Perspektiiviä, osa n

Kiinalainen, nykyään kalifornialainen tutkijakolleega tilittää: "ahdistaa, nää puhuu täs konferenssis kaikenlaisilla kielillä eikä kukaan puhu englantia!"

Mun baabelinkala sätkii riemusta tässä ympäristössä. Hiukan haittaa nukkumista.

Tultiin taksilla kotiapäin eilen raviradalta (joo). Seuruen kaksi suomenruotsalaista osas jonkin verran saksaa ja mä aloin yhtäkkiä ymmärtämään sitä – mutta osas se englantiakin. Paitsi et sit kävi ilmi et se on ylipäätään puolalainen ni et ei ois kenenkään tarvinnut nähdä vaivaa kielikommunikaatiossa. Tosin epäilen että kohta alan puhumaan auttavasti italiaa.

Täs kaupungis tuntuu olevan noin 80% väestöstä puolankielisiä.

Näin turkkilaisennäköisen rankan miehen joka oli tatuoinut käsivarteensa ISOILLA KATAKANOILLA että "yakuza". Rok.

Kummitäti asuu tässä kaupungissa. Viimeksi tapasin sen vuonna 1980. Nyt asun sen luona. Luksusta, aamiaisella hyvää "suomalaista" leipää ja juustoja ja hedelmiä ja ja ja … Tädin talon ovissa on yhteensä 6 lukkoa. Ravikisoista palaillessani myöhään aloin jo epäillä järkeäni ja yrittäväni vahingossa naapurille sisään kun en ihan viidessä minuutissakaan saanut kaikkea auki.

Ihmisillä on vähän päällä – tääl kävelee miehiä ilman paitaa kaduilla! Sunnuntaina mikään ei ole auki. Mitä ihmiset tekee silloin?

Tääl on kai joku kultturelli pääkaupunki jossain. Ehkä pääsee katsomaankin sitä jossain välissä. 

 —

Posterillani kävi taas kuhina, vaikka tässä kokouksessa osanottajia on vain reilu viisituhatta. Heiluttelivat käsiään että on oikeusmurha että JNeurosci hylkäs mun jutun, ja antediluviaani Y.Y. uhkasi soittaa niiden editorille. Tuli parempi mieli.

Posterikujilla tapaa tuttuja, edellisistä työpaikoista ja kokouksista. Ajatuksia alkaa kehittyä päässä.

Pahoittelen aikaisempaa marinaani – kyllä tää on niin mun juttu, ja nää ihmiset on niin mun ihmisiä. I’m lovin’ it. 

Advertisements

One thought on “Perspektiiviä, osa n

  1. Tunne on tuttu; aina ennen reissua, niinkuin juuri nyt, ketuttaa noin satasella, mutta sitten kun on taas tien päällä tekemässä sitä mitä pitää tehdä ja jota mukamas vähän osaakin on olo mitä loistavin.
    Kunnes taas sitten seuraavaksi alkaa ketuttaa kun pitää taas lähteä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s