Terävimmän kärjen vanavedessä on parempi olla

Meillä on (taas) uusi lelu: kymmenen miljoonan jenin autopatchaaja. Hillitöntä miten kehitys kehittyy – kun kuulin laitteesta, menin etsimään sitä labrasta, enkä löytänyt kun se oli tietokoneen vieressä mutta jonkun isohkon kahvimukin takana. Tavallaan autopatchaaja korvaa mun koko laitteiston (joka täyttää kokonaisen huoneen). Tavallaan myös sen käyttämiseen ei tarvita tohtorintutkintoa ja 8 vuoden sähköfysiologikokemusta, vaan tarkoitus olisi kouluttaa näppärä laborantti ajamaan sillä virtakinetiikka-analyyseja. Valitettavasti auto-patcher ei korjaa autoja. Se ‘pätsää’ soluja. Luulen että olen kertonut menetelmästä joskus. Käytännössä tapa yhdistää solu tietokoneeseen sillä tavalla että solu pysyy hengissä.
Onneksi se ei kuitenkaan oikeasti korvaa Kunnon Sähköfysiologiaräkkiä, autopätsääjä pätsää vain irrallisia soluja ja tukehtuu jos sille kertookin aivoleikkeestä. Työpaikkani lienee siis turvattu vielä hetken aikaa.
Syistä X, Y ja Z (mm. siksi että oon joskus vuonna ’95 tehnyt jotain etäisesti tähän liittyvää) pääsin Vastaavaksi Autopätsääjäksi. Valmistaja lähettää huomenna tänne delegaation (oletettavasti englantia lähes tulkoon taitamattomia) insinöörejä joiden olisi tarkoitus esitellä laitteen toimintaa ja varmistaa että se on toimintakunnossa, ennen kuin pomo allekirjoittaa paperin ja raha vaihtaa omistajaa.
Selasin pinon käyttöohjeita ja mainostauhkaa, mutta törmäsin lopulta samaan ongelmaan johon juuttuu aina kun pääsee / joutuu käyttämään jotain vekotinta jonka toimintaperiaatteet on kuvailtu jossain Biophysical Journalissa kaksi vuotta aiemmin – ei yhtään kenttäraporttia jossa kerrottaisiin että laitteesta olis ollu kenellekään mitään hyötyä, tai millaisia ongelmia on tullut käytännön kokeissa vastaan. Pakko vain luottaa firman kiiltäviin brosyyreihin ja mainoslauseisiin (oletko koskaan haaveillut voivasi pätsätä sata solua päivässä!) ja toivoa että homma lähtee jotenkin liikkelle.
Joka tapauksessa, odotettavissa paljon ähellystä ennenkuin voin antaa sille laborantille selkeät ohjeet joiden mukaan toimia. Onhan se hienoa olla edistyksen terävimmässä kärjessä – mutta paljon tehokkaampaa on olla hiukan siitä jäljessä, antaa muiden sählätä tekniikka kuntoon ja tulla peliin mukaan vasta kun voi keskittyä ideoiden kehittelyyn.

Pomo sanoi mulle tänään kahdesti, että ‘sinä et ole enää nuori’. Kahdesti puolen tunnin sisään. En tiedä pitäiskö loukkaantua / masentua vai ajatella, että ehkä se tarkoitti että en oo enää ihan keltanokka tässä hommassa. Epämääräisellä tavalla silti tuntuu tyhmältä.

Advertisements

Darwin

…was not wrong. Evolution is a *fact*, in the same sense that it is a *fact* that earth revolves around the sun and not vice versa. The theory – the part that some guys call ‘just a theory’ – is about the precice mechanisms (both ecological and molecular) of the process. To my understanding, the only thing Darwin mistook was that he thought that acquired characteristics could be inherited, and even that question was settled in the 1800’s. All things considered it is remarkable, how well Darwin’s work has stood the test of time, even though it must have been one of the most fiercely opposed scientific breakthroughs in the history, right next to Kopernikus’ and Galileo’s works. Even during the last 50 years innumerable articles and even books have been published, pointing out to some weakness or other in ‘Darwinism’ – and none of them have really come up with anything better.
I’d suggest that the folks worrying about teaching evolution at schools without pointing out that it is ‘just a theory’, and without discussing the ‘weaknesses’ of it (this usually means gaps in fossil records), should most definetly take into their agenda the promotion of teaching about the unresolved issues in gravitation (which I must confess I know nothing particular about except that AFAIK, it’s not known where gravitation comes from) *before* proceeding to teach Newtonian physical laws of falling rocks and such.
Teaching evolution will not kill your religion (even though you might need to loosen up on some Scriptures). Existence of God and evolution are not mutually exclusive (even though evolution just does not need a god to proceed). Get real.
(Sorry ranting, but reading about the on-going discussions about science curriculum modifications in Kansas, Pennsylvania and Alabama was just too much. I had planned to write something intelligent in Kolmas Tehtävä about Darwin’s work and its relevance to the modern day view of How Things Are – but it’ll take some time to cool down after this.)

järkytys

Onko todellakin niin, että vastoin optimistista uskoani maailmassa on vielä miehiä jotka kuvittelevat, että naiset pukeutuvat ja laittautuvat vain miesten mielenkiinnon herättäminen mielessään?
Siis, koulutettuja, ‘sivistyneitä’, nykyaikaisia miehiä?!
—-
Kirjoitin illalla ulko-oveen lapun, kauniisti japaniksi, jossa pyysin siivoojia ymmärtämään että olen tullut myöhään töistä ja haluaisin nukkua yhteentoista.
Puoli kymmeneltä ovikello soi, ovi aukeaa ennenkuin ehtii reagoida – tai onneksi ei aukea kun siinä on siivoojien estämiseksi ketju. No, ehkä ne ei huomanneet lappua heti.
Kymmeneltä taas, tällä kertaa sentään kohteliaasti soittavat kelloa useamman kerran (ns. rämpyttävät) ja alkavat avata ovea juuri sillä hetkellä kun olen kompuroinut ovelle ja lähes saanut kylpytakin päälleni. Oven ulkopuolella lauma siivoojia lausuu kohteliaasti kuorossa hyvää huomenta mun takkuiselle päälleni, ja kysyy että soppiiko jotta jätetään tuo siivoominen kokonaan tällä kertaa ja tullaan ens kuussa. Mumisen että onegaishimas ja arigatou ja laitan oven kiinni.
Arvata saattaa että ei siitä nukkumisesta sitten tullut enää mitään. Onneks töissä ei tarvinnut varsinaisesti suorittaa mitään, riitti että kävin hiirijumpassa ja analysoin viikon koetulokset. Hännät pitää vielä geenityypittää, mutta erittäin yllättävästi näyttää siltä että kahdessa päivässä oon saanut kokonaisen osaprojektin datan kasaan – 8 solua kolmesta hiirestä, ja mittaustulokset järkyttävän yksimielisiä. Jos tää ois tällasta aina ois niin projekti ois ollu valmis marraskuussa ja paperi putkessa helmikuussa ja mä tekisin nyt jo jotain ihan muuta. Paha vaan, seuraavia hiiriä saankin odotella viikkotolkulla.
Joku sais kertoo niille et on kevät, sellane lisääntymiskausi, tai jotai.

Ainiin, tänään ruokakaupassa hieraisin silmiäni – hyllyllä oli meetvurstipötköjä, ihan oikean värisiä ja kuvioisia, ja parin tuuman paksuisia jopa! From Itaria. Eikä edes ihan kauhean kallista… kunnes menin lähemmäksi ja huomasin, että ‘pötkö’ oli koostettu kahden muovikalvon väliin litistetyistä ‘ohuenohuista’ meetvursttiviipaleista, ja sitten tämä levy oli kääritty rullalle niin että se näyttää sivusta katsottuna 300g makkarapötköltä. Todellisuudessa sillä vajaalla 600 yenillä olis saanut noin 12 viipaletta makkaraa. Jätin väliin.

Just näin

Kaksi rankkaa koepäivää töissä, tää jälkimmäinen vain jossain määrin parempi kuin edellinen, melkein 13 tuntia. Kuitenkin sen verran saanut aikaiseksi että jaksoi skipata lounaan ja illallisen ajattelemalla että ‘no, huomenna otan sitten aamupäivän vapaata ja nukun kerrankin pitkään’.
Luonnollisesti juuri tänään kotiin tullessani ovella roikkuu lappu, että huomenaamulla kll 9 alkaen siivoojat ryntäävät huoneistoon ‘whether you are in or not. Thank you for your co-operation’.
Voi itku. Se siitä rauhallisesta aamusta.

Monday

The usual, with a ‘pleasant’ addition of pouring rain. Only moderate success in experiments today – 2 recorded cells – and despite the marvellous new cafe in our building, I felt so low on energy that could not make myself to go to the gym. “It is raining”, I told myself as an excuse, and now spend the evening on the sofa, staring with empty head at a program teaching how to make delicate arrangements out of green plants (herbs). Maybe it’s a variety of ikebana, couldn’t know.
mignon.jpg — later
It came out a decent Easter Monday evening, after all. M&J treated with some mämmi that M’s brother had brought from Finland – I can’t imagine how they got it through customs, it DOES resemble some plastic explosive at least… but, the stealth-enabled couple had also managed to bring some … HK’s Blue Sausage!!! and Turku’s Fiery Mustard!! hidden in the middle of several big bars of Fazer’s chocolate. I’m planning to feast on HK’s Blue and Jalostaja’s Canned Pea Soup on Thursday the latest.

mignon2.jpg We have an argument going on, about the physical dimensions of Mignon eggs. The Fazerian Two-Bite Bliss. I know I can process a Mignon egg in two bites, but these ours… half of an egg is almost too heavy. So, are the Mignon eggs in Finland somehow smaller than regular chicken eggs? Or, maybe the Cote d’Or Noir de Noir dark chocolate just is heavier than the traditional Mignon chocolate? Or, is it somehow decompressed before being injected into the egg? (it seemed to take 100 g of this chocolate to fill an egg.)
Nevertheless, nice evening. Called my family – sis and S. are visiting Finland over the holidays so I had the rare chance to talk with them as well. Even though very, very clearly felt the sorry state of my Polish as I was talking to S. – especially when it was mentioned that “your japanese must be getting very good”…
Maybe tomorrow will be better than today – at least less rainy so I manage to move my ass from in front of all the chocolate and to the gym. Maybe the experiments will give me enough data to finish that one figure. Maybe the cherries will blossom.
Sorry about the unfunctional commenting.

Upkeep

Moved the comments into a separate window; so the blog lists etc should be updated only when I post something from now on. Or something. Looks prettier this way. Further development on its way as soon as I get around to do something. And get rid of this headache. Don’t feel like dealing with additional problems just now..

Hunting for Easter Eggs

DVC00034.jpgNot such a great day. Morning was fabulous – in terms of weather – and so I sat inside, in front of my laptop, nerding and cultivating a frustration about sitting inside on such a great day. Especially, Easter Sunday. Even though they definetly do not celebrate Easter, I felt I needed to do something about it.
So, after a lot of bitching I decided on a plan: we need Easter Eggs. For already a week I’ve been aware of the fact that no department store food sections offer anything related to easter, not even any unusual chocolate deals. So, time for serious hunting.
There are innumerable high-class chocolatiers in Tokyo, which more or less complement the famous lack of decent chocolate in regular stores. The most fabulous ones are – I guess – in Ginza, the region where Chanel, LV, Gucci, Prada and pals hang out in the weekends. So, off to Ginza.
I’ve never visited so many chocolate stores during two hours in my life. The one that’s on the photo I did not dare to go in; it had four (4) different queues with very expensively dressed ladies discussing in low tones with the waitresses who offered their advice on their selections de la jour. Through the darkened glass windows, you could see Maitres Chocolatiers, wearing white gloves, picking up exquisite pieces of chocolate confectionary from sliver trays.
Mouth-watering, perhaps – but the largest pieces of chocolate in that place were several orders of magnitude too small for being eggs of any bird. (Please, don’t tell me about easter ANT eggs…)
I had set out with a vision of an intricately decorated work of art of a chocolate – you know how the japanese can make things just so much too much of a thing – but very soon I was ready to settle even for a lousy Kinder-egg with an expiration date last year.
So, beaten, but still somewhat optimistic for a happy ending for the day, we decided to eat at the one Italian restaurant at Yuurakuchoo-under-the-tracks, where I’ve twice had the phantastick gorgonzola&honey-pizza, and despite regular attempts at taking some visitors there, it’s been already a year since the last visit. Unfortunately, it was still ‘daytime’ at the restaurant, meaning of course that the menu was severely cut. The good thing was that it was also rather cheap; 1100 yen for pizza of the day; taking into account my personal financial plight it was actually just barely what I could affort.
DVC00035.jpgOn the night when we went to the Nightwish gig, we ate at a trendy place in Harajuku called To The Herbs. M. took what has never failed anybody, spaghetti with garlic oil and pepperonis, and since I have this neurotic trait that I can not order the same dish that someone else had, I took some mushroom pizza.
Usually I really like mushrooms. Usually any food can be made delicious with mushrooms. But these mushrooms tasted like old sardines. Some kind of hallucination of my taste buds; nevertheless, I left the place swearing I’d never have mushroom pizza again.
And guess what. Again, today, there’s spaghetti with garlic oil and pepperoncinos – and mushroom pizza. No trace of gorgonzola&honey, but since I had arrived with the idea of having a pizza – well, soon I again sit pouting in front of a pizza, filled with slimy but luckily this time tasteless mushrooms. My mood starts to quickly slide towards a complete catastrophe.
Next effort to make the day brighter – BicCamera, hunting for some computer parts. No luck. I had wished to look at Intuos drawing pads – not that I could really afford one, and not that I would have even a place to use one, but I like them as devices. And I’ve heard some claims that I’ve been able to draw something with such a toy some time. No luck.
(Yesterday I was rejoicing over the very cheap set of ink-painting ink/brush/paper – set I found at Ito Yokado. Together with a nice carrying case. When I took it home, I found that it was only the plastic carrying case, and all the rest you’d need to buy yourself. Duh.)
DVC00036.jpg
I am somewhat worried about the panic that comes over me once in a while, when nothing is good anymore and all I want to do is to teleport myself home and close doors and windows and hide under the blanket. Just over the failure to find chocolate eggs. Or anything. And I even cut myself with the bread knife. And had planned to dye my hair again but forgot to get the plastic gloves from the lab. And, forgot to mail ALL the Easter cards I had written and made ready and carried around in my handbag for the last 2 weeks!!
And, I am certain someone of the locals will very soon tell me ‘hey, you didn’t check at the grocery section of that depaato in your neighbourghood? They just had the greatest selection of all kinds of easter eggs…’ Please, don’t. Especially since T. took the effort of emptying some real eggs and filling them up with melt dark chocolate.
I’m afraid that the fox that I think I’ve seen around the campus will find them anyways.
Gh. Should try to find something positive, I guess. Umh. The Chuu-Hi Spring Selection is actually quite good. Extremely artificial taste, but as the lemonade/liquors go, it’s quite good.

japsipuut on hannareita

DVC00033.jpgHämmentävä yksityiskohta tästä jaappanin säästä: vaikka on tavallaan ollut ‘lämmintä’ kuukausitolkulla, vasta nyt alkaa puut laittamaan lehtiä esiin. On tuntunut tosi oudolta kävellä kevättakissa paljaiden runkojen reunustamalla kujalla töihin; Suomessa kaikki puut ois vaihtanu kesävaihteelle kun ensimmäinen kolmen päivän yhtenäinen +10 -kausi olis iskenyt.
Hannareita nämä puut, tai laiskoja.
27. päivä, eli sunnuntai, eli laskettu aika kirsikankukinnan alkamiselle Tokiossa lähestyy, ja kuultiin jo ensimmäisistä hanami-bileistä jotka ois heti sunnuntaina. Liian aikaista mun mielestä; sakurat on selkeästi pullollaan jo mutta kyllä tästä viikko menee vielä ennenku on merkittävän pinkkiä.
Muualla maailmassa on pääsiäinen, täällä on taas ignoroitu mahdollisuus suklaan myynnin edistämiseen. Toistaiseksi en oo nähnyt yhtään pääsiäismunaa; tavoitteenani on kuitenkin viikonloppuna järjestää itseni jonnekin Ginzan hienojen suklaapuotien luokse, ehkä, ehkä… Maitorahka on ollut totaalisesti loppu kaikista kaupoista jo jonkin aikaa, taitaa jäädä pashanteko tältä vuodelta. Ei niin että mä erityisesti jaksaisinkaan.
Pääsiäiseen liittyen taas jänö-asiaa: kuulin Ainoalta Totuudelta, että vaikka jotkut munkit eivät saa syödä kuin kalaa ja lintua (siis ei nelijalkaisia elikoita), jänispaisti on sallittua. Tämä luonnollisesti siksi, että pitkien korviensa vuoksi jänikset lasketaan lintuihin eikä eläimiin. Ilmeisesti jänisten laskemiseen voidaan käyttää samaa lukusanamuotoa kuin lintuihin (-shi) eikä sitä mitä esimerkiksi koiriin (-hiki, -ppiki). Jänikset kun luonnollisesti asuvat kuussa niin pitäähän niiden osata lentää.
Osoitteessa http://www.trussel.com/jcount.htm on kattava lista japanin kielessä käytetyistä lukusanamuodoista. Niitä on 509. Mm. omat lukusanansa kiinalaisten runojen ja hattujen laskemiseen, sekä luonnollisesti jäniksille ihan oma lukusanansa -ji, joka tarkoittaa korvaa.
(Laitoin galleriaan joitakin kuvia viime viikonlopun patikkaretkeltä; en oo kovin tyytyväinen niihin joten varmaan otan sieltä jotkut niistä pois pian. Jos nyt joku on jonkun mielestä jotenkin loistokas, sinne saa laittaa vaikka kommentin tai arvosanan niin ehkä en sit sitä heitä menemään.
Kovin on hankala ottaa mahtavia kuvia mahtavista maisemista – vaikka kamera onkin hyvä, puuttuu vielä taidoista aika paljon… )

Japanilaiset ja metsät

cedar.jpgNiin, Japanissa on siis metsää.
CIA World Factbook kertoo, että Japanin pinta-ala on n. 378 000 neliökilometriä, hiukkasen isompi kuin Suomi (338 000 neliökilometriä; tästä on Suomessa kuitenkin suhteellisesti suurempi osa veden peitossa). Asukkaita Japanissa heinäkuussa 2004 oli 127,333,002; noin 24 kertaa enemmän kuin Suomessa (5,214,512). Eikä pienintäkään epäilystä siitä, etteikö Japani olisi “teollisuusmaa”, vaikka luonnonrikkauksia siellä on vielä vähemmän kuin Suomessa (CIA Fact Bookin mukaan ‘lähes olemattomat mineraalivarat, kala’ – vertaa Suomen listaan: puu, rauta, kuparimalmi, lyijy, sinkki, nikkeli, kulta, hopea..).
Miten on mahdollista että tuommoinen määrä ihmisiä pystyy asuttamaan saaren ja pitämään sen suureksi osaksi metsäisenä? Tai oikeammin, miksi ihmeessä japanilaiset eivät ole tehneet sitä samaa virhettä kuin espanjalaiset ja englantilaiset – hakanneet teollistumisen huumassa metsänsä laivoiksi ja muuksi käytännölliseksi?
Onnekkaasti Japanin teollistuminen pääsi huippuvauhtiinsa vasta viime vuosisadalla, ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Tuolloin puuta hakattiin itse asiassa hurjia määriä, mutta ilmeisesti joku nokkela metsätaloustieteilijä oli kuullut ikäviä käyneen toisaalla eroosion muodossa kun metsät kaatuivat. Asiaa aikansa pohdittuaan komiteoissa (näin luulen) päättivät päättäjät sitten toimia ja käynnistivät maanlaajuiset metsänistutustalkoot. CRW_2175.jpg Mulla ei ole selkeää käsitystä siitä, mitä puita niillä alueilla oli alun perin kasvanut – ilmeisesti japaninzelkova (Zelkova serrata, sukua jalavalle) on yksi niistä. (Vai olisiko halava? Nähtiin 1000 vuoden ikäinen zelkova-puu, ja siitä todellakin tuli mieleen vanha halava-ukko…). Joka tapauksessa, istutettavaksi puuksi valittiin Japaninseetri Cryptomeria japonica; näppärä ja nopeakasvuinen runkopuu, erittäin hyvin sopii kovan puun tarpeeseen. Tuoksuukin hyvältä. Arviolta 4.5 miljoonaa hehtaaria japaninseetriä istutettiin. Siis todellakin yhtä ainoaa puulajia. Go biodiversity. Ei ollut kovin vaikea arvata Tokion metsässä patikoidessa mitkä jäljelle jääneistä rungoista on jalavia. Vaikka biologian approbaturin kenttäkursseilla en koskaan pärjännytkään kasviosuuksissa.
Pian avohakkuuaukeat alkoivatkin taas kasvaa runkoa. Ikävästi kuitenkin havaittiin puiden tultua lisääntymisikään, että suuri osa (arvioiden mukaan ehkä 10%) japanilaisista on voimakkaasti allergisia kyseisen puun siitepölylle.
Suunnittelukomitea kuuluu tässä kohtaa todenneen D’uh!
Luulisi, että tästä lähtien hakkuita paikkaamaan istutettaisiin jotain muuta puulajia, tai jopa ehkä useita lajeja; vaan ei, Japani sai ilmeisesti pysyviä traumoja uhanneesta metsänpuutteesta ja siirtyi tuomaan lähes kaiken käyttämänsä puun ulkomailta, erityisesti Malesiasta. Alun perin tukkimetsäksi istutetut alueet ovat jääneet paitsi käyttämättä myös hoitamatta (tämä havaittiin tuolla viikonlopun patikkaretkellä; ei ollu siistiä talousmetsää todellakaan). Seetri kasvaa valtavan kokoiseksi ja estää oksillaan auringonvalon pääsyn maan pintaan – tuloksena kuivakka aluskasvillisuudeltaan köyhä metsä, jossa ei suuresti villieläimiäkään taida viihtyä.
Eipä silti, jotain hyötyäkin noista japanin kansallispuista on. Nimittäin sen ikävän siitepölyongelman kautta. Itte en oo allerginen millekään siitepölyille enkä koskaan kärsinyt pujoista ja koivuista Suomessa, joten mun on hankala arvioida ympärilläni näkemieni japanilaisten kärsimysten tasoa. Kertovat kuitenkin, että oireet ovat kovasti saman tyyppisiä mitä olen kuullut Suomessa: nenä valuu, silmät vuotaa ja kutisee, kurkkua kutittaa, aivastuttaa, henkeä ahdistaa.
DVC00032.jpgToisin kuin suomalaiset, jotka tyytyvät kärsimään ja helpottamaan oloaan ainoastaan antihistamiinilla ja ehkä silmätipoilla, japanilaiset eivät suostu voimaan huonosti joidenkin *puiden* vuoksi – ja tämän seurauksena Japanin allergiaoireiden esto- ja hoitotuotteisiimn keskittyvät yritykset ovat päässeet räjähdysmäiseen nousuun.
Allergiaoireisiin voi toki ottaa lääkkeitä, jotka sisältävät paitsi antihistamiineja myös antibiootteja (ja kuuleman mukaan tehoavat julmetun hyvin) – mutta tämä on vain ensimmäinen askel sodassa siitepölyä vastaan. Allergiset eivät poistu miinusionoiduista ilmastoiduista huoneista ilman kasvomaskia, työpaikallakin niin suurella osalla väestä on valkoinen hengityssuojain että on tullut huomattua, miten paljon hankalampi on saada selvää epäselvästä englanninkielestä jos puhujan suuta ei näe.
Ulos mentäessä päälle laitetaan leveälierinen hattu ja päällystakki/housuyhdistelmä (tai sitten kokosuojahaalari); kaikki kankaat käsitelty siitepölyn tarttumista estävällä ja sitä kapseloivalla aineella. Erityisen suositeltavaa on käyttää suojalaseja, jotka painuvat tiiviisti ihoa vasten ja estävät siitepölyn pääsemisen silmiin (hätätilanteessa, jos ei nimenomaan tähän tarkoitukseen tarkoitettua suojaa ole käytettävissä, käytetään laskettelu – tai sukellusmaskia). Mikäli ei omaan tyylitajuun sovi post-holocaust-tyyli, voi ostaa tuota nimenomaista siitepölyntuhoamisainetta ja kyllästää tavalliset vaatteensa sillä.
Kotiin palattaessa kehotetaan pesemään kädet, kasvot ja silmät asiaankuuluvilla tuotteilla, huuhtelemaan nenän limakalvot ja kurlaamaan kurkku. Päällysvaatteita ei tietenkään kuulu tuoda sisälle lainkaan ja plasmaklustereita ruiskittava ilmaan allergeeneja napsimaan. Kyllä se siitä.
Joka tapauksessa, ihan pelkästään sillä että pitää kevyttä hengityssuojainta ulkona saadaan ilmeisesti suurin osa oireista pysymään kurissa; ei tarvita antibiootteja eikä muitakaan tuhoaineita muutenkin ylisteriiliä ympäristöä kuormittamaan. Sinänsä en näe mitään syytä miksi suomalaiset heinänuhaiset eivät voisi helpottaa elämäänsä maskilla.
Paitsi et se näyttää ehkä tyhmältä.

Closer to the clouds

f1.jpgI climb, and crawl, the last rocky path up on the peak after the others, who already are sitting down with their lunches. “A real pity we did not come here yesterday, when the weather was really clear”, they tell me. “Fuji-san would have been just awesomely visible.”
– “So, you can see it up from there?” I ask.
– “Yeah, but it’s a bt cloudy that way…”
I clear the final obstacles (groups of elderly hikers cooking up their cup noodles on gas), drop down my backpack and rise my eyes towards the horizon.
The scenery is indeed breathtaking. Mountains in every direction and some very impressive peaks shrouded in clouds.
“So, which one it is?”
“Right there, the largest peak…” And I note the peak rising from the chain of mountains. Looks high.
We were on top of Odake-san, 1200 and then some metres from the sea level, in Tokyo. Regardless of the astronomical amount of *MEAT* eaten on Friday night in the Brazilian churrasco-type eat-all-you-can-restaurant (Heaven! Phantastique! not only the meat and mate and caipirinha but also the beans and fruits and….. unfortunately, eat-all-I-can lasted only for 45 minutes until my stomac was threatening to explode) and a luxurious night spent in a ryokan at the top of another mountain (Mitake-san) under 50-cm-thick blankets (no exaggeration here) in a room with a view over the whole Tokyo – I’m utterly exhausted and very, very happy that we decided to take an easy one-day trail in two days and did not rush out on some of the higher peaks around.
Odake-san is claimed to be one of the 200 best peaks in Japan, and legs most definetly agree that it was good enough for them, even after returning home. But, I now believe also the claim about japan and it forests:
“Anyone flying over Japan is surprised at how much forest there is. Japan is heavily industrialized and one of the most densely populated countries in the world, but even so, 67% of the land is covered in forest. Of all highly industrialized nations, the only other countries with about the same high percentage of forest cover are Finland and Sweden (where the respective population densities are only around 4.5% and 6.0% of Japan’s). In no other industrialized country do forests cover more than 50% of the land area.” ( NIPPONIA No.24 March 15, 2003)
It means – forest. And contrary to what I’ve said before, it is quite easy to get yourself to a place in the forest where it will take at least one full walking day before reaching any kind of civilisation (except for occasional signposts), even without leaving Tokyo. Even some of the tracks seem to be swarming hikers well past their retirement age (Seriously, on the track that we took, the average age of fellow hikers was around 60… and mostly we saw them when they *passed* us), it is as close to true wilderness as most of Finland is.
f3.jpg After looking for a while for the Mt. Fuji, I elevate my sight – and just had to gasp. Enormous, so big that I did not realise it was there. Beautiful even though barely visible. Still covered in snow, and, very, very much higher (around 3770) that the 1200 peak I spent half a day climbing and the rest of it getting down (the trail seemed to pick up every possible peak and valley so that alltogether I guess we went something like 2000 metres up and the same down…) – so I guess some further practise might be needed before heading for Fuji – or even more, the other ‘real’ mountains.
The previous Mountain I climbed up on – Mt. Kenya – almost got the better of me; even though it was much more than one kilometer higher than Fuji-san, I’m not going to make the mistake to climb up an other without being prepared well enough and thus be unable to enjoy the experience.
First: I need to have my feet healed well enough that I can climb down conventional stairs…
(Come to think of it – we DID climb that darn high Mt Kenya! That’s a bit over 5000 metres; the highest peak below the Fuji in that photo is maybe 1200 m lower so Kenya would be at least the same amount higher than Fuji. Can’t even picture it in my mind next to the Fuji without feeling dizzy… too bad I don’t have any photos of myself (or anybody else for that matter) from up there.)