Schrödingerin hiiri

onsencp2.jpg Työpäivät venyy kuin toffee kun yritän saada kiinni kaikkea matkailussa hukattua aikaa.

Aikoinaan tilitin siitä, kun ei mennyt läpi se artikkeli. Kun ei ollut tarpeeksi mediaseksikkyyttä ja hohtoa niin korkeaan julkaisusarjaan, niin pakithan sieltä tuli. Reviewereistä kaksi jaksoi jopa kirjata ylös joitain kommentteja itse jutusta, ja kumpikin tuntui jollain tavoin epäilevän ihan homman perusteesiä, sitä, että mun käyttämäni mutanttihiiressä ja käyttämässäni aivoalueessa *kaikki* GABAergiset solut on oikeesti sit kans vihreitä, ja yksikään toisentyyppinen ei ole. Ja sitten vielä kehtasivat epäillä, että mutanttihiiren solujen ominaisuudet olis jotenkin perustavanlaatuisesti erilaisia kuin "villityypin" hiirissä. (Kyseinen "villityyppi" on tietysti melko kaukana mistään oikeasta, luonnossa tavattavasta villihiirestä, mutta onpahan vain tapamme kuvata hiirilajikkeita joiden perimää ei tarkoituksellisesti ole peukaloitu.)   

Huokaus. Siitä lähtien olen siis tehnyt kaikenlaisia tangentiaalisia kokeita ja analyysejä, yrittänyt tavallaan tehdä jotain muuta kuin sitä varsinaista tutkimusta ja katsella että näyttääkö tulokset siitä sivusta katsomalta samalta kuin jos oikeasti tutkisin asiaa. 

Elikkäs, tein kauhian läjän samanlaisia kokeita kuin tavallisesti, käyttäen niitä villityypin (Wild Type, WT) hiiriä, joissa ei ole fluoresenssia. Ihan kuin ajaisi öisellä maantiellä ilman valoja; siinä missä tavallisesti seuraan vihreähohtoisia maamerkkejä etsiessäni sopivia soluja, nyt edessäni on vaan harmaa puuro josta noukin elektrodinkärkeen randomisti soluja – yrittäen olla keskittymättä liikaa johonkin helppoon tyyppiin, kuitenkin keräten erityisesti niitä soluja joiden tunnistamiseen fluoresoiva leima on kaikkein tärkein. Ja mitä sitten? Ei auta, jos katson saamaani dataa ja luokittelen erilailla käyttäytyvät solut eri tyypeiksi ja lasken niistä jotain keskiarvoja – koska erilaiset solut on erilaisia, niiden keskiarvotkin on erilaisia.  

onsencp1.jpgViikon verran hikoilin yrittäen keksiä pyörää, elikkä jonkinlaista klusterianalyysiä taikka tiedonlouhintamenetelmiä. Revin hihoista painokertoimia, hatusta templaatteja ja tuotin deviaaatioita, kunnes vihdoin ymmärsin että ei tästäkään saa muuta kuin parhaimmillaankin ympäripyöreitä aksioomia, jotka perustuu ennalta-asetettuihin olettamuksiin (joita siis tässä yritän uudelleen oikeastaan keksiä).

Seuraavana askeleena on usemman tahon kanssa suoritettava yhteistyö; meidän hiirityttö fiksaa näitä vihreitä hiiriä, firman viipalointiosasto viipaloi tarvittavat aivoalueet 20 mikron paksuisiksi viipaleiksi ja naapurilabran histokemistiguru tekee vasta-ainevärjäyksen GABAlle sekä sille fluoresoivalle proteiinille ja sitten toivotaan että nää solut on samat. Huolellisen suunnittelun tuloksena ajoitettiin hiirien paritus ja fiksaatio niin että kaikki menisi mahdollisimman smoothisti ja voisin tässä jo tietää tällä viikolla notta mikä on tulos – ja saan kuulla, että histokemistigurun sihteeri oli unohtanut aivonviipaleet heidän labransa pakastimeen eikä ollut muistanut edes sanoa niistä ko. gurulle, joka sitten tällä viikolla kyselee multa että missäs ne viipaleet viipyy.

Vaan ei tässä vielä kaikki. Täytin joutessani ne villityypin hiiristä mittaamani solut merkkiaineella, fiksasin lätyt ja nyt sitten olis ideana tehdä taas jännää histokemiaa, käyttämällä vasta-ainetta jonka pitäisi tunnistaa ne GABAergiset solut samalla perusteella kuin fluoresoiva proteiinikin  ja todeta, että ne solut, jotka mun mielestä oli ei-GABAergisiä ei kerää vasta-ainetta. Näytteitä on valitettavasti vain kymmenen ja suoritettavan kokeen resepti aivan uusi, joten viime viikko meni aineiden konsentraatioita tuunatessa. Nyt on ensimmäiset koeviipaleet kypsymässä, parin päivän sisään saan tulokset – että oonko nyt sittenkin jahdannut tuulimyllyjä koko kahden vuoden ajan.

Voipi olla, että jos tulee ikävää tulosta, voi olla vaikeaa jaksaa olla innostava ohjaaja kahdelle pienelle kesäoppilaalle, jotka on juuri päässeet siihen vaiheeseen hommassa jolloin alkuinnostus on haihtunut ja alkaa ahdistaa kun ei tuloksia synny vielä ollenkaan, vaikka on töitä tehnyt jo useamman VIIKON. 

Advertisements

One thought on “Schrödingerin hiiri

  1. Jep, olen ollut yhdellä kymmenen ja yhdellä neljän päivän lomalla, ja molempien jälkeen vannonut, etten enää ikinä pidä lomaa, koska seuraava viikko on suoraan helvetistä, kun on hoidettava kaikki lomaillessa kertyneet asiat… puuh. No, nyt ei tule olemaan lomaa enää pitkään aikaan, voinen huokaista helpotuksesta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s