Kuulemma on käämeitäkin

Joskus pitäisi uskoa omaa tietoaan. Voisin vaikka oppia, että “kai se on ihan okei” ei välttämättä tarkoita samaa kuin “okei, voit lakata ajattelemasta”.

Okinawalainen Habu-käärme on yksi maailman myrkyllisimmistä – pienempikin purema on ihmiselle hengenvaarallinen, ja omin silmin näin aasin rinnassa kaksi kuuden sentin etäisyydellä toisistaan olevaa, valtoimenaan vuotavaa hampaanjälkeä. Aasi kuitenkin näytti lähinnä järkyttyneeltä, ja verentulon tyrehdyttyä alkoi syödä tavalliseen tapaan. Yritän tällä puolustella itseäni ja uskotteluani että kyllä se siitä. Varsinkin kun joku lehmien omistaja sanoi että kyllä hevoseläimet pärjää. Eikä tosiaankaan ollut mitään eläinlääkäriä saatavilla ilta-aikaan kaukaisille saarillemme.

Aamulla tilanne näytti paljon huonommalta. Niitylle jolla aasi oli ollut ruokailemassa oli rakennettu katos ja kannettu sylikuormittain sokeriruo’onvarsia pehmikkeeksi, joilla selkeästi huonovointinen eläin makaili omistajansa vieressä. Hengitys kuulosti raskaalta, mutta vesi maistui. Pestiin haavat uudelleen; varmuuden vuoksi soitettiin paloasemallekin mutta eivät sieltä lähde eläimen vuoksi vastamyrkkyä tuomaan. Eläinlääkäri saapui iltapäivästä, antoi kipulääkettä ja tulehduslääkettä ja hyytymisenestoainetta ja tiputti suoneen suolaliuosta (“ei ole vastamyrkkyä antaa eläimille”); nämä toimenpiteet piristivät paitsi omistajia myös aasia, joka jaksoi jonkin aikaa taas syödä ja melkein seistäkin. “Jääräpäinen eläin”, totesimme. Ei ota askeltakaan jos ei halua, eikä selkeästi halua antaa jollekin käärmeelle periksi.

Illalla näytti vieläkin paremmalta, kaulaan noussut turvotus tuntui pienemmältä vaikka turpa ja jalat olivat kylmät. Peittoja oli tuotu, uudelleen vuotamaan alkaneet haavat pidettiin puhtaina ja pehmeää turpaa lämmitettiin käsin. Aasin ympärille oli noussut pieni telttakylä, nuotio toi lämpöä ja valoa, hyttyssavut pitivät inisijät loitolla ja aasin lepopaikan ympärille oli tehty pahalta suojaavia sangwaa-ruohotalismaaneja. Naapuritalon vanha koirakin oli paikalla ja parhaansa mukaan otti osaa hoitotoimiin nuolemalla aasin kasvot ja korvat.

Kahden aikaan aamulla hengitys kävi vaikeammaksi, ja aasimme Kamadou kuoli pää Saaton sylissä. Harventunut valvojajoukkomme kuivasi kyyneleitään hitaasti viilenevään kaulaan. Omistaja jäi viettämään yönsä tulen ääreen.

Aamulla syömme yhdessä aamiaista, kaikki ovat tuoneet mitä parhainta löysivät. Edessämme on tilanne, jossa on selvitettävä miten parisataa kiloa aasia saadaan pois viidakkoniityltään ja haudattua, kun “soitetaan kaupungin eläinviranomaisille” ei ole vaihtoehtojen joukossa.

Kattopellin palalle siirretty, vilttien alle peitelty eläinparka kiskottiin saaristolaisäijien ja -surffareiden toimesta lähemmäs tietä, jonne maasturi oli saanut perävaunun tuotua. Kuulostaa helpommalta kuin mitä oli. Jostain löydettiin pieni kauhakuormaaja, jolla Gishi-san kaivoi montun kauniille paikalle sanshinien valmistukseen käytettävän puun juurelta. Viimeiset metrit peräkärrystä hautaan siirsimme aasia käsin, jaloista, hännästä ja kaulasta kiskoen.

Kuopan pohjalle Kamadou asetettiin mukavan näköiseen asentoon, peiteltiin banaaninlehdillä, orkideoilla ja muilla viidakkokukilla. Yoe laittoi matkalle mukaan omenoita, Aya poimi aasin lempiheiniä. Saariäijät seisoivat päät paljaina, kun vanhin heistä aloitti rukoukset (joiden sisällöstä en okinawankielellä ymmärtänyt muuta kuin sanat aurinko, meri ja maa) ja me työnsimme multaa kuoppaan, ensin käsin, sitten lapioilla. Sade oli lakannut, mutta multa muuttuu kasvoille tartuttuaan mudaksi kun sen kyynelillä kastelee. Kun pitkät korvatkin ovat peittyneet, kauhakaivuri jatkaa. Maa on yllättävän nopeasti tasainen.

Katsellaan sanshin-puuta. Muutaman kymmenen vuoden päästä se on suuri ja kaunis ja sen rungosta voi valmistaa soittimen, sanoo Gishi, seurueen vanhin.

Korallisaarilla tuulee ja on käärmeitäkin.

From 2011-05-14

5 thoughts on “Kuulemma on käämeitäkin

  1. Henri, ilmeisesti on kallista ja hankalasti saatavaa; ymmärrettävää kyllä että säästetään se ihmisiä varten. (Viime vuonna Habu puri ihmistä tällä saarella, en ole varma selvisikö uhri hengissä edes.)

    Surullista, kyllä. Mutta oli hyvä nähdä miten suhtautuminen täällä elämään ja kuolemaan on erilaista Sivistyneestä Maailmasta, missä kuolema – sekä ihmisten ja eläinten osalta – on usein laitostettu ja prosessoidaan näkösuojien takana. Kuolema on yhtä lailla osa kaikkea kuin elämäkin; niihin liittyvät tunteet, ilo ja suru, jaetaan yhteisössä; elämä jatkuu, puut kasvavat, sato on korjattava. Jos omistaa jotain, siitä joutuu joskus luopumaan; tämä koskee esineitä ja ystäviäkin.

    Kaikkein eniten jään varmasti saaristolaiselämästäni kaipaamaan juuri tuota kielimuurit ja kulttuurierot ylittävää yhteisöllisyyttä.

  2. Pingback: Alexander7

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s