mökissä kokataan

Aamiainen: spelttipuuroa ja tuoreita mansikoita. Totesin näet että liika on liikaa eikä ihan joka ainoa aamu tarvitse syödä keitettyä kananmunaa, olkoonkin että ovat varsin hyviä ja tuoreita ja varmaan luomuakin. Toistaiseksi muuten olen sitä mieltä, että kylään muuttanut kanaparvi ja sen kukko aamulauluineen on vain ja ainoastaan herttaista. (spelttihiutaleet on suomesta tuotu, täältä ei saa kuin kehnoja Quakersin ootomiiruja.)

(Eräs Japanissa asumisen hyviä puolia on se, että talvisaikaan saa ihan oikeasti hyviä tuoreita mansikoita. Huonoja puolia taas se, että kesällä niitä ei saa mistään – vaikka lämpöä riittääkin, ilmankosteus mädännyttää mansikantaimet noin kolmessa minuutissa.)

Asioita, jotka on olleet kartalla viime aikoina: 1) työnteko 2) juokseminen 3) syöminen. Työnteko maittaa vaikka välillä uuvuttaa – eilen tulin niin väsyneenä kotiin etten jaksanut syödä vaikka nälkä oli. (all hail whoever invented chocolate!) Juokseminen alkaa tosissaan sujua, ja se tukee työntekoa – pitäisi saada joku juttu jolla voisi laittaa muistiin kaikki hyvät oivallukset mitä alkaa syntyä siinä kuudennen kilometrin jälkeen. Kesän alkupuolella ostamani vibram five fingerit alkaa olla paikoitellen puhki (varpaista näkyy osittain jo läpi), onneksi postipoika lupasi tuoda mulle uudet tässä ihan pian.

Juokseminen tukee myös syömistä. Tässähän on ollut aika lailla se ongelma, että Tokion kulinäärisiin ihmeisiin tottuneena mulla on ollut vaikeuksia syödä sitä keskinkertaista kauppakeskusruokaa millä täällä elellään, ja usein tulee vietettyä päiväkausia vaan joidenkin korvikekaloreiden kanssa. Kokkaaminenkaan ei maistu kun se on yksinelävälle niin täydellisen turhantuntuista (semminkin kun täältä ei saa aineksia länsimaalaisruokaan (tai siis eurooppalaisruokaan; amerikkalaista roskaa löytyy kyllä).

Vaan vaan, kyllä se vaan on niin että kun mittariin tulee kolmisenkymmentä kilometriä viikossa niin keho alkaa vaatimaan Ruokaa ihan eri tavalla. Ei riitä puppasämpylä juustoviipaleen kanssa,  raaka luumutomaatti tai pari lounaaksi on enää huono vitsi ja vaikka oluttölkissä on montakin kaloria niin illalla tekee mieli syödä jotain missä on sisältöä. Puhumattakaan siitä, että näissä hytisyttävissä +15 asteen talvipakkasissa tarvitsee vähän polttoainetta tarjetakseen ;P

Toistaiseksi ruoanlaitto on ollut vielä aika vaatimatonta, mutta siihen malliin on tullut katseltua iltanälissään (sen puppasämpylän kera) uhkeita kokkaussivustoja että ehkä vielä … .

Advertisements

7 thoughts on “mökissä kokataan

  1. No siis… mulla on pieni epäilys että se polvihomma mikä juoksentelun aikanaan lopetti johtui osittain siitä, että mulle (kuten varmaan monelle muulle) myytiin ylituetut tossut. Vaihdoin nimittäin kesällä pronaatiotuettomiin tossuihin (joissa tosin on vielä vaimennusta aika paljon) ja oudosti se polven vihoittelu vaan jäi pois.

    Nyt vaan pohdiskelen että kuinka paljon ja pitkään niillä lätysköillä sitten uskaltaisi juosta ja sotkenko nyt askelluksen ihan kokonaan jos juoksen välillä niillä ja välillä muilla ja.

  2. Mä tein niin, että ensiksi juoksin noin kuukauden verran ihan tavallisilla lenkkareillani mutta keskittyen siihen, että en astu kantapää edellä. Kun tää alkoi edes jollain alkeellisella tasolla toimia, lisäsin tavallisen juoksulenkin loppuun pienen pätkän vibramointia – ensiksi ihan vaan muutama sata metriä ja sitten enemmän, mutta hyvin äkkiä huomasin että en halua enää kenkiä jalkaani. Aloita hitaasti, ja jos juoksun jälkeen johonkin sattuu pidä kunnon tauko ja seuraavalla kerralla keskity vielä tarkemmin siihen askellukseen.

    Hakusanoilla ChiRunning ja Pose Running löytyy netistä enemmän kuin tarpeeksi ohjetta juoksuasennon löytymiseen.

    (Ooh aah… Vibram Bikila-tossut havaittu niiden italialaisella saitilla… tulossa maaliskuussa … )

  3. Jalat myös tottuvat kummasti rääkkiin, jos niitä vähitellen hivuttaen treenaa. Se mikä pisti mulla ennen jalat säpäleiksi ei tunnu nykyään missään. Jos jalat kipeytyvät helposti niin suosittelen ylämäkijuoksua, koska se kuormittaa paljon enemmän lihaksia ja hapenottokykyä kuin tasaisella juokseminen. Vauhti on silloin pakosti hitaampi eikä sidekudokset ole lujilla. Tää on varmaan vähän huono vinkki hemille, mutta tuo Okinawan topografia ei näytä niin kovin lätyltä. Löytyykö sieltä mukavia (>5%) ylämäkiä?

    Nälkä on tosiaan ihan eri luokkaa treenatessa. Puolentoista tunnin lenkki voi lisätä päivittäistä energiantarvetta 50% ja nälkää lisää sekin, että proteiinit tulevat käytettyä muuhun kuin energiantuotantoon.

    • Henri, onhan täällä mäkiä… paljonkin. Pohjois-Okinawa on itse asiassa vuoristoa. Toistaiseksi olen suhtautunut ajatuksiin ylämäistä juoksuun yhdistettynä kammolla, mutta jos nyt joskus kuvittelen jotain paikallisia maratooneja juosta niin olisi syytä totutella… vaikka kaksi tällä hetkellä kalenteriin merkittyä kevätkisaa on ihan lättyjä merenrantajuoksuja.

  4. Aamulla kävi kyllä mielessä että onkohan mulla kaikki kupit kaapissa kun kuuden jälkeen tein lähtöä kylmään (“+1, feels like -5”, tiesi Foreca) ja pimeään Vondelparkiin (siis en ole niin huonosti valaistuja ikinä Suomessa, välillä hirvitti kun ei juuri nähnyt mihin jalkansa laittaa). Juoksin noilla lätyillä mun vakifemman (paitsi että kävelin ainakin kolmanneksen varmuuden vuoksi) ja tuntui että pääsin juonesta kiinni aika nopsasti, ei niillä kyllä kanta edellä tosiaan tekisi mielikään juosta. Huomasin tosin, että oli vaikeaa juosta tarpeeksi hitaasti, mutta muuten oli kyllä tosi hauskaa eikä aamupimeällä ei sitä paitsi ollut montaa todistajaa mun tyylikokeiluilla. Tuntuu tosiaan, että jalat väsyvät eri tavalla, ensinnäkin jalkaterän pikkulihakset aktivoituvat ja toisekseen pohkeen alaosassa on sellainen tunne, että jotain on tehty. Normaalistihan juoksen reisien isoilla lihaksilla, tää vois olla ehkä hyvä juttu lihastasapainonkin kannalta, teen niillä nimittäin about kaiken… Nivelissä sen sijaan ei tunnu yhtään mitään, eli jatketaan harjoituksia!

    Henri, heh, olen kyllä salaa tyytyväinen, ettei täältä mäkiä löydy, mun nykykunnolla vois olla aika mielenkiintoista… Tosin olishan se kiva jos olis joku pieni nyppylä vetoharjoituksia varten, olen vaan loppulenkistä juossut muutaman kovemman vedon. Ylämäkeen juoksee kyllä varmaan luonnostaan pehmeämmin eikä niin kanta edellä, sikäli varmaan hyvä idea. Vaeltaessakin olen huomannut, että nimenomaan alamäet on ne jotka käy polviin.

  5. hemi: Henri, heh, olen kyllä salaa tyytyväinen, ettei täältä mäkiä löydy, mun nykykunnolla vois olla aika mielenkiintoista… Tosin olishan se kiva jos olis joku pieni nyppylä vetoharjoituksia varten, olen vaan loppulenkistä juossut muutaman kovemman vedon. Ylämäkeen juoksee kyllä varmaan luonnostaan pehmeämmin eikä niin kanta edellä, sikäli varmaan hyvä idea. Vaeltaessakin olen huomannut, että nimenomaan alamäet on ne jotka käy polviin.

    Ylämäkijuoksun idea on tosiaan, että ei koetetakaan juosta samaa vauhtia kuin tasaisella. Jos gradientti on vaikka 5% tai 10% niin onhan se meno tietenkin aika lönkyttelyä, jos käyttää saamaa efforttia kuin tasaisella, mutta kunnon kannalta se on ihan yhtä tehokasta. Kun nopeus on alhainen pystyy askellukseen kiinnittämään myös enemmän huomiota. Ylämäkijuoksussa on tosiaan se huono puoli, että alaskin täytyy lopulta tulla ja alamäkeen juoksu taas on polville myrkkyä. Usein yksinkertaisesti vain kävelen alas.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s