Pelkkää hepreaa

Niin siinä vaan kävi. Aina kun taannoin kysyttiin että mitäs seuraavaksi, mistäpäin sitä suostuisi töitä vastaanottamaan, niin vastaus kulki sitä rataa että jos kerta olen mennyt hukkaamaan niinkin paljon energiaa ja aikaa elämästäni että kykenen kommunikoimaan seitsemällä kielellä, ainakin voisi valkata maan jonka kieltä jotenkuten pärjää. Tämä oli osittain sarkasmia, tarkoituksena viestiä että melkein ihan minne vaan voin lähteä; sanoin aina kuitenkin että skippaan Kiinan ja Korean. Näillä rajoitteilla hupsusti arvelin koko loppumaailman varteenotettavan tieteen olevan helposti lähestyttävissä.

Sitten tulin valinneeksi maan jossa puhutaan kahta kieltä joista en osaa sanaakaan enkä kirjaintakaan. Heprea ja arabia. Voi äly.

Olen pitänyt aina periaatteena että vaikka englanninkielellä pärjäisikin, on kohteliasta isäntämaata kohtaan ainakin yrittää opiskella paikallista kieltä; ja kun hetken aikaa täällä kaupungilla kuljeskeli ja löysi itsensä harva se ilta hikoilemassa kaupan maitotuotetiskillä yrittäen arvata että mikä näistä kaikista tetrapak-purkeista sisältää maitoa, ja ravintolassa on TAAS tilanteessa jossa ei uskalla tilata mitään kun ei osaa edes tavata menuusta että onko annoksessa kenties kuollut kala vai ei, niin otin teknolelut esiin ja aloin latailemaan erilaisia opiskelun tutkituotteita. Puhumattakaan siitä jokaviikkoisesta arpapelistä kun etsii pankkiautomaattia joka a) tarjoaisi rahaa omistamaani korttia vastaan ja b) painelee sitten automaatin heprean, arabian ja venäjänkielisiä nappeja täysin arvausten varassa, jännittäen että tuliko nyt painettua sellaista namiskaa joka syö kortin. (Ilokseni tosin huomaan ymmärtäväni venäjää, pienen yrittämisen jälkeen myös kirjoitettua venäjää, kohtalaisen hyvin. Itänaapurimme kieli on pelastanut tiukassa tilanteessa jo useamman kerran…)

Asiaa tavallaan helpottaa se, että yliopistoni (the Hebrew University of Jerusalem) ei varsinaisesti arabiaa opeta. Hämmentävästi myöskään kadulta löytyvien tuhansien “opi heprea viikossa!”-kurssimainoksien seasta ei löydy yhtäkään joka lupailisi ihmeenkaltaista kielineroutta toisessa kotimaisessa. Työkavereilta kysellessäni vastaukset olivat lähinnä kummastuneita moisen ajanhukan pohtimisesta, miksi ihmeessä sä sitä haluaisit opiskella? Kenen kanssa sä sitä muka puhuisit?

… tästä aiheesta sitten toiste lisää. Ehkä. Mutta siis ei tartte kovasti ihmetellä että kummasta kielestä opiskelut aloittais.

Enivei, sain mukavan liikkeellelähdön kielenopiskeluun asuessani ensimmäiset puolitoista kuukautta oliivifarmarisukuisen työtoverini luona. Oliivitytön pienessä asunnossa asui myös aviomies ja kaksi lasta, toinen kolmen vanha ja toinen vajaan vuoden; nuorempi oli juuri aloittelemassa ensimmäisten sanojensa kanssa, ja vanhempi siinä vaiheessa että ei huomaa että Yoe ei ymmärrä vaan tulee kertomaan suuresti kaikenlaista. Opin siis hyvinkin nopeasti sanomaan “äiti”, “isä”, “ei”,”anna”, “kiitos”, “tule”, “missä on tutti” ja muuta oleellista. Hepreankieliset aakkoset (alefbetit) opin kun katsoin isomman tytön tykkäämän aakkoslauluvideon youtubesta noin sata kertaa putkeen. Kuvakirja opetti koirat, kissat, kalat ja hevoset. Piirrettiin tussilla tauluun eläimiä ja niiden nimiä. Numerot ja värit. Kyl tää tästä, ajattelin.

Vaan on tää hankala kieli. Epälooginen ja kummallisen kuuloinen. Japani sopii korvaan ja suuhun paljon helpommin … “atroza lechol aruchattsororaim achschav?” vs.”ima hirugohan tabetai?” Jättävät pirulaiset vielä vokaalit kirjoittamatta. Ja vaikka tikkukirjaimet osaankin niin käsinkirjoitetusta lapusta en ota ensimmäistäkään kirjainta irti. Kaikenlaiset sanat muuttuu sen mukaan onko puhuja tai kohde nainen tai mies, ja toistaiseksi en ole löytänyt (kuuntelemalla) selkeää logiikkaa muuntautumisiin. “Ohel” on ruoka, “lehol” on syödä, “Oleh” on mennä, ja kaikkien juurisanat on jotain ihan muuta.  Ehkä tältä tuntuu ihmisestä joka yrittää opiskella suomea. Mut meillä ainakin kaikki kirjaimet kirjoitetaan asiallisesti.

Vaan ei auta. Kielitaidottomana en halua asua… ottaa päähän joka kerta kun on torilla ostamassa jotain eikä tosiaankaan voi olla varma tuliko maksaneeksi tuplasti kun meni taas ohi mitä sanottiin. Hiukan vaan pelottaa että riittääkö päässä kapasiteettia uudelle kielelle vai tuleeko pakko-uninstall jollekin edelliselle kielelle…

Advertisements

3 thoughts on “Pelkkää hepreaa

  1. Mä en ole lukenut nykyhepreaa, mutta voin kertoa että klassinen heprea on pirullista ja katoaa mielestä nopeammin kun se uni jonka näki toissayönä.

  2. 😀 Toistaiseksi siis mä en ole myöskään *lukenut* nykyhepreaa (aakkoslaulun lisäksi) – opiskelu on ihan pelkästään kuuntelun varassa. Toiveeni on, että kun alkaa olla sanavarastoa tarpeeksi niin lukemaan oppii – ja sitä kautta kieleen tulee lisää nakkuloita – ihan vaan katselemalla ympärilleen. (Japanissa opin lukemaan pitkälti vain tuijotellen metropysäkkien kylttien nimiä 🙂

    Ainiin, erittäin hyödyllinen sana on “alapanim”, joka tarkoittaa suurinpiirtein samaa kuin “facepalm”. Käytössä hyvin usein labrassa.

  3. Opiskelin vuoden verran nykyhepreaa ja se katosi myös mielestä alta aikayksikön. Katselin tässä just yksi päivä vanhoja muistiinpanojani ja on metkaa, kun ei osaa enää lukea itse kirjoittamaansa tekstiä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s