Pelastakaa koulu

Taas näitä sattumuksia.

Naapurintäti oli tuossa jo aikaa sitten kysellyt että olisinko vapaa tiistaina, kun olisi sellainen pienimuotoinen joulukerääntyminen. Neljältä olisi alkamassa. Saavuin siis paikalle, hiipparoin sivuovesta sisään niinkuin aina ja kysyn keittiössä häärivältä tutulta toiselta tädiltä että voiko auttaa jotenkin. “ei, ei, mene sinä tuonne vain seurustelemaan”.

Vierasjoukko koostuu poikkeuksellisesti lähestulkoon ainoastaan eläkeikää lähentelevistä miehistä. Seurassa on useita saaren silmäätekeviäkin. Tervehdin kaikkia kohteliaasti, kaikki ovat tosi innoissaan kätellessään mua ja lahjojakin saan. Olen vähän hämilläni että mites, mutta kai se nyt joo, olenhan ulkomaalainen ja kaikkea.

Perinteiseen tapaan tilaisuus avataan kun paikalle ilmestyy kolmihenkinen perinnemusiikkiorkesteri joka esittää muutaman koten-tyylin kappaleen joilla toivotaan hyvää menestystä alkaville projekteille ja ystävyydelle ja juhlille. (Pikkuisen haluaisin muuten valittaa siitä jonnekin, että täällä tuntuu olevan tapana, että jos joku jossain soittaa jotain perinnemusiikkia, erityisesti jos se joku oikeasti OSAA soittaa sitä, niin jonkun on ihan pakko tulla kovanjuureen höpöttämään ja kertomaan ja kääntämään että mitä niissä laulunsanoissa nyt sanotaan… “tässä kerrotaan kuinka sade saapuu, ja kukka on nupullaan… nyt pisarat tippuvat kukan terälehdille … nyt kukka aukeaa… ” … perhana ei pysty keskittymään kuuntelemaan sitä musiikkia lainkaan!) Soiton jälkeen naapurintädin serkku (jonkin komitean puhemies) alkaa pitää puheita, kuuntelen minkä kerkiän (istuttivat mut saaren sanshin-soittajien vanhimman viereen niitä kuuntelemaan). Serkku pyytää esiin muitakin pitämään puheita, huomaan, että vaikka aikaisemmin kaikki puhuivat ah nii pakksuvva saarrelaisskiäältä etten sanaakaan ymmärtänyt, nyt tulee kirjajapania. Ja jostain syystä jokainen puhuja mainitsee mut, ja kiittelee kuinka oli hienoa että tämä juhla on onnistunut, ja minä suuri tutkija irtauduin kiireisistä töistä saapuakseni paikalle…

Ja hups, yhtäkkiä yoe käsketään nousemaan seisomaan ja pitämään puheen. Auh. Ouh. Onneksi alla oli jo toinenkin lasi viiniä.

Ruokapöydässä viimein ymmärrän, mistä on kyse. Saaren koko ylimystö on kutsuttu paikalle sillä verukkeella, että pääsisivät tutustumaan muhun. Kun viimeinenkin maljapuhe on loppunut, serkkumies tiedottaa että tämä tilaisuus kestää iltakahdeksaan, joten kaikilla pitäisi olla aikaa päästä juttelemaan Yoen kanssa.

o-ou.

Mutta todellisuus onkin vielä vimmampi. Naapurintätini ja serkkunsa (jotka ovat seudulla hyvinkin primus motorien asemassa) olivat saaneet tietää, että Ylemmillä Tahoilla on tarkoituksena sulkea saaren koulu. (siitä, miten traagista tämä olisi, vähän myöhemmin.) Ja tämän illan tarkoituksena oli saattaa kaikenlaiset tärkeät ja voimalliset henkilöt yhteen jotta asiasta voitaisiin alkaa keskustella. Vuorotellen siis serkkumies ja sanshin-päällikkö kutsuvat eri henkilöitä lausumaan ajatuksiansa; jossain vaiheessa minäkin nousen seisomaan ja kaunopuheisesti (lue: rikkinäisellä kolmivuotiaan tasoisella japaninkielellä sotkettuna englanninkieleen ja naapurintädin tulkkaukseen) kerron kuinka saaren yhteisö on ainutlaatuinen, ja äärimmäisen tärkeä säilyttää, ja koulu on sille elinehto. Vanhat papat nyökkäilee ja murahtelee hyväksyvästi.

Iltakahdeksalta serkkumies päättää virallisen juhlan ja ilmoittaa että seuraava tapaaminen aiheesta olisi sitten tammikuussa, ja katsoo kysyvästi muhun päin. Toki, toki tulen paikalle. Muutkin lupaavat.Poistuessaan kaikki kättelevät mua, ja moni yrittää kumartaa syvemmälle kuin minä. Kiitollisuudenosoituslauseita virtaa.

Epävirallisen osuuden alkaessa olen niin poikki nelituntisesta japanintaiteilusta (ja mun piti soittaa sanshinia melkein jokaisen kanssa… onneksi yksi hiukan nuorempi sanshin-jannu jossain välissä rupes opettamaan uusia biisejä koska aloin kyllästymään samaan asadoyayuntan vääntämiseen)  että jaksan tuskin tehdä muuta kuin nukkua koiran kanssa sohvalla kuunnellen toisen, sokean naapurintädin kertomuksia siitä kuinka hän oli 30 vuotta töissä Perussa ennenkuin pääsi palaamaan takaisin Miyagille. (Sanshin-päällikkö myöskin melkein syntyi peru-okinawa -linjan rahtialuksella, mutta ehtivät maihin ja isä joutui rakentamaan äidille vajan jossa synnyttää kun talo ei ollut valmis ja satoi kaatamalla.)

Mutta niin, se koulu. Tragedia. Jos nyt jollekulle on jäänyt epäselväksi, asun saarella jolla on aivan ainutlaatuinen oma kulttuurinsa (silta mantereelle rakennettiin vasta 25v sitten). Jos lapset joutuvat matkaamaan toiselle saarelle isoon kouluun, koko tämä ihmeellinen yhteisöllisyydentuntu, tiukat siteet saarelaisluokkatovereihin alkavat kadota. Lisäksi: saarelle on sillan rakentamisen jälkeen alkanut paluumuutto, nuoria perheitä on palannut juurilleen tietäen että vaikka he itse käyvät autolla mantereella töissä, lapset voivat käydä lähikoulua. Jos koulua ei ole, on vaikeaa kuvitella miksi kukaan haluaisi muuttaa lasten kanssa saarelle.

Koulun opettajat ovat kaikki paikallisia, ja suuresti arvostettuja henkilöitä (useita oli paikalla tilaisuudessa), jotka ovat tunteneet lapset usein jo allekouluikäisestä alkaen.  Ja lisäksi kuulin väitettävän että sillä toisella saarella jonne ala-aste muuttaisi Miyagilaisia pidetään juntteina ja epätrendikkäinä ja muuta …

Niin että apua. Ei ole tietenkään ainutlaatuinen tilanne tämä – varmasti vähän sama asia kun mikä hyvänsä malminkartanon ala-aste on ollut sulkemisuhan alla – mutta jotenkin tuntuu todella huonolta. Voi olla että rahaa ei vaan riitä (Japanin uusi hallitus on kovasti karsimassa hallinnon hukkamenoja, ja valitettavasti koko Okinawa tuntuu mannerjapanin mielestä olevan hukkameno…), mutta jos joku nyt päättää tämän koulun sulkea, sen olisi hyvä ymmärtää että käytännössä Miyagin kulttuurin lopullinen häviäminen alkaa siitä.

Piih. Ja mitä mä muka voin tehdä asialle? En tunne ketään, en osaa edes kieltä niin että voisin lukea paikallisia sanomalehtiä (eikä aika riitä edes hesarin lukemiseen joten…) … ainoa mitä osaan on tää pöhkö sosiaalinenmedia – voisihan sitä perustaa jonkun facebook-ryhmän, ihan vaikka vaan esimerkillistääkseni sitä miten turhia kaikenlaisen “Vastustan!” -facebook-ryhmät sun muut on joilla ihmiset vaan vähän koittaa korjata huonoa omaatuntoaan siitä kun eivät OIKEASTI tee mitään.

Oikeasti, mitä ihmiset Oikeassa Maailmassa tekevät jos niiden koulu uhataan sulkea?

Ei kai auta muu kuin jatkaa kohteliasta hymyilyä, opetella lisää korulauseita puhuttavaksi kokouksissa. Ehkä opetella Miyagin omia sanshin-kappaleita.

8 thoughts on “Pelastakaa koulu

  1. Sä olet kuitenkin arvostettu tutkija, joten sun puheilla koulun/koulutuksen tärkeydestä ja yhteisön merkityksestä on varmasti painoa. Lisäksi kun tulet ulkopuolelta, voit hyvin uskottavasti sanoa, että oikeasti tätä arvostaa muutkin kuin paikalliset. Ja jos sä uskot siihen, että ko. koulun lapsistakin voi tulla tosi hyviä tutkijoita isoina, toisilla on paljon vaikeampi vedättää sillä, että lasten pitää päästä Isoon Hyvään Kilpailukykyiseen Kouluun mantereella nytheti tai junttiutuvat he. Että luulen, että sillä huonolla japanilla puhumisellakin on paljon merkitystä.

  2. Moi!

    Oon seuraillut sun blogiasi jo pidemmän aikaa, ja tää on aina todella mielenkiintoista luettavaa. Kiitos siis blogista!

    Ootko katsonut japanilaisen draamasarjan nimeltä “Ruri no shima”? Tää kertoo juurikin tällasesta tilanteesta josta tässä postauksessa kerroit, eli pienen okinawalaissaaren koulun sulkemisaikeista ja näinollen saaren yhteisöllisyyden katoamisen pelosta. Kannattaa katsoa, jos et ole vielä nähnyt. Suloinen sarja.

    Täällä Suomen päässä ei auta kuin toivoa että saaresi koulua ei lakkautettaisi. Tuollaiset pienet yhteisöt ympäri maailmaa on niin ihastuttavia, että mitä jää jäljelle kun ne pikkuhiljaa alkaa katoamaan? Yksi iso yhteisö jossa ei ole mitään omaperäisyyttä?

  3. Ehkä sun kannattais ottaa yhteyttä Marutei Tsuruseen (Martti Turunen), joka wikipedian mukaan on Japanin parlamentin jäsen ja puheenjohtajana Okinawan kysymysten erikoisvaliokunnassa. Mailin lähettäminen on varmaan kohtalaisen kivutonta ja voit sanoa saarelaisille, että olet tehnyt parhaasi. 🙂

  4. Onko siellä minkäänlaista kunnallista tms. itsehallintoa, onko koulun kohtalo okinawalaisten vai suoraan opetusministeriön/Tokion käsissä?

    Meinaan, että jos koulun budjetti tulee okinawalaisten omista veroista, verotuloja voi ainakin teoriassa koettaa kasvattaa esim. ulkomaisten turistien tuomilla tuloilla.

    Just tällaisen sun blogin tyyppinen paikallisblogi esim. juuri sukeltamisesta, tähtitaivaan alla nukkumisesta ja kylän mummojen(!) kanssa juhlimisesta, yms. voisi olla YKSI “täsmäase” henkilökohtaisemman kontaktin saamisessa nykyaikaisiin, tiedostaviin, perinteitä ja aitoutta arvostaviin omatoimimatkailijoihin. Kaiken pilaavaa massaturismia ei kai kukaan saarelle oikeasti haluakaan. Muutaman matkailijan jättämät jenit eivät ehkä tunnu missään, mutta toisaalta hirveitä investointejakaan ei tarvita. Ei se (asiakkaiden) määrä vaan se laatu.

    Jos hyvintoimeentuleva, aitoja, erilaisia elämyksiä halajava länsimainen(?) matkailija voisi tilata sellaisen yksilöllisen valmismatkan, johon kuuluisi majoitus toiveiden mukaan, veneretki, retkiä saarilla, patikointia yms. ja vaikka sukellustakin (en itse harrasta), eikä hirveästi muita tolloja turisteja olisi mukana, olisi tässä ehkä tuhannen taalan tai parinkin palvelupaketti.

    Noh, bisnesminäni pääsi vauhtiin, tämmöisiä tuli vain mieleen.

  5. Sähän olet paikallinen Joulupukki tai ainakin vastaavan tason julkkis! 😀

    Kouluasiassa yhdyn kaikkiin edellisiin puhujiin. Tsurunen voisi olla tosi hyvä kohde!

  6. Voin jo kuvitella Yoen seisomassa barrikadilla punainen tukka liehuen ja lippu kädessä…

    Jos paikallisilla virkamiehillä on asiaan sanomista, pelkällä kokouksissa käymisellä voi olla vaikutusta. Jos asiat päätetään Tokiossa niin tuskin asiaan kovinkaan paljon voi vaikuttaa.

  7. Mites jotain kansainvälisiä kummikouluja, videokirjeenvaihtoa, koulun ainutlaatuista kulttuuria esille videoina YouTubeen, myönteistä näkyvyyttä, joka osoittaa sen, että tällaista ei ole muualla?

  8. Supersankareita pyydetään aina apuun. Näin se vaan menee.

    Älä ainakaan perusta FB ryhmää 🙂

    Voit liittyä mun uusimpaan “Instead of actually doing something I joined this group” ryhmään jos se auttaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s