Japanese Blades II

veitsi.jpg This entry was originally dedicated for hypeing about my new laptop, but another new ‘toy’ won it’s place. Not a bicycle (the initial plan for this fine national holiday was to go find an used bicycle shop nearby) but a blade.
Already last summer I was planning a visit to Kawagoe, a town some 25 minutes further away from Ikebukuro on the Tobu Tojo line – also called ‘Little Edo’ for it’s historical role as the entrance to the capital, Edo, but failed miserably (tried to find the entry from August/September, but only found that my thoughts back then were even more scattered and incomprehensible than now…). This time it was not even difficult – just took the train and walked up north until the Kura-Zukuri area began. The main attraction, the old merchant houses were built sometime in the 1800’s – after another Grand Fire that consumed the whole town, someone got pissed enough about having to build houses anew every some years and thought a solution: fire-proof houses. I’ve read that the idea was to 1) make the houses air-tight by using some kind of clay over the wooden structures and 2) burning candles insidein case of fire alarm, so that there would be no oxygen for the fires to rage on. I’m not qute convinced if I wanted to live in such a breathless house – if you look at the photos you can see that the windows were really heavy – but in any case, some 30 of these houses still stand today and harbor a frightening array of shops selling all kinds of desirable things…
Including this particular knife-shop – if I decipher the information-leaflet correctly, it has been running for over 430 years. Upon entering, the cute apprentice of the craft demonstrated the cutting properties using a giant white radish (GWR), his own palm and non-existent capabilities of communication in english. Then the shop master joined in, and explained with surprisingly good english how the blades are made, and how much he values Hackman’s kitchen knives (a lot) when we told we come from Finland (I did not have the heart to tell that Hackman’s being sold to the swedes…). I was sold out immediately;)
kaneyo.jpgThe few larger blades in the back of the workshop – a daito, a shoto and a naginata blade – did look as sharp as the kitchen knives (and, I can tell you, they DID cut – so much that I might well believe in the story of chopping kangaroo heads). I asked the apprentice if he also made the swords, he went all flustered and said no, no, of course not, the Master makes the swords… So, now we are the proud owners of a hand-made knife that cuts anything except pumpkin, fishbones and frozen food (or well, it does cut, but the blade may be damaged) and a pack of almost-medieval dish washing detergent ‘Kanejo’, which should be the only substance used to clean the blade – together with the ultimate tool for blade cleaning: wine cork. The sword – umh, knife, I mean – should be sharpened once a year, with successively smoother stones, but fortunately I will be able to visit the shop for service… And it turned out that Naoyo’s grandfather is known as a very skilled bladesharpener – maybe I’ll do pilgrimages to the Gunma countryside with a knife some day… If properly used, the knife should be good for 20 to 30 years. We’ll see about that:)
— later
I checked with our official One Truth – the brochure indeed says they’ve been making swords and knives in the same spot for 450 years. Maybe I’ll think about the katana blades, as well…

Advertisements

Shabu-shabu

munkit.jpg Vappu lähestyy Suomessa, ja jotta ei ihan jäätäisi paitsi kaikesta ilosta, laitettiin simaa ja munkkeja. Kookosrasvaa ei löytynyt paistamiseen mutta tempura-öljy toimi ihan hyvin; tuoretta hiivaakaan kukaan ei osannut mulle neuvoa mutta ilmeisesti kuivahiivakin kelpasi. Sekä munkit että sima upposi kuin häkä labran väkeen, myös japanilaisiin, ja pääsin selostamaan myös suomalaisia vappuperinteitä. Pienellä hakemisella ois varmaan löytäny serpentiinejä ja jotain vappuhuiskan korvikkeita, mutta pitänee jättää tarkempi visuaalinen informaatio sen varaan että saan vapun jälkeen asiallista kuvamateriaalia – jos vaikka joku lähettäisi kännikamerakuva ensi viikolla, voisin koristella seuraavan tiimipalaveriesitelmäni niillä 😀 Simapurnukasta (ei löytynyt Ito Yokadosta oikein kunnon pulloja) ja munkeista leijaileva tuoksu toi keväisen olon ja mieleen ponnahteli muistikuvia alkukesäisestä kuistista, auringonpaisteesta hiirenkorvakoivujen siivilöimänä, palelemisesta Mantan lakitusta odotellessa ja piknikeistä kaivarissa. Vähän niinku pääsiäisenä pasha sopi kevättä juhlistamaan, sima ja munkit sopii vallan mainiosti tähän päivään – huomenna alkaa ‘Golden Week’, viikko jolloin on käsittämättömän monta kansallista juhlapyhää ja ihmisillä pisin yhtenäinen vapaa koko vuonna. Fiilis on vähän niinkuin ennen vappua (silloin kun vappuaatto osuu perjantaiksi:)
Munkeissahan on tietysti rasvaa ja kaloreita ihan liiankin kera – mut ei hätää, kävin tänään ensimmäistä kertaa kokeilemassa uimista Wakon Zavas-kuntokeskuksessa. Sain nimittäin ostettua viime viikolla sopivan siveän uimapuvun. Mun märkäpukuni taitaa peittää ihoa vähemmän kuin tuo; en mahtunut mihinkään kokoa LL pienempään alaosaan (myyjäkin katsoi hiukan huolestuneena mua ja kysyi olenko varma että uimapuku sopii mulle), yläosa sitten roikkuukin hiukan löysänä, ‘onneksi’ siinä on sisäänrakennetut rintatoppaukset (jotain melko kovaa muovia, niitä vois käyttää aseina vedenalaisessa taistelussa luulen ma, tai ainakin säilyttää aseita siellä. Kyllä, tarkistin, niitä ei ole tarkoitettu otettavaksi pois samalla lailla kuin henkaria). Uima-osasto klubilla on hulppea sali ylimmässä kerroksessa (jälleen kerran suurista ikkunoista fantastinen näköala yli … junakiskojen); iso 25 metrin allas ja temppurata (eräänlainen keinotekoinen virtaava kasin muotoinen joki jossa on välillä jacuzzi-osioita), tylsä ‘steam sauna’ (matalalämpöinen höyryhuone jossa on kauheat kaakelilaverit mutta kuitenkin kiuas, joka jostain syystä puuttuu siitä paremmasta puisesta saunasta) ja ulkoterassilla viherkasvien ympäröimä vielä yksi jacuzzi. Porealtaat on kyllä täällä säädetty jollekin ihan toiselle teholle kuin mihin on Suomessa tottunut – kun kelluin erään japanilaisen naisen seurana ulkoterassialtaassa keskustelemassa haparoivalla japaninkielen ja englanninkielen sekoituksella säästä ja saunoista, arvelin vihdoin ja viimein ymmärtäväni miltä tuntuu lihasuikaleelta kun se porisee shabu-shabu-astiassa.
Aika rennolta.

Blow

Sometimes, I remember, we had wind in Finland as well. Storm winds, even. It`s not anything special to have such a wind that it will blow over a bicycle, or a row of bicycles parked by the supermarket. Also, I remember, I already reported somewhere seeing motorbikes overthrown together with the bicycles, and even not so very small ones. I understand that a sudden gust of wind may affect you while driving a car – but that trains are in trouble… Yesterday, I saw announcements that several train lines have at least delayed and a few not operating at all due to the wind…
Japan Today got this highly positive answer from a japanese person to their street poll on “what do you think about the increased amount of police at train stations?” (Indeed, there is nowadays always a policeman or two at entrances to the tracks, eyeing everything and everybody suspiciously. On trains there are signs even in english stating that people should be vary and notice anything out of the ordinary, likestrangely behaving people, and report them to the police immediately…)
“We do not need the police. They are useless, dirty, corrupt and chicken hawk perverts.”
And they put this in print. 🙂

Takaisin koulunpenkille

Kolmas oppitunti japania takana. Loistavaa. Ma olen innoissani kuin pieni elain, mieleen tuli elavasti miten pikku-Yoe lahti aamuisin kouluun puolta tuntia aikaisemmin kuin oli tarvis kun oli uuden kielen oppitunti. Uusi oppikirja (melkein teki mieli paallystaa se muovilla – kunnes muistin miten surkea ma olin aina paallystamisessa, aina piti aidin laittaa tai sit oli ryttyinen kirja koko vuoden…) Uudet sanat tipahtelee lokeroihinsa mun paassa, ja nautinnollisesti tunnen kuinka legendaarinen baabelinkala korvassani hyrisee tyytyvaisena saadessaan uutta pureksittavaa. Vaikka ma olen vahan out of my league – en jaksanut menna kaikkein alimman tason ryhmaan ja vain juuri ja juuri pysyn mukana – lauserakenteet selkiytyy jollain tavalla jota en pysty selittamaan. Yritin selittaa kasitystani kanssaopiskelijoille siita miksi sanotaan nanimo arimasen mutta nanika ga arimasuka, siis ga:n syvempaa olemusta (ja sen eroa wa:an) mutta ilmeisesti ma operoin jollain taysin epaloogisella tavalla, ei nimittain selitykset uponneet ollenkaan.
Lopputulos: tunnen itteni vahan idiootiksi:) Kanssaopiskelijat ovat selkeasti korkeasti koulutettua porukkaa joilla on paljon teoreettista ymmarrysta kielten opiskelusta – ja ma kun en tieda edes oikeastaan mika on predikaatti, niin niita taitaa hiukan arsyttaa se kun ma silti hahmotan asiat niita nopeammin. Toisaalta, nama nimenomaiset kanssaopiskelijat – ameriikan yhdysvalloista peraisin olevat kaksi naista – kiristavat mun pinnaa ihan yhta lailla: kun joka valissa pitaa keskeyttaa etta “englanninkielessa on tallainen ilmaus etta X, miten se sanotaan japaniksi?” eika opeparka (joka on muuten hitsin sieva misu) ei paase opetussuunnitelmassa yhtaan eteenpain. Sen lisaksi, mun paahan ei vaan meinaa mahtua miksi ihminen ei voi sanoa yksinkertaisesti arigato ja dewa ja jotain o suru vaan pitaa vaantaa ärigatou ja diiwei ja öu suuruu. Ehkä mun pitais vaan niellä baabelinkalani ja osata olla hiljaa tyytyväinen että on olemassa edes yksi asia missa mä oon oikeesti hyvä 🙂
Hauskaa oli myos parityoskentely kiinalaisen Chuo (sp?)-tyton kanssa, joka ei puhu sanaakaan englantia – ainoa yhteinen kieli oli oikeasti japani. Ryhmässä on myos ilmeisesti korealainen Djepp (sp?) jonka mieliharrastus on siivoaminen. (Tarkkasilmäiset lukijat saattavat huomata että tässä vaiheessa vasta keksin että ihan hyvin voin kirjoittaa ääkkösiä japanilaisella näppiksellä kun vaan vaihtaa wintoosasta layoutiksi suominäppiksen… ) Oppikirjana meillä on standardinmukainen Minna no Nihongo jossa ei ole sanaakaan millään muulla kielellä kuin japaniksi. No, mitä turhia. Sty käy omien kielituntiensa lisäksi kirjoittamaanoppimiskurssilla (mulla ei ole oikein aikaa kolmeen kielituntiin viikossa, nääkin on aika tiukoilla…) – luultavasti tässä käy niin että kohta ollaan kuin vitsien poliisit, toinen osaa kirjoittaa ja toinen puhua, tai ainakin ymmärtää puhetta.
Löysin puhelimestani – tai oikeammin puhelimeeni ekan oikeesti hyödyllisen lisäviritelmän (muut tähänasti kokeillut toimii lähinna ajantappovälineinä junissa, kuten dragonquest): TangoTown – palvelu maksaa 300 jeniä kuussa (joku 2,5e) ja sisältää melko näppärät online-sanakirjapalvelut, käännöspalvelun, apuvälineitä kanjien tunnistamiseen, fraasisanakirjoja ja päivittäisiä perustason oppitunteja. Ja, hiragana – ja katakana luettelot; vaikka mä osaan lukea periaatteessa ne kaikki, oon havainnut että kirjoittaminen ei vaan suju. En muista merkkejä ellei ne ole edessäni, ja yksittäiset viivatkin hukkuu mielestä. Pidän siis kännyä auki myös japanintunnilla 😉
Eräänlainen tulikoe kielitaidolle oli viime lauantain G-sensein treenit; sensein lisäksi kukaan ei puhunut englantia. Koska paikalla oli muutama aivan ensimmäistä kertaa bujinkan-treeneissä olevaa kundia, alussa pidettiin tyypillinen japanilainen esittäytymiskierros – ja kyllähän me kumpikin höpötettiin ne tavalliset hei, nimeni on yoe, olen suomalainen, olen tutkija, hauska tavata. Mielenkiintoisesti muuten G-sensei selitti muille (japaniksi) että suomenkieli on aasialainen kieli, ja suomalaisetkin oikeastaan aasialaisia – hämmentävä ajatus, joka kuitenkin oli ihan järkeenkäypä oikeastaan: “Well, you said that the finnish people came from the east to your country?” Oltiin kerrottu jotain perustietoja suomalais-ugrilaisten kansojen syntyperistä, ja täältä katsoen, Uralit on kyllä oikeastaan Aasiaa. Tällä myös sensei perusteli muille oppilailleen sen miksi suomi on niin samanlainen kieli kuin japani.
Hmm.
Päivän uudissana:
Makeinu = “yksinäinen koira”, tarkoittaa nykyään kolkyt-ja-risat -sinkkuja. Lempparikolumnistini Japan Timesissä syyttää tästä japanilaista avioliittoa, joka on usein yksinkertaisesti naisten niin paljon huonompi vaihtoehto työlle ja hyvien miesehdokkaiden vähyyttä – kolmevitoset menestyneet, kauniit ja älykkäät naiset harkitsevat siirtymistä Australian vehreämmille metsästysmaille.

Progress report

Weekends efforts resulted in both results and progress. I force myself to be content with only one mouse per day – so far so good as I’ve managed to catch one cell per slice – thinking it won’t help to exhaust myself by trying to go through all 16 mice in 4 days. So, today’s the last day – running low on solutions and mental skills.
Watched the new ‘Peter Pan’ one evening. The movie was weird, could not place it anywhere – was it supposed to be a movie for kids or for adults, with the trippy-go-happy flying among the pinkclouds. Still, got me thinking … all children grow up, except for Peter Pan and I always thought I also would not. But actually I fear I’m just growing up very fast – and not just in the positive sense that I’d learn to take responsibility of my actions etc, but also in the boring ways – just the ways Peter would sneer at. As for one such symptom, I bought a laptop yesterday, but haven’t really touched it since I don’t have the time and have to concentrate on work… actually I could be typing this using the new machine but I prefer (for the moment) the old desktop PC since it’s conveniently all set up.
I think this is serious. Sad.

Apartments

Whoppee! Nordea just informed me they are willing to give me a loan for buying the apartment in Haaga. Nice.
There’s a new couple moving into Elviira’s neighbourhood. Bookmark it and see family life during the early summer! 🙂
Can’t wait until I have the time to arrange for moving into our new tatami-floored apartment. The bureaucracy involved will probably anyways take a week or two…

Too many mice

Just came down from my weekly visit to my mouse families – I’m now the official godmother of a few entire genetic lines, and have to take care they won’t multiply too much or die out, and that always there will be mice of the correct age and genotype when someone (that’s me) will need them. It is rather a novel thing for me, the need to plan over a month in advance what kind of experiments I wish to perform on a given day…
So, it seems I’ll be spending most of this weekend in the lab. Almost 2 weeks a go, a threesome in one cage produced 18 pups, of one particular mutant line which usually is not extremely fecund – and usually up to 25% of the pups die before reaching the age of 10 days. This time – to make me feel the weight of this week more clearly – this was not the case (assuming I deciphered the notes scribbled in hasty japanese handwriting on a note atteched to the cage…) so I have to work my way through 18 mice in 4 days, if I want to make good use of them.
So, after the team meeting today (ending around 8PM) and my presentation (which isn’t half finished yet) and writing the summaries of this week, I have to go through some checks (we decided to remodel some parts of my setup yesterday…) and prepare a few liters of solutions, hoping I won’t screw them up. And, make it to the Ito Yokado before its closing time (11PM, fortunately) to buy ingredients and equipment for making sima, the traditional finnish drink for the first-of-may celebration…
I guess I’ll be quite stressed out by next Tuesday. Hopefully that will result in some results, or at least – progress.

Further observations

… from the local gym:
– even here, there are stylish sportsy ladies wearing panther-patterned tights
– sweating is not stylish (I got some weird glances)
– tattooed persons are not allowed to enter. Also, I’ve heard from a lab member that when she goes swimming at public pools, she has to wear the swimming cap over her ears and brows all the way from the front door (piercings are not looked upon kindly, either)
– there was another gaijin!
I’m still not very comfortable with the entrance procedures: when a person – even a ridiculous one like me – enters the hall with excercise machines, all the staff members bow and call out ‘ohayoo gozaimasu!’ in unison. I have no idea how I’m supposed to take that, but I’d like to, if possible, not make any more fuss about myself than this…
Watched Four Weddings & a Funeral from the stepper machine. Gosh. Hugh Grant looks young. I guess I’m getting old…
Yesterdays Real Training was a bliss, once again. I have to leave RIKEN at 17.55 to be in time for the training at 19.30 at the H-M dojo, but it’s definetly worth it. It’s getting warm here (almost … too warm, and it’s not yet summer… gosh…) so we had the windows open for the soft wind, sound of crickets and the smell of cooking from the houses nearby filling the hall. Interestingly, we had practise for a demonstration – I’m not taking part in the demonstration but had fun anyways, realising that preparations for demonstration are the same even here, just like at our dojo in Helsinki: lots of hassle, people not certain what they were doing, the teacher running in and exclaiming ‘no, no, not like that, do it like samurai, use your voice, put some ooomph into it, don’t turn your back to the audience’…
Each time, I feel more at home at the dojo. And, I suppose this is one important part of being content with my life here: making my personal acquaintances, friends and building my own position in something outside work. No, a dojo or another will not replace or even fill up the gap left by missing my family and my friends, but it gives me the feeling that I do EXIST.

Kaneja kuussa

kanejas.jpg
Törmäsin Naojoon, yliluonnollisen pätevään, hyväntuuliseen ja energiseen laboranttiimme kahvihuoneessa kun vein tyhjiä kahvitölkkejä keräykseen – Naojo oli tullut ennen aikojaan töihin kuten minäkin, mutta toisin kuin minä, hän ei lue blogeja vaan huvikseen tiskaa koko kerroksen kahvimukit ja ajaa kalkinpoistoaineen kahvinkeittimen läpi. Itse asiassa sellainen omistautuminen saa mut potemaan huonoa omaatuntoa nirsoilustani kun en suostu officessa juomaan kahvia – varmastihan kahvin täytyy olla hyvää kun sitä konetta noin paapotaan? Tosin nyt olen rankasti vähentänyt myös automaattitölkkikahvin juontia ja siirtynyt lähes täysin vihreään teehen ja japanilaisiin ihmejuomiin, niihin jotka tulee 50 ml pulloissa ja sisältää yrttejä ja vitamiineja ja tarvittaessa kofeiinia ja tauriinia. Tiedä sit onko terveellisempää…
Joka tapauksessa, Naojo kiinnitti huomioni teemukiani koristaviin pupuihin. Saman tyylisiä pupuja näkyy usein myös muissa astioissa, mukaan lukien syömäpuikkojen varsia koristamassa – mä olen tietysti automaattisesti kategorisoinut nämä lapsille tarkoitetuiksi astioiksi, vaikka nyt sain kuulla että jäniksillä on erityinen asema itämaisessa kansanperinteessä – ne kuulemma asuvat kuussa. Samoin kuin Lännen silmissä kuun kraaterit muodostavat kuu-ukon kasvot, täällä siellä nähdään jäniksiä touhukkaasti valmistamassa riisikakkuja.
puputkuussa.gif Tämä selittää myös sen miksi pääsiäiseen liitetään puput: koko juhla on voimakkaasti kuuhun liittyvä (pääsiäisen ajankohta lasketaan nykyäänkin kuun mukaan; sana ‘Easter’ tulee Saksonin kielen Eostresta, joka tarkoittaa kuun jumalatarta…) Lisäksi, itämaisissa kansantarinoissa (vai onko ne nyt sit mytologiaa?) jänis antaa itsensä ruoaksi nälkäiselle Tärkeälle Entiteetille (kontekstista riippuen Buddhan kavereille tai Indralle), joka palkinnoksi lähettää jäniksen kuuhun asumaan (tai sen syödyn jäniksen kaverit). Mä en ole oikein hyvä uskontoihin liittyvissä teoreettisissa käsitteissä, mutta mullekaan ei tartte rautalangasta vääntää mikä lännen pääsiäisperinteistä on läheistä sukua tälle…
Jänis kiinalaisessa horoskoopissa: “..symbolizes graciousness, good manners, sound counsel, kindness and sensitivity to beauty. Their soft speech and graceful nimble ways embody all the desirable traits of a successful diplomat or seasoned politician. Likewise, a person born under this sign will lead a tranquil life, enjoying peace, quiet and congenial environment. Rabbits are reserved and artistic and possesses good judgment. Their thoroughness will also make them a good scholar.”
‘Jänikset ja kuutamo’ on yleinen aihe myös yukatassa – arvelen että mun yukatassa on sellainen myös sitten kun kesällä sen hommaan. (Yukata-kausi alkaa vasta heinäkuussa, joten jos joku Suomessa yukatan haluaa tuliaisiksi, joutunee tyytymään tällä kertaa turistiversioon…) Vaikka olenkin tiikeri horoskoopin mukaan, jäniksen merkin lupaamat puolet elämässä – rauhaa ja viisautta – tuntuis nyt paljon haluttavimmilta kuin tiikerin raivo.