Jälkiviisautta ja japani-yhteensopivia reseptejä

NEC_0039.gifOn se hämmentävää, että vaikka on suunnaton talo ja patio ja grillikatos, niin kaikki kymmenet vieraat silti änkevät siihen yhteen olohuone/keittiökerrokseen. Huolimatta esimerkiksi siitä, että kolmannessa kerroksessa oli huomattavan paljon viileämpää. Keittiössä luonnollisesti oli taas parhaat bileet, osasyynä se, että tehokkain ilmastointilaitteistamme puhaltaa suoraan sinne.
Yhtäkään naapuria en saanut houkuteltua käymään kylässä; voi tietysti olla syynä se että kaikki (vähäiset) yritykseni asian ilmoittamisesta tulkittiin ilmeisesti pyynnöiksi olla häiriintymättä metelistä. Eilen illalla muuten myös ensimmäistä kertaa havaitsin kiittäväni mielessäni niiden kaupunkisuunnittelijoiden kaukonäköisyyttä, jotka ovat päättäneet että julkinen liikenne loppuu Tokiossa puoliltaöin – on aika saletti että kaikki vieraat poistuvat ennen puoltayötä (jolloin muutun tunnetusti kurpitsaksi). Ei niin etteikö yökylään saisi ja pitäisi jäädä jos siltä tuntuu, mutta mun piikkinen ja epäsosiaalinen luonteeni on aina peloissaan että joutuu seuraamaan kuinka liian paljon juoneet kovaääniset vieraat päättävät puoli kolmelta aamulla että on loistoidea sytyttää grilli uudestaan sanomalehdillä ja ryhtyä grillaamaan oluttölkkejä.
NEC_0040.gifRuokaa ja juomaa riitti ilmeisesti vallan mainiosti kaikille; ainakin aamulla kun katsoin jääkaappiin ja huomasin sen olevan edelleenkin ääriään myöten täynnä erilaisia lihoja (esimerkiksi jotain erittäin kuuluisaa Tsukuban kinkkua, jota erään vieraan isä oli lähettänyt), makkaroita ja olutta ja sauerkrautia ja viinejä (juustojakin oli mutta oikeasti ne olivat ajan mittaan lämmenneet sen verran että olivat sulaneet.. umm… käsittelykelvottomiksi) ja sakea (jotain hyvin erikoista Yamanashi-prefektuurin kirsikankukkasakea), kokonaisia maissintähkiä ja paahdettavaksi tarkoitettuja kastanjoita. Myös sipsejä ja karkkia on toisenkin bileen tarpeisiin… Puhumattakaan roskista, joita on mulla nyt 5 säkillistä parvekkeella odottamassa asiaankuuluvia keräyspäiviään.
Sain sitten lopulta omenapiirakkani (joita ei jäänyt yli lainkaan) toimimaan SVJ:n urhealla avustuksella (leivoin joka päivä tällä viikolla testipiirakan joilla testasin eri aineiden ja paistotapojen eroja, ja SVJ joutui vähän väliä maistamaan ja kommentoimaan)- ilmeisesti ongelma oli siinä että käyttämäni sokerin sulamispiste oli liian alhainen ja tämän vuoksi lopputulos muistutti lähinnä omenanmakuista nekkua. Lisäksi kiertoilmauuni ilmeisesti ei vaan pysty paistamaan käyttämäni uunilevyn pohjan läpi tarpeeksi tehokkaasti, mutta tästäkin selviää kun laittaa piirakan päälle puolessa välissä foliota suojaamaan päälliskerrosta palamiselta. Seuraavaksi voisin ryhtyä treenaamaan pullataikinapohjaisia juttuja – viime jouluksi onnistuin jotenkuten, mutta en ollut lainkaan tyytyväinen lopputulokseen. Ehkä silti odotan että joku seuraava uhri saapuu vierailulle, eihän sitä voi yhtä miestä loputtomasti kiusata…
Voiton kokkikisassa taisivat viedä mukanaan tosin M&J, joiden taituroimat karjalanpiirakat veivät sanat suusta japanilaisilta (kuvassa Mariko, joka ei suostunut syömään karjalanpiirakkaa sormin vaan käytti niihin varsin taitavasti syömäpuikkoja) ja liikuttivat mut lähestulkoon kyyneliin. Siis, todellakin on olemassa karjalanpiirakoita joita saa Alepan leipäosastolta, ja sitten on Karjalanpiirakoita joita ilmeisesti osavat tehdä vain aidot natiivit karjalaiset.
Mä itse pohdin “mitä ihmettä tavallista bileruokaa täällä pystyy tekemään järjelliseen hintaan”, ja keksin että saahan täältä porkkanoita ja kurkkuja, joita vois sillai viipaloida ja sit niit vois dippailla kastikkeisiin. Ja ei kun dippejä etsimään… S. ihmetteli että “senkus teet itse” – niin, Suomessa niitä tehdään vähävaivaisimmin niin että otetaan purkki kermaviiliä ja sit laitetaan siihen sekaan niitä dippimausteseoksia mitä myydään sipsien vieressä.
NEC_0041.gifVaan mitenkäs löydät kemaviiliä. Ehdin jo pohtia että jospa yrittäisi ottaa sitä viilinkaltaista tuotetta ja jotenkin … pilaannuttaa sen kermaviiliksi, mutta onneksi keksin paljon paremman vaihtoehdon: mennään ison tavaratalon ruokaosastolle ja ostetaan kaikki maitopohjaiset kerma – ja jogurttityyppiset tuotteet, ja sit vaan testataan mikä toimii. Havainto 1) ‘sour cream’ on ihan hirveän jäykkää tavaraa Havainto 2) “Kasupi-ka” eli ‘kasupi-meri’ tai kaspianmeri-niminen tuote päätyi lähimmäksi kermaviiliä. Tai ei se ollu oikeastaan lainkaan kermaviiliä, mutta kun siihen tarpeeksi sekoitti mausteita niin kyllähän siinä dippas. Hetken aikaa sai pohdittua notta mitäs teen sitten kaikilla noilla hapankermoilla, kunnes SVJ-nero keksi ehdottaa hunajan ostamista. Lisää vain ne aikaisemmin valittamani mukasuolakurkut, ja meillä on lähes aitoa suolakurkku-smetana-hunajajuttua. Jei.
IMG_0727.gif
Ruokalistalle sain ahdettua vielä grillatuja tuoreita ananasviipaleita, grillattuja täytettyjä herkkusieniä ja tomaatteja, grillattuja suklaatäytteisiä banaaneja (kaikki nää herätti hämmästystä, ilmeisesti monille ei oo tullu oikeasti mieleen että grilliin voi laittaa jotain muutakin kuin lihaa ja kalaa), guacamolea, vaniljajäätelöä ja suklaakeksejä. Valitettavasti aika ja vieraiden vatsojen vetokyky loppui paljon ennen kuin ehdin päästä lettutaikinan sekoittamisen kimppuun… Boolia meni noin kymmenen litraa, suurin osa siitä S:n sinistä suomiboolia (oon varma että osa japanilaisista vieraista poistui paikalta uskoen että Blue Curacao on suomalaisten kansallisjuoma), noin neljä litraa meni mun tekemää maineikasta Tatankaa – joka itse asiassa taisi tällä kertaa onnistua paremmin kuin koskaan aikaisemmin, koska ymmärsin liuottaa mausteet viinaan jo edellisenä iltana.
Kaiken kaikkiaan tais olla hyvä bile. Ja hyvä juttu siinä että kaikki pysyivät yhdessä kerroksessa – ei tarvitse siivota muita kerroksia. Ei niin ettäkö siivottavaa varsinaisesti olisi ollu paljon, yhdellekään pahvilaatikkoa peittäneelle pöytäliinalle ei tullut tahran tahraa eikä kukaan kaatanut punaviiniä tapetille. Täysin mulle tuntemattomia henkilöitä paikalle ilmaantui vain jokunen, joista yksi – Uusi-Kaledonialainen kundi joka oli neljän päivän japaninvierailun aikana jo ostanut kielettömän sähkökitaran – paitsi sai pisteitä juomalla hyvällä halulla salmiakkivodkaa ja tervasnapseja, myös sai mut tekemään jotain niin ajattelematonta kuin kaivamaan sähköviuluni kotelostaan ja virittämään sen – en oo koskent siihen KAHTEEN VUOTEEN…
Ainoa Totuuskin pysyi toimintakykyisenä 9 tuntia – vaikka alkoholinhajotusentsyymivajaa mies kyllä joutui sammumaan ainakin kolmesti ja kärsimään ainakin kaksi laskuhumalaa ko. ajanjakson aikana. Pahimmillaankaan hän ei yltynyt kertomaan mitä hänelle tulee mieleen tyttöjen paljaista olkapäistä vaan ainoastaan näytti valokuvia hurjasta nuoruudestaan – mun on myönnettävä, että vaikka EN nähnyt mitään alastonkuvia, musta oli ihan tarpeeksi järkyttävää nähdä kuva jossa Ainoa Totuus on metrossa pukeutuneena mikrohameeseen ja korkokenkiin…
Naapuritkaan ei ilmeisesti ahdistunu kauheasti. Naapurintäti hymyili ja sanoi päivää kun kävin herättyäni (noin kahden aikaan iltapäivästä) siivoamasta patiolta vettyneet punaiset paperilyhdyt pois katukuvaa pilaamasta.
Tänään sataa. Juuri sellainen päivä jonka voi viettää torkkuen kotona.
Torkkua kotona? Jotain mitä en ole koskaan oikeasti halunnut tehdä edellisessä asunnossa. Ei se ollu koti.
Jestas että tykkään tästä talosta.
Jestas että tykkään Tokiosta.
Ehkä tää tästä. Jos vaan jaksaa lentää.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s