Suklaata!

pension.jpgSihteeri toi tänään pöydälle lähes 40-sivuisen moniväripainetun ja kiiltokuvamaisen ohjekirjan eläkejärjestelmästä. Paha vaan se on japaniksi; sihteeri pahoitteli vain hiukan, ja sanoi että ei se haittaa, kun ei kukaan japanilainenkaan sitä lue. Sääli, menee paljon huolellista sarjakuvilla asioiden selittämistä hukkaan. Ja mä oisin voinut ihan mielenkiinnosta lukaista sen; keltään mun japanilaiselta kaverilta on turha kysellä mitään detaljeja eläkkeistä, ei ne niistä mitään tiedä.

Tuli nyt sekin kokemus eteen, kun ravintolan vessassa en oikeasti keksinyt miten vessan saa vedettyä. Lopulta oli pakko tulla ulos, ja nolona selittää jonossa oleville naisille et sori, mä en tiedä miten saan sen vedettyä. Kasvojenmenetystä helpotti vain jossain määrin se, ettei se seuraavanakaan jonossa ollut nainen keksinyt. Aikamme siinä pohdimme mitä tehdä, kunnes havaittiin että vessa päättelee itte milloin asiakas on poistunut paikalta ja vetää sen automaattisesti.

Nyt tarttis siis kirjoittaa artikkeli. Tyhjän dokumentin kammon pelossa oon väistänyt homman aloittamista liimaamalla kaikki kuvat labrapäiväkirjaani ja kirjoittamalla niiden viereen laajennettuja kuvatekstejä, irrallisia ajatuksia, oleellisia arvoja ja muita juttuja. Pomo tuli tähän viereen juuri äsken ja katsoi mua kuin palavaa pensasta kubiklessa. "You’re writing on PAPER??!!!! How can you do that without spell cheking program??" Ja sitten vielä veistä käännettiin haavassa kun se pyysi multa printit viimeisimmistä versioista artikkelikuvista, jotta se vois alkaa kirjoittaa juttua. Juuri kun olen asiaa päivän verran miettinyt ja ruvennut saamaan aikaan jotain ideoita ja suuntalinjoja artikkelin muodosta – paniikki, kirjoittaako se nyt sen ilman että mä saan itte kirjoittaa?

… vaikka, tiedän kyllä, että pitäisi osata arvostaa pomoa joka ei sälytä artikkelinkirjoitusvastuuta kokonaan alaiselleen, ja vaikka mä kuinka oon sitä mieltä että Minä kirjoittaisin paremman jutun kuin pomo, lienee silti parempi että pomo kirjoittaa sen jossai äärellisessä ajassa kuin että mä herkistelen tekstin hienouksien äärellä vielä ensi vuonnakin. Vaikka ei nyt ihan luulis sen olevan vaarana kun miettii miten matala kynnys mulla on näiden juttujeni julkaisemiseen:)

Edellisen entryn romantiikka-linjalla jatkaen: 14.2. on ystävänpäivä elikkä Valentine’s Day elikkä täällä barentain dei. Ja toisin kuin monet muut vastaavan vakavuusasteen länsimaiset pyhät, Barentain on täällä lähes kuolemanvakava juhla. Oleellisimpana elementtinä on juhlassa se, että kaikkien naisten kuuluu antaa mielellään itsevalmistamiaan suklaakonvehteja tai suklaakakkuja tai suklaaleivoksia miesystävilleen. Pisteitä jaetaan ilmeisesti nykerryksen määrästä.

Mun ongelmani on siis se, että kun ei nuo suklaakakut kuulu mun selkäytimestäni löytyviin resepteihin, niin viime vuonna tein sitten hädissäni vain mokkapaloja. Mun mielest ne oli ihan hyviä, mutta ilmeisesti stuntti ei mennyt läpi; kuukauden päästä, 15.3. olevana "White Dayna" (brought to you by the Japanese Association for Confectionary Makers tai jotain) en saanutkaan yhtään suklaata keneltäkään niistä joille olin kakkuja jaellut, niinkuin perinteeseen kuuluu.

Niinpä käännyn nyt teidän puoleenne: mulla on muistikuvia siitä, että joku, tai jotkut tuttavani, tai jotkut muut, osas tehdä sellaisia tajunnan ja dieetin räjäyttäviä suklaakakkuja joihin meni suurinpiirtein kilo suklaata per puoli kiloa kakkua. Voisinhan tietysti googlettaa "suklaakakkuresepti" mutta mistäs mä tiedän sitten että löytynyt ohje on millään tavoin hyvä?

Eli, jos tiedät suklaakakkuohjeen jolla saataisiin varmistettua tänä vuonna että saan edes vähän suklaata maaliskuussa, niin … pretty please? *räpyttelee silmäripsiään japsityttöotsatukan takaa*

17 thoughts on “Suklaata!

  1. Erään kyseenalaisesti onnistuneen (ja elämäni ensimmäisen) tekemäni suklaakakun jälkeen sain lahjaksi kirjasen, jossa on yksinomaan suklaakakku ja -konvehtireseptejä. Mukana oli myös hulvattoman helpolta vaikuttava ja mikroaaltouunissa kypsyvä versio. Tosin kuulemma tarvii useamman yrityksen, että löytää omalle mikrolle sopivan taikinaseoksen ja kypennysajan. Harjoituskappaleethan on kätevä vaikkapa syödä itse. Millähän taas muistaisi etsiä sen kirjan jostain?

  2. Japanin eläkejärjestelmä lyhennelmänä: pakko maksaa, mitään et tule saamaan.
    Hiukan pidempi versio ymmärrykseni mukaan, saa korjata jos tietää paremmin: ulkomaalaisenkin pitää maksaa jos firma ei suostu huijaamaan (aika monet suostuu). Kun on eläkeiässä ja jos on maksanut 25 vuotta eikä päivääkään vähemmän saa eläkettä jos asuu Japanissa; eläkettä ei tietenkään makseta ulkomaille. Jos lähtee maasta ennen kuin 25 vuotta maksamista tulee täyteen voi saada osan ensimmäisen kahden vuoden maksuista takaisin jos osaa anoa. En edes tiedä paljonko, mutta tiedän että jotkut jaksaa “muuttaa” maasta tämän takia kahden vuoden välein. Jos aloittaa duuninsa Japanissa kun on jo täyttänyt 40 eikä siis voi saada 25 vuottaa täyteen voi anoa vapautusta.
    Erikoispiirteenä sekin, että pitää maksaa vaikkei olisi duunissakaan. Toinen erikoispiirre lienee se, että aika moni japanilainenkaan ei maksa järjestelmään mitään.
    Huhuista huolimatta aika harva muuten taitaa suklaita itse tehdä, ainakin kaikki omat saamani ja kavereilta udellut on olleet ihan kaupasta ostettuja.

  3. Mutta kai sentään jos on japanilainen ja asuu japanissa kunnes eläköityy, niin sitten saa jonkinlaista eläkettä? Kiinnostaisi tietää se, että millaiset mahdollisuudet vaikkapa keskiverto postityöläistädillä on elää rauhallisia eläkepäiviä vai pitääkö mennä paato-hommiin Ito Yokadoon järjestelemään ostoskoreja ja -kärryjä?
    Mulla on kyllä sellainen fiilis, että ei kaupoissa myytäisi niin järjettömästi noita “tee-se-itse-suklaakonvehtikoristekakku” -settejä (suurinpiirtein “lisää vain vesi ja kaada muottiin”-tekniikalla niitä kai tehdään) ja suklaakakunkoristeita, jollei kukaan niitä itte tekisi. Tai ehkä kaikki tytöt ostaa niitä joka vuos, yrittää, epäonnistuu surkeasti ja menee siihen samaan kauppaan ostamaan konvehtirasian…

  4. Joo, tiivistelmä oli toki kovasti ulkomaanpellen näkökulmasta.
    Kun se standardi japanilainen, jonka prototyyppiä säilytetään sakessa Fuji-vuoren luolassa, on maksanut tuon minimin eli 25 vuotta niin homma toimii aika lailla samaan tapaan kuin Suomessa. Eli siis (kansan)eläke on minimissään pieni ja isoimmillaankin eli jollain 45 vuoden uralla ei-iso.
    Ainakin isoimmilla firmoilla on käsittääkseni siihen päälle oma eläkejärjestelmä. Ja saahan joka paikasta lähtiessään pois sitten tehtyjen vuosien perusteella kertakorvauksen.
    Tuo paato-homma juontuu osaltaan siitäkin, että aika monesta duunista pitää lähteä “eläkkeelle” jo 55-vuotiaana. Eli sen jälkeen joko firma etsii kaverille uuden duunin (*) taikka sitten joutuu ihan itse etsimään. Jälkimmäisessä tapauksessa se Ito Yokado alkaa olla aika lähellä.
    Sitten kymmenen vuoden päästä kun täyttää sen 65 voikin sitten oikeasti jäädä eläkkeelle. Toki toisissa paikoissa saa olla niin kauan kuin haluaa. Ja aika monet miehet haluavat.
    (*) Yllättäen aika monet valtion virkamiehet saavat hyväpalkkaista duunia firmoista joiden asioita ovat valtiolla olleet käsittelemässä. Systeemille on oma nimiki “amakudari” eli taivaasta laskeutuminen.

  5. Ongelma ei varmaan ollut suklaan laadussa. Työkavereille tms. jaettu suklaahan on girichoko, velvollisuussuklaa, jota ei kai tarvitse eikä yleensä “makseta” takaisin. Sensijaan honmeichoko annetaan sille, josta tykkää ja jos se tykkää takaisin, vasta sitten kuukauden päästä lahjalla, suklaalla tai kukilla. Pitkä aika odottaa mutta silti aika hauska tapa kertoa toiselle tunteistaan. Ja käsintehdyt suklaa ovat ehdottomasti se, mistä saa pisteitä siltä spesiaalilta henkilöltä… En ole koskaan saanut työstä vastalahjaa. Ystävältä sain, mutta koska hän oli myös ulkomaalainen, vääristelimme päivät ihan vain syyhyn juhlia jotain.

  6. Mikä vääryys! Minne voin valittaa, Suklaakonvehtiliittoon vai Keisarille? Jos käytännössä kaikki tuntemani miehet täällä ovat joko duunikavereita tai naimisissa olevia, mun mahdollisuuteni saada suklaata lahjaksi taitaa olla olemattomia.
    hmm… 14.2. on tänä vuonna tiistai, elikkä siis treenipäivä, vieläpä itse suurmestarin pitämät treenit olis silloin… salillinen naimattomia (hikisiä) englanninopettajia joille voisi tarjota suklaata… taidanpa jättää väliin.
    Mutta, Vera lähetti reseptin, jota kokeilen joka tapauksessa – voihan olla, että tarpeeksi korkea annostus suklaata girichokossakin aikaansaa jonkinlaisia vastasuklaa-reaktioita. Edes tuolta uudelta yli-innokkaalta hawaijinjapanilaiselta hammasteknikko-laboranttimieheltä…

  7. Pidätelkää hevosianne. Koska omat kokemukseni ovat kovasti erilaisia kuin muiden kommentoijien otin vahvistuksen firmamme vikkelimmältä poikamieheltä, jonka luulisi tällaiset asiat osaavan.
    Niinpä totuutena julistan, että firmassa jaettavan girichokon ei nimenomaan pidä olla käsintehtyä vaan kaupasta ostettua ja “hiukan kalliimpaa” joka tarkoittaa kuulemma noin tuhatta jeniä per kärsä. Käsintehty suklaa säästetään sitten sille erikoistapaukselle josta oikeasti tykätään.
    Ja kyllä se girichokokin sitten maksetaan takaisin valkoisena päivänä ja kolminkertaisena eli miehen pitäisi sitten ostaa kolmen tonnin suklaat. Jos vastalahja on paljon kalliimpi on se taas sitten merkki siitä, että mies haluaisi olla jotain muuta kuin girichokon saaja.
    Joskus vastalahjana on kuulemma suklaan sijasta kutsu ulos syömään. Jos tyttö ei tällaista tarkoittanut vaan kyseessä oli pelkkä girichoko kannattaa sitten kuulemma vastata, että hieno juttu mennään koko duuniporukalla.

  8. Asiasta kuudenteen: Tsekkasin, että RIKEN järkkää taas sen kesäkurssin, kannattaakohan sinne hakea? Osa puhujista oli ainakin ihan mielenkiintoisia…

  9. hemi: Mä en nää mitään syytä miksi ei kannattaisi hakea – vaikka muistettava on, että jos tulee vaan sille kahen viikon luentokurssille, joka luennol on sit kans oltava nii et kauheesti ei jää aikaa turisteiluun. Mut kuulemma on onnistunut sellainen että saa BSIn maksamaan lennot vaikka sitten poistuisikin vähän myöhemmin maasta, monet on liittäneet kurssin perään viikon mittaisen japaniexcun.
    Tällä kertaa ohjelma vaikuttaa tosiaanki sen verran kiintoisalta, että saatan jopa itteki raahautua joillekin luennoille… 🙂
    Ja lähestulkoon likaisena kikkana jolla voin vakuuttaa että pääsee suoraan ehdokkaiden kärkijoukkoon: kirjoittaa hakemukseen että on etsimässä työpaikkaa alalta. Kesäohjelma on oikeasti vain kallis mutta laadukast rekrytapahtuma 🙂
    (Ja muille kiinnostuneille tiedoksi: RIKEN BSI:n “Summer Program” on kesäkoulu, johon on hakuaika helmikuun loppuun saakka. Kouluun voi tulla joko kahden viikon luentojakson ajaksi, tai 2-2.5 kk mittaiseksi työharjoitteluksi valitussa BSI:n labrassa. Palkkaa ei makseta, mutta RIKEN maksaa lentokulut ja tarjoaa ilmaisen asunnon kampusalueelta. Itte hain kyseiselle työkurssille vuonna 2003, pääsin ja sain post-doc-työtarjouksen ennen kuin ehdin olla labrassa useampaakaan viikkoa.)
    mek: pahasti näyttää siltä, että mulla ei oo varaa nyt mihinkään muuhun kuin itsetehtyyn suklaaseen. Mutta, jos koitan pakata tarjoomukset muoviin, ehkä ne sitten… 🙂

  10. Nopealla silmäyksellä luin kommentit läpi eikä kukaan ole tainnut vielä mainita Seannan “tappomättökakkua”, suklaisuuden multikliimaksia.

  11. Hehe, en tiedä ottaako ne kauhean vakavasti mua jos väitän, että olen hakemassa sinne töihin, kun olen vasta aloittanut PhD-opinnot. Mutta jonkinlaisia korulauseita voin toki muotoilla…

  12. Hemi, tarviit tiettyi siihen reference-kirjeet kahdelt henkilöltä, tai ainakin kaksi eri henkilöä allekirjoittamaan kehukirjeet jotka oot (pahimmassa tapauksessa) kokonaan itte kirjoittanu. Mut voithan sä sanoa että Japani kiinnostaa post-doc -paikkana ylipäätäänkin, vaikket ny ihan väittäs heti olevas tulossa…
    Anne, Suvi: pitänee pyytää Seannaa ja Loposenminnaa lähettämään reseptejä. Lupaan sitten kokeilla ja raportoida tarkkaa tilastotietoa, miten mikäkin kakku uppoaa japsipoikiin 😛

  13. Tulipahan aikoinaan itsekkin etsittya paikallisessa kirjakaupassa wc-ponton vetonappia. Aikani etsiskeltyani loysinkin napin seinasta mutta mitaan ei tapahtunut. Niinpa painoin muutaman kerran sarjana jolloin oven takaa kuului hataantynyt “kyakusama daijoybudesuka”? Olin siis painellut sita kuuluisaa hatanappia, no kaikkea sattuu, ja kumartamallahan siita selvisi… vaikka pikkasen kylla nolotti!

Leave a Reply to Anne Cancel reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s