ei sentään avantouintia

P1000396.jpgHerätyskello soi lauantaiaamuna klo 5:15 ja järkytyin syvästi havaitessani että ulkona on pilkkopimeää. Koskaan ei ole joutunut tässä maassa heräämään sellaiseen aikaan, jolloin ulkona on pimeää. Pahimmillaankin on ollut vain aamuhämäräistä. Japani on myöskin alkanut toden teolla jättää taakseen helteiset kesäkelit, ja se mukava +5 astetta jota parvekkeen mittari näytti oli suurinpiirtein luonnontilaisena siirtynyt myös keittiööni. Sanottava on, että ajatus kastautumisesta – mihinkään muuhun kuin *riittävän* kuumaan onsen-veteen (mä olen niitä joka tulee kiukkuiseksi jos kuumalähdevesi on alta 40-asteista) – tuntui kaikkea muuta kuin miellyttävältä.

Mutta kun kerta ystävällinen sukellusoperaattori oli tarjoutunut hakemaan mut lähes kotiovelta autollaan niin en voinut edes suunnitella “myöhästyin luotijunasta”-tyyppisiä vaihtoehtoratkaisuja. Ei siis auttanu kui kiskoa puuro naamaan, rinkka selkään, ja kulman vendarista kuumaa omenateetä käsiä lämmittämään.

Kummasti sitä taas kuitenkin heräsi – kun auto on jumissa ruuhkassa suoraan itäänpäin vievällä osuudella Tokiota halkovaa Shutoexpresswaylla auringon loistaessa paitsi taivaanrannassa myös kaikkien peililasitettujen pilvenpiirtäjien pinnassa, ymmärtää hitainkin aivo että on aamu eikä yö. Ja ysiltä kun parkkeerattiin pieneen kalastussatamaan jota asutti paitsi kalastusmummot myös toistakymmentä kissaa ja kissanpoikaa, kaikki tuntui täydellliseltä – paitsi se ajatus kylmään veteen menemisestä. Mummot kun kuitenkin oli varustautuneet sellaisiin vetimiin kuin olisi räntäsadetta luvassa ja kissat leikki kalanpäillä tiukasti sataman tuulettomimmissa ja aurinkoisimmissa kulmauksissa.

P1000394.jpgEikä päällepantavaakaan ollut kuin viisimillinen märkäpuku. Mutta se olikin sitten viimeisintä huutoa Ruotsista, mua varten maahantuotu, ei sentään ihan mittatilauspuku mut melkein. Suoraan paketista otettuna sisäpinta oli pehmeää kuin sametti ja kun sen sai päälleen kiskottua – ei, ei kiskottua vaan ihan puettua – niin alkoi jo olla reippaampi mieli. Ensi kertaa melkein ikinä ei tartte miettiä että kukakohan on tähänkin pukuun pissinyt 😉

Veneessä matkalla ulapalle tuli kyllä vähän jo vilu – mutta yllättäen vesi olikin paljon ilmaa lämpimämpää, ja kun liivi tyhjeni ja pääsi pohjaan niin taaspa unohtui kaikki muut huolet.

Olin toki kuullut että Tokion lähistöltä löytyy yllättävän hyvää sukellusmaastoa. Ja että Izulla on Oikeasti timantteja kohteita – mutta me oltiin vain Atami:ssa, eli lähimmässä merenmutkassa Tokiosta katsoen. Odotin siis ehkä jotain samanlaista kuin San Diegon rantamilla, tai vähän parempaa, viileän veden tunnusmerkillisiä isoja hitaita kaloja, ehkä jopa viiden metrin näkyvyyttä, rapuja ja ehkä jotain yksittäisiä kylmänkankeita korallinversoja. Tosiaankaan en odottanut lähemmäs 20 m näkyvyyttä, pystysuoria seinämiä joiden parimetristen pehmytkorallimetsien seassa on tuhansittain kaloja. Mureenoita lakkasin laskemasta kymmenennen jälkeen, ja oli siellä niitä isojakin kaloja. Hämmästytin kanssasukeltajia ehkä turhaan kun muutamaan kertaan en voinut kuin nauraa ääneen. Kaunista, kaunista, täydellistä.SL-dive_001.jpg
Vilu kerkes taas tulemaan pinnalla taukoa pidettäessä, sen verran reippaasti että toisen sukelluksen jälkeen mietin oikeasti että menisin veteen odottelemaan veneen liikkeellelähtöä (ilma +14, vesi +21) – toisaalta, vesi oli lämpimimmillään muutaman metrin syvyydessä joten ehkä se ristiaallokossa kelluminen ei välttämättä oliskaan ollut voittajaratkaisu. Enivei, kalasatamasta löytynyt suihku – siis kuuma sellainen! – tuli tarpeeseen: vähän avataan puvun kaula-aukkoa ja letkulla täytetään puku kuumalla vedellä. Aaah… kylpy, joka pysyy mukana kävellessä…

Kaikki oli siis täydellistä, sain jopa istumapaikan paluujunaan (lokaalijuna Atami – Ikebukuro kustantaa 1850 yen ja kestää n. 2h) eikä tunnu lainkaan siltä, että tässä olisi jotain rahaa heitetty hukkaan (sukellukset maksoi 18900 yen, BC+reguvuokra vajaan 5000, märkäpuku (Waterproof semidry Lynx 5mm) toimituksineen ja veroineen 40000) – päinvastoin, pikemminkin mieltä jäi kaihertamaan miten paljon mukavampaa olis sukeltaa jos olis ihan oma liivikin, niin että ei tarttis koko aika ihmetellä että missä se liivinletku tai pohjadumppi on ja tuntuis siltä että on itse sukeltamassa eikä niin että liivi on sukeltamassa ja mä roikun sen alla ja perässä kuin trooli…
P1000397.jpg 
Enivei, tää oli Hyvä(tm) reissu. Tulee varmaan mentyä toistekin, vaikka epäilen että vilukissamaisuuteni pitää mut poissa märistä olosuhteista ennenkuin ilmanlämpötilat nousevat taas vedenlämmön tasolle – toisaalta, kun ilma alkaa lämpenemään maaliskuussa niin vesi on silloin kylmimmillään… no saa nähdä.

Tän päivän olen kuitenkin istunut lokoisasti koneella ja heitellyt lämpimiä ja helliä tunteita parvekkeella kuivuvaan ihan ihan omaan neopreeni-kuoreeni…

—  

Asiasta ensin viidenteen: SL:n WindLight-päivitys sisältää säätimen näkyvyydelle veden alla! Ja sitten ihan viidenteentoista: tänään siis olen viettänyt lokoisaa “en tee mitään ja hemmottelen itseäni”-sunnuntaivapaapäivää. Iltapäivällä tuli mieleen että voisinpa syödä jotain hyvää ja lämmintä, ja menin ruokakauppaan instanuudelivalikoimia tutkimaan. Olenkohan ollut liian pitkään Japanissa?

3 thoughts on “ei sentään avantouintia

  1. Aamulla ennen kahdeksaa kun kavin saattamassa jatkan potkupallotreeneihin ja palelin kuin orava kavi kylla mielessa, etta nyt en haluaisi olla Yoen markapuvussa odottelemassa sukelluksen alkua, mutta hyva reissuhan sulla kuitenkin oli!
    Vaikka Atamissa sattuneesta syysta tulee kaytya aina silloin talloin en ole siella koskaan sukeltanut. Jotenkin on nama paikalliset hinnat pistaneet vastaan kun miettii, etta vkonlopun hukkumissimulaatioiden (2 la, 2 yolla, 2 su) kavisi jo Saipanissakin. Ehka pitaisi harkita uudestaan kun eipa tule kaytya siella Saipanissakaan.

  2. Niinhän se on, että kun asuu täällä Aasian sukellusparatiisien naapurissa niin tuo oma meri on näyttänyt kovin harmaalta, kylmältä ja kalliilta. Mutta kai se on niin, että rahaa kalliimpaa on aika, jakun yhdeksi päiväksi ei vaan voi lentää sukeltamaan vaikka lento kestäisi vartin… Jonnekin saipaniin tai vastaavaan olis kyllä tarkoitus joskus päästä, jos vaan aika, raha ja seura kohtaavat.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s