Vaahdon alla

CIMG0745_cr.jpgSanottakoon nyt ihan alkuun – siltä varalta että se jotenkin tässä jää sanomatta tai välittymättä – että sukeltaminen yksinkertaisesti on parasta mitä ihminen voi harrastaa. Minäkin kaikenlaista säädän ja harrastelen, ja monista asioista kovastipaljon tykkäänkin ja toisinaan innostun vaahtoamaan – mutta ei, ei tän hienompaa oo. (Luin nimittäin tän juttuni uudestaan (kirjoitin jo eilen) ja meinasin jo heittää koko fileen mappi ööhön, niin valjulta ja lattealta kaikki sanallinen esitys vaikuttaa oikeaan kokemukseen verrattuna…)

Viimeksi pinnan alla tuli oltua Brasiliassa joskus vuonna 2001, hisashiburidesunee, joten luulis että olis jaksanut vähän etukäteen suunnitella tätäkin reissua kun ei niitä niin montaa vuosikymmeneen mahdu. Tyypillisesti kuitenkin suunnitteluun ei ollut sen enempää aikaa kuin maili uskolliselle matka-agentille että "ääk, pitäs päästä sukeltamaan, myy matka!" En edes katsonut kartasta tai netistä että missä se Zamami oikein on, ennenkuin ihan ennen lähtöä. Agentti kuitenkin sanoi että oli kysynyt sukeltavalta vaimoltaan että missä olis parasta, ja mikäs mä olin moista epäilemään.

Eikä ois kyllä kannattanutkaan epäillä. Täydellinen paratiisisaari (ilman nettiyhteyttä), jumalaisia hiekkarantoja (joilla ei vietetty aikaa) ja talojen pihoja koristaa palmut, okinawalaiset shiisa-koirapatsaat sekä sukelluspullot.

Asialliseen ad hoc-matkailuun sopivalla tavalla sukellusoperaattorikin tuli valittua harhailemalla pitkin kujia ja eksymällä Coral Divers-firman takapihalle. Ja sit ei kun veteen.

CIMG0884 - cr.jpg

Siinähän oli se hisashiburi-faktori, se, että mua HIUKKASEN hermostutti syöksyä suoraan sukeltamaan, eihän sitä ihminen VOI mitenkään muistaa kaikkia tasapainonsäätelyjuttuja, ja mitäs jos mä kasaan laitteet väärin ja yhtäkkiä kaikki räjähtää, ja korvat varmasti lakkaa toimimasta sillä hetkellä kun ne kastuu… Sankariveljeni kuitenkin lupaili, että kun korvat kastuu niin kyllä homma alkaa sujua. Että älä sisko siinä riuhdo, liivit tyhjäks vaan ja alas.

Ensimmäinen puoli metriä veden alle – apua, korvat! 

Seuraavat 5 senttiä: jumankeuta tota maisemaa… ja tyhjennysnappi pohjaan. Korvat seuraa perässä, ja vaikka läähätän ensimmäisen viisiminuuttisen aikana järjettömän paljon ilmaa (keuhko kuvittelee että ilmaa pitäisi saada sisään ihan ilman töitä, laiska on hän), niin kohta jo murheet on niin kaukana etten jaksa hermostua vaikka sukellusopas johdattaa meidät ensitöikseen sokkeloisiin koralliluoliin.

(Vähemmän harrastuneille tiedoksi: yleensä ei ole tapana mennä luoliin tai minnekään missä ei ole vapaata pääsyä pintaan ilman että asiaa on nimenomaisesti harjoiteltu…)

Ja miksi hermostua, luolissa on kuitenkin katossa koloja joista kimmeltävän auringonvalonsäteissä tanssii kaloja, eikä tarvinnut kuin kerran vähän vetää hartioita lysyyn että mahtui kapeammasta kolosta läpi…

Tämän jälkeen oltiinkin sitten vedessä lähes jatkuvasti, taulukkorajoja silmällä pitäen mutta niistä pahemmin ahdistumatta. Koralleja, virtaa, luolia jotka pikemminkin oli katedraaleja (on se hyvä että osaa pestä maskinsa veden allakin, ei haittaa jos liikutuksenkyyneleet jää roikkumaan lasiin). Loputonta sinisyyttä, auringonvalossa loikoilua hiekalla 18 metrin syvyydessä. Kirkkaampaa vettä en oo nähnyt, en missään.

CIMG0856---cr.jpg Veden kevyt paino tuntuu hyvältä, turvalliselta, kukaan EI soita sulle ikäviä uutisia sinne. Kaikki puhuu samaa kieltä, jonka muistan ilman ongelmia. Ei oo kiire, ei hermoilla –  hengitys kuin zen-istunnossa, tasainen, rauhallinen, syvä, hidas. Kaikki tapahtuu jotenkin hitaasti; ehkä huippukohtana vedenalaisen holvin pohjaan tuettu pullo, ja makaan painottomana kasvot kohti aurinkoa katsellen kuplia… minuuttitolkulla. Tyypit puhaltelee ilmarenkaita. Mä kellun pystysuorassa pää alaspäin ja kattelen kun kalat hoitelee bisneksiään.

Mikään ei kiristä (onni on kolmemillinen märkkäri joka istuu paremmin kuin oma ihonalainen rasvakerrokseni:) Ehkä oonkin uudestisyntynyt turska. Vain virtasukelluksella vaatii ruumiin liikuttaminen merkittävästi enemmän vaivaa kuin ajatus.

Hommaa ei laisinkaan heikentänyt se, että kyseisen sukellusfirman johtaja, Seiji Anno, "The Boss", on Japanin Jacques Cousteau, yli kymmenen tuhannen sukelluksen veteraani (500 – 700 sukellusta joka vuosi ainakin 35 vuotta… tyypillä on myös blogi:), joka vei meitä kahta ultrapro-ryhmänsä mukana kaikkein kauneimpiin ja salaisimpiin kohteisiinsa – kuulemma oli kovasti liikuttunut siitä kuinka kaksi sellaista junnua kuin me tykkää sukeltaa niiden kanssa. (Muah – mehän vaan oltiin järjettömän otettuja siitä että ne viitti pitää meitä mukanaan, vaikka ilmeisesti niistä kaikista oli oikeasti hassunhauskaa kattella meitä – vähän oli sama olo kuin silloin delfiinien kanssa snorkltessa). (Ja nää sano et me uidaan hyvin! Hyväme! Ilmaakin mä opin käyttämään luokkaa kymmenen litraa minuutissa vähemmän – samanlaisilla syvyyksillä – kuin ekalla dyykillä.)

CIMG0871 - cr - sm.jpgJoka kerta kun aamulla herätyskello soi, teki mieli nukkua edes ihan vähän enemmän – mutta kun ylös ja alas pääsi, ei sieltä millään halua pois. Päivien kuluessa loppuun yritettiin vielä kiihdyttää tahtia käymällä kerran yösukeltamassa ja kasvattaen sukellusten kestoa tai syvyyttä (henk. koht. ennätykseni on nyt 28 metriä… tuossa kuvassa veljen kanssa ollaan siellä) (Samaisille vähemmän harrastuneille tiedoksi: yleensä ei myöskään ole tapana mennä yli 18 metrin syvyyteen ilman asiaankuuluvaa koulutusta.) YösukelluksellaValokiiloissa metrejä yläpuolellamme tilannetta tarkkaileva seepia kuin scifileffan kaupunkia uhkaava muukalaisUFO. Lopuksi, melkein tunnin uppeluksissa olon jälkeen, sammutetuin lyhdyin kohti pintaa vesi hohtaa vihreänä ilmakuplien hermostuttamasta planktonista.

Useammaltakin taholta kuuli väitettävän, että kyseisen saaren sukellusvedet on ainakin Japanin, jollei sitten koko maailman parhaita. Hiukan turistiepäystävällisiä tosin – englantia ymmärtäviä henkilöitä on turha saarelta etsiä, joten ilman kielitaitoista seuraa kyseiset saaret jää sukellusturistilta kokematta. Eipä mua haittaa, riittäpähän tilaa mulle enemmän…
ja tietysti, pitää lisätä tähän Yoen matkatoimiston ohjelmaan opastetut retket sukellusparatiisiin jossa Kaikki Muut ™ ei oo vielä käyny… (vink vink kaikki sukellusta harrastavat tuttavat – yksin on nimittäin vähän mälsää lähteä tuommoiseen reissuun…)

CRW_5190.jpg Niin on niitä vedenalaisia kuviakin tuolla, (ehkä saan aikaiseksi lisätä kommentteja niihin joskus, sekä lisätä niitä muutamia harvoja kuvia joita veden yläpuolelta on viitsinyt ottaa) ja nykivää, sekavaa videopätkää useitakin – en tiedä, voi olla että kuvat antaa vielä kalpeamman aavistuksen kuin sanat. Jumalaista oli. Paras sukelluskohde ikinä – ja mä olen kuitenkin kastautunut mm. Punaisessa meressä ja Karibialla. Olosuhteet loistavat ympäri vuoden (talvisin veden lämpö saattaa laskea +22:een, mutta silloin varmaan sydäntä lämmittää ihan eri tavalla kun alueelle saapuu mantarauskuja ja ryhävalaita.  

Toisaalta, mähän olen tunnettu vaahtoistumisesta ja kaikenlaisten hienojen päätösten tekemisestä – niinkuin nytkin, Ihan Varmana menen suorittamaan sen AOWD:n (niin ettei tartte selitellä et joo ei mul o turvaluokitusta mut kattokaany ku on näi mont kymment sukellust lokikirjassa ni viekää mut vaan sinne hylylle), ja Ihan Varmana ja Heti Kun On Varaa hankin ittelleni oman BC:n ni ei tarvi ihmetellä jos tasapaino on vähän hukas. Nähtäväksi jäänee – tosin sovin juuri kaverin kans treffit sukelluskauppaan, se tarttee jeesiä kamojenvalinnassa…. 😉

Voi elämä että oon onnekas että pääsen tekemään tuollaista! Ja vaikka töissä olis kuinka kurjaa, tuntuu siltä että jaksaa taas että saisi rahaa että pääsisi taas … Ja jos Okinawa alkaa kyllästyttää, karttaan vilkaisu kertoo että täältä löytyy läheltä (siis Tokiosta) Izu- ja Ogasawara-saaret, naapurikunnista Enoshimaa ja muuta,  ja verrattain läheltä sellaisiakin mainioita paikkoja kuin Bali, Sulawesi, Malediivit, Palau, Kiribati, Marshall-saaret – eikä sinne Galapagoksellekaan ole lainkaan yhtä pitkä matka kuin kotosuomesta. 

(Jokainen järkevä ihminen tietysti ymmärtää, että parempia kuvia ja videoita samoista kohteista on netti tulvillaan… digipokkari riittää vain tiettyyn rajaan asti (ehkä siihen rajaan että jollakulla olis joku halu nähdä nimenomaan Yoe ja sen Veli palloilemassa vedessä). Zamamin vesiä on kuvannut mm. 27000 tuntia veden alla viettänyt Ikuo Nakamura, joka totta kai on The Boss:n hyvä tuttava…) 

4 thoughts on “Vaahdon alla

  1. Hää, oikeesti teillä oli ihan tylsää enkä ole lainkaan kade.
    Mutta ei sitä AOW:tä kannata suorittaa, ei siitä mitään iloa ole kenellekään. Eikä multa ainakaan näiden lämpimien vesien alueella kukaan mitään kysellyt. Huomattavasti järkevämpää on käyttää nekin rahat ja sukellukset ihan tavalliseen hupisukelteluun.
    Ja juu, en mäkään uskonut kaveria kun se tuon minulle kertoi. t. nimim. “vasta rescue diver -kurssin suoritettuani tajusin mitä se tarkoitti”

  2. Mutku pitää kun kerta pikkuveljelläki o AOW! Eihä se käy… ja kyl ne kysyi siellä sitä yösukeltamista varten, ja vähä olivat niin et ei kyl yleensä OWD:lla mennä pimeeseen… mut suostuivat sit ku selvensin millainen näkyvyys on tyypillisesti Suomen vesillä sukellettaessa:)

  3. Harharharhar! Mun täytyy opetella sukeltamaan. Snorklailukin on hyvissä paikoissa niin hienoa, että jos/kun joku on parempaa, se pitää kokea. Tämäkin on vaan asia, joka on ollut listalla jo pitkään, eikä ikinä tunnu olevan mahdollisuutta sitä toteuttaa. Nirsk narsk.

  4. Voihan. Noita sukellusvideoita katsoessa tulee vain mieleen oma, elämäni ensimmäinen sukellus Okinawalla. Oli se kyllä hienoa. En kyllä yhtään ihmettele, että ihmiset jäävät siihen koukkuun.

Leave a Reply to hemi Cancel reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s