En osaa japania! Jee!

Kotimaan (tai mystisen “isänmaan”, johon on uutisissa viime aikoina hämmentävän usein viitattu) uutis – ja mediakenttää ihmetellessä on tullut mieleen, miten hienoa on, etten osaa japania. Tai siis. Osaanhan toki, ja luenkin jos oikein keskityn, mutta yleensä ei ole minkäänlaisia vaikeuksia ignoroida junissa roikkuvia tabloidilehtien mainoksia. On oikeasti siunattua, että ei tarvitse tietää mitään paikallisten julkkiksien ja poliitikkojen yksityiselmästä tai muustakaan.

CIMG1414.jpgTyömatkat on viime aikoina olleet lähes pelkästään ruusuilla tanssimista. Vaikka viikonloppuna satoi jääkylmää vettä ja osa kirsikankukista läjähti lätäköihin, sateita seurannut kylmä sää on jäädyttänyt de-kukkaistumisen niin että puut ovat Hikarigaokan puistossa valkoisenaan edelleenkin. Kuvia räpsin joutessani.

Eilen, tähtäillessäni pokkarikameralla nuppuja tienposkessa, polkupyörä jarruttaa kohdallani.
– Ota paljon kuvia, hiukan nuhjuisen näköinen setä sanoo, ja antaa mulle valokuvan valkoisesta kissasta. – Se on kissa. “Kjatto”.

Nyökkäilen, ja koska en ole sosiaalisella tuulella, kiskon takataskusta kasvoilleni “olen tyhmä ja kielitaidoton turisti”-ilmeen johon kuuluu kevyesti lasittunut katse ja kohteliaantyperä hymy.
– Aari-kaa-too, sanon jäljitellen huonointa tuntemaani turistijapania, ja ojennan kuvan takaisin. Setä ei suostu sitä ottamaan.
– Kaunis kissa, eikö? Persialainen.
– Ki-re-ii, hymyilen ja yritän taas päästä kuvasta eroon. Setä ei huomioi pyrkimyksiäni millään lailla, vaan kaivaa oman pokkarikameransa taskusta ja alkaa esittelemään kuvia. On siiamilaista ja “tavallista japanilaista kissaa”, kulkukattia ja pentua. Ubiikki paikallinen akita inu nauraa useammassakin kuvassa, joissa terävyysalue on jossain ihan muualla kuin kameraa nuuskivassa kuonossa. Kukkia ja puoleksi kuvasta ulos lentänyt pitkähäntälintu.

– On niin mukavaa, kun on tällainen kamera. Kuljen ympäriinsä, otan kuvia, ja sitten kotona tietokoneelta printtaan tällaisia pieniä kuvia. Niitä voi sitten antaa tuttaville. Ota sinäkin paljon kuvia. Ne ovat tärkeitä.

Setä laittaa kameran takaisin taskuunsa, ja kiipeää taas merkittömän polkupyöränsä selkään

– Minä olen tällainen. Puhun kaikille ihmisille. Ulkomaalaisille ja japanilaiselle. Sanovat että olen höyrähtänyt. Mutta en minä niistä piittaa. Katsos, Japani on oikeasi ihan kiva maa, kun siihen tottuu. Hyvää päivänjatkoa sinulle!

Hyräilevän sedän perään katsoessani tunnen itteni pöhlömmäksi kuin aikoihin. Mitähän taas tälläkin “en halua puhua ihmisille” -pelleilyllä kuvittelin voittavani?

2 thoughts on “En osaa japania! Jee!

  1. Hheh, Suomessa vasta pidetäänkin täysin kahjona, jos puhuu muukalaisille. 😀
    Kiitoksia muuten kun jaksat kirjoitella tätä mainiota blogiasi. 🙂 Oivaa informaatiota ja viihdyttävää sanojen käyttöä.
    Keep on Keepin’on! 🙂

  2. Ih, kiitoksia vaan itsellesi kun jaksat näitä mun joutavuuksia lukea – eihän niitä muuten viitsisi kirjoittaa… 🙂

Leave a Reply to S.Rajala Cancel reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s