Talvipäivänseisaus.

Talvipäivänseisaus

Tänään on vuoden pimein päivä.

Pimeys on silviisiin hyvä, että ehtii näkemään upeita auringonnousuja työmatkalla. Eikä tarvitse odottaa kovin myöhään illalla että kehtaa lähteä juoksulenkille – on viileää, ja vaikka itsetunto on noussut sen verran että ihmistennähdenkin jo kehtaa hölkytellä, niin pimeällä vaan keho lentää paremmin.

Erityisesti tänä iltana, jolloin pääsin pitkästä aikaa kunnon juoksulenkille pimeälle kaichuudooro-meritielle. Jossain vaiheessa oli kai tullut juostua vähän liikaa liian lyhyessä ajassa ja piti laittaa jäsenet lomalle, ja nyt on pari viikkoa opeteltu taas juoksemaan (varovaisemmin, hitaammin, huolellisemmin) – ja tää oli ensimmäinen kerta kun sai kunnolla taas rytmistä kiinni, valopylväät vaan vilistää ohitse kun juoksee sillan ylämäkeä kohti tähtitaivasta – jossa on, kuten aina tähdenlentoja.

Kirjaimellisesti jouduin kuitenkin haukkomaan henkeäni kun yksi tähdenlento ei sammunutkaan siinä lyhyessä ajassa mitä ne tuppaa tekemään, vaan ihan oikeasti putosi, putosi, nopeammin, muuttui säkenöiväksi ja kehitti leimuavan pyrstön – kunnes sammui pois (näytti siltä kuin se olisi ollut n. 30m meren yläpuolella sammuessaan).

(on toki mahdollista että pimeällä merellä oli joku kalastaja viskannut tupakan TOSI korkealle. tykkään kuitenkin enemmän siitä selityksestä, että ihan lähelle putosi avaruudenkappale.)

—

Eräillä festivaaleilla luokseni tuli noin puolen oluttölkin reipastama nuori jannu juttelemaan, mistä olen ja mikä on nimi ja sellaista.

Sanoin  että nimeni on Yoe, ja katosin omien ystävieni sekaan.

Festareiden loppupuolella sama kundi (aivan tol-kut-to-man syötävän suloisen ihqnätin kaverin kanssa!) tulee kyselemään lisää ja esittelee mut tuikkivasilmäiselle kaverilleen (jolla ikää oli varmasti puolet vähemmän kuin pikkuveljelläni) – kertoo, että tässä on tällainen suomalainen tyyppi joka asuu Okinawalla,ja sen nimi on Nomu.

(kyllä, vitsin ymmärtämiseen tarvitaan kevyttä japaninkielentaitoa.)

—

Peruna.

Yoen Koekeittiö on havainnut, että a) mangosose ei sovi tähtitorttuun (mangon maku on jotenkin liian … vieno, se hukkuu torttutaikinan taakse niin että jäljelle jää vain ilmelyys b) glögi kannattaa mieluiten tehdä käyttäen tuoretta inkivääriä ja sitruunankuorta ja kokonaisia kardemummoja ja kanelitankoja ja neilikoita; choya-luumuviini sopii myös sekaan täkäläisen mustikka+mustaviinimarjamehua sisältävän halpispunaviinin kanssa.

Mutta tärkeintä: mikään, mikään ei voita sitä elämystä, kun syö omasta maasta omin pikku kyntösin kaivamansa uuden perunan tuoreen, itsekasvatetun tillin kera, ja toki voita ja maitoa lasissa ja ruisleipää ja juustoa …

Extreme-gardeneeraukseni on siis edennyt, ja syön säännöllisesti sieltä riipimiäni retiisejä aamuisin, tomaateissa ja pensasmustikoissa on kukkia ja vihdoin on basilikakin juurtunut. Paikallinen makea punaperuna kasvatti valtaisan maanpäällisen osan ja kun kaivoin juureksen esiin, se oli pelottava ja kiemura. Hrm. En olis kyl tiennyt mitä sillä tekisinkään.

—

Kävin DIY-liikkeessä tutkimassa hiirenkauhistuksia. Lukuisat sievät sarjakuvat tuotteiden kyljessä opastivat minulle kuinka tehokkaasti tämäkin liimasysteemi tarrauttaa hiiren joka hikoilee hädissään kun ei pääse karkuun; tai kun ilahtunut hiiri syö tämän herkullisen näköisen nokareen niin se alkaakin voida pahoin ja kuolee tuskissaan. Ulkona oli kylmä, piti laittaa autossa lämmitin päälle. Ajattelen parkoja pieniä hiiriä, jotka etsiytyvät jonnekin lämpimään talvipakkasilta. Totesin että kunhan pysyvät siellä seinien välissä, olkoon, tarpeeksi iso talo tämä on, ja enkö mä noita hiiriä tapa töissä muutenkin ihan liikaa. Ostin sitten purkillisen jotain luomutuotetta joka sarjakuvan mukaan haisee hiiren mielestä tosi pahalta kissalta, ja sysäsin sen keittiönnurkkaan.