Backlog 15. – 25.2.

Kulttuurishokki

Iltakoneen noustessa Hanedan kentältä Tokio oli hirmuisen kaunis. Valoja taivaanrantaan asti; maailmanpyöriä ja valaistuja siltoja; merellä lukemattomia pieniä laivoja ja kaikkein komeimpana Tokyo Tower.

Pari tuntia myöhemmin kapteeni ilmoittaa valmistautumisesta laskeutumiseen Nahan kentälle. Ikkunasta ulos katsoessa ei näy mitään, ei yhtään mitään, ennenkuin siipien alle ilmestyy kiitorata ja hetkeä myöhemmin varsin vaatimaton Nahan lentokenttärakennus. Ystävällinen mutta hiljainen taksikuski kuljettaa mua tunnin verran pimeillä kaduilla hotelliin, jonka huoneen ovi ei mahdu auki jos matkalaukkuni on lattialla. Kiltit hotellinomistajat tarjoaa mulle aamulla pikakahvia ja kanamunan. Telkkarissa on kaksi kanavaa. Kävelyretki ympäristöön paljastaa… hyvin vähän.
ulkomailla Illemmalla löydän läheisen baarialueen, jonka sliizit tyttöbaarit, nuhjuiset tatuointiluolat, joutilaana notkuvat jenkkisotilaat ja pankkiautomaatit jotka ei kelpuuta mun korttia saa mut äkkiä hyvinkin kipeästi kaipaamaan takaisin turvalliseen, siistiin, organisoituun Tokiooni. Wendys-hampurilaipaikan vaneriseinässä oli jopa reikä!

Mähän siis olen ollut Okinawalla useinkin, mutta aina suhannut suoraan lentokentältä kotisaarelleni Zamamille tai taksilla tutkimusinstituuttiin. Lomalla on myös toki aina hiukan erilainen mieliala; siinä missä turisti katsoo että voo ku o söötti tollanen pieni kahvila jonka kyltti on haalistunut lukukelvottomaksi, bisnis-yoe alkaa panikoida että mistä mä saan mun kahvini?? Herttaiselta kuulostaa ensi alkuun myös se, että lähin kiska on työpaikalta viiden minuutin fillariajon takana (sain lainaan instituutilta ruosteisen mamachari-tsygän) ja sen kiskan vieressä on navetta, mutta kun alkaa tulla nälkä ja ulkona sataa ja tuulee niin sitä ehkä vaihtaisi maalaisromantiikan palvelevaan konbiniin. Kauppa-auto (tai no kaupan tytön auto) käy kerran päivässä instituutin ovella myymässä sekalaisia bentoja ja onigirejä.

Ensimmäiset päivät vielä olikin pilvistä, koleaa (palelin hotellihuoneessa yöllä ja heräsin nuhaisena) eikä sitä merta tullut nähtyä lainkaan. Työpaikalla ihmiset ovat tosi mukavia, myös pikkuruinen HR-nainen joka lempeästi kertoo mulle että ei, me ei nyt ehditä maksamaan sulle palkkaa ennenkuin kuukauden päästä. Töissä on kyllä kivaa, eikä sieltä haluaisi internetin luota pois hotellille lainkaan kun sitten joutuu taas olemaan ihan puhtaasti kännykän varassa ulkomaailmayhteyksien suhteen – mutta sihteeri, joka kuskaa mua autolla paikkoihin lähtee jo kuudelta töistä niin että siinähän sitten istun. Niin ja jos olin kuvitellut yhtään pärjääväni ilman autoa niin aika rankasti erehdyin. Joka paikkaan on pitkä matka, ja matkan varrella on usein pelkkää joutomaata.

Kulttuurishokki II

Parempaan päin ollaan kai menossa. Päätin äkillisesti ostaa itselleni oikean polkupyörän, kun ajatus viiden kilometrin matkasta mamacharilla upouudesta LeoPalace21-asunnokkeestani työpaikalle ei lämmittänyt suuremmin. Kolleega ystävällisesti heitti mut autollaan valtavaan Sports Depo-urheiluliikehalliin, josta mukaan lähtin aika lyhyen pohtimisen jälkeen paksurenkainen maastohkopyörä. En ole koskaan tykännyt vauhtipyöristä – oikeasti, inhoan kapeita urheilupyörien renkaita jotka musta näyttää siltä että ne vaan odottaa vääntymistä niillä poluilla jonne mulla on ollut tapana mennä ajelemaan. Ehkä sitä ois voinut vähän paremmankin löytää, tai halvemmankin, mutta oleellisinta on se että nyt on vähemmän jumissa. Ei niin ettäkö mulla vielä olisi kovastipaljon mitään minne mennä, mutta kun tänään illalla ajelin kuoppaista hiekkatietä sokeriruokopellon keskellä kotia kohti, sirkkojen sirittäessä ja vihdoinkin alkoi pilvimassat rakoilemaan niin että hiukan jopa alkoi tähtiä näkyä – hetkisen aikaa oli jopa sellainen olo että on tää jollain tavoin siistiä.

Sirkoista, banaanipuista ja sokeriruo`osta onkin syytä repiä iloa, sillä täällä ei todellakaan ole oikein mitään … tekemistä. Jusco-kauppakeskus on saaren keskiosan kulttuurielämän keskus. Ensimmäisenä työpäivänä ihmettelin tuuriani kun kaikki työtoverini, sihteeriä ja varmaankin siivojia myöten, ovat sukeltajia, ja mun piti lisäksi ilmoittaa preferenssini että minkä osuuden triathlonista mieluiten teen – että onpa kivaa kun sattui tällaisia ulkoilmaihmisiä. Nyt on käynyt ilmi, että jos ei nyt ole mitään terveydellistä syytä olla harkitsematta maratonia niin kyllä sitä varten treenataan – kerroinko jo ettei täällä ole oikein juuri mitään tekemistä? Okinawalla on yhteesä kolme leffateatteria, joista yksikään ei ole näillä main.

Poikkeuksena esittelen Brittiläisen Sinkkutytön, joka tuntuu viihtyvän erinomaisesti – sanojensa mukaan on seutu on erittäin viihtyisää jos sattuu olemaan 24v, sinkku ja pitämään armeijapojista.

Erityisen siistiä tosiaankin siinä sokeriruokojen vieren polkemisessa oli se, että määränpää ei ollut enää nuhjuinen hotelli tukikohdan liepeillä vaan ihan omaksi vuokrattu asunnoke LeoPalace21-ketjusta. Tilaa on ruhtinaallisesti, ehkä jopa kolme kertaa hotellihuoneeni verran, vaikka siltikin vähän ahdasta siinä mielessä että kun sen polkupyörän ottaa sisään niin jääkaapin ovea ei meinaa saada auki. Tuhannesti parempi kuitenkin. Joku intternettikin tuossa mukamas olis tarjolla, mutta mun nörttipisteet ei toistaiseksi ole riittäny siihen että sitä osaisi käyttää. Hintaa kuukauden asumiselle tulee n. 80000 yeniä eli joku 650 euroa, sisältäen sähköt, veden ja sen kuvitteellisen internetin. Ei vaadita takaajaa, takuurahaa tai muutakaan. Hiukan kyllä tuntuu kalliilta, kun vapailta markkinoilta pitäisi irrota parhaimmillaan sadan neliön omakotitaloa samaan hintaan… vaan shouganai.

Kulttuurishokki III

Ihmiset työpaikalla on outoja. Vaatetus on nuhjuisia flanellipaitoja ja vaellusshortseja muodollisimmillaan, askel venyvä ja leppoisa. Käytävillä ihmiset moikkaa toisiaan, pysähtyy juttelemaan, menee toistensa labroihin juomaan teetä, teksti polveilee poikkitieteellisesti robotiikan ja mikrobiologian ongelmista pian siihen että pohditaan olisiko nousuveden aikaan hyvä lähteä sukeltamaan läheiselle atollille. Labrassa on tiedelehtien seassa sukelluslaitebrosyyreita. Joku mainitsee nähneensä parven seepioita, ja äkkiä käynnissä on kiivas keskustelu pääjalkaisten aivojen evoluutiosta.

Uuden labrani väkeen kuuluu lisäkseni kolme ihmistä. Sihteeri, vastaväitellyt tekoälytutkija joka on ryhtynyt tosiälytutkijaksi vaikka on aatteellinen kasvissyöjä, ja pomo. Pomolla on ylikasvanut rantapummitukka ja tatuointi; autossa cd-levyillä heviä.

Ensitehtäviini kuuluu ostoslistan laatiminen – kysyin ja sain luvan tilata kaikenlaist tilpehööriä, veitsiä ja saksia ja haarukoita joita tykkään käyttää työssäni, pipetinkärkiä ja kumihanskoja jotka sopii käteeni. Listasin tuotteet, hinnat, valmistajat, kappalemäärät ja kysyn sihteeriltä että nämä pitäisi varmaan hyväksyttää pomolla. Sihteeri ja kubikleseinän toisella puolella istuva tekoälytutkija purskahtaa nauruun – ei kuule sitä kiinnosta millaset kumihanskat sä tilaat. Ja varoittavat saman tien että elä vaivaa sitä myöskään sillä tietokoneella joka sun pitää ittelles tilata, ei se halua kuulla tollasii käytännönasioita. Ai niin ja eikös sun pitäis tilata ittelles myös joku läppäri?

Myöhemmin löydän laatikosta labelointilaitteen jolla alan printtaamaan pieniä tarroja joilla merkitsen eri roskikset ja laatikot että missä on nyt niitä pipettejä ja missä objektilasit. Sihteeri tulee ihmettelemään että hyvänen aika, sä oikeesti käytät tuota? Tekoälytutkija kurkkii labrakirjaani jonne raapustan suunnitelmaa solunsisäisistä liemistä, että jumankeuta tää nainen on organisoitu.

Mul on oikeasti vähän vaikeaa suhtautua ympäristöön, joka ei potkujen antamisen uhalla vaadi että joka ainut asia on kirjattu, leimattu, hyväksytetty ja arkistoitu kolmeen kertaan.

Vielä suuremmin järkytyn, kun huomaan että ihmiset lähtevät töistä kotiin iltakuudelta. Oikeasti. Paitsi silloin kun lähtevät sukeltamaan.

Advertisements

4 thoughts on “Backlog 15. – 25.2.

  1. Jollain muullakin on kiskurivuokra. Mutta ei kai siinä oikein auta muuta kuin vain koittaa sinnitellä. Jotenkin tosi hassua lukea sun maan sisällä muuttamisesta aiheutuneesta kulttuurishokista. Odotan mielenkiinnolla, millaiseksi oma kokemus muutoksesta muodostuu.

  2. Jepjep, huomaan aika kärkevästi todeksi sen että Okinawa ei oikeasti ole Japania. Käänteisesti mua kismittää aina kun jotkut näistä lokaalilänkkäreistä jotka ei oo jalallaan Tokioon astunu kuvittelee että kaikki japanilaiset on niinkuin okinawalaiset, ja kaikkialla Japanissa on niinkuin täällä…

    Mitä tulee kiskurivuokraan, niin aina kannattaa muistaa että jos on aikeissa asua vain lyhyen aikaa (alle 2v), “oikeaan” vuokrakämppään muuttamisesta koituvat keymoneyt, takuurahat, agenttipalkkiot sun muut nostaa sitä kuukausivuokraa helposti kymmeniä prosentteja, puhumattakaan siitä, miten kaliiksi kuukausittaiset sähkö/vesi/kaasu/nettilaskut helposti tulee… (pahimmillaan me maksettiin sähköstä 35000 yen/kk, tosin se oli neljän ihmisen käyttökulut mut silti…) ja näissä kuukausikämpissä kaikki tuo on laskettu hintaan mukaan.

  3. Juu, ja mun itteni on niin kovin vaikeaa suhtautua todellisiin elinkustannuksiin sähkölaskuineen kaikkineen, kun olen vanhempien luota muuton jälkeen, eli muutaman vuoden, asunut ainoastaan HOASin suht halvassa, kaikki asuinkulut kattavan vuokran kämpässä jossain Itä-Vantaan peltojen laidalla. Mulla ei ole oikein mitään hajua, mitä esimerkiksi sähkö tai vesi ihan täällä koti-Suomessakin kustantaa kuukaudessa, saati miten sitten suhtautua Japanin hintoihin noissa asioissa. Niinpä maksan kiltisti Tokion könttävuokraa ensi vuoden ja koetan unohtaa numerot. :]

  4. Heinoa hihi.. Luulin, että Yoe parka on Tokyosta lähtiessään kadottanut myös netin ja blogin. Ilmeisesti RSS feed on tökkinyt, kun en ollut saanut päivityksiäsi.

    Oikein mukava myös kuulla, että Sports-Yoe alkaa vetämään sivussa myös triathlon ja maraton blogia.. *lisää hikerrystä*

    Tsemppiä Okinawan tuuliin. Suomessa alkaa kevät orastavasti lähetymään, vaikkakin eilen Helsingin peitti noin 10 cm lumipeite uudestaan.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s