Silmäuutisia

CIMG2260.jpg

Siistiä. Porot vaihtaa paitsi karvansa myös silmänsä vuodenaikojen mukaan, kertoo National Geographic. Nature sen sijaan kertoo uudesta mutanttihiirestä, jonka näköä on kohennettu lisäämällä sille ihmisen näköpigmenttigeenejä. Nämä molemmat jutut viittaa siihen, että aivot osaa ymmärtää helposti vaikka minkälaista visuaalista signaalia ja oppia käyttämään uusia informaatiokanavia – elikkäs, näyttää hyvältä ajatellen kaikenlaisia enhanced reality-systeemejä.

Toinen Naturen eläinuutinen kertoo, että koirat vispaa häntäänsä eri suuntaan riippuen vispaustilanteen fiiliksistä – oikealle kun vastassa on jotain kivaa, niinkuin vaikka ikuisuuden (5 min) poissa ollut emäntä, mutta vasemmalle jos edessä on vaikka ahdistavan iso ja mahdollisesti vaarallinen toinen koira. Jos kukaan ei ole katsomassa, koiran häntä heiluu vasemmalle. Mitä tästä opimme? Koirienkin aivopuoliskoissa on eroja, samaan tapaan kuin ihmisillä.

Scientific Americanin uusimmassa numerossa kerrotaan puolestaan, miltä maailma näyttää silmän verkkokalvon mielestä – siis, kuten jo tiedämme, näköhermoon menee raa’an signaalin sijasta pitkälti prosessoitua informaatiota; nyt sitten ovat nykertäneet videon muotoon hahmotelman siitä, millaista se informaatio on ennenkuin aivot siitä kasaavat oikean FullHD 1080i-version. SciAm on valitettavasti maksullinen, mutta niiden SciAm Observations-blogi kertoo asiasta myös.

Liittyneekö tämä eläimiin vai nou… no, joka tapauksessa, ID-kiistojen perässä nousee ainakin Briteissä kohu siitä, saako epätieteellisiä tai vaihtoehtotieteellisiä juttuja opettaa yliopistossa tieteenä.  Ilmeisesti joissakin yliopistoissa on mahdollista suorittaa B.Sc. – tutkinto, pääaineena homeopatia… tässä mennään taas niihin kysymyksiin, että mikä on tiedettä. Nature Newsblogin kommenttipalsta floodaa.

SL kasvaa – edelleenkin

amsterdam_001.jpgViime yönä sitten kilahti se viides miljoonas rekisteröitynyt käyttäjä Secondlife:en; päivittäin uusia avataareja luodaan yli 30 000 ja rahaa kuluu lindendollareina puolentoista miljoonan jenkkitaalan edestä. Ei ihme, että niitä uusia virtuaalimaailmoja luodaan kuin nettiyrityksiä pahimman kuplakauden aikaan (viimeisimpien uutisten joukossa luin NASAn isorahaisista suunnitelmista); mutta vaikka "SL killer" onkin ollut viime viikkojen buzzword asiaa käsittelevillä palstoilla, SL:n "kilpailijat" pysyvät toistaiseksi tiukasti lainausmerkkien sisällä. 

Jotkut niistä toki voivat olla SLn vaihtoehtoja, jos pitää virtuaalimaailmansa tärkeimpinä funktioina chattailuympäristön helppoutta ja pelielämyksiä, mutta aika reippaasti pitää niidenkin kasvaa jotta pääsisivät edes samaan suuruusluokkaan Linden Labin tuotoksen kanssa (kuudes miljoonas käyttäjä rekisteröityy laskelmien mukaan 24. huhtikuuta). Ittelleni tuottaa edelleen vaikeuksia ymmärtää miksi kukaan enää nykyisinä youtubien, flickrien, blogien ja twitterien aikana haluaisi käyttää ympäristöä, jossa kaikki on valmiiksi ylhäältä annettu – oli sitten se Playstation3:n "Home":ssa pelaamasi videopeli sitten kuinka hieno hyvänsä. LSL-skriptauskieli (jolla rakennetaan härpäkkeitä SL:ssa) on tunnetusti kludgejen kuningas ja puutteellinen, mutta jotenki ovat silti sillä väsänneet ihmiset vaikkapa sen twitteröintilaitteen.

amsterdam_002.jpgEksponentiaalisessa kasvussa jalkoihin saattaa jäädä "old skool" -secondlaiffaajien kasti. Minäkin olen vanhaa kaartia jolla oletettavasti on kokemusta ja näkemystä jos vaikka mistä; jos ja kun nyt SL puhe-integroituu, parin kuukauden jälkeen ne, jotka ylipäätään muistavat tekstipohjaisen maailman (puhumattakaan niistä, jotka muutosta puhepohjaan aktiivisesti vastustivat) ovat pienenä vähemmistönä.

Gwyneth Llewelyn kirjoitti äskettäin mainion tekstin aihetta käsitellen; juttu on pitkä mutta kannattaa lukea. Ja vaikken varsinaisesti puhesysteemiä vastustakaan, uskon kyllä että SL tulee muuttumaan perusteellisesti ja peruuttamattomasti kun siirrytään mukavasta, turvallisesta ja monikaistaisesta tekstikommunikaatiosta kahdenkeskisiin keskusteluihin – ajatelkaa nyt miten irccikin muuttuisi jos siellä voisi yhtäkkiä kirjoittamisen sijaan puhua ääneen? Itse en ollut edes tullut ajatelleeksi, että vaikka ihminen kirjoittaakin monta kertaa hitaammin kuin puhuu, niin kuitenkin lukutaitoisena pystyy lukemaan paljon, paljon nopeammin kuin kuuntelemaan.

Jälleen kerran, saas nährä.

Kuvissa muuten olen käymässä SL:n Amsterdamissa; alemmassa kuvassa kokeilin miltä maailma näyttää wireframe-moodissa. Amsterdam myytiin eilen eBayssa – hintaan 50 000 jenkkitaalaa.  

 

Hana yori shigoto

CIMG2263.jpgViikonloppuna satoi kaatamalla, mutta lämpimästi. Arvata saattaa mitä siitä seuraa: vielä edellisenä viikkona tiukasti ummessa olleet kukkanuput paisui kuin pullataikina pikakelauksella, ja eilen kampuksen kalseat kirsikkapuurangat alkoivat saada jo vähän haaleaa väriä. Kukkatietotoimisto Yoen ennusteen mukaan huippu-hanami-bile-kausi on ensi viikonloppuna; jos olet aikeissa mennä mihinkään puistoon, ollos varoitettu.

Punttisalilla katselemani ohjelma muuten valisti, että paras hetki katsoa kukkia on 30 minuuttia auringonlaskun jälkeen.  

Onneksi kuitenkin mun kalenterini on täytty aamusta iltaan kokeentekemisellä. Tällä hetkellä näyttää taas vaihteeksi siltä, että mulla saattaa olla tarina; ei millään tavoin mullistava tai edes merkittävän mediaseksikäs, mutta kuitenkin sellainen minkä ehkä kehtaa lähettää tylsänä abstraktina menemään niin että saa oikeutuksen lentolippuun sinne SfN:n kokoukseen.

edit: kuulin juuri, että kerroksemme näpsäkät sihteerit on yhteisjuonineet meille pakollisen hanamin kampuksen baariterassille perjantai-iltana. Kai se on vaan se työnteko lopetettava siihen mennessä 🙂

Kehitystä

topics_070314_pasmo.jpgKummallisella tavalla tyydyttävä välipäivämaanantai. Mielestäni en varsinaisesti tehnyt töissä mitään, mutta on aikaansaanut olo; en kuollaksenikaan pysty muistamaan mihin koko ajan kulutin, mutta tiedän, etten lukenut yhtäkään blogia enkä feediä. Välipäivä oli sen vuoksi, että viime viikon kauhian koeputken jälkeen mulla on tässä pari välipäivää, ja sitten taas teen kokeita aamusta yöhön jokikinen päivä lomaan saakka. Saas nährä kui täs käy.

Semmoinen yksi vakavasti parantamisen tarpeessa ollut jutska tääl japanissa on ollut tuskaisen sekava lippukäytäntö – sitä joutuu melkein kaikille suomivierailijoille rautalangasta vääntämään, että näillä ei ole mitään järkevää kuukausilippusysteemiä, eikä yhdellä lipulla pääse joka paikkaan. Onneksi sentään viime vuosina on jo periaatteessa selvinnyt käyttämällä vain kolmea eri lippua: Suican älykorttia JR:n junissa, Pasunettoa metroissa sun muissa sekä sitten vielä erikseen kommuutteripassua elikkäs lippua, jolla saa ajaa paikkojen A ja B välillä määrättömästi (mutta sit kans pitää ajaa aika tiuhaan et se kannattaa). Niin ja busseihin sit erikseen liput, ja varmaan ratikkoihin, mut kuka niitä ny käyttää.

Vaan yorokonde, julkismatkustaja! Nyt on tässä kuussa vihdoin otettu käyttöön PASMO-tsydeemi, joka on ennen kaikkea Pasunetton älykorttiversio, mutta sen lisäksi Basu Mo! eli saapi ajaa myös bussilla. Ja vaikka kerrotaankin et sillä pääsee myös Suica-portista, niin kovin suureen ääneen eivät mainosta, että Suicalla pääseekin nyt myös PASMO-portista.

index_main-title03.gifJa sehän sopii mulle mainiosti, kun nyt olin mennyt hankkimaan sen kivan Pantone(r)-värisen kännykän, jonka älykortille mahtuu esimerkiksi Suica. Luottokortilta saa ladattua matkustusrahaa kävellessä alta kahden minuutin eikä tartte sitä kortin numeroa edes näpyttää, ja samaan syssyyn menee se kommuutteripassukin. Oi sitä sulavuutta, kun ruuhkassa lipuu portista läpi vain kevyesti kännykkää laitteelle näyttäen… 

On siinä tietty varjopuoliakin, jokuhan saattaisi nyysiä puhelimen ja siinä myös matkarahani – mutta vaikkei mulla siinä sormenjäljentunnistinta olekaan,  enemmän siinä harmittaisi se kännykässä olevien puhelinnumeroiden hukkuminen kuin pikkuhilut. (Ja eihän ny kukaan halua kenenkään kännykkää varastaa tai käyttää kännykkää, jossa on Jonkun Muun valitsemat taustakuvat ja roikotinkoristeet??)

Paljon, paljon vakavampi varjopuoli on sitten se, että nyt on melko vähän syytä ostaa itselleen Pasunetto-korttia. Mikä on surullista, koska aina kun on ollut ostamassa lippua niin on saanu pientä lisäiloa kauniista kortista – luonnollisesti niitä julkaistaan satoja erilaisia vuodessa, ja oon jo oppinut että mistä kannattaa kortti ostaa jos haluaa sievän. Myh. Voihan niitä toki harrastukseksi ostaa tai kerää talteen kaikilta vierailta kortit, mutta ei se oo vaan sama… vaan ei kai voi mitään, tällaista tää kehityksen kehittyminen on. Aika harvoin nykyään enää saa sellaista postiakaan mistä voisi tai viitsisi höyryttää irti postimerkit ja järjestää niitä näteiksi sarjoiksi.

CIMG2259.jpg<- Tässä nyt kuitenki lompakostani tänä iltana löytyneet kortit. Onhan niistä jo melkoinen kokoelma saatavissa… 

Sitä en tiedä ihan, että miksi ei ole mitään järkevää kuukausilippujärjestelmää. Vai onko se vaan niin, että välimatkat on niin isoja ja kalliita, että se ois sama jos luotais Suomen kuukausilippu, jolla vois samal kortil ajaa Hertsikaan ja Ouluun. 

Eräs modernin sivilisaation tunnusmerkki, jonka kovasti toivoisin japanilaisten keksivän, on VÄLILYÖNTI. Siis sellainen, joka erottelee sanoja toisistaan, etteitarvihakokokakoaikapohtiiihmetellä että missä kohtaa joku sana alkaa ja toinen loppuu. Kyllä, olen tietoinen siitä että in tsäpän vi häv tis ting koold erilaiset merkistöt, mutta vaikka käytetäänkin neljiä eri merkkejä ja n. kahta välimerkkiä, harmittavan usein se ei riitä, ja monesti sujuva lukeminen tökkää siihen kun ei pysty vaan hahmottamaan että mitkä kolme sanaa on sotkettu siihen kahdentoista hiraganan letkajenkkaan. Tän vuoksi kaikki lukutehtävät joutuu tavatessaan koristelemaan erilaisilla apuviivoilla ja arvauksilla kuin sudokua ratkoessa, ja vasta sitten kun on saanut sanavälit jokseenkin paikalleen sen voi yrittää lukea. 

CIMG2250.jpg Niin ja kun ny kerta kitisyvaiheelle pääsin, voisin kitistä siitä, että on ihan väärin että kielenopiskelijan oletetaan pystyvän lukemaan KÄSINKIRJOITETTUA japania. Luetunymmärtämiseni menee ihan päin Prinkkalaa (onko Prinkkala tässä paikannimi?) kun en saa open käsialasta selvää – ja en mä ny voi tollaselle eläkeläisrouvalle sanoa et anteeks voisitko mitenkään kirjoittaa selvemmin?

Väniväni. Mut eilenpä vietettiin tosiaan (niinkuin noista kännyräpsyistä jo ehkä näki) mukava viisituntinen Ben’s Cafe:n Go-tapahtumassa. Saatiin joku professionaali japanilainen opastamaan meitä hiukan taitamattomampia, ja niinpä pelattiin Lauraun kanssa yksi pieni peli siinä missä Edu kiskoi kaksi peliä replay:neen ultraliikkiksen gooistiherran kanssa. En ny varsinaisesti voi sanoa vielä koukuttuneeni (mä yleisesti ottaen en tykkää peleistä, enkä pallopeleistä, ja noi nakkulat on vähän niinku palloi) mutta kyllä se oli sillai mukavaa pattern recognitiota.

En ole kyllä ihan varma että tajusin vieläkään mikä se atari on.

No joo käytiin me jossain

tsukiyono1.jpgNiin siis silloin viime viikonloppuna käytiin Gunma-prefektuurissa reippaalla seikkailuretkellä, mutta on ollut aika niin vähissä ettei ole ehtinyt raportoimaan. Ja raportoida pitää, niin että käy ilmi kaikille, että Gunma-prefektuuri ON olemassa. Ja se on ihan siisti.

Mutta vaikka nyt oliskin muutama hetki vapaa-aikaa, ei jaksamista riitä asialliseen esseeseen, niin lätkin nyt noita räpsykuvia ja selittelen ehkä niitä vähän. Yksi kuva, tuhat sanaa, ja sillai.

Niin ensimmäisenä kohteena oli (menestyksekkään ja tapahtumattoman Prius-ajon jälkeen) dooryoni Naoyon sukutilavierailu. Heillä kun oli kuulemma monisataavuotinen perinne, että maaliskuussa koko suku kerääntyy paikkaan ja sit on misoa. Ja kun tapahtuma sattui juuri sille viikonlopulle kun olimme visiteeraamassa alueella, kutsuttiin meidät “teelle”. Ja mainiolle ulkoilmagrillilounaalle, jossa naritatuoreet vieraamme pääsivät heti kylmiltään tutustumaan kaikkeen hassunhauskaan japanilaiseen syötävään.  

CIMG2014.jpgNiin sitä misoa tehdään silviisiin, että ensteks soijapapuja keitetään jättimäisissä paljuissa pihalla niin että joka paikassa on soijahuurua ja pyykit otetaan sisälle kuivumaan. Patojen alla olevaa tulta ruokitaan pölkyillä ja lapsia pyritään saamaan olemaan törmäämättä paljuihin. Kun pavut on keitetty, padoissa voidaan laittaa myös tuoretta sobaa. Joka muuten maistuu aika lailla erilaiselle kuin mitä saa konbinista tai shokudoosta.

Keitettyjä papuja sitten muussataan ja levitellään pitkin muinaismuisto-luokituksen varastotiloja, sekoitetaan erilaisten bakteerien kanssa ja sullotaan saaveihin käymään vuodeksi.  

Tää “muinaismuisto-vaja” ei ollut tarkoitettu lainkaan halventavaksi – vaan kyseessä oikeasti on muinaismuistovajat. Sellaiset mitä matkaoppaiden mukaan pitää käydä katsomassa – ja ollaankin käyty – esimerkiksi Kawagoe:ssa; paksut seinät ja ilmatiiviit ikkunat, jotka pitää tulipalonkin ulkopuolella.

Kävi siis ilmi, että Naoyo on isänsä puolelta aikoinaan hyvinkin mahtavaa maanviljelijäsukua, jonka nimeä vilauttamalla sai (arveluni mukaan) ensiluokkaisen huoneen onsenhotellista joka nettivaraushärpäkkeiden mielestä oli aivan täyteen buukattuja. 

 

 

Mutta kun ei tuosta misonkeitosta oikeen saa kuvaa kehnoista räpsyistä (styllä saattaa olla parempia kuvia tallessa), niin leikkaaliimasin sitten kasaan pienen ja kehnon videopätkän hommasta:

 

 

 

 

Nojooh. Eikä se ollut se Naoyo ihan kehnoa sukua äitinsäkään puolesta; Ullakolla meille esiteltiin sukukalleuksia, elikkäs Naoyon iso-isoäidin häävermeitä, tuossa nyt esimerkiksi samurai-vaimolle soveliaat hiuskoristeet:

CIMG2064.jpg

… sekä samaisen henkilön hiuspinnit, jotka Naoyon äiskän dramaattisen miimauksen mukaan soveltuu myös päättämään ikävän miehen päivät sekä tarvittaessa myös omansa:

 

CIMG2065.jpg

Laatikoissa oli sitten niitä hääkimonoja sun muita reippaanlaisesti. Aika hienoa, ettei ihan kaikki oo päätyny vielä tokiolaisille kirppareille.

Tokiosta lähdettäessä oli ollut sellainen miellyttävä aurinkoinen kevätkeli, mutta lounaan aikana ilmassa alkoi heijua lumihiutaleita, ja maiseman vuoret peittyi lumipyryyn. Pihalla jouteskelevat naapurinukot ilmoitti meille, että kuulkaas ei sinne onseniin ole menemistä ilman lumiketjuja! Onneksi ei sentään tarvinnut lähteä hakemaan niitä Tokiosta asti, kun jonkun ukon joku kaveri oli töissä jollain autovuokraamolla lähiseudulla, ja lupas lainata meille ketjut veloituksetta. Näin siis meidät päästettiin matkaan kohti korkeampia vuoria.  

CIMG2076.jpg Näppärästi onneksi, kun kerta ollaan kuumavesilähdealueella, tyypit pystyi pitämään tiet ihan sulina ohjaamalla sitä kuumaa vettä valumaan pitkin asfalttia. Päästiin siis ihan kesärenkaittemme kanssa perille Takaragawa-onsenille.

CIMG2110.jpg

… missä olikin sitten tosiaan ehkä Japanin suurimmat ulkoilma-altaat, joissa kelpas kölliä – vaikka paikan päivällä valloittaneet tokiolaiset meinas vähän pilata iloa multa käytöstapojensa puutteen vuoksi – oikeasti, ei kylpyyn mennä pyyhe päällä! Ruokaakin oli riittävästi (myös tällaiselle kala-allergikolle), futonit oli pehmeitä ja aivan niinkuin oli luvattu, onsenissa oli myös ihkaeläviä karhuja. Jopa hiukan paremmannäköisiä kuin siellä Hokkaidon Ainukylässä olleet.

 

Seuraavana aamuna sitten meinattiin lähteä etsimään jotain nähtävää lähiympäristöstä, mutta respassa setä valitellen kertoi meille että ei, ei ole mitään kaunista nähtävää, eikä yhtään temppeliäkään, eikä mitään. Tätä hiukan hämmästelimme kun matkaopaskartassa kuitenkin yhtä ja toista oli, ja läksimme toyotan autonaviin turvautuen ajamaan – melkoisen lähellä piti olla jotkut vesiputoukset. Tieviittakin löytyi, ja sen mukaan ehkä olisi nähtävissä myös apinoita – ei muuta kuin matkaan!

 

Vaan ei mennyt kovinkaan pitkä matka päätieltä kääntymisestä, kun mutkaisen jyrkkä vuoristotie lakkasi kuulumasta talvikunnossapidon pariin, ja huomaamme istuvamme kesärengasautossa jäisessä ylämäessä, eikä auto liiku hallitusti mihinkään suuntaan. Tuli sittenkin ne lumiketjut tarpeeseen:

 

CIMG2126.jpg

 

Ikävästi vuoristossa ei ollut edes kännykenttää, niin ei voinut tarkistaa netistä että miten ne ketjut pitää laittaa. Kundeilla oli onneksi sentään joku käsitys siitä, miten homma sujuu; mukana tulleen ohjelapun ohjeilla ei tehnyt mitään kun ne olettivat että jokainen tietää miten ne kuuluu laittaa ja kertoi vain monta tapaa jollei niitä EI kuulu laittaa.

 

Pitkä tarina lyhyeksi: jätimme apinat ja vesiputoukset, ja mentiin katsomaan paikallista akvaariota jossa oli paikallisia symppiksiä jokikaloja sekä akvaariokaloja. Ja jonkun Toben taloa; Toben talossa sopi istua ja miettiä, miltä tuntuisi elää vanhoina aikoina (kylmältä) ja naapurin muinaismuistomuseossa saimme katsoa muinaisia työkaluja, kuten esimerkiksi pyykkipoikia. Syötiin paikallisasemalla baageleita ja moottoritien jonotusasemalla mitä-lie-bensisruokaa, ja tuskaruuhkasta huolimatta päästiin kotiin sopivasti niin että ehti vielä tilaa pizzat japani-elämysten kruunaamiseen.

 

Aika jees.

 

CIMG2150.jpg

Ens kerral lupaan kirjoittaa vähän paremmin, ny on kiire lojumaan sohvalle ja olemaan tekemättä mitään. Tuli nimittäin tässä muutaman iltapäivätunnin aikana taas muistettua, että jos haluaa asumaan Kiotoon maalis-huhtikuussa, majapaikkoja ei ruveta varaamaan paria päivää aikaisemmin. No, tulipahan ainakin harjoiteltua tuota kielenkäyttöä. Nyt kuitenkin kieltäydyn japaninpuhumisesta ainakin kahdeksi päivää.

Tools of trade

CIMG2241.jpgVaikea uskoa, mutta olen edelleen olemassa vaikken blogata jaksa. Isänmaallisuuden tms. puuskassa varattu uber-pitkä Suomenmatka lähenee kauheaa tahtia, ja sitä ennen pitäis olla kasassa jos ei stoori niin ainakin punaisen langan pää, josta voisi jaaritella abstraktin verran, jonka voisi lähettää Soc. Neurosci:n syksyn kokoukseen.

Elikkäs siis koetta on tässä tehty. Viime viikkojen aikana oon aloittanut jo ties kuinka monta uutta koesarjaa, tehnyt huolella pilotteja ja haravoinut parametrejä, mutta aina vaan tulee sitä samaa tulosta – ei merkittävää eroa, ei merkittävää vaikutusta. Täysin pätevää dataa ja tuloksiahan ne on, mutta kun eteenpäin ei päästä ilman sitä Stooria, niin eipä ole kovastipaljon iloa mulle siitä että tiedän että luultavasti mossyfiberien presynaptiset lyhyen aikajänteen muovautuvuusjutut on samanlaisia riippumatta postsynaptisen solun välittäjäaineista. Vaan jos olis löytynyt eroa, niin jopa ois ollut hienoa taas se. 

Ja kun en nyt kauheasti pääse katsomaan miltä ulkopuolinen maailma näyttää, meinasin kuvata tässä vaikka sarjaksi pääasialliset työkaluni, ei niinkään että kuvittelisin että kauhiasti kaikkia kiinnostaa että millaisella laitteella se sitä tiedettään tekee (kun löytyy noiden masiinoiden kuvat valmistajien sivuiltaki) mut ehkä musta on hauska vuosikymmenen päästä ihmetellä vanhanaikaista teknologiaa. Harmittaa jo kun en oo ottanut ekasta set-up:istani koskaan kuvia Arkadiankadulla.

Tuossa ekassa kuvassa on siis pulleri elikkäs electrode puller; tuohon vasemmalle laitetaan kapillaarilasiputki kiinni, ja sitten sillai lämmitellään sitä ja vedellään kahdessa vaiheessa niin että saadaan aikaiseksi halutunlainen kapeus ja vastus. Periaatteessa ainakin; toi mun yksilöni on ruvennut kehittämään kovasti omaa mielipidettään siitä, millaisia trodeja mä milloinkin tarvitsen, ja usein tuleekin valittua kohdesolu sen mukaan millaisen trodin laite mulle sylkee. Valmistaja on japanilainen Narishige, jonka laitteilla kiskotuilla trodeilla tehdään varmaan puolet maailman elektrofysiologiasta. (Se toinen puoli sitten Sutterin vaakavetolaitteella vedetyillä.)

CIMG2242.jpgMinähän olen tunnetusti paranoidi trodieni suhteen; sen lisäksi, että polttelen niiden päät ja pinnat käsin, ja sonikoin niitä Etaxissa pari tuntia ja kuivatan ultrapölyttömässä tilassa, en halua edes pienenpieniä mikrokuplia sinne kärkeen. Enkä tietysti mitään muutakaan mikrokokoista (eli suodatan täyttöliemet kahteen kertaan). Tämän estämiseksi olen ottanut tavaksi täyttää trodit kärjestä alkaen ensteks ja vasta sitten perästä, vaikka oliskin kumpikin liemi samanlaista (eikä esimerkiksi gramisidiiniä tulossa perästäpäin). Sitä varten on rakennettu kuvassa oleva fantastisen huipputeknologinen trodinkärjentäyttölaitteisto, joka istuu jääboksissa. Letku menee trodin perästä ruiskuun, jolla saan sopivasti alipainetta trodiin niin että saan kärkeen jonku puol milliä täyttöliuosta – riittävästi, ettei IKINÄ tartte kiroilla sitä kun siellä on se järjettömän pieni kupla jota ravistellessa kuitenkin rikkoo paitsi hermonsa niin sen trodinkin.

No joo. Meinasin ottaa kuvan kolvistakin, mutta onneksi tänään selvisin kolvaamatta. Inhoon kolvauspäiviä; ei siksi, että kolvaaminen ois jotenki ikävää (on se ny vähemmän ikävää kuin moni muu juttu, vaikka valusangon tyhjentäminen) vaan päivät, jolloin joutuu kolvaamaan yleensä tarkoittaa sitä, et joku on mennyt kriittisesti rikki Just Silloin Kun Olis Solu eikä koskaan ole silloin aikaa kolvata kunnolla. Tänään käytin vain saksia ja kiertelin piuhansisuksia yhteen kun päätin spontaanisti pistää maadoitukset uusiksi; tulos oli ehkä alkuperäistä parempi, ja jos tää tosiaankin pitää paikkansa, niin voin tehdä nätit kolvaukset myöhemmin kun on aikaa. As if.

Eilen oli tosiaan kyllä vapaapäivä, ja käytiin katsomassa Uenossa pandaa (josko se aivastaisi) ja Joy&Krabsyn uutta kämppää (eivät aivastelleet). Saas nähdä, saako tää mun pandavideoni kans puol miljoonaa viewiä?

 

Onko se runoutta jos sanaakaan en tajua?

CIMG2158.jpgNature uutisoi Marsin pinnalta löydetyistä luolista. Ja kun Nature on silviisiin moterni lehti, niin Naturen Newsblogiin voi kirjoitella kommentteja uutiseen.

Tänään sieltä löytyi tällainen kirjoitus:

The planet Mars had the eruption of a 25 km high
_vulcano_ which destroyed
his our earth very similar
athmosphere. The deductions
that “Caves spotted on Mars”
could preserve earlier form
of opaque life better than
the to the sunlight exposed
surface seems to an elevated
probability measured 0.5+0.001+0.0001 ad infinitum . The ceteris
paribus clause that Mars
is similar to our Earth
plays a key role. Our
deductions go from
the acquaintance we have
here far out to the universe and we draw
an analogy. What is lesser
trivial would be to find
finally traces of the unknown axis of our galaxy in the ice
chunks on Mars.
Counterexample:
Galaxy axis = ~= 334 kpc .
Example: An on planet Mars observable Milky Way galaxy axis hint or trace.

— 

Vaikka kuinka tekstiä tuijotan niin en ymmärrä mitä siinä sanotaan. Lauseiden asettelu on hämmentävän runollinen. Onko se taidetta? Vai tiedettä? Vai olenko vaan tyhmä?

(Ja joo, Fuji ansaitsi tänään isompiresoluutioisenkin huomiokuvan. On se vaan niin kaunis.) 

Trallalaa

Hiljaisuus ei tarkoita, etteikö mitään tapahtuis; ny vaan tapahtuu kaikkea ja töissä on niin kiire että ei ehdi blogaamaan sen enempää kuin mitä noiden kännyräpsyjen lähetteleminen FlickRiin reaaliajassa vaatii.

Mutta ei saa täysin unhoittaa niitä, jotka eivät halua katsoa hassuja kännyräpsyjä: tässä video, jonka oon kattonut tänään iPodista n. 30 kertaa koetta tehdessäni. Muistakaa äänet. (Ja ko. videon on nähnyt ainakin 500 000 muutakin, joten en väitä olevani mitenkään ensimmäinen tän kanssa.) (Olenko muuten sanonut koskaan, että VIHAAN sitä kun kertoo jotain jollain kanavalla, uutisen tai linkin johonki hassuun nettisivuun, ja saa vastaukseksi WAAANHA!-huomautuksia? Pitääkö niiden ny iha väkisin toitottaa sitä, että Kyllä Minä Tuon Jo Tiesin Toissavuonna?) 

Where no man has gone before

CIMG1987.jpgMaa järisee skandaalin kourissa. Salamavalojen räiskeessä punastelevat Japanin meteorologian laitoksen edustajat kumartelivat syvään ja pyytelivät kansalta anteeksi virheellistä ennustusta – kirsikankukat eivät aukeakaan Tokiossa vielä tänä viikonloppuna. Ilmeisesti jossain analyysiskriptissä oli ollut bugi, tai laskelmat oli perustettu jonkun väärän indikaattorikukan käyttäytymiseen, tai jotain. Joka tapauksessa, kuten JMA:n sivuilla julkaistu taulukko kertoo, oikea päivämäärä kukinnan alkamiseen on Tokiossa 21.3., sopivasti siis kevätpäiväntasaukselle – joka on kansallinen vapaapäivä – osuupi hän.

Piih. En tiedä miten tästä järkytyksestä selviän. Mihinkään ei voi enää luottaa. Semminkin kun nyt koko kuukaus on toitotettu että on ensimmäinen talvi IKINÄ jolloin Tokiossa ei oo saatu lunta yhtään – ja tänään sitten kuulemma jossain tuli muutama hiutale. Mua oltiin varoitettu tästä mahdollisuudesta, ja kun aamulla heräsin ja keittiössä oli tavallistakin kylmempi, näin sen vaivan että raotin ikkunoiden lämpöeristeitä (joita myös verhoiksi voi kutsua) – ja ei, ei näkynyt lunta. Sää oli kyllä muuten ihan kiitettävän talvinen, kylmyyttä +2 astetta ja lumesta pullollaan olevia pilviä peittämässä Sunshine Cityn 66 kerrosta näkyvistä.  

CIMG1986.jpgTämä säämuutos on useammallakin tavalla harmillista; on joutunut tällä viikolla taas käynnistelemään öljylieskoja lämmitystä varten, ja miksei voinut olla kylmä keli viime viikonloppuna jolloin olis halunnu mennä laskettelemaan?

Kaiken kukkuraksi, kevään ensimmäiset suomivieraat saapuvat tänään, ja heille on lupailtu jo kirsikoita ja kevättä ja ties mitä; saattaa olla ikävä yllätys jos Ikebukuron juna-asemalla vastassa on lumipyry. Huomisaamuna on myös tarkoituksena hakea Toyota rentaleasesta Prius ja ajella viikonloppuretkelle Gunma-prefektuuriin istumaan kuumissa lähteissä karhujen seurassa – ja hiukkasen kyllä sydän otti kompastusaskeleita, kun Naoyo muistutti että otattehan sitten lumiketjut mukaan.

No, tuleepahan sitten testattua että käynnistyykö sähköauto myös talviolosuhteissa…

Gunma-prefektuuri on monella tapaa mielenkiintoinen paikka, ja siellä on tolkuttomasti mainioita onseneita – toissatalvenahan käytiin lomailemassa Kusatsu-onsenissa – mutta jostain syystä ainakaan mun omistamani painokset Lonely Planetista tai Rough Guidesta ei sano koko prefektuurista halaistua sanaa, eikä Gunma:a löydy hakemistosta.

Luvassa lienee siis taas taattua YoeVentures-reissailua, jossa emme tiedä oikeasti mihin olemme menossa ja mitä siellä on, mutta tärkeintähän on liike.