Wohoo, löytyipä suunnattoman kiinnostava kirjoitus Relevant History-blogista, jossa käsitellään sanavälien ja välimerkkien merkitystä ihmiskunnan kehityksessä. En ollut ollenkaan tietoinen siitä, että a) roomalaisilla ei ollut tapana käyttää kirjoituksissaan “välilyöntejä” ja b) kirjoituksia ei ollut tarkoitus lukea muuten kuin ääneen. Ulkolukua siis, ja sisälukutaito yleistyi Euroopassa vasta joskus 1000-luvulla, kun ensteks oli keksitty ne sanavälit.
Japaninkielisessä kirjoituksessahan on varsin vähän välimerkkejä, välilyöntejä eikä erikseen erotella isoja/pieniä kirjaimia – joojoo, onhan niillä kolmet eri merkistöt mutta niidenkään perusteella ei ole mitenkään itsestäänselvää, missä sanojen rajat kulkevat. Itse olen melkoisen sujuva ulkolukemaan tekstiä, mutta usein tekstinymmärrys tapahtuu vasta kun kuulee itsensä lausumana sanat.
Niinettäsiis, vasta kun sanavälit mahdollistivat hiljaa itsekseen lukemisen, alettiin kyetä levittämään muutakin kuin Taivaallista Totuutta kirjallisessa muodossa. Lukeminen, eli toisten ajatusten tutkiminen, muuttui julkisesta toimenpiteestä yksityiseksi. Tämä mahdollisti sitten paitsi sen, ettei koko kylä tiennyt että kenen harhaoppisen hepun ajatuksia sitä luki, ehkä myös sen ah niin ihanan uppoutumisen kirjaan, kun ei ollut puhuminen haittaamassa mielikuvitusta – tavallaan koko kirjoitettu teksti siirtyi elämään jonnekin mielen sisään.
Tätä kunnioittaakseni laitan tähän nyt monta kappaletta noita mullistavia elementtejä, accessibility-genren kantaisiä, välilyöntejä: kasnoin.
Relevant History-blogiin eksyin O’Reilly Radar:in kautta, jossa pohdittiin lukemisen yksityisyyttä. Ilmeisesti ainakin jenkkilässä laki sallii sen, että kirjastojen ja kirjamyyjien ei tarvitse luovuttaa viranomaisille tietoja siitä, mitä teoksia asiakkaat ovat luettavakseen hankkineet. Mutta jos enenevissä määrin kaikki kirjallinen materiaali luetaan verkosta, tämä yksityisyyden suoja alkaa hapertua – jos olisi oikeus tallettaa ja velvollisuus luovuttaa tietoja epämääräistä kuvamateriaalia sisältävillä sivuilla vierailleista käyttäjistä, miten tämä eroaa velvollisuudesta informoida viranomaisia epämääräisten poliittisten toisinajattelijoiden tekstien lukemisesta?
Yhtäkkiä luemmekin taas kirjojamme torilla ääneen.
Vähän samaa on tässä musiikinkulutus2.0:ssakin – vaikka kovasti tykkäänkin siitä, että Last.fm osaa tarjota mulle hyvää musiikkia, aina välillä tulee mieleen ajatuksia tyyliin “ää, nyt KAIKKI tietää että mä kuuntelen T.a.T.u:a!” En lue kioskiromantiikkaa, mutta uskokaa tai älkää, ihan kaikki lukemani aikakausjulkaisut eivät ole Nature Publication Group:ilta peräisin – ja on siksi ehkä ihan hyvä, että niitä ostetaan kioskilta ja luetaan sohvalla paperiversiona maapähkinävoileipien kera. Multahan menisi maine Suomen blogi/podcastskenen Vakavastiotettavimpana Neurovelhona.
(Muinaisaikoina muuten esimerkiksi munkkien hiljaisuusvalat koskivat vain puhumista, eivät ääneen lukemista.)