Kehitystä

topics_070314_pasmo.jpgKummallisella tavalla tyydyttävä välipäivämaanantai. Mielestäni en varsinaisesti tehnyt töissä mitään, mutta on aikaansaanut olo; en kuollaksenikaan pysty muistamaan mihin koko ajan kulutin, mutta tiedän, etten lukenut yhtäkään blogia enkä feediä. Välipäivä oli sen vuoksi, että viime viikon kauhian koeputken jälkeen mulla on tässä pari välipäivää, ja sitten taas teen kokeita aamusta yöhön jokikinen päivä lomaan saakka. Saas nährä kui täs käy.

Semmoinen yksi vakavasti parantamisen tarpeessa ollut jutska tääl japanissa on ollut tuskaisen sekava lippukäytäntö – sitä joutuu melkein kaikille suomivierailijoille rautalangasta vääntämään, että näillä ei ole mitään järkevää kuukausilippusysteemiä, eikä yhdellä lipulla pääse joka paikkaan. Onneksi sentään viime vuosina on jo periaatteessa selvinnyt käyttämällä vain kolmea eri lippua: Suican älykorttia JR:n junissa, Pasunettoa metroissa sun muissa sekä sitten vielä erikseen kommuutteripassua elikkäs lippua, jolla saa ajaa paikkojen A ja B välillä määrättömästi (mutta sit kans pitää ajaa aika tiuhaan et se kannattaa). Niin ja busseihin sit erikseen liput, ja varmaan ratikkoihin, mut kuka niitä ny käyttää.

Vaan yorokonde, julkismatkustaja! Nyt on tässä kuussa vihdoin otettu käyttöön PASMO-tsydeemi, joka on ennen kaikkea Pasunetton älykorttiversio, mutta sen lisäksi Basu Mo! eli saapi ajaa myös bussilla. Ja vaikka kerrotaankin et sillä pääsee myös Suica-portista, niin kovin suureen ääneen eivät mainosta, että Suicalla pääseekin nyt myös PASMO-portista.

index_main-title03.gifJa sehän sopii mulle mainiosti, kun nyt olin mennyt hankkimaan sen kivan Pantone(r)-värisen kännykän, jonka älykortille mahtuu esimerkiksi Suica. Luottokortilta saa ladattua matkustusrahaa kävellessä alta kahden minuutin eikä tartte sitä kortin numeroa edes näpyttää, ja samaan syssyyn menee se kommuutteripassukin. Oi sitä sulavuutta, kun ruuhkassa lipuu portista läpi vain kevyesti kännykkää laitteelle näyttäen… 

On siinä tietty varjopuoliakin, jokuhan saattaisi nyysiä puhelimen ja siinä myös matkarahani – mutta vaikkei mulla siinä sormenjäljentunnistinta olekaan,  enemmän siinä harmittaisi se kännykässä olevien puhelinnumeroiden hukkuminen kuin pikkuhilut. (Ja eihän ny kukaan halua kenenkään kännykkää varastaa tai käyttää kännykkää, jossa on Jonkun Muun valitsemat taustakuvat ja roikotinkoristeet??)

Paljon, paljon vakavampi varjopuoli on sitten se, että nyt on melko vähän syytä ostaa itselleen Pasunetto-korttia. Mikä on surullista, koska aina kun on ollut ostamassa lippua niin on saanu pientä lisäiloa kauniista kortista – luonnollisesti niitä julkaistaan satoja erilaisia vuodessa, ja oon jo oppinut että mistä kannattaa kortti ostaa jos haluaa sievän. Myh. Voihan niitä toki harrastukseksi ostaa tai kerää talteen kaikilta vierailta kortit, mutta ei se oo vaan sama… vaan ei kai voi mitään, tällaista tää kehityksen kehittyminen on. Aika harvoin nykyään enää saa sellaista postiakaan mistä voisi tai viitsisi höyryttää irti postimerkit ja järjestää niitä näteiksi sarjoiksi.

CIMG2259.jpg<- Tässä nyt kuitenki lompakostani tänä iltana löytyneet kortit. Onhan niistä jo melkoinen kokoelma saatavissa… 

Sitä en tiedä ihan, että miksi ei ole mitään järkevää kuukausilippujärjestelmää. Vai onko se vaan niin, että välimatkat on niin isoja ja kalliita, että se ois sama jos luotais Suomen kuukausilippu, jolla vois samal kortil ajaa Hertsikaan ja Ouluun. 

Eräs modernin sivilisaation tunnusmerkki, jonka kovasti toivoisin japanilaisten keksivän, on VÄLILYÖNTI. Siis sellainen, joka erottelee sanoja toisistaan, etteitarvihakokokakoaikapohtiiihmetellä että missä kohtaa joku sana alkaa ja toinen loppuu. Kyllä, olen tietoinen siitä että in tsäpän vi häv tis ting koold erilaiset merkistöt, mutta vaikka käytetäänkin neljiä eri merkkejä ja n. kahta välimerkkiä, harmittavan usein se ei riitä, ja monesti sujuva lukeminen tökkää siihen kun ei pysty vaan hahmottamaan että mitkä kolme sanaa on sotkettu siihen kahdentoista hiraganan letkajenkkaan. Tän vuoksi kaikki lukutehtävät joutuu tavatessaan koristelemaan erilaisilla apuviivoilla ja arvauksilla kuin sudokua ratkoessa, ja vasta sitten kun on saanut sanavälit jokseenkin paikalleen sen voi yrittää lukea. 

CIMG2250.jpg Niin ja kun ny kerta kitisyvaiheelle pääsin, voisin kitistä siitä, että on ihan väärin että kielenopiskelijan oletetaan pystyvän lukemaan KÄSINKIRJOITETTUA japania. Luetunymmärtämiseni menee ihan päin Prinkkalaa (onko Prinkkala tässä paikannimi?) kun en saa open käsialasta selvää – ja en mä ny voi tollaselle eläkeläisrouvalle sanoa et anteeks voisitko mitenkään kirjoittaa selvemmin?

Väniväni. Mut eilenpä vietettiin tosiaan (niinkuin noista kännyräpsyistä jo ehkä näki) mukava viisituntinen Ben’s Cafe:n Go-tapahtumassa. Saatiin joku professionaali japanilainen opastamaan meitä hiukan taitamattomampia, ja niinpä pelattiin Lauraun kanssa yksi pieni peli siinä missä Edu kiskoi kaksi peliä replay:neen ultraliikkiksen gooistiherran kanssa. En ny varsinaisesti voi sanoa vielä koukuttuneeni (mä yleisesti ottaen en tykkää peleistä, enkä pallopeleistä, ja noi nakkulat on vähän niinku palloi) mutta kyllä se oli sillai mukavaa pattern recognitiota.

En ole kyllä ihan varma että tajusin vieläkään mikä se atari on.

Advertisements

5 thoughts on “Kehitystä

  1. Jarkko, hitsi. Että niil oikeen oli sähköä kasikytluvullakin? Rankkaa…
    Kristel: ih! Onneksi mulla on järkeä tarpeeksi, etten ala kehittämään tähän mitään uutta harrastusinnostusta… onhan…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s