Yllä meren, alla lasikaton

Curie-M(1912).jpgPäivän tieteeseen liittyvä teoreema, joka ei varsinaisesti liity loppukirjoitukseen mutta jatkona edellisiin värikyniin ja muistikirjoihin: tiedettä ei tehdä myöskään niin, että lasketaan työntekijöiden palkkaa.

Viime aikoina on ollut kädet niin täynnä työtä, että ei ole kyennyt siitä edes mitään kertoilemaan – hyvä että on saanut pidettyä ne paljonpuhutut muistiinpanoni ajantasalla. Onneksi – tai onnettomuudeksi, miten sen nyt katsoo – maanantain viikkopalaverissa tultiin sen tosiasian eteen, että tähän ekaan paperiin ei nyt sillai Aikuisten Oikeesti tehdä enää yhtään koetta, ja sen sijaan että olisin sitten tehnyt kokeita sitä seuraavaa juttua varten luovutinkin yli puoli vuotta yksityiskäytössäni olleen laitteiston review-kommenttien paineen alla hikoilevalle kolleegalleni – vaikka olisi siellä olisi ollut hiiriäkin tarjolla. Kauhean koekiireilyn jälkeen on edessä hetki, jolloin pitäisi ajatella, lukea, kirjoittaa ja viimeistellä analyysejä – ja kuten yleensä, ensimmäinen kokeeton päivä putken jälkeen menee multa lähestulkoon harakoille. On niin tottunut tiukkaan aikataulutukseen (kymmeneltä liemet valmiiksi ja kuplimaan, lounaan jälkeen leikekelkka jäihin ja aseet valmiiksi, tunnin päästä preparaatio, sitten laitteiston lämmittelyä puoli tuntia, puoli tuntia henkistä valmistautumista (=blogien lukemista), ja sen jälkeen solua solun perään niin kauan kuin lätty kestää) että tällainen "tarttis tänään varmaan tehä jotain" – tilanne ajaa mut lähinnä paniikin partaalle.

Tyhjensin jo roskiksen ja siivosin pöydän, mitä nyt? Aikaa siis paitsi haaveelliseen ikkunasta ulos Fujille päin katseluun myös turhanpäiväiselle jaarittelulle kuvitellun yleisön edessä.

Eräs johtavassa asemassa oleva tieteentekijä täällä tilitti mulle siitä, kuinka useampi kuin yksi parhaillaan paikalla olevan Scientific Advisory Councilin jäsen on todennut, että "kuulin että olet mennyt naimisiin" –  ja tämä ärsytti kovasti. Ajattelin että kyse oli vain tavallisesta "mitä hittoa se niille kuuluu" -ongelmasta, vaan erehdyinpä: ilmeisesti näissä piireissä naimisiinmeno tarkoittaa sitoutumista ja lojaalisuutta työpaikkaa kohtaan ja siis näin henkilö ilmaisee kiertokautta kiinnostuksensa instituutin johtoportaikossa nousemista kohtaan. Sen enempää kyseistä asiaa käsittelemättä: kun kyseessä on siis mies, hänestä tulee luotettavampi työntekijä naimisiinmenon jälkeen. Nainen taas lienee sinkkuna parempi työntekijä, kun ei ole miestä, jonka matkaan voisi joutua lähtemään toisaalle, puhumattakaan mistään raskaaksi tulemisesta. Siinä missä lapset tekevät miehestä tunnollisen ja vakaan työntekijän, naisesta tulee mielikuvissa korvatulehdusten ja päivähoito-ongelmien välillä ailahteleva riskitekijä.

irene-marie-labo-b.jpg

Kuuntelin aamulla Ylen eilistä Ykkösaamu-podcastia työmatkalla, ja siellä joku haastateltava heitti, että naisen täytyy olla kaksi kertaa niin tyhmä kuin miehen jotta siitä voidaan veistellä vitsejä. Sutkaus viittasi tietysti siihen taannoiseen tutkimukseen, jonka mukaan johtavaan tiedeasemaan pyrkivällä naiskandidaatilla on oltava kaksin verroin julkaisuja CV:ssään jotta häntä arvostettaisiin saman verran kuin muilta osin identtistä mieskandidaattia. Järkyttävää, totta, mutta ei oikeasti hämmästyttävää, jos uskalletaan myöntää miten syvällä ennakkoluulot istuvat. Naisten vähäisyys korkeilla paikoilla ei siis ole yksinomaan selitettävissä naisten omilla valinnoilla jättää tuuliset johtoistuimet miesten hoidettaviksi.

PLoS Biologyn essee kertoo meille sen yllättävän tosiseikan, että naiset ja miehet ovat erilaisia. Eivät ainoastaan fyysisesti vaan myös henkisesti – miehet ovat keskimäärin agressiivisempia ja kapeakatseisempia (=keskittyväisempiä?) kuin naiset, jotka taas ovat keskimäärin miehiä empaattisempia, avarakatseisempia ja sovittelunhaluisempia. Käsi ylös jos haluatte vastustaa tätä näkemystä! Vaikka sukupuolen perusteella ei taas voida sanoa paljoakaan yksilön ominaisuuksista, nykyinen tieteentekijöiden arvostusjärjestelmä joka perustuu rohkeudelle, voimakkaalle itsensäkorostamiselle, kilpailukyvykkyydelle ja määrätietoiselle omistautumiselle auttamatta suosii miehiä (ja miesmäisiä naisia) joilla nämä ominaisuudet ovat luonnostaan ikäänkuin "sisäänrakennettuna". On otettu tavaksi olettaa, että naiset jotka haluavat oikeasti edetä urallaan ovat epänaisellisia, siis kivenkovia, analyyttisen kylmiä, atleettisia ruumiinrakenteeltaan ja jäisiä henkilökohtaisille ongelmille.

Ja minähän tietysti pelaan mukana. Paljon ei puutu siitä että kantaisin mukanani "Olen Kovis!"-kylttiä itsensämainostustilaisuuksissa niinkuin eilisillä "tutustu guruihin"-illallisilla. Mainostan sitä että tavoitteeni ovat lähes liian korkealla kenenkään saavutettavaksi, katson vastapuolta reippaasti – miltei röyhkeästi – suoraan silmiin ja alitajuisesti puren hampaita yhteen niin että kasvoni näyttäisivät kulmikkaammilta. Viestin kaikin keinoin olevani kova jätkä. Ja se uppoaa – hetken päästä huomaan kuuntelevani kuinka herra "Kirjoitin Oppikirjat" suosittelee että harkitsisin urasiirtoa herra "Mullaon Supertietokone":n labraan.

franklin.jpgTäähän on kaikki fine&dandy. Tai oli, 1700-luvulla, jolloin tiede oli sitä, että joku rikas jätkä tai muuten vaan tarpeeksi onnekas saadakseen valaistuneen paronittaren sponsorikseen, istuu kammiossaan kirjoittaen käsin listaa kaikista Tieteen tuntemista hyönteisistä ja piirtää vielä käsin niistä kauniit monivärikuvat. Tai keksii laskennon. 

Newton julkaisi elinaikanaan 7 juttua, ja 7 lisää kuoltuaan. Vaikka mulla ei ole oikeita lukuja antaa, Einsteinin ja Rosalind Franklininkin ajoista vuosittain julkaistavien tieteellisten artikkelien määrä on kasvanut tähtitieteellisiin lukemiin, samalla kun koko alan rahoitus on muuttunut hermostuneeksi sekoitukseksi raakoja talouselämän realiteetteja ja "eihän kukaan tiedettä rahan takia tee" -hymistelyitä. Eikä juuri kukaan tee tiedettä yksin, vaan monihenkisen ja -tasoisen labran lisäksi tarvitaan koordinointia yhteistyökumppaneiden ja instituution hallinnon sekä ensiluokkaisia myyntiMIES-taitoja korkean profiilin luomiseksi ja säilyttämiseksi. Labran menestyminen ei ole en&aum
l;ä kiinni yksinomaan siitä, kuinka 110% :sesti sen työntekijät keskittyvät työtehtäviinsä ja kuinka suuri osa postdoceista löytyy keskimääräisenä lauantai-yönä laitteiston äärestä; agressiivinen ja itsevarma ryhmänjohtaja saattaa karkottaa mahdollisia yhteistyökumppaneita, kukaan ei jaksa kutsua illalliselle labheadia joka tunnetaan siitä kuinka kovaan ääneen ja taukoamatta myy omaa erinomaisuuttaan ja kenelläkään ei ole varaa menettää sitä tulevaisuuden polttoaineen keksijää joka ahdistuu väitöskirjatyössään ohjaajan poissaolojen ja kannustuksen puutteen vuoksi ja siirtyy paikallislehden toimittajaksi.

Mitä tässä siis meuhkaan on: tieteen tekoon tarvitaan paitsi muistiinpanoja, värikyniä ja rahaa myös ihmisiä jotka ovat empaattisia, jotka näkevät metsän puilta, jotka osaavat siloitella henkilökemiaryppyjä ja jotka ymmärtävät sanoa sille väikkärintekijälle että ota nyt hyvä mies rennommin, ei se homma parane sillä että vietät kaikki illat täällä ja sun poikaystäväs odottelee kotosalla.

web_cover_5_bw.gifTieteeseen tarvittavan sukupuolien välisen tasa-arvon puolestapuhujat usein huomauttavat, että se ikävinkin ongelma naiseudessa – hirvittävä uhka raskaaksi tulemisesta, ikäänkuin se olisi äkillinen tauti joka vie ihmiseltä älykkyyden ja kyvyn menestyksekkääseen toimintaan – ei välttämättä tarkoita kuin ehkä puolen vuoden taukoa työpanoksessa. Olen seurannut läheltä (= ollut huolesta soikeana), kuinka nainen tekee koetta labrassa iltamyöhään ja sen jälkeen kävelee naistenklinikalle synnyttämään ja luonnollisesti palaa takaisin sorvin ääreen muutamien kuukausien päästä, eikä kai ole mitään varsinaista syytä, miksi se toinen puoliso ei voisi jäädä kotiin lapsen ensisijaiseksi huoltajaksi (olettaen, että finanssipuoli on kunnossa). Mutta. Tässä taas vaaditaan, että nainen luopuu osasta naisiin aika luonnollisesti liittyvästä piirteestä eli äitiydestä – tai sitten tiedettä jälleen tekevät pääasiassa ne miehekkäät naiset, vaikka IMHO (in my humble opinion), tiede hyötyisi niistä naisellisistakin naisista.

Jotain pitäisi systeemissä saada muutettua, niin että me naiset – raskauksinemme, lapsinemme, heikommilla ruumiinvoimillamme, herkemmillä tunteillamme varustettuina – voisimme ottaa osaa ihmiskunnan edistämisessä tieteen kautta, muutenkin kuin valmistamalla teräksenlujille miehillemme lämpimän aterian ja hymyilemällä symposiokokkareilla. Jotenkin pitäisi saada systeemi ymmärtämään, että ihminen voi rakastaa tiedettä palavasti ja antaa sille paljon, vaikkei olisikaan itseohjautuva urakone vaan tarvitsisi dialogia väitöstyönohjaahan kanssa.

"Vasta kun isoäideillämme ja äideillämme ei ole kokemusta syrjinnästä, olemme siitä vapaita." Vaikken voi väittää mitään geneettisiä siteitä näihin roolimalleihin omaavani vaan ainoastaan joitain nimiin ja kansalaisuuksiin liittyviä, silti yritän katsoa heihin ja uskotella itselleni, ettei peli ole toivoton. Kuvissa siis ylhäältä alas: Maria Sklodowska-Curie, (Nobel-palkinnot vuosina 1903 ja 1911); Maria Sklodowska-Curie ja tyttärensä Irene Joliot-Curie (Nobel-palkinto vuonna 1935); Rosalind Franklin (ei Nobel-palkintoa vuonna 1962); ja Cecilia, virtuaalinen grad student PhD-sarjakuvasta.

"Pelin" on kuitenkin muututtava. Jotenkin vaivaa se, että viimeistä lukuunottamatta he kaikki kuolivat syöpään.

6 thoughts on “Yllä meren, alla lasikaton

  1. Eikä ole edes kuvitteellinen yleisö! Sun blogisi on mun suomenharmaiden työ-ja kouluaamujeni valonsäde ja mitä mielenkiintoisinta raportointia elämästä à la japonaise.
    Ajattelin nyt kerrankin kommentoida kun kirjoitit niin loistavan entryn, että “olipa loistava entry”!

  2. Mä en vieläkään ihan täysin usko siihen, että naisten herkemmät tunteet ja miesten aggressiivisus on biologispohjaista siinä(kään) määrin kuin halutaan uskoa.
    Sinänsä se on tosin irrelevanttia, kun olen samaa mieltä siitä, tiede tarvitsee niitä ominaisuuksia, joita perinteisesti pidetään naisellisina, ja tieteen kannaltahan on tuon taivaallisen sama, tuleeko ne ominaisuudet semmosten ihmisten mukana, jotka on biologisesti/sosiaalisesti miehiä tai naisia.
    Semmosta 1700-luvun tiedettä vois tehdäkin. En tiedä onks tää moderni versio liikaa mulle. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä enemmän vieroksun sitä, että on pakko julkaista tekemisensä vaikkei olisi mitään sanottavaa. (Mm, voisin rantata siitä miten perinteisen muotoiset julkaisut mun alalla lähinnä haittaa tiedonkulkua ja miten modernein välinein voitaisiin sitäkin parantaa, vaan ehkä teen sen omassa blogissa joskus.)

  3. Ei kai niiden “naisellisten” piirteiden tarvitsekaan olla biologisia, voihan ne olla aivan hyvin kulttuurin asettamia / kasvatuksen muovaamia / whatnot. Ja pois se minusta, että oisin tässä sanomassa että jos et tykkää kattoa hömppäromskuleffoja ja haaveile (seuraavista) vauvoista ja mielummin istut hiljaa hissukseen nurkassa kun muut tekee strategisia linjavetoja niin et ole nainen. Härregud sentään, mä olen käsittääkseni nainen mutta mielestäni annan tarvittaessa turpiin – henkisesti tai fyysisesti – isommallekin ukolle (kunhan sillä ei o tuliasetta;).
    Hm. Ehkä voisikin ryhtyä puhumaan tyypin Q ja P persoonista, ja todeta vain, että nykyinen systeemi on rakennettu valitsemaan ja tukemaan Q-tyyppisiä henkilöitä, vaikka tiedeyhteisö – joka on tosiaan kasvanut niin suureksi että se ei enää ole pieni kerho vaan yhteiskunta – ihan taatusti hyötyisi myös P-tyyppisten jäsenten panoksesta.
    1700-luvun tieteesseen olis kyllä kiva päästä, jos ei silti tarttis palata siihen että ne harvat ja valitut pääsee harrastamaan tiedettään rahoilla, jotka revitään niistä kuvannollisista tavallisten työläisten selkänahoista. Nykyisessä julkaisujärjestelmssä (joka on melkein sama kuin arvostusjärjestelmä) on niin moni asia pielessä, että aiheesta tosiaan vois kirjoittaa kirjoja. Tai vähintäänkin erillisen blogientryn, mutta kirjaanpa tässä nyt yhden epäkohdan joka nous pintaan kämppisten kanssa keskusteltaessa pari iltaa sitten. (Tiedän, että oman bloginsa kommentointi ja vielä näin pitkästi on säälittävää, mut omapahan on blogini;)
    Koska ainoastaan julkaisut (ja grantit, ja fellowshipit, ja muut julkaisuiden arvostukseen perustuvat meriitit) lasketaan, tietyssä mielessä me emme tee emmekä ole yhtään mitään niiden välillä. Eli, huolimatta siitä, että viimeiset 4 vuotta (edellinen julkaisu vuodelta 2002) on raatanut kuin aasi, jos nyt yhtäkkiä saisi kenkää ennenkuin julkaisu on painossa, olisi seuraavan työpaikan suhteen aivan samassa asemassa kuin jos ei olisi tehnyt mitään. Asiat ja ajatuksen, jotka ehkä olisin keksinyt sinä aikana, kuuluvat instituutille jossa olin. Voisin tietysti mennä työhaastatteluun ja kertoa että kovasti olen joo erilaisia laitteita opetellut käyttämään, mutta vähän huonolta näyttää jos ei kaikesta siitä työstä ole mitään tulosta syntynyt.
    Tämän takia start-up-labrat on ihan kosmisesti huonompia työpaikkoja kuin vaikkapa niin konkurssiherkät start-up-IT-firmat. Harva jo kannuksensa ansainnut tutkija uskaltaa lähteä vastaperustettuun labraan jolle on luvattu kahden vuoden alkurahoitus, kun vuosi menee järjestään pelkästään laitteistojen kasaamisessa ja sen jälkeen on aika hiton hyvä tuuri, jos alkaa tulla jotain laadukkaita julkaisuja seuraavan vuoden aikana. Näin siis start-up-labrat keräävät työntekijänsä vastaväitelleistä, jotka eivät joko ymmärrä varoa tai eivät vain ole muuta paikkaa löytäneet itselleen.
    Lopputulos on sama, kuin jos uusien IT-yritysten perustaminen olisi niin vaarallista ja hankalaa touhua, että vain 60-luvulla perustetut firmat kykenisivät uskottavasti tuottamaan ohjelmistoja.
    Jotain ois tehtävä. Vastaus ei ole yksinkertainen, esimerkiksi “heitetään Nature, Cell ja Science hemmettiin ja aletaan pitää kaikki yhdessä Wikiä” ei valitettavasti ihan riitä. Systeemin pitää muuttua jotenkin ihan perinpohjaisesti – ja mä uskoisin, että siinä Uudessa Maailmanjärjestyksessä on tilaa myös P-tyypeille loistaa.
    (Sorry vuodatus, hiukan on muutamat asiat hiertäneet viime aikoina…)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s