Taittuvaa valoa




Maunulan sakura

Originally uploaded by marylkayoe

Kaikki lienevät kuulleet niistä hauskoista pyskofysiologisista kokeista, jossa koehenkilöille laitetaan päähän prismalasit jotka kääntävät kaiken ylösalaisin. Ensiksi ihminen on toki vallan hämmentynyt moisesta, mutta hämmästyttävästi jonkin ajan (viikkojen?) kuluttua maailma vaikuttaa ihan normaalilta. Ja kun lasit sitten poistetaan ja ihminen pääsee katsomaan maailmaa taas ilman että valo kulkisi silmään nurinpäin, henkilöt valittavat että maailma on TAAS nurinpäin, vaikka se oli jo jotenkin kääntynyt normaaliksi lasien kanssa.

Kävellessäni tässä kaupungilla katselin ihmisiä. Muistan hyvin kirjoittaneeni ihmisten vihaisista ilmeistä, mutta jotenkin niitä ei huomaa enää. Mahtaako vastaantulijat kohta Hypyn jälkeen näyttää jotenkin teennäisen kohteliailta tai kilteiltä?

Kivuliasta on aina tää poislähteminen. Ihanjokav+tunkerta. Vaikka tällä kertaa on entistäkin selvempää, että esimerkiksi ei ole mitään töitä tässä maassa. Että kaikki mun kuviot on jossain muualla, ja sen jälkeen kun on kuulumiset vaihdettu, jään usein ulkopuoliseksi. Kyllähän aivo sen valon kääntää kohdalleen vikkelästi, ei siinä mitään, ja kohta söisin vallan tyytyväisenä kaikenlaista kummallista nykysuomiruokaa jossa ei ole kaloreita (onko joku muka joskus laihtunut sillä, että käyttää vähärasvaista kuivaa juustoa?), joisin litrakaupalla kahvia (melkein olen alkanut pelkäämään että kuka hyvänsä vastaantulija kysäisee että otakko vielä yhen kupin) ja lähtisin sateeseen ilman sateenvarjoa. Olen sellainen sopeutuja. Rio de Janeirossakin sopeuduin ja mukauduin noin kahdessa minuutissa siihen, että bikinien pitää olla pienet ja mekon maksimipituus on 10 senttiä.




CIMG1559-Edit

Originally uploaded by marylkayoe

Ikävä vaan, nyt pitäisi sopeutua johonkin ihan muuhun. Että kuviot on likimain pakko hajottaa että pääsee eteenpäin, tai edes taaksepäin, ja johonkin on aivan pakko päästä nykytilanteesta. Olen toki myös maailman paras huijaamaan itseäni että ole vaan siinä, asiat on ihan hyvin, ja sukeltamaankin pääsee – vaikka ei ole. Epätoivoisesti yritän takertua siihen pieneen mahdollisuuteen että asiat vielä itsekseen lutviutuisi kohdalleen, mutta kun asiaa ajattelee järkevästi (ja, mind you, sitä ei tapahtuisi ellei rakkaat ystäväni pakottaisi mua näkemään tosiasioita, kiitos siitä) – ei voi jäädä enää tuleen makaamaan.

Paha vaan, että ei jaksais nostaa ees päätään, ja mielummin indefinitely viettäisi näitä käSITtämättömiä kesäaamuja juoden aamukahveja hesaria lukien vanhempien takapihalla.

Oh well. Aina pitää valittaa. Vaikka aurinko paistaa ja linnut laulaa – tai juuri siksi. Satais edes räntää.

++ signing out

2 thoughts on “Taittuvaa valoa

  1. Luin koskettavan viestisi, ajattelin sinua ja omaa elämääni, ja jostain syystä nämä laulun sanat palautuivat mieleeni:
    “Päivä koittaa taas, se meidät maahan lyö
    me pakenemme unelmiin
    Mutta kestä kohta meidät kantaa yö
    itsemurhakoneisiin
    Lujaa valtatiellä yhdeksän
    kromi soi, bensa palaa, ratissa istuu hän
    Kaupunki sieluni merkitsee, se ei muuta tee,
    se vain raatelee
    Sitä pakoon kiidetään
    Me kodittomat synnyimme lähtemään”
    Sellaisia jotkut meistä vaan on. Voimia.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s