Kirjoitin mailin sihteerille. “Olen pahoillani, tämä kuumuus ja kosteus on vihdoinkin saanut minusta yliotteen. Olo on nyt sellainen etten mitenkään kykene tulemaan töihin. Toivon että lepäämällä reipastun niin että huomenna voin paremmin.”
Painan send-nappia kännykästä ja katson eteeni ulos auton ikkunasta. Keula on kohti itää ja Chiban surffirantoja! Ai että tuntui hyvältä. Takapenkki on toivonut musiikiksi Britney Spearsia ja kylmäkassissa on riittävästi limua.
Taifuunin jäljeltä aallotkin oli aika rempseitä, mutta koska kantapaikkamme VoodooSurf-liike ei saanut meille tällä kertaa longboardeja niin hankalaa oli. Kaikenlaista tuli opittua, kuitenkin.
Esimerkiksi sen, että vaikka kaikki elementit on niin lämpimiä että märkäpukua ei oikeasti tarvitse, kannattaa silti pitää jotain päällään. Siksi, ettei rintakehä naarmuunnu nahattomaksi laudanpintaan; ja siksi, ettei PALA AURINGOSSA.
Luulisi, että meikäläinen olisi jo oppinut auringonvaarat. Huolellisesti rasvasin naamasta kaikki ulkonevat osat ja laitoin lisää usein. Jotenkin en kuitenkaan muistanut pohkeita, ja kun tällä kertaa päällä oli vain shortsipituinen märkäpuku, ja toisin kuin aikaisemmin suurimman osan ajasta sitä vietti siinä laudan päällä kauhoen eikä vyötäisiin asti vedessä seisten… au au au.
Kai se on jonkinlasen oppimisen merkki, kuitenkin. Että oli enemmän veden päällä kuin alla. Toisaalta, aallot oli sellaisia että oli ihan pakko kauhoa sinne syvälle asti. Niin ja sekin vielä, että taifuunin jälkeen vedessä on aika paljon kaikkea muutakin kuin… vettä. En ole kovin herkästi säikkyvä, mutta välillä meinas tulla mullekin paniikki kun kaikenlaiset lonkeroilta tuntuvat oliot kietoituu jalkoihin… (ei niitä pelättyjä hengenvaarallisia meduusoita kuitenkaan) … että sitä pyrki viettämään mahd. paljon aikaa edes marginaalisesti vedenpinnan yläpuolella.
Opittuihin asioihin kuuluu myös se, että nyt tiedän tasan tarkkaan, miltä tuntui Mustista Ratsastajista kun Arwen komensi joen hyökymään niiden yli. Se on vähän sama, kun kauhoo mahallaan pienen aallonkumpareen yli, ja ajaa sinne pohjaan, ja kun katse nousee niin edessä on aivan helVETINmoinen vesiseinämä, jonka huipulla on paitsi valkoista kuohua niin kymmenen hyväkroppaista surffaria veitsenterävine lautoineen tulossa suoraan PÄIN….
HYVÄN aallon tunnistaa muuten esimerkiksi siitä, että kun sitä katsoo aallonpohjasta niin taivasta ei näy. Siinä vaiheessa *ttu*rkeleet lentelee kyllä, kun on siellä aallonpohjassa eikä siellä sen harjalla, eli, missasit aaltosi ja IHAN KOHTA tulee hukkumus…
Opin (kyseisen pakon edessä) miten aallon läpi sukelletaan laudan kanssa. Vielä kun oppisi sen, että se lauta ei aallon jälkeen lähtisi suuntaan X (kun minä olen menossa suuntaan Y, joka !=X).
Opin myös sen, että kyllä sitä sexwax:ia kannattais sittenkin laittaa siihen lautaan, vaikka tuntuis siltä että liukastelu on viimeisin vaikeuksista. Sen kerran kun sai kauhottua itsensä sinne isojen poikien aaltojen luokse, ja tulee täydellinen aalto joka nostaa laudan vertikaaliasentoon ja sit pitäis vaan nousta siitä jaloilleen ja SURFFATA – ei oo kiva kun kädet lipee ja sitä mojahtaa naamalleen laudalle. Onneksi tietysti vain hetkiseksi, jonka jälkeen pyörii mukkeluksissa valkokuohuissa pitkälle rantaan, ja sit pitää taas rehkiä itsensä sinne missä miehet ratsastaa.
Kaikkein suurin todiste siitä, että kyllä tässä jo surffareita ollaan, tuli kuitenkin kun oltiin lautoja palauttamassa: VoodooSurf-kaupan mukava pitäjä antoi mukaan pullollisen jotain käsintehtyä äärimmäisen kuuluisaa Ehime-prefektuurin appelsiinimehua, “itsumo o-sewaninatte arigatou”, eli kantiksia ollaan jee!
—
Niin että reipastuinko? Sattuu ihan joka *tun paikkaan, paitsi lihaksiin (jotka oli jo lauantain ninjahipoista kipeinä) myös nahkaan . Olen ihan vakuuttavasti post-flunssaisessa tilassa – palaneen ihoni olen piilottanut ilmaviin valkoisiin puuvillavaatteisiin. Paha keskittyä työntekoon kun näkee silmiensä edessä aina sen täydellisen aallon, joka on aina vähän sivussa siitä missä itse on.
Sitä täydellistä aaltoa, jonka saa kiinni, ei nimittäin näe.
... mutta täällä ei sada koskaan 
Ja minä kun luulin aina, että aplari tarkoittaa omenaa.
Aplari on aina (= jo 80-luvulla) tietääkseni tarkoittanut appelsiinia, sanoo jyväskyläläinen.
Hienoa kuulla, että surffi luistaa ja toivomma myös hermo siinä samalla mainingilla ajellessa lepää. 🙂
Uuh! Kuulostaa hyvältä ja kesäiseltä, ehkä pakko koettaa joskus…! Isoissa aalloissa uiminen on kivaa, joskin tunnistan tuon “ei ***** nyt tuli noutaja”-tunteen… 😉
Jos nyt tarkennettais vielä varuilta, että ei, mähän en tosiaankaan osaa vielä surffata – lähinnä olen oppinut erinäisiä taitoja joiden avulla laudan ja itsensä voi saattaa paikkaan josta teoreettisesti voisi surffata:)