Supersunnuntai: Ne vs Me 1-6

poster1.jpgI’m on roll. Olen rullalla.
Sunnuntain ohjelmassa oli kaikki ne kolme posteria jotka oli aikaisemmin – abstraktien perusteella – aiheuttanu mulle sydämentykytyksiä, että onko ne päässeet pidemmälle kuin minä, olenko myöhässä tutkimusteni kanssa.
En oo. Vaikkei mikään niistä ollut huono tai virheellinen, ne on kaikki ainakin puoli vuotta jäljessä musta, ja muutenkin näytti olevan suuntaviitat hukassa. Ja mistä suuntaa etsitään? Seisoin neljä tuntia posterillani luennoimassa tauottomasti ja pelkäämäni kilpailijat seisovat jonossa kysymystensä kanssa ja tekevät muistiinpanoja. (Virallisesti mun olis pitänyt seistä siinä vain tunti ja käyttää loppuaika muiden postereiden lukemiseen… mutta sillä hetkellä kun nastasin lapun ylös alkoivat kysymykset enkä olisi hengissä selvinnyt ellei Javi olisi tuonut mulle vähän väliä uusia vesipulloja).
Ehkä tähänastisen “uran” kohokohta: Prof. Y., Israelilainen Grand Old Man, siis oikeasti antediluviaanista kastia tulee posterilleni. Mä tykitän ties kuinka monetta kertaa litaniaani “ja siis, GABAergisillä soluilla on leveät aktiopotentiaalit, ne spaikkaa hitaasti JA niiden spaikkaustaajuus hidastuu nopeasti”, ja Y keskeyttää: “siis tarkoitat glutamatergiset solut.” Mä vastaan, että en, tarkoitan todellakin että GABAergiset solut. Y. ottaa silmälasit kyömyltä nenältään ja katsoo mua silmiin noin viiden sentin päästä: “Ootko sä tässä nyt kertomassa että nää toimii täysin päinvastaisesti kuin mitä joka ainut alan perusteos opettaa?” Mä hymyilen kuin Hiroshima vuonna ’45 ja sanon “Yes, that’s what I am saying”. Ah. Vähän sama kun Niobe kertoi Camarillassa Glennfinnanille että oli viettänyt pääsiäisyön Vatikaanissa, Pietarinkirkon kyptassa. Että mitä teit??
Porukkaa oli siis aivan valtavasti. Tietysti, 30 000 osanottajan joukosta täysin randomistikin aika moni eksyy posterille X, mutta suurin osa näistä oli tullut paikalle erittäin tarkoituksellisesti. Tää lähes tulkoon korvaa sen pahan mielen että eräs tietty henkilö ei tullut, eikä edes tullut katsoneeksi ohjelmasta onko mulla esitystä.
Ja se malli, jonka ne Toiset oli tehny: kyllä, niillä on malli, vaan ne ei edes itse tiedä mitä se mallintaa. Ja niillä ei ole kaikkia kanavia. Ja me tehtiin salamannopea strategianmuutos: sen sijaan, että mä nyt käyttäisin seuraavat kolme kuukautta siihen, että opiskelen miten malli tehdään, otettiin yhtä mallinnusgurua kainaloista kiinni, kannettiin se nurkan taakse ja tehtiin kollaboraatiodiili: mä lähetän sille parametrit jotka pitäis saada malliin, ja data johon se malli pitää sovittaa, ja se tekee pohjatyön ja sovituksen, omien sanojensa mukaan siihen menee aikaa viikko. Sen jälkeen mä lennän viikoksi sen luoksi säätämään ja viilaamaan malli viimeistä piirtoa myöten siistiksi, ja homma on julkaisuvalmis; luultavasti ennen niitä toisia joiden on vielä tehtävä paljon työtä ennenku ne voi julkaista.
Ja mua ei yhtään haittaa, että ko. mallinnusmestarin labra on Palermossa, Italiassa.
(Ja kun se posteri on nyt julkaistu, ja jaettu handoutteina (jotka loppui kesken alle tunnissa) niin voin sen laittaa julkisestikin näkyville: tuolla on hiemen pienennetty giffiversio.)
Tänään on löysäilypäivä, jolloin käyn katsomassa tuttujen postereita ja rupattelen mukavia.
I’m lovin’ it. Tää olis paras muistaa sit kun on taas se vaihe jolloin ei halua muuta kuin mennä futonin alle itkemään.

9 thoughts on “Supersunnuntai: Ne vs Me 1-6

  1. Update: osanottajia tässä Woodstockissa on yli 44000. Edellinen ennätys oli 36000. Ja niiden joukossa ei o yhtään punapäätä mun lisäkseni (paitsi muutama haalea irlantilainen). Mietin että onko otos jo riittävä, että voisin vetää johtopäätöksen, että neurovelhot yleisesti ottaen välttää hiusten värjäystä punaiseksi?

  2. Simo: Prof. Y, joka on tunnettu hajamielisyydestään, muisti mut vielä seuraavana päivänä kun törmäsin siihen kahvijonossa. (uskomatonta, mutta kongressikeskuksen Starbucksit kykenevät tuottamaan kahvia tälle joukolle ilman ongelmia – ja laatukin on ollut tasaista).
    Toki on mahdollista että Prof. Y. ei muistanut enää mun juttua vaan ainoastaan mun hiukset. Vähän niinkuin Prof. C, erään nimeltämainitsemattoman suuren neuroimagointifirman pystyttäjä joka pitää aina punaista paitaa päällään, ei koskaan jätä kehumatta mun hiusten väriä vaikka missä sen tapaisi.
    Hemi: hiukan hermostuttaa kyllä – tää juttu on saatava purkkiin nopeasti. En halua ajatella vielä loppuvuoden työurakkaa, johon kuuluu joka viikolle skeduloidut hiiret ja kahden paperin valmiiksikirjoittaminen.
    Anne: you know it. Näiden hetkien takia jaksaa taas kaksi vuotta kurjaa raatamista. 🙂

  3. Ehkä brändäänkin itseni lilapäänä; olen viimeisen vuoden aikana tykästynyt violettiin hiustenväriin. Se olisi ainakin takuuvarma keino jäädä ihmisten mieleen tässä skenessä. 😉 Harmi vaan, että se näyttää hyvältä noin viikon, sen jälkeen pitää värjätä uudestaan. (Mitä, pitäiskö muka jotain tiedettäkin ehtiä tekemään?)

  4. Ei hyvää päivää, sä olet kyllä hämmästyttävä otus. Migreenikohtaus kuulostaa naheelle, mut tää postaus on timangi. 🙂
    Itsekkäästi toivon, että joskus ehtisit Suomeen ja vois mennä Engeliin teelle. Ajattelen aina sinua, kun nään niiden ikkunan.

  5. Hemi: en nyt haluis kuulostaa mainosmieheltä, mutta ookko kokeillut Goldwellin Elumenia? Mä en tiedä minkä värinen tukka sul on luonnostaan, mutta jos se on tarpeeksi vaalea että värin saa näkymään, Elumen ei irtoa, ei millään. Mun tukka pysyy kirkkaan punaisena sen noin vuoden mittaisten värjäysintervallin ajan, ainoastaan juuria pitää korjata.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s