Luksus

Vaikka Tokiossa on ihan perkuleen kylmä, tuntui silti kun tänään lähdin auringonlaskun aikaan töistä vähän niinkuin kevään tuoksua ilmassa. Kenties, kenties…

CIMG0555.jpgOkinawallakin oli kylmä, vaikka tuoksuikin oikeastaan samalta kuin varhaisina kesäkuun iltoina suomessa. Lämpöäkin oli parhaimmillaan ihan suomen kesään verrattavasti, vaikka onnekkaasti onnistuin saapumaan paikalle kylmimpien talvikelien aikaan ikinä: pahimmillaan päivälämpö ei noussut yli 11 asteen. Eikä huoneessani ollut mitään muuta lämmittävää kuin paksut futonit ja peitot. Istuin sisällä paitsi lapaset ja pipo puettuina myös goretexeissa viltin alla OIST-instituutissa pitämäkseni tullutta esitelmää viilatessa.

Mutta siis – tosiaan! Onnekasta oli se kylmyys ja myrskyisyys, joka muutenkin karun off-season kauden päällä karkotti muut turistit. Yhteysvene jätti kahtena päivänä saapumatta saarelle kovan merenkäynnin vuoksi. Lopputulos: olin koko viikon saaren ainoa turisti.

Aivan käsittämätöntä luksusta. Minä yksin maailman upeimmilla vesillä, maailman parhaan sukellusoppaan ja sen fantastisen laiva-apurin kanssa. Yleensähän sukelluslomilla tilanne on se, että olet siellä laitteittesi kanssa ahtaassa veneessä kahden oppaan ja viidentoista muun sukellusturistin kanssa, ja vene parkkeeraa sen saman korallisaaren rantaan missä on jo viisi muuta venettä.

P1000471.jpgEi, ei, aivan eri peli oli täällä. Koko meri on mun! Mun ihan oma! Tyypit tiesi etukäteen että tykkään
ottaa valokuvia, ja jälkeenpäin ymmärsin että niilläkin oli sit kamerat
– jotta mua ei hermostuttais käkkiä yhden kalan vieressä pitkiä aikoja
kuvaamassa. Ne myös muisti, missä paikoissa olin ollut viime vuonna, ja
suunnitteli koko viikon skeduulin säiden ja mun viihtymisen perusteella.

Viihdyin siis. Huomasin omistavani maailman parhaan märkäpuvun (näköjään jotain ne ruotsalaiset osaa tehdä), ja herätysostoksena sukelluskassin postitusta edeltävänä iltana ostetut 70-lukulaiset JetFin-räpylät toimi tuhannesti paremmin kuin mitkään koettamani moternit halkioistehoviilettimet – oikeasti, niillä pystyy peruuttamaan veden alla, ja niiden mukava kolmen kilon takapaino keikautti sukellusasennon kerralla vaakasuoraksi… Ensimmäistä kertaa ikinä oli kai just oikea määrä lyijyä vyöllä, ja joululahjaksi saatu tasapainoliivi toimi juuri niinkuin piti, eli katosi aistimaailmastani käytännössä koko vedenalla oleskelun ajaksi. Mikä ei ehkä sinänsä ole ihmeellistä kun ottaa huomioon että siihen aistimaailmaan sitten tulikin taas kontenttia sielun täydeltä.

P1000397.jpgMeri olikin melko lailla eri näköinen kuin kesällä, jolloin aurinko porottaa suoraan pään yläpuolelta, vaikka tokihan näkyvyyttä oli enemmänkin kuin tavallisesti – hankala sanoa, jotain 20 – 30 m väliltä. Kesän kirkas sinivihreys saa talvella syvempiä sävyjä (vaikkei nyt ihan noin tummia kuin näissä kuvissa, taisi konversiossa mennä color space pieleen), jatkuvasti sellainen olo kuin olisi liikkeellä kesäillan hämärässä metsissä tai peltojen reunoilla. Monimetriset aallot jaksoi heiluttaa sukeltajaa syvemmälläkin, joka oli hankalaa vain siihen asti kun ymmärsi olla taistelematta vastaan vaan kellua mukana. Kaloillakin tuntui olevan vähän eri systeemit käynnissä kuin edellistapaamisella, vai lieneekö kyse vain siitä että kaksi hiljaista sukeltajaa maastoutuu kivikkoon aika lailla paremmin kuin kymmenen, ja merenasukit vaan ignoroi meidät.

Laalaalaa… aina tuntuu vähän pöhlöltä vaahdota siitä, miten hienoa sukeltaminen on; mikään määrä “ja sit mä näin ihan sairaan ison mustekalan ja se tuijotti mua silmiin 20 sentin päästä” tai “villissä virrassa värisi kanervamaisia varpuja” tai “garden eel:it huojui lumisateessa” -tyyppistä runoilua ei oikeasti auta lainkaan. Joo, uiskentelin pitkään jättikilpikonnan rinnalla. Jepjep, koko ajan kallioista kaikui valaiden haukuntaa. Valaita toki myös näin, mutta loppujen lopuksi viihdyin paremmin veden alla kalojen seurassa kuin veneessä ultra-pro-valasvalokuvaajaseurueessa. (Valaista keskusteltiin paikallisten kanssa – ja, niin uskomatonta kuin se onkin, ymmärrän HIUKAN paremmin nyt sitä miksi japani jatkaa valastusta. En siis hyväksy sitä edelleenkään, mutta helpompi on asiaa nyt ajatella.)
 
CIMG0634.jpgKävin syvemmällä kuin koskaan (32m), ja liidin nopeampaa kuin ikinä – vitivalkoisen hiekka-aavikon yllä, jossa pieni räpylän kääntäminen teki lentoon silmukan. Ekaa kertaa ikuna pystyin menemään ihan sujuvasti pää edellä pohjaan ja korvat tuli vikisemättä perästä. Otin noin viissataa kuvaa ja useamman tunnin edestä videokuvaa. (Kuvien käsittelyyn menee varmaan usemapi viikko ja videoihin puoli vuotta, jos vanhat merkit pitää paikkanssa.) Ja joka ainut kerta kun täytin liivin pinnalla ja kelluin venettä odottamassa, en voinut muuta kuin ajatella että “tää oli kyllä paras sukellus ikinä!”. Veneessä tuuli veti hysteerisen vilutuksen päälle, mutta sitä paremmalta tuntui kun sai käyttöönsä saman tien termosämpärillisen kuumaa vettä, jota sitten kaadettiin pukuun sisään. Sukellusmestari lainasi mulle ylimääräiset fleece-ulkoiluhousut goretexin alle ja goretex-pipon; mestarin vaimo lainasi ylimääräisen veneilytakin oman goretexini päälle puettavaksi – ja sit ei enää ollutkaan mikään asia maailmassa pielessä. Se on hyvä, ettei ollut niitä muita sukeltajia, olisi muuten nolottanut kun meikä ei vaan voinut muuta kuin istua veneen keulassa ja nauraa päin aaltoja ja tuulta.

Viikko oli siis mitä mainioin. Lähes tulkoon liian täydellinen – nyt tuntuu siltä, että mikään sukelluspaikka maailmassa ei vaan voi vastata Zamamin taivasta. Palaun “Blue Hole” – hohhoijaa ;).  Ja mikään maailmassa ei voi olla hienompaa kuin sukeltaminen, ei varmasti edes avaruuslentäminen. Huonokin sukellus (mun kokemuksien mukaan) on paljon parempaa kuin paraskaan pizza. 

(Ja niinkuin aikaisemminkin sanoin – jos jotku haluaa Zamamille lähteä, järjestän ryhmäsukellusretken sinne enemmän kuin mieluusti. Saari on kovin pieni, köyhä ja vähäväkinen ja kovin mielellään ottaa vastaan maksavia asiakkaita. Vaikka melkein haluaisin pitää kyseisen jalokiven ihan omana tietonani… )

Advertisements

5 thoughts on “Luksus

  1. “jos jotku haluaa Zamamille lähteä, järjestän ryhmäsukellusretken sinne enemmän kuin mieluusti”
    Meidän pitää ehkä puhua aiheesta FENSissä..? Musta tuntuu että heilakin vois lämmetä ajatukselle. Se on käynyt joskus kyllä Japanissaa mut ihan eri agendalla.

  2. Aaargh, FENS… joo onhan se abstrahti submittoitu, mut nyt pitäis saada muutamassa kuukaudessa saada kasaan jotain esitettävääkin… 🙂 Mutta joo, ehdottomasti. Suomesta karanneiden neurovelhojen kokoontumisajot jossain paikallisessa paarissa? 🙂

  3. Z: No eikä ollu! Ei tossa oo kuin tosi kalpea aavistus siitä miten siistiä se Oikeesti oli … 🙂 🙂 🙂 Eräänäkin iltana istuessani laiturilla kattomassa kun vähän näkyy laskevan auringon kajoa heijastumassa maailman kauneimpaan mereen alkoi melkein itkettää kun en osaa tehdä hienoudesta laulua 🙂

  4. Jees, kokoontumisajoja kannatetaan! En muuten tiedä yhtään, onko muitakin lasikuution kasvatteja tulossa paikalle, pitääkin selvitellä sitten lähempänä.
    Mulla on onneksi datat jo kasassa, tietty ne pitäis analysoida paremmin ja hienommin, mutta ainakaan ei tarvii stressata että tuleeko sitä dataa ylipäätään…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s