Makkaratalo

CIMG2709.jpgLaalaa on viikon slogan.

Tiedä sitten johtuuko siitä, että suomestapaluun jälkeen meni lähemmäs kolme viikkoa, ennenkuin pääsi taas tekemään kokeita ja sinä aikana kerkisi hyvin laiskottumaan.

Kun ei nyt enää mitään jaksa eikä nappaa yhtään mikään. Alkuviikosta tein pari puolivillaista koetta, sain joitakin hassuja havaintoja ylös, mutta en mitään niistä mitä olin lähtenyt hakemaan. Eli, ei mitään mikä toisi sen tavotellun tarinan elikkäs tulevan artikkelin rungon jotenkin konkreettisemmaksi. Tiedän, että pitäis vaan ottaa itteään niskasta kiinni, lukea ja ajatella ja löytää se looginen tie ulos tästä matalikosta – mut ei nappaa.

Syytän sitä, että olen tässä yrittänyt kokeilla että mitenkös tätä voisi tehdä tätä hommaa sillai kymmenestä kuuteen -asenteella, eli tekisi töitä töissä ja sitten tekisi muuta loppuajan. Että tää olis vaan työ josta saa rahaa ja ehkä jotain onnistumisen elämyksiä. Koetulos tuntuu olevan selvä: ei tuu ilmeisesti mitään, jollei uskottele itselleen olevansa joidenkin perimmäisten kysymysten ja elämänratkaisujen äärellä koko ajan. Onkohan tälle mun mielentilalleni jotain lääketieteellistä määritelmää.

Tuossa mainostetaan uutta, Ikebukuroon vastavalmistunutta upeaa asuinkerrostaloa. Kävelen sen vierestä aina kun menen aamuisin salille; talon nimi (täällä siis on tapana, että kerrostaloilla on nimet, ei muuten voi sanoa täsmälleen pizzakuskille että minne pitää tulla) on My Atria.

Kevennykseksi vähän taas kertomuksia hupsuista japanilaisista. Lounaspöydässä höpistiin jotain lastensaannista (Naoyo lähtee parin viikon päästä äitiyslomalle ja labra vapisee kauhuissaan kuvitellessaan, millaiseen kaaokseen ajaudumme ilman hänen ohjaustaan) ja joku siinä sitten sanoi, että olis kiva jos vois tulla raskaaksi, mut ensiks pitäis päästä naimisiin. Minä sit siinä nokkelasti heitän että no eihän se nyt ole välttämätöntä lainkaan.

Seuraa hämmentynyt, hymyilevä hiljaisuus. Mitä sä tarkoitat? Ja kaivavat esiin mielessään englanti-japani-sähkösanakirjojaan.

Jatkan vitsaillen, että ainakin sen mukaan mitä meillä biologian oppikirjoissa kerrottiin, että se raskaaksituleminen on varsin helppoa eikä siihen erityisesti tarvita mitään nimikirjoituksia papereissa.

Seurue hymyilee entistä hämmentyneempänä. Mutta pitäähän sitä olla naimisissa että voi saada lapsia!  

Äärimmäisen herkäksi virittynyt (spot the sarcasm here) kulttuuritörmäys-detektorini alkaa varoittaa, mutta jatkan silti kertomalla, että “monet ihmiset meilläpäin” synnyttävät lapsia ja menevät vasta sitten naimisiin jos lainkaan; eikä ole mitenkään maailman kummallisinta, jos häät pidetään siinä vaiheessa, että lapset pääsevät niihin osallistumaan. Ja että tunnen useampiakin eronneita pariskuntia, joilla on parivuotisia lapsia keskenään.

Tytöt, erityisesti sihteerimme Kihara on aika järkyttyneitä, vaikka pehmennän heti että tietysti monet ovat myös sitä mieltä, että naimisiin kuuluu mennä ennen lapsienhankkimista, mutta että se ei ole mitenkään maailman kauheinta jos näin ei käy. Mutta meillä Japanissa on kyllä niin, että pitää ensin mennä naimisiin, Kiharakin sanoo että ei kyllä haluaisi olla raskaana ilman että on naimisissa.

En jätä tyttöjen maailmenkuvaa vieläkään rauhaan, vaan kerron että on olemassa naisia, jotka haluavat hankkia lapsen mutta eivät varsinaisesti kaipaa ketään isäksi juuri sillä hetkellä – perustelen vaikka sillä, että lapsia voi synnyttää vain tiettyyn ikään asti, mutta naimisiin voi mennä vaikka 80-vuotiaana. Ruokapöytä pudistelee päätään, että onpa surullista, ja miten ihmeessä ne yksinäiset naiset sitten saa itsensä raskaaksi?

Puhuttiin myös ehkäisystä, ja kerroin joskus joksikin aikaa lopettaneeni pillereiden syömisen migreenin vuoksi. Sen jälkeen kun olin selvittänyt vielä kaikille, että mitä ne pillerit on, nyökytellään ymmärtäväisesti. Eräs avioituneista tytöistä vielä kehuu, että sulla se on kyl hyvä, kun sä et oo vielä naimisissa, niin sun ei niinku tieks tartte niinku sillai. Että ei se haittaa vaikkei oliskaan ehkäisyä.

9 thoughts on “Makkaratalo

  1. 😀
    Eikö Japanissa kukaan harrasta mitään esiaviollista, vai onko moisen myöntäminenkin – siis edes teoreettisella tasolla – kauhea tabu?
    Vautsi.

  2. Mä en tiedä. Populäärkulttyyri yrittäis antaa ymmärtää ehkä muuta… voi olla, että nää meidän labratytöt on vaan niin kunnollista porukkaa; sitäpaitsi, ne on kaikki melkein kolmekymppisiä jo (ja kaikki naimattovat siis angstaavat jäämisestä vanhaksipiiaksi), ehkä maailma on erilainen sellasten 20+ ikäluokassa.
    Täällähän muuten myös on melko tavallista, että pariskunta muuttaa yhteiseen asuntoon vasta kun mennään naimisiin – tai jopa vuoden verran häiden jälkeen. Riki asuu kuitenkin yhdessä vaimonsa kanssa vanhempiensa talon yläkerrassa, yhdessä huoneessa. Käytännöllistähän tuo.

  3. :o)
    Ajatella, ei ole mitään johtoja minnekään, ja voin kommunikoida Japaniin. Ja keskeltä metsää.
    Puutarhajuttua: …oikeestaan olen oikeilla jäljillä,olen kerännyt kasvit sopivan näköisistä rikkaruohoista ja muista luonnonkasveista. En ole ostanut mitään, paitsi puulajeja ostan, koska kerään niitä muutenkin. Saniaisia, ohdakkeita, osmankäämiä, kellokukkia. En kitke oikeastaan mitään, koska erilaiset hyönteiset ja perhoset tarvitsevat mitä omituisempia kasveja. Ruohon tosin leikkaan tarkkaan. Täällä on hirveästi kyykäärmeitä, joten heinikko on siksi ikävää.
    Mutta niihin koivuihin olen kyllästynyt, niiton etupiha ihan täynnä. Ja tosiaan; lammikossani on kolme särkeä, rupikonnia ja sammakoita. Pitäisi kai olla peilikarppeja, mutta särki on hieno sekin.
    Naimisiin menosta: Ounou, olen saanut kaksi poikaa ilman naimisiin menoa. Avoliitossa, enkä aio edes kai mennä naimisiin, kihloihin menokin on minusta ihan höpönlöpöä. En edes ole ajatellut asiaa. Mutta nyt heippa sinne Japaniin, pitää tehhä työhommaa, olen free biologian kuvittaja.

  4. Ei hitsi 😀 Kyllä tänä aamuna törmää taas pelkästään hauskoihin teksteihin. Mahtavaa. No, kai sä kerroit niille, miten yksinäiset (äh, outo määre – yksin asuvat?) naiset saa itsensä raskaiksi?

  5. Kyseessä saattaa olla osaltaan tuo Yoen mainitsema kunnollisuus, osaltaan taas se, että tuolla Yoen työpaikalla naisten imagoon ei ehkä kuulu tietää sellaisia juttuja.
    Omat kokemukseni naimattomista nuorista paikallisista naisista ovat jo melkein kahden vuosikymmenen takaa, mutta ainakaan silloin ei tietotaidossa asian suhteen ollut mitään valittamista.
    Eikä tietämys tunnu mitenkään huonontuneen, ainakaan jos mittarina pitää näiden miesvaltaisissa IT-alan hommissa työskentelevien naisten illanvietoissa kertomia juttuja.
    Mutta vastaavanlaisen “missä mennään?” -fiiliksen sain viimeksi viitisentoista vuotta sitten puhuessani yhden 25-vuotiaan paikallisen mieskaverini kanssa. Hän kun kesäkuussa kertoi minulle ajatelleensa menevänsä ensi vuoden kesällä naimisiin. Onnittelin tietysti ja kysyin kuka on tuo onnellinen valittu, josko vaikka tuntisin.
    Kaveri hiukan hämmentyi ja kertoi sitten, että eihän sitä nyt vielä voi tietää, etsintä kun on vasta alkamassa.

  6. Kyllä siellä seksiä harrastetaan ennen avioliittoakin, mutten en osaa kyllä sanoa kuinka paljon. Sen yhden kerran kun asiasta keskustelin juttelin kaverini ja hänen tutorinsa kanssa, joka oli japanilainen (kummatkin siis miehiä). Ensimmäinen huomio oli pornoelokuvista, joita tämä tutori oli katsonut sensuroituna: kriittisellä kohtaa on kolmio. Hän oli sitä mieltä että sen säilyttää mysteerin ja on yksinomaan hyvä asia. Senhän takia pornoa katsotaan juu. Hän mainitsi myös että tytöt on kovin ujoja ja haluaa aina että valot sammutetaan. Uskon kyllä, salilla tuli nähtyä aika uskomattomia suorituksia vaihtaa vaatteet ja uimapuku keskenään pyyhkeen sisällä. Ja suihkut ovat omissa kopeissaan…
    Mutta kyllähän se on tavallista että naimisiin tosiaan mennään ennen muuttoa yhteen. Pillerit ovat ehkä sen vuoksi outoja kun ne sallittiin vasta joskus 90-luvulla, eivätkä ne taida olla kovin yleisiä vieläkään. Sen sijaan noissa suihiottopaikoissa käyminen tuntuu olevan yhtä luontevaa kuin mäkkärillä kävisi kotiin tullessa toisille aviomiehille.
    Luulen että seksistä ei voi keskustella kahvipöydässä Japanissa, vaatii ehkä vähän toisenlaisen tilanteen, ja ehkä vain miesten kanssa. Parin vuoden aikana yo. keskustelu oli ainoa, jonka japanilaisen kanssa kävin asiasta. Kaverini taasen, joka tuli muslimimaasta, halusi välttämättä esitellä minulle pehmopornolehtiä joita “Japanista saa mistä tahansa, käsittämätöntä!” Hänelle ajatus siitä että mies voi mennä naislääkäriin oli uusi ja outo ajatus. Oi tätä kulttuurien kirjoa…
    Yoe, kai sinä olet kuullut että nainen on kuin joulukakku (kurimasu keeki): 25-vuotiaana myyntipäivä on mennyt ohi…
    Myös järjestetyt avioliitot eivät ole vieläkään täysin kuollut idea: japaninopettajani oli järjestetyssä avioliitossa ja korealaisille se tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.
    Olin aika kiitollinen ruotsalaisille: kun meille jää muumit, revontulet ja joulupukki, ruotsalaiset ovat tunnettuja vapaasta seksistä, 🙂

  7. Zepa: no en lähtenyt kovin yksityiskohtaisia diagrammeja piirtämään – muutenkin jo huolettaa imago, että jokos musta tuli kaikkien silmissä irstas ja moraaliton nainen kun tällaisia suustani päästelen; aikaisemmin olin jo järkyttänyt heitä kertomalla suomalaisesta saunaperinteestä. Laboranttityttökunta kun on tosiaankin kunnollista ja siveää, mekot peittää polvet eikä paljaita olkapäitä näy. Ero on melko huikea, jos vertaa tyttöihin joita kulkee vaikka itä-Ikebukuronkin kaduilla.
    Spinsteri: joo, tuo “mistä voi puhua lounasruokalassa” on toki issue – mutta kun eivät nämä tuntuneet mitenkään vaivautuneilta asioiden suhteen, ainoastaan hämmästyneiltä. Ainoa Totuus (joka ei enää labraamme ole piristämässä) olisi tietysti saanut hengenahdistuskohtauksia vaikka oltaisiin puhuttu vain hiirten pariutumisesta…
    Tää japanilaisten ujous on kyllä varmaan jotain, joka on levinnyt maahan sodan jälkeen tai jotain; kaukana Tokiosta olevissa konyoku-rotenburoissa kylvetään vieläkin miehet ja naiset sulassa sovussa (niinkuin talvella käytiin toteamassa)… epäilen ameriikkalaisten vaikutusta tässäkin:)

  8. Tämä ei missään nimessä millään pahalla, mutta kun yhdistän mielessäni sen tiedon, että aika hurjan iso prosentti japanilaisista tytöistä myy itseään teini-ikäisenä, Tokiossa olleiden ilotalojen määrän ja koon ja vielä lisäksi kaiken sen perversion määrän mitä Japanista tulee, niin ei voi muuta sanoa, kuin että ystävättäresi ovat tainneet elää aika suojattua elämää.
    Mutta loppukevennys sai ainakin minut nauramaan iloisesti.

  9. Nyt täytyy ottaa vähän realitycheckkiä. Ei täällä nyt mun mielestä ole mitenkään kauheasti ilotaloja. On noita hostess-baareja toki, ja lovehotelleja (joiden olemassaoloon on ihan hyvät syyt), ja sit on tota (sensuroitua) pikkutyttömangaa. Mutta en oikeasti jaksa uskoa että japanilaisista tytöistä hirveän iso prosentti myisi itseään teini-ikäisinä! Yleisesti ottaen mun fiilikseni on se, että täällä ollaan “siveämpiä” kuin lännessä; mä hämmennyn aina, kun menen kesällä Eurooppaan ja naiset kulkevat siellä käytännössä rinnat paljaina 😉
    Tokio on toki paikka, josta löytyy Ihan Mitä Vaan. Mutta muistettava on, että tässä kylässa asuu enemmän ihmisiä kuin monessa eurooppalaisessa valtiossa – jos sijoitetaan kokonaisen kansakunnan harvinaisimmatkin mieltymykset samaan kaupunginosaan, kyllähän sieltä löytyy yhtä ja toista. Tuskin myöskään nää mun työkaverit on mitenkään erityisen tynnyrissäkasvaneita, ovatpahan vain kunnollisista perheistä joissa on katsottu lasten perään kun ovat käyneet koulua.
    Jos täällä sitten jotkut tytöt joiden vanhemmat eivät jaksa katsoa jälkikasvunsa perään innostuvat go-cals-elokuvan perusteella hankkimaan lisää rahaa kännykoruja varten – onko se sitten niin kauhean paljon pahempaa, kuin se, että suomessa 10 – 12-vuotiaat tytöt oksentaa ympäripäissään talvipakkasella helsingin rautatieasemalla?
    Niin ja vielä se piti sanoa: on tosiaankin jotain aivan muuta olla yksinhuoltajaäitinä maassa, jossa oletusarvoisesti naiset eivät kuulu työvoimaan ja käsittääkseni julkinen lasten päivähoito on aika olematonta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s