustelemme Omistajan kanssa. Omistaja kertoo talosta, että sen on oikeasti suunnitellut joku kuuluisa arkkitehti, joka on suunnitellut myös Shinjukuun jonkun temppelin tai vastaavan. Pidän suuni tiukasti kiinni siitä seikasta, että mun mielestä se talo näyttää ulkoa päin aika tavalliselta tönöltä. Omistaja kun näyttää selvästi olevan varsin kiintynyt taloonsa, ja on huolissaan ettemme kohtele sitä kaltoin, ja muistammehan kastella pihamaan istutukset kolmen päivän välein (istutukset? Oliko siellä jotain istutuksia? Naapuritonttia rajaavaan aitaan (!) on talonseinästä noin kolmekymmentä senttiä, toivon kovasti että siellä ei ole mitään istutuksia tai joudun lippoamaan vettä räppänöistä sinne.) Omistaja itse käyttää toki hienoa leimasintaan, agentit käyttelee leimojaan ammattimaisen tottuneesti. Noin 15:lla kerralla onnistun kirjoittamaan osoitteeni kanjeilla suurinpiirtein samankokoisin kirjoitusmerkein. Kenji kehuu.
Lopulta tilaisuus on ohi, paljon kumarruksia. Kiinteistövakuutus jätetään vielä päättämättä, koska havaittiin että maanjäristysvahingot sekä kulut jotka aiheutuvat järistyksessä tuhoutuneen rakennuksen raunioiden raivaamisesta (sekä jotkut muut yllättävät kulut) korvataan ainoastaan jos vakuutukseen otetaan jokin salainen lisäpöytäkirja, joka ei maksa juuri mitään mutta vaatii sen että vakuutustarkastaja käy katsastamassa talon ja toteamassa että kestääkö se mitä (viikon sisään ollut noita melkein viitosen tärinöitä jonkin verran, että ilmeisesti ainakin sellaiset kestää). Itse sopimusta en edes saanut, koska se täytyy vielä hyväksyttää työnantajallani (!) ennenkuin se on lainvoimainen.
Tästä huolimatta, käytiin suorittamassa ensimmäinen vuokraerä (syyskuuksi) sekä tarvittavat avainrahat ja takuuvuokrat. Kenji näppäili tilinumerot ja summat ja homma oli hoidettu. Sopimukseen nimittäin yllättäen kuuluu Kenji-agentin palvelut kolmeksi vuodeksi, eli jos joskus tulee jotain tarvetta johonkin, vaikka katto alkaa vuotaa tai ilmastointi ei toimi, ei tarvitse kuin soittaa Kenjille, ja Kenji hoitaa. Kenji sanoi hoitavansa asuntoon 1.9. alkaen sähköt, kaasun ja veden, sekä auttavansa nettiyhteyden ja kaapelitelkkarisopparien tekemisessä (aikaisemmin Kenji oli luvannut myös että jos halutaan ottaa lainaa täällä, Kenji tulee mukaan pankkiin ja huolehtii paperitöistä).
Kenjin keinot tulee kyllä piakkoin suureen tarpeeseen: omistaja on paitsi kertonut naapurustolle, että syyskuusta hänen taloonsa muuttaa suomalaisia punatukkaisia tiedemiehiä (en ole varma, taisi puhua jotain professoreista), myös luvannut että menemme esittäytymään naapuristolle hetimmiten muuton jälkeen. Onneksi, ennenkuin kylmä tuskanhikeni ehti muodostaa lammikoita lattialle, Kenji hymyilee ja kohteliaasti rauhoittelee, “luonnollisesti tulen kanssanne suorittamaan nämä esittäytymiset!”

Kisat

CRW_3164.jpgLaitoin telkkarin päälle illalla. Kanavia selatessa jotain osuu silmiin, pitää kelata taaksepäin. Kyllä. Se on stadikka. Taitaa tulla ensimmäiset urheilukisat sitten Itaria ’90:n tai hesan MM-skabat joskus ’83 (kun Tiina Lillak heitti ainakin sata metriä. tai yli kuuskyt. tai jotain) joita tulee oikeasti katsottua. Lauantai-illasta meni merkittävä osa siihen että olin liimautuneena ruudun ääreen katsomassa miesten 400 metrin aitoja. Välillä kommentaattori kommentoi eläintarhan kentältä, ja taustalla meni VR:n sievä pieni lähijuna!! Japanilaisten kisastudio on koristeltu ‘Helsinki’-nimisen purjelaivan keulalla, talvisella kelohonkamökillä, kalastusverkoilla, vanhalla polkupyörällä? ja kummallisilla jouluvaloilla. Ja kuusentyngillä. Siis sinne on oikeasti rakennettu puolikas laivaa ja talvinen mökki.
Näyttää olevan kaunis kesäinen sää Helsingissä. Aurinko paistaa kirkkaasti, paljon ihmisiä aurinkolaseissa. Mieli heltyy kun radan reunoilla näkee seisomassa sellaisia tyypillisiä suomalaisia pönöttäviä miestoimitsijoita. Ponnaripäisiä vaaleatukkaisia naisia avustajina, joista yksikään ei HYMYILE.
Yhtä asiaa ei vain mieli kykene käsittelemään. Kesä on ja aurinko paistaa, ja ihmisillä on pitkähihaisia huppareita päällä? Ja kaikilla aurinkolasit?
Ja huomaan kannustavani japanilaisia.

Treenivaahto

Oli taas treenit. Sain turpaani, en osannut mitään, edes olla kunnollisena harjoitusvastustajana – “Yoe, noi sun taipumiset on ihan naurettavia (mulla on ikävä tapa taipua taaksepäin taivutettaessa niin pitkälle kunnes pää on lähes maassa) – perse maahan!” “Miten sä voit kaatua noin (lensin suoraan selälleni pitkäkseni kun jalat lyötiin alta), näytät nukelta, onhan se ihan kawaii mut heräänytjo” ja muutenkin olla yleisen huomion kohteena – tekniikan esittelyn jälkeen kerrotaan kaikille että Yoe ei nyt vaan osaa tätä, se yrittää tehdä jotain ihan muuta. Naama punaisena ponnistan aina maasta uudestaan uuteen hyökkäykseen, ja aina menee pieleen. Tukka repsottaa silmillä, en muista mikä on oikea ja mikä vasen jalka itselläni ja kumpaan polveen piti vastustajaa sillä potkia, ja sen kerran kun käytin heittotähteä meinasin osua senseitä silmään. (Tähtäyksessä oli siis harjoitusvastustaja noin 30 cm päässä musta). Polvetkin tohjona. Nauran itselleni enemmän kuin muut. Ehkä olen dojon klovni, mutta väliäkö sillä. I’m lovin’ it.
Treenien jälkeen porukka kokoontuu odottelemaan viimeisiä pukeutujia, katselemme pohjakerroksen salin karatetreenejä. Pari tiukkaa karatekidiä ottaa vapaamatsia, ilme on tiukka, valmentaja katsoo vierestä. On se urheilu vaan jotain muuta. Tuntuu hirveän etuoikeutetulta saada olla osa tätä budoilua. Täällä.
Ja kuten aina lauantai-iltaisin, vannon että kehitän jostain jonkun ylimääräisen jaksamisen joihinkin ylimääräisiin treeneihin viikolla. Vaikka tiedän, että jo maanantai-iltana jaksan ajatella enää sohvaa ja iltapalaa.

Harvoin kysyttyä

Löytyipä vihdoin saitti joka vastaa kaikkiin niihin kummallisiin japaniin liittyviin kysymyksiin joita et ole kehdannut kysyä, kuten, miksi posliinisupikoirilla – joita on erityisesti sobaravintoloiden edessä – on niin isot kivekset?

Pieni talo preerialla

.. ei sentään vielä. Mutta aivan uskomaton säätö ja sähellys.
Lähdetään siitä tilanteesta, jossa laskemme että *jos* saamme lainaan rahaa jostain tarpeeksi nopeasti, talon vuokraaminen on mahdollista, jos hintaa alennetaan yhden kuukauden avainrahan verran. Tämä ilmoitetaan agentille, joka neuvottelee omistajan käyttämän välittäjäfirman edustajan kanssa, joka neuvottelee omistajan kanssa. Vastauksena tulee tarjous, että tämä käy, mutta voisittekos muuttaa vaikka elokuun alussa taloon. Tämä on käytännöllisistä syistä mulle aivan mahdotonta, eritoten sen vuoksi etten ole puolta elokuuta edes maisemissa. Lisää neuvotteluja. Ja ehdotus että voisittekos sitten muuttaa syyskuun ensimmäinen päivä, mutta allekirjoittaa sopimus 16.8 mennessä. Lasketaan, hankalaksi menee, erityisesti taas mun matkustelujeni vuoksi, mutta okei. Kyseinen päivä on perjantai, lupaamme tiistaihin mennessä ilmoittaa saammeko rahaa, mikäli agentti ilmoittaa ensin että käykö tämä järjestely nyt varmasti omistajalle.
Maanantai-iltana kuullaan että omistaja suostuu. Rahat järjestyvät (*syvä kiitos ja kumarrus*) tiistain aikana – Suomeen. Välittäjälle näytetään vihreää valoa jatkaa neuvotteluita, käy ilmi että omistajan käyttämä välittäjätoimisto on Obon-lomalla 10. – 16. päivä, sopimus on saatava aikaan ennen sitä. Tiukaksi menee, mutta eiköhän se onnistu… Keskiviikkoaamuna rahasiirto Osuuspankista UFJ:lle, kertovat että siirtoon menee aikaa 4 päivää. (4 päivää?!?! mitä ne rahat tekee sen aikaa? UFJsta Nordeaan siirrän rahaa yön yli.) Maanantai on 8. elokuuta eli pitäisi olla hyvin aikaa ennen Obonia.
Vaan käykin ilmi, että talon omistaja, joka asuu Singaporessa, sattuu olemaan maassa viikonlopun ja maanantain, ja haluaisi hoitaa asian silloin. No, alustavasti sovitaan sopparinkirjoitus maanantaiksi, kaikki näyttää sujuvan. Kunnes, Singaporelaisille tavoille oppinut japanilaismies ilmoittaa että maanantai ei käy, kun maanantai ei ole kovin suotuisa päivä tärkeille sopimuksille. En ole itse asiassa varma oliko se maanantai yleensä vai onko 8.8. jotenkin muuten epäsuotuisa päivä. (ehkä 8+8 = 16 on jotenkin ikävä? tai jos kirjoittaa kiinaksi 8 8 niin siit tulee neljä pensselinvetoa ja ne yhdessä merkitsee jotenki vaikka kuolemaa?) Eli käviskö sunnuntai-ilta? No eipä käy, mulla kun on mun elämääkintärkeämpiä hiiriä viipaloitavana siihen aikaan. Agentti, joka on tähän asti vastaillut kaikkiin maileihin noin kolmen minuutin viiveellä, vaikenee puoleksitoista vuorokaudeksi, jättäen vastaamatta myös kysymyksiin siitä, millaisia dokumentteja tarvitsen firman puolelta.
Torstai-iltana vihdoin saan paitsi tiedon siitä että maanantai ehkä käy sittenkin, ja listan asiakirjoista, joilla mun on mahdollista vakuuttaa agentuurifirma ja omistaja siitä, että RIKEN suostuu olemaan mun vuokrani takaajana. (Täällä siis ei pääse ihminen vuokralle, jollei ole takaajaa. Takaajaksi kelpaa kunnollinen Japanin kansalainen tai yritys.) Menen listan kanssa ensin oman sihteerin luokse, joka on hämmentynyt eikä tiedä miten asiat voitaisiin hoitaa. Hän myös kertoo mulle että toisin kuin olin kuvitellut, mun pomoni ei tosiaankaan takaa mitään, ja kehottaa vierailemaan BSPDn luona. Löydän BSPDn officesta onnekseni tutun englantilaisen naisen, joka ohjastaa mut erään tytön luokse, sanoo hänelle että kyllä tämä Marylka osaa japania, ja poistuu. Tyttö ihmettelee, menee hakemaan ilmeisesti esimiehensä, jonka kanssa ihmettelevät asiaa ja hölöttävät siinä välissä mulle japaniksi jotain, josta ymmärrän lähinnä että jokin ongelma on. Että RIKENillä ei ole tapana antaa ulkopuoliselle inkanshomeishoota eli leimasimensa rekisteröintiotetta (joka oli vaatimuslistassa ensimmäisenä). Toisen vaatimuksen, company profilen, luulin olevan helppo – onhan meillä tuo instituutin brosari. Vaan siinä ei ole budjettiselvitystä. Ei kelpaa. Ja viimeinen, RIKENin allekirjoittama ja leimaama vakuutus siitä että takaa vuokran, on erityisen hankala, ja ilmeisesti sen hankkimiseen menisi *kaksi* viikoa. Yritän selvittää japaninkieleni rajoilla että tämä ny pitäis hoitaa maanantaihin asti. Englantilaisnainen vie mut käytävään rauhoittumaan, kertoo että anna tytöt hoitaa. Kuulen että agentti on sopinut omistajan agentin kanssa että jos rahat ei o siirtyny maanantai-aamuun mennessä, he kelpuuttavat printin Osuuspankin verkkopankista josta käy ilmi että rahaa on jonnekin menossa.
Puoli tuntia myöhemmin saan puhelinsoiton – japaniksi – ja ilmeisesti jotenkin hommat on hoidettu RIKENin ja välittäjäfirman välisillä sopimuksilla. Vaikuttaa siltä, että RIKEN on sen verran valtaisa firma että sitä ei pikkuiset välittäjäfirmat komentele. Mun tosin pitää allekirjoittaa paperi, jossa vannon että en aiheuta vahinkoa asunnolle enkä RIKENille joka takaa asunnon. Kuulen että välittäjäfirma lähettää sopimusdraftin tarkastettavaksi RIKENille, ja meille vain käännöksen, ja ilmeisesti RIKEN on saanut omansa mutta minä en vaan ole sitä nähnyt. Ihmeteltiin myös sitä, että miten voin allekirjoittaa sopimuksen kun oma nimileimasimeni (inkan) on rekisteröity ainoastaan pankkiin eikä kansallisiin arkistoihin… Onneksi sovittiin että jospa vaikka ihan vain allekirjoitan. Tänään tuli mailissa ilmoitus pienestä budjetoimattomasta kulusta, pakollisesta kiinteistövakuutuksesta, joka mukana tulevan selventävän sarjakuvan mukaan korvaa mm. vahingot jotka aiheutuvat putoavista esineistä (esimerkkinä lentokone joka osuu taloon). Ja vaikka agentti kuinka selittää, en tajua systeemiä, jossa voi valita vakuutusskeman B41 jossa 20000 yenin vakuutusmaksua vastaan (kahdeksi vuodeksi, kertamaksu) maanjäristyksen aiheuttamia tuhoja henkilökohtaiselle omaisuudelle korvataan 4 miljoonan jenin edestä, tai skeman B99 jossa samaa 20 000 yenin maksua vastaan omaisuusvahinkoja korvataan lähes 10 miljoonan jenin edestä. Sanoin agentille et sellane 20 000 yenin vakuutusskema olis hyvä. Saamassani laskun käännöksessä lukee että maksakaa 35000, kiitos.
Tarina jatkunee… en usko että ollaan viel lainkaan selvillä vesillä…

On Assignment

So, you need to write a review on X. And you know next to nothing about X, except that it exists, is important and extremely complicated. How to proceed? The boss is not helping out by pointing towards useful other reviews.
Open your favourite PubMed database, throw in some key words – not too many, two is enough. browse through the results, open the first two in new browser windows, read the abstracts, introductions, discussions, click open any links to interesting referenced articles, which you proceed on to read after the first one. Keep notes, first just of key words that come to your mind and might be useful in next PubMed searches. Print out some of the articles that seem very central to the subject, such that you wish to keep on hand (double-sided) later. Take them with you to the coffee room, spill some coffee on the most important figure, makes it certain that you remember the content.
Next step is not only browsing articles referenced by the ones you’re reading, but going the other direction by looking through the ‘cited by’-lists. Now you start to find the really relevant and more recent reviews. Upgrade your lists of keywords with copy-pasted sentenced from the conclusions and introductions. Don’t worry about plagiation, you’ll anyway be working with the sentences tens of times over and over, moving words around, so that the original sentences vanish. Don’t worry about putting in the list same things again and again; you’ll have the freedom of selecting the best. Along with the first phrases, please DO include the reference.
At some stage you’ll have 5 different browser windows open, each with 10 or more tabs with the forward and backward chains of referencing and approximately 10 times as many pages worth of notes than the actual review needs. Depending on the broadness of X, you actually might reach a point where each new opened tab does not any more spawn any more – indeed, you close more windows than open, since you see from the headers of an article – the title, the journal, the AUTHORS which you are by now more familiar with than the members of your lab – whether it’s any likely to provide any new insights. You start to skip all journals that are either not reviews themselves or Nature-level publications or older than 6 months. You leave in the evening with your head spinning with all the ramifications if X.
Next day, open the file, invent some subtitles, and start glueing the sentences together, as quickly and effortlessy as possible. This also means – lazily. Don’t bother with fine connecting passages, just cut and paste and mix all the sentences you had collected until the result LOOKS like a review article from a distance. Take an other break (night), open the file again, smooth the worst rough edges, submit to your boss with very shy apologies for the text being a complete mess, and you know it odes not make any sense, but if the boss could kindly see if you’re going into the correct direction.
Voila. The rest – the endless rounds of polishing and editing the text and ‘add a few sentences about Y’ are just the usual. Not an inch different from writing your normal ‘I did these experiments and thus claim the following’ -type works. But the point is, you’ve really reviewed X and for at least some days you actually do know something about it.
Actually, found it quite a delighting experience. Even though I know now is when the real work starts to get it published.

Martial Art

Always wanted to be able to swing the sword like Zatoichi? Or, Beat Takeshi more precicely? Now it’s possible. The Ancient Art of Swinging the Sword on Screen has been formalised into Tate-do, with kyus and dans, just like your average karate.
At the Tokyo branch of the school, the head master is Kikuchi Ryuji who has taught Beat Takeshi and Ken Matsudaira to perform; I’m not certain if the ‘dead trout’-movements are included in the curriculum.
Trial lesson only 3000 yen. The school is interested in training teachers to teach this valiant art in your own country as well. Uma Thurman most likely NOT included.