Vastoin




Aurora oceanis

Originally uploaded by marylkayoe

Kabhi kushi, kabhi khan.
Kesän valtaisat frustraatiot, ahdistukset ja masennukset liittyen elämänsuunnitelmiin alkoi tuossa lokakuussa pikkuhiljaa selvitä; ei niin että olisi ollut vielä jatkopaikka selvillä mutta oli selkeä Plän jota seuraamalla jatko selviäisi – marraskuun loppuun mennessä. Marraskuun kuudentena sitten lensin Okinawan tiedeinstituuttiin, jossa vierailin labroissa, juttelin ihmisten kanssa ja pidin puheenkin, jonka hätäisesti olin viimeistellyt lennolla Tokiosta Nahaan.

Okinawalla on siis eräs laboratorio, joka pääasiassa on tehnyt komputaationaalista juttua, mutta haluaisi myös tehdä sähköfysiologiaa; on vallan hieno laitteisto valmiiksi ostettuna mutta ei ketään sitä käyttämässä. Koko instituutti kiiltää uutta masiinaa.

Hankalin työhaastattelu ikinä. Keskustellaan mahdollisien tulevien kokeiden teoreettisista perusteista, kun labraan kävelee postdocci jolta pomo kysyy: ootko sä valmistellu tota viikonlopun retkeä sille yhdelle uudelle atollille joka löydettiin lähivesiltä? Yritä siinä nyt keskittyä asiaan. Usein keskustelu ajautuukin pohdiskelemaan typpinarkoosin mekanismeja, ja miten löytää pygmy seahorseja.




Zamami Nov08-2

Originally uploaded by marylkayoe

Lopputulos: lähtiessäni taksilla kohti Nahaa ja lauttaa Zamamille kaikki (mukaanlukien sihteeri) käyvät erikseen salaa pyytämässä että voisinko oikeasti tulla tänne töihin, me niin tarvitaan sua. Kiittelen ja sanon kertovani päätöksestäni pian; mieltä vaivaa että noinkohan vain voisin päättää valita paratiisisaaren, kun olen seuraavalla viikolla kuitenkin menossa työhaastatteluihin, labravierailuille ja puheita pitämään Washingtoniin ja New Yorkiin.

Päätän kumminkin olla murehtimatta asiaa seuraavat 24h. Zamamin satamaan saavun kuin kotiin, kaverit on laittaneet mun sukellusromppeet valmiiksi veneeseen ja crocs-sandaalini odottaa Miyanosato-mummon luona. Sukellukset on luonnollisesti täydellisiä, kauniita ja rauhallisia, eikä mikään tuntuisi paremmalta päätökseltä päivälle kuin illalla juhlittava kylämatsuri. Koko kylän väki osallistuu laittamalla ruokaa, esittämällä tansseja (ilmeisesti on fysiikan lakien mukaan mahdotonta olla tyynenmeren saarella asuva nainen joka ei harrastaisi hulatanssia tai sitten jotain lokaalia eisaa-rummutusta – hii-yaa-saa-saa!!). “Isäntäperheeni” pää on eräänlaisen epävirallisen kylänpäällikön roolissa useampaan kertaan lavalla puhumassa. Viimeisenä ohjelmanumerona kotoperäinen bändi The Mummies (“za mamiis”) villitsee. Kappaleen viimeisen soinnun ja rummutuksen innoittamana mäkin vähän hyppään ilmaan –

– ja laskeudun oikean jalan ulkosyrjälle –

— naps …. 




silviisii

Originally uploaded by marylkayoe

Niinpä niin. Luulin aluksi että vaan venähtänyt se on, mutta kotiin päästyäni röntgenkuva toisensa jälkeen kertoi karua totuutta: poikki on, kokonaan, 5th metatarsal luu. Hyvin äkkiä käy selväksi että elämä meni juuri paljon monimutkaisemmaksi ja hankalaksi: töihin on varsin hankala päästä ilman taksia (enkä nyt edes lähde niihin ongelmiin joka täkäläisillä on käsitteen “sairasloma” kanssa), kiskallekaan ei oikein helposti loiki, ja ei, en tosiaan ole lähdössä huomenna vaikealle ameriikankiertueelle. Olen saanut ristiriitaisia mielipiteitä lääkäreiltä siitä, mitä tälle pitäisi tehdä (leikata vai nou?) – ja yhtäkkiä huomaan että mun valtaisan hyvä japaninkielentaitoni ei riitä yhtään mihinkään, ainakaan siinä että saisi lääkärin vakuuttuneeksi että kyllä sille voi puhua kuin täysjärkiselle; internet on täynnä kauhutarinoita jalkapöydänmurtumista jotka ei parane kuukausiin; lentoyhtiö ystävällisesti suostuu antamaan mulle uudet lennot kolmen viikon päähän mutta rajoitukset on aika naurettavat.

Työhaastattelijat ja labravierailulle odottavat toki ystävällisesti sanovat että terveys on tärkeintä ja tule myöhemmin – vaikka kaikki ymmärtää, että aika hankala mun on oikeasti mennä tapaamaan uusiksi kaikkia niitä. Ja kun itteltä on aika loppumassa päätöksenteon suhteen, eikä sitä oikein voi päättää menevänsä new yorkiin ilman että visiteeraa siellä…
Jonkinlainen tappiomieliala valtaamassa maisemaa.

Töiden suhteen… mun ehkä on vaan parasta olla ajattelematta asiaa liikaa nyt. Vaikka mun mielestä mun projekti on suurinpiirtein siinä vaiheessa, johon se kykenee helpohkosti saamaan tässä jäljellä olevana aikana; pomo sanoo suoraan että sitä ei yhtään haluta saada sellasta “low-level” artrikkelia kuin mitä siitä sen mielestä tulisi. Että jos haluan ylipäätään mitään, niin saisin varautua nyt todistamaan sille viimeisinä kuukausina sen että olen periksiantamaton tekisin enemmän töitä kuin kaikkina näinä vuosina yhteensä.  Ei ole helppoa kuunneltavaa, kun systeemi ei tue töiden tekemistä kotoa eikä töihin pääse.

 

3 thoughts on “Vastoin

  1. Kas, muistuu edelliskesä mieleen. Rikoit ihan saman luun ihan samalla tavalla kuin minäkin, mutta näemmä vastakkaisesta jalasta. Kun luut olivat minulla nätisti paikallaan, vaikka kahdesta kohtaa rikspoikkimurtuneet, sanoi lääkäri, ettei moista tarvitse leikkaamaan ryhtyä. Minulla oli jalassa kipsi polveen asti kolmen viikon ajan ja sen jälkeen kävelin vielä viikon kepeillä. Sitten siirryin normielämään – jalkaa kolotteli erityisesti autoa ajaessa vielä pari-kolme kuukautta, mutta muuten hommasta ei jäänyt mitään sen kummempaa muistoa. Tsemppiä paranemiseen!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s