Iisakinkirkosta, päivää

No eihän tästä nyt mitään tule.

Jos täällä nyt ketään lukijoita enää on kuulolla, tiedotettakoon että allekirjoittaneella on ollut blogientry kesken kohta kaksi kuukautta; kaikenmaailman laatublogaajien tekstejä lukiessa on kasvanut sellainen olo, että jos jotain kirjoittaa niin sen sitten pitäisi olla jotenkin Laadukasta ettei osallistu kauhean pahasti internetin saastuttamiseen tyhjänpäiväisyyksillä, sitä kun tuntuu muutenkin riittävän. Iisakinkirkon olisi tässä jo rakentanut tällä äherryksellä … ja jos blogaaminen alkaa vaatia aivoja, sitä voi tehdä vain silloin kun on sopivasti tajuissaan, ja tuolloin jos kehtaan moista ekstrakurrikulaarista tointa harrastaa, rakas ystäväni Työ Moraali säntää paikalle ja kiskoo mut niskaperseotteella takaisin oikeiden töiden ääreen.

Että nyt tilanne on se, että joko kirjoitan näitä syljentuomia, tai sit en lainkaan, tai ehkä perustan jonkun toisen blogin jossa latelen vain syntyjä syviä ja viisaita rintaääniä.

Niin että mitä siinä kolossaalisessa blogientryssäni ois ollut? Yritin kai lyhykäisesti tiivistää kaiken mitä mulle on ns. Oikeasti kuulunut, ja kerätä sympatiapisteitä joilla saisi anteeksi blogaamattomuuden. Mut eihän sellaista kukaan jaksa lukea.

Tiivistän lisää: töitä on tehty, monta vuotta, ja sinä aikana on kasvettu monta vuotta vanhemmaksi. Niin vanhaksi, että kohta ei enää ilkiä post-doc -nimikkeellä esiintyä, pitää ihte ruveta sirkustirehtööriksi eli hankkia itselleen oma labra. Yritin tänä vuonna moista, laitoin nykyiseen instituuttiini (joka siis on täällä Okinawalla, toim.huom. myöhään seuraan liityneille) hakemuksen kesällä (ja koko alkuvuosi siis meni hakemuksen valmistelussa). Loppuvuosi meni taistellen itselleni irtopisteitä asiaan liittyen, PRää ja networkingia ja aivan jumalattomasti töitä ja vapaaehtoistumista; joulukuun alussa, päivälleen 7 vuotta väittelystäni, pidin massaseminaarin ja hymyilin ja ladoin suunnitelmaa pöytään pari päivää kestävissä haastatteluissa.

Kuinka kävi? Jätän cliffhangeriksi.

(Työhaastattelu/seminaari-tilanne oli kyllä sen verran jännä, että siitä olis voinut kirjoittaa enemmän; mutta kun mieleen pulpahti ajatus että olis hyödyllistä siitä ehkä muidenkin lukea – ehkä ihan kaikki muutkaan ei oo moista vielä kokeneet eikä ehkä tiedä mitä odottaa – niin jopa siirtyi sekin blogientry sarjaan Iisakinkirkot.)

Tuli myös käväistyä ameriikanmaalla siinä vuotuisessa jättikongressissa joka vie jalat alta ja järjen päästä (onneksi networkkaamalla sain kahmittua lisää taustatukijoita hakemuksilleni); jouluaattona ja -päivänä olin töissä, uutenavuotena kävin tokiossa, ja nyt on pirun kylmä.

Joopajoo. Mihins tän suomenkansalaisuuden sais palauttaa? Meinaan kun tytöllä on päällä kahdet verkkarit, kolme hupparia, tuplavillasukat ja lapaset *sisällä* ja eilen feilasin lenkillelähdön kun tuli liian vilu kotioven ja auton välillä. Pakkasta on täällä päivisin sellainen +15 astetta selsiusta.

Töidenteko on mennyt aika paljon sellaiseksi, että menen töihin ja olen sitten silpuol saarta 3-4 päivää ja sit tulen muutamaksi päiväksi kotiin. Toimii aika hyvin, eikä joudu enää ees toimistonpöydänalla nukkumaan kun parillakin kaverilla on nykyään mulle omistettu vierashuone kampuksen nurkilla. Laiskaksi olen ruvennut, kun ei huvita ajaa yötä myöten kotiin ja sitten aamulla takaisin. Töitä toki tulee tehtyä kotoatakin, ei siinä mitään; maanantaina tosin pidin aivovapaata ja raivasin muutaman neliömetrin verran viidakkoa hyötykäyttöön.

Oli nääs ollut tarkoitus syödä perunoita, mutta jääkaapissani ne olivatkin kasvaneet vallan tuuheiksi. Ei auttanut muu kuin ottaa sähkösaha lapasiin ja vallata tilaa takaisin luonnolta. Nyt vain vähän odottelua ja jopa on kohta taas perunoita.

Niitä odotellessa mainitsisin vielä sen, että jos ikinä pääsen tilanteeseen jossa oikeasti voin palkata ihmisiä, otan asiakseni rekrytä aina ainakin yhden intialaisen ihmisen. Niillä on ihana taipumus ihan spontaanisti laittaa currya.

Erityisen mukavaa oli tänään kun töissä ei millään ehtinyt ruoalle ja meinas mennä koko päivä naksujen varassa, niin eikös tuo meidän brilliantti neuromorfinsinöörineiti kanna eteeni lautasella ihanan tulista (kylmille keleille parasta!) koticurrya. “Ai kelpaako? Ihan sulle kokkasin, mut en tiennyt et kehtaanko  edes tarjota kun tää ei ihan onnistunut kun tää tahna ei oo niinku pitää ja ja ja…”

Samaan aikaan toisaalla – no, instituutin rantakampuksella – ihq-pisteitä kerää kiinalais-australialainen neiti Shaolin, joka toi mulle joululahjaksi sydämenmuotoisen pohjoismaalaistyyliin muotoillun avaimenperän jossa on mun nimi kaiverrettuna – ja sillä itsellä on samanlainen ❤ (eri nimellä kyllä).

Onpas kovin mukavaa kaikki, eikö?

No todellisuudessahan tilanne ei ole lainkaan näin aurinkoinen, elämä potkii toki täällä kuten muuallakin, mutta valitustakin löytyy intternetistä ihan riittämiin, jos sellaista joku kaipaa lukea niin kannattaa valita joku pimeässä pohjoismaassa asuvan angstaavan teinin blogi, ehkä.

Ainiin se cliffhangeri? Joo ei tietoa. Minä hetkenä hyvänsä inboxiin voi kilahtaa tieto suuntaan tai toiseen, on voinut kilahtaa jo kuukauden verran, mutta ei kilahtele. Jos saan paikan niin kaikki on uberkewliä; jos en, niin kuvittelen että se jenkkien itärannikon hottislabra edelleenkin haluaa mut ja siirtynen sinne (sitä valitusta ei muuten sit kestä kukaan kun alan suremaan täältä lähtöä, niin et jos lähtö käy niin suosittelen pysymään etäällä tästä blogista.)

Nyt vähän ruisleipää ja juustoa.

Advertisements

6 thoughts on “Iisakinkirkosta, päivää

  1. Yoe Laboratories International.
    Kuulostaa komialta. Mä ainakin laitan ensimmäisten joukossa työhakemuksen sun ryhmään… tai siis sit kun saan tohtorin paperit kouraan… tai siis enhän mä aivoista mitää tiedä (niiden omistaminenkin on epäilyksen alla), mutta jos mä saan jossain labran nurkassa väkerrellä nanopartikkeleita, niin olen tyytyväinen.

  2. Jei – maailma on edelleen olemassa!
    Tatu, nanoväkerrystä en aio kyllä tukea, mutta pikkulegolabroja on tänne nousemassa useampiakin (kai). Kannattaa tarkkailla instituutin sivuja http://www.oist.jp 🙂

    Zepa, joo pitää yrittää heittää päästä kaikki ajatukset laatukirjoittamisesta. Maailma on vähän silviisiin muuttunut että aika paljon “mitä söin tänään? Currya”-tyylinen elämäraportointi tuntuu siirtyneen kaikenmaailman facebookkeihin ja pikapäivityksiin, ja blogaamisesta on tullut Vakavaa Kommunikaatiota… mutta vähätpä minä muusta maailmasta piittaan. Luvassa siis jatkossakin sattumanvaraista höpinää säästä ja ruoasta.

  3. Heipä hei!

    Täällä sitä roikutaan ja ‘refresh’ nappula kuumana pohditaan, että milloinkos se uusi postaus Yoelta tulisi. Pitäisi varmaan hankkia uusi läppäri ku toi f5 on jo täysin kulunut.. :[

    Ganbatte täältäkin labralle, jos nyt enää mitää batteamisestä hyötyä.

    +15 kuulostaa helteeltä.. täällä +2 ja -10 välillä. Lunta lähelle puolisen metriä, joka Helsingille aika hyvin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s