Tarjoilija, sopassani on tyttö!

CIMG1588_tsurunoty.jpg

Toim. huom: tiedättehän ne mahtavan huvittavat saunakertomukset, mitä ‘conin GoH:t kirjoittaa coninkaatobileistä? Kirjoitin tämän jutun tohkeissani heti tapahtuneen jälkeen, mutta kotiin ja järkeni luo palattuani huomaan kuulostavani ihan samalta. Alastomia vastakkaisen sukupuolen ihmisiä! Eikä kukaan (näkyvästi) ajattele seksiä! Käsienheilutus, antropologinen uudislöytö!  Duh. Mutta, rakkaat lukijani, pyydän palauttamaan mieliin että tämä vannoutunut suomalainen saunoja on viettänyt kolmisen vuotta kieroutuneiden ruumiillisuuskäsitysten vallassa elävien ihmisten keskuudessa, ja tämän vuoksi pieni määrä hämmästelyä suotakoon.

Toim. Huom. Nr. 2: Tästä tuli melko pitkä juttu, mutta tehän onnekkaat ootte kaikki jollain ihme joululomalla ja aikaa riittää, eiks? 

— 

Vielä puoli tuntia ryokaniin majoittautumisen jälkeen on hätä ja hötkyily päällä, kaiken muun lisäksi joutui tahtomattaan matkaoppaaksi japaniataitamattomille hongkongilaisille, huone oli erilainen kuin olin toivonut ja ulkona sataa – vettä. Kylpyyn lähdin vielä jotenkin epätahtisesti, tuleeko tästä nyt mitään… pienen katetun sillan toisella puolella vielä pienempi mökki ja sen pieni kuumavesilähdeallas kuitenkin rentoutti sen verran, että kun huoneeseen palasi niin hyvin kiskaisi pienet iltapäivätorkut ennen illallista. Illallisen jälkeen takaisin kylpyyn, tällä kertaa naisten rotenburoon (myrskylyhdyt ainoana valonlähteenä kivireunoilla) ja muutamaan muuhun – ja vot, jopa muistan mikä idea tässä jutussa on. Ei wlania, ei edes kännykkäkenttää, vain aikaa ja paljon. (Saattaa olla että tatamikuvio on painunut pysyvästi poskeeni…)

Tsurunoyu:n erikoisuus – mulle – ei niinkään ole se kuuma, maidonvalkea ja rikinhajuinen vesi (joka ei ihan mun makuuni ole tarpeeksi kuumaa) vaan yhteiskäyttöinen rotenburo, ulkoallas. Siis niitä sellaisia joita näkee leffoissa ja animeissa – toistaiseksi visiteeraamissani onseneissa oli kuitenkin niihin joskus näinä siveinä aikoina pykätty bambuväliseinä erottamaan osapuolet toisistaan.

CIMG1619_tsurunoyu.jpg Tässä ei ollut – jos ihan tarkkoja ollaan, niin altaaseen näki aika hyvin fasiliteetin pihalta joskaan ei ihan parkkipaikalta asti. Useaan kertaan yritin vaklata, että miten sinne mennään, mutta koska en halunnut olla tirkistelyssä aivan liian silmiinpistävä, ei vakoilu tuottanut suurempia tuloksia. Maidonvalkean veden läpi ei edes näe, onko tytöillä päällään esimerkiksi uimapuku tai pyyhe… (hei, mistä mä tiedän mikä on todellinen käytäntö, vaikka aina sanotaan että onseniin ei uikkarissa eikä veteen sovi pyyhettäkään kastaa…)

Iltapimeällä seurasin tyttöä joka marssi altaan toisella puolella olevaan majaan (joka paljastui naistenpukuhuoneeksi), riisui, otti pyyhkeen mukaansa ja poukkoili majan takana olevaa polkua pitkin kallionkoloon – ja katosi! Urhea antropologinne ei kuitenkaan tästä lannistunut vaan samalla tavoin varustautuneena seurasi tyttöä missä viimeksi oli tämän nähnyt – ja sieltä löytyikin pieni ovi, ja oven takaa käynti ulkoaltaaseen. Paha vaan, edeltä mennyt tyttö oli jo kaukana toisella laidalla eikä ollut mahdollista nähdä mahdollisen pyyhkeen sijaintia. Päärakennuksen portilta altaalle paistavat valot teki olon kuin näyttämöllä olisi, ja siltä kertaa peräännyin.

(Tähän väliin huomautettakoon, että allekirjoittanut ei ole mitenkään patologisen ujo ihminen, vaikkakin lähes patologisen huolissaan siitä että onnistuu loukkaamaan jotain kanssaihmisiä pöhköilyllään:)

Seuraavana aamuna tarkastelin tilannetta uudelleen; altaassa valitettavasti näkyi olevan vain miehiä pyyhkeet päässään – kenties siellä on erikseen naisten ja miesten vuorot? (Tästä ei kyllä kauheasti olisi iloa, kun kuitenkin altaalle näkee ihan hyvin…) Uusi yritys, hiippailen pukuhuoneeseen ja jään miettimään strategiaa pienessä apualtaassa kellien; siitä pihalta katsoen näytti vähän siltä, kuin tyttöjen puolen oven eteen olisi taktisesti pystytetty kivenlohkare – sen takana varmaankin on tarkoitus siirtyä sievästi pyyhkeen takaa veteen. CIMG1610_tsurunoyu.jpg Juuri kun olen rohkaisemassa mieleni – hei, ainakin tulee blogattavaa siitä jos saan kaikki vedessä kelluvat uroot säntäämään karkuun kauhusta kiljuen! –  pukuhuoneeseen pelmahtaa pari parikymppistä tyttöä, jotka sen suuremmitta pohdiskeluita riisuvat, ottavat mukaansa pienet kasvopyyhkeet ja kipittävät salaovelle – ja antropologiyoe syöksyy perässä pyyhkeen kanssa. Tällä kertaa voin seurata oikeaoppista siveää kylpyynlaskeutumista!

Gasellineidit kahlaavat veteen ja taittelevat pyyhkeet päänsä päälle, minä seuraan parhaani mukaan ja huomaan etteivät oppaani lainkaan piitanneet kivenlohkaresuojasta eivätkä ilmeisesti minkään ruumiinosien näkymisestä. Eivätkä ilmeisesti piittaa altaassa jo istuskelevat kundit, paitsi ehkä ne jotka ovat näiden neitien poikaystäviä. Taittelen pyyhettä parhaani mukaan ja vajoan veteen ignoroiden sen häkellyttävän tosiasian, että tulin juuri olleeksi täysin peittelemättä tuntemattomien ihmisten (ja miesten) nähtävillä – tässä maassa, joka on synnyttänyt esimerkiksi herra Ainoan Totuuden joka näkee painajaisia jos joutuu kohtaamaan paljaat naisenolkapäät, sekä uikkarin alla käytettävät alusvaatteet.

CIMG1639_tsurunoyu.jpgHuomaan kohta että olin asettautunut juuri miestenpukuhuoneen oven kohdalle – vierestäni kuuluu kohtelias "shitsureishimasu" ja molemminpuolin veteen pulahtelee kundeja sen kummemmin ruumiinosiaan peittelemättä. Itse asiassa niin lukuisia yksilöitä, että jollen olisi ihan varmasti omin silmin todennut kahden naarasyksilön saapuneen, olisin ollut aivan varma että nyt ON se miestenvuoro – siinä istun yksin noin kahdeksan miesyksilön ympäröimänä pyyhe päässä. Kaikki huomaamme, ettei vesi ole ihan niin lämmintä kuin voisi toivoa, jolloin vanhempi, jotenkin Musashin näköinen mies kehottaa etsiytymään paikkaan jossa vesi tulee suoraan pohjahiekan läpi ja kuplii pintaan. Ehkä muutaman minuutin verran hämmentyneenä pidän katseeni kallioseinässä, kunnes totean että oikeesti ketään ei (näkyvästi) kiinnosta ja pullikoin lähdevirtojen luo. Aika jees takamuksenlämmitin ja poreallas samalla, sanoisin:) Vanhempi ukko erehtyy istumaan suoraan kuumimman l&au
ml;hteen suuaukon päälle ja pomppaa ilmaan – perkele, pallit palaa!

Viileähkön veden vuoksi kylpemistä kuitenkin jaksaa tavallista pidempään – aika lailla sama kuin se, miten sellaisessa kohtuukuumassa saunassa jaksaa istua ja jutella ihan eri lailla kuin tulikuumassa. (Sitä tulikuumaakin tietysti välillä kaipaa, ja sitä varten tuolla oli sellainen kuuskytasteinen pata johon oikeasti oli tarkoitus upottautua!) Puolen tunnin jälkeen tavallisesti ujot japanilaiset uskaltautuu puhumaan myös mulle, ja keskustellaan sitä samaa kuin aina ennenkin (Ooroora! Santa! Kushiritooru!), pari tyyppiä kyselee huolissaan että eikö mua ahdista tällainen yhteiskylpemimen, kerron niille et suomessa meil on yhteissaunat eikä tää sen kummempaa, ja asia sillä selvä. Ja mata, nonbirishite nee!

CIMG1634_tsurunoyu.jpg Äsh. Vaikka varmasti saan tästä maineen, (joku fiksaatio, trauma tai fetissi sillä varmaan on!) – vähänkö siistiä olla seurassa joka käyttäytyy normaalisti.

Ryokan-ruoka ni tsuite: vaikka alan pikkuhiljaa kai kehittää jonkinlaista kokemusta ja sulatuskykyä, joka kerta kun ryokanissa yöpyy joutuu samojen asioiden eteen: ruokaa tulee liian paljon ja liian kummallista. Ymmärrän kyllä, että mun pitäis olla kovasti otettu kun eteeni kannetaan taidokkaasti aseteltuja mystiseltä vuorelta poimittuja limasieniä pikkelsöitynä krysanteeminterälehtien kera väriseväksi hyytelöksi, friteerattuja nokkosenlehtiä (friteerattu kinkku oli kyllä kiva ylläri, näin joulunaikaan, toim.huom.) ja kaikenlaisia muita asioita jotka on varmasti kuuluisia ja niitä on tarjottu tiesmille daimyonvaimolle – mut meinas tulla tippa linssiin kun näki katonkorjausduunarille kannettavan eteen höyryävää, rehellistä RAAMENia. Ja silloinkin, kun ruoan muuten saisi syötyä, sitä tuodaan noin kymmenkertainen määrä tarpeeseen nähden – ja pakko on yrittää syödä kaikki ettei keittiö pahastu että taas ne gaijinit ei ymmärtäny taiteen päälle. Kyllä tätä pari kertaa vuodessa jaksaa, ja tällä kertaa sain vaimennettua haaveet purilaisateriasta melko pitkälle – mut taitaa silti olla pizzatilauksen paikka kunhan joskus kotiin pääsee.

Eipä silti, tällanen 48:n tunnin löhöily, likoaminen, syöminen ja nukkuminen pätkitettynä TV-sarjoilla ja hyvien kirjojen lukemisella on jotain, mitä kannattaa ihmisen tehdä:) Kumma on että moista varten on väkisin mentävä jonnekin kauas ja maksaa siitä rahaa…

CIMG1646_tsurunoyu.jpg Jotain sitä huomaa taas oppineensa. Kun taas kävi niinkuin Aina Ennenkin, että paluuliput on hankittu junaan jota joutuisi odottelemaan tuntikausia paikassa jossa ei ole Yhtään Mitään – urheasti marssin lippuluukulle havaitsemaan että sen lipunhan VOI vaihtaa aikaisempaan junaan:) Tähän vaikutti hyvin positiivisesti se, että kun seisoskelin siinä lipputiskin edessä liput kädessäni ja silmät surullisina tavaten lähtevien junien luetteloa, mieleen pulpahtaa kuin itsestään tarvittavat taikasanat, eli miten japaniksi sanotaan että "tahtoisin vaihtaa tämän". Oli kyllä niin juhlaa kun pääsi kotiin tuntikausia suunniteltua aiemmin.

Luntakin loppujen lopuksi saatiin, kaikkina variantteina (lumena, rakeina ja räntänä) – ja siinä kun odotteli bussia joka veisi toiselle bussiasemalle vähän lähempänä sivistystä josta bussi veisi juna-asemalle, tuli muistaneeksi taas mitä se lumi on: märkää, kylmää vettä. Bussi rämpi pitkin kiemuraista tietä metsässä joka mun mielestä olis varsin hyvin voinut olla jostain etelä-Suomesta kaapattua… Joka tapauksessa, oli varsin mieluisaa päästä Tokioon missä oli keväisen lämmintä ja kohtuu kuivaa:)

Vielä kun postilaatikossa odotti kuriirin ilmoitus, että olivat yrittäneet tuoda mulle uutta monitoria. Ja tässä suoritustilassani suoriuduin lopulta siinä, jossa useasti olen epäonnistunut – soitin kuriirifirman automaattiseen palveluun, ja aikani automaattisen vastaajan kanssa numeropeliä pelattuani siirryin puhumaan operaattorin kanssa, ja Hämmästys! yhtäkkiä muistin sanan "toimittaa perille". Niinpä talvilomamatka päättyikin varsin onnellisesti, kun ovelle tuotiin kohtapuoleen uudenuutukainen läänimonitori sekä neljää juustoa ja useata lihaa sisältävä eru-saizu-pizza:)   

One thought on “Tarjoilija, sopassani on tyttö!

  1. Juuri kun itse pääsen muotoilemasta uudenvuodenlupausta, etten enää aio tuntea ruutusyyllisyyttä, luen blogistasi kuinka on kivaa olla kaukana wlaniloista… pöh 🙂
    Kylpykokemuksesi oli rattoisaa luettavaa. Itse vierailin juuri jossakin ryokanissa Sujata Masseyn avulla, kun luin Rei Shimuran ensimmäisestä tapauksesta. Hänkin kovasti kuvaa sitä miten ihmiset näkevät vaivaa kohteliaisuusasioiden eteen ja etteivät nolaisi toisia.
    Ollaan me hauskasti viritettyjä kapistuksia me immeiset.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s