mogulus iPhone-spesiaali

Sanotaan nyt ihan alkuun, että ei mua hirveästi kiinnosta uusi omppupuhelin, ei vaikka se toimisikin Japanissa. Mutta tää tämänhetkinen hillitön mediarummutus kiinnostaa, se, miten ihan tolkuton määrä ihmisiä seuraa tätä hommaa kuin … fudiksen MM-kultamatsia? Mihin tätä vertais, jonkinlaiseen tribaaliin rituaaliin, jossa toivotaan että se vasikka, joka tänään syntyy, on uudestisyntynyt pyhälehmä, jonka suolistokuvioita tarkastelemalla löytyy avain ikuiseen onneen?
Sitäpaitsi, tykkään tästä mogulus-jutusta.

edit: otetaanpa takaisin sanoja vähän. Lounassalaattia mutustaessani tulin sitten katselleeksi noita iPhone-hehkutuksia tosta mogulus-kanavalta, ja onhan se aika kiva. En silti lähe jonottamaan, saatan käydä ottamassa kuvan jonosta jos se joskus tulee Ginzan Apple-storeen.

—

mogulus leikattu pois häiritsemästä 

— 

Se julkaisupiste…

on nyt virallisesti PubMedissä as "Knöpfel & Uusisaari 2007" – kai tästä pitää olla iloinen – Wohoo!

Jos viel nyt jotenkin pikkusen onnistais ni et sais tämänhetkisen jutun purkitettua edes johonki pikkulehteen niin alkais näyttää tulevaisuus valoisammalta…  

—

Edit vain hiukan myöhemmin: noniin, takaisin sieltä leijumasta. Ei pitäs tossa iässä juhlia. (Älkää lukeko tätä tiedeuutista jos tutkinnon viipyminen ahdistaa…;)

33

Hyviä puolia Japanissa: kun juhannus on takana, on kesä vasta oikeastaan tulossa. Huonompia: se kesä on nahkea ja kuuma eikä oikein ole vaatepartta, joka olisi mukava yllä.

Hienoa täällä on myös joukkoliikenteen toimivuus ja se, miten voi katsoa juna-asemalla määränpäänsä tai mahdollisten junanvaihtojen mukaan optimivaunun – sen, josta pääsee kevyesti ihmisvirran mukana kohteeseensa. Hiukan vähemmän hienoa on kuitenkin se, että jos ajatuksissaan (vaikka videopodcasteja katsellen) menee ensinnäkin epäoptimaaliin vaunuun ja sitten aivottomasti vaeltaa massan mukana vääristä lippuporteista ulos, voi joutua aseman väärälle puolelle. Ja jos kyseessä on Shinjuku, väärältä puolelta on hyvin, hyvin pitkä matka sinne oikealle puolelle.

—

Viime aikoina osun usein samoihin liikennevaloihin Riki-kunin kanssa, ja on tullut juteltua enemmän. Opin mm. sen, että Riki asuu vaimonsa kanssa vanhempien omakotitalon yläkerrassa yhdessä huoneessa. Ja viime kuussa Riki kertoi ryhtyneensä viinivalmistajaksi niinkuin kaikki muutkin kunnon japanilaiset tähän vuodenaikaan – eli, tehdään luumuviiniä luumuista ja sokerista ja mistälie sochusta. Mies oli hommasta niin innoissaan, että aikani (n. 4 viikkoa) jahkailtuani sain vielä raahattua kotiin puoleenhintaan myytäviä luumuja, asiaankuuluvan tonkan, viinan ja sokerin.

Luumut pestään, laitetaan tonkkaan. Tonkkaan kaadetaan niin paljon sitä kummallista palasokeria kuin mahtuu, ravistellaan nii että sokeria mahtuu enemmän. Ja täytetään tonkka mitäliesochulla. Ravistetaan, jätetään seisomaan viileään, auringolta suojattuun paikkaan 4-6 kuukaudeksi. Meiltä ei kyllä tähän vuodenaikaan löydy mitään viileää paikkaa, mutta ehkä tuosta jotain tulee. Tykkään luumuviinistä kovasti; voiskohan sitä lisämaustaa jollain kanelitangolla?

 

Tänä aamuna sitten liikennevaloissa ylpeänä kerron Rikille että kas olen minäkin sentään jonkintasoinen keittiömestari, enkä mikään eilisen teeren poika joka ostaa vaan luumuviininsä kaupasta. Riki oli iloinen ja muistutti, että ei saa ruveta juomaan sitä viel moneen kuukauteen, ja kannattaa aina silloin tällöin sekoittaa lientä. Ja että hänen uusi projektinsa on alkaa tekemään kotona jogurttia. 

Wah!?

Mistäs sä ne bakteerit sinne saat, ja hetken epäilin että vitsaileeko se ja tarkoittaa oikeasti vaan että sen maito on mennyt pilalle keittiönpöydällä. Vaan ei, kuulemma Rikin äidillä on jostain ihan tavallisesta kaupasta saatavia bakteeripusseja, joilla jogurtin valmistaminen tapahtuu seuraavasti:

1) otetaan maito

2) lisätään bakteeripussin sisältö

3) odotetaan seuraavan päivään

Kovin helppoa siis, mutta Riki suunnittelee jo ottavansa tutkimuksen kohteeksi kaupalliset jogurtit: kuulemma kaupan jogurttia käytettäessä se maito pitää ensin vain lämmittää jonnekin 40 asteeseen inkubaation ajaksi.

Jaajaa. Sitä on kovasti miettinyt miten hienoa suomessa oli se, kun sai rasvatonta jugurttia litran paketeissa – olisko tässä saumaa lähteä korjaamaan omakohtaista puutetta? Naah, ehkä mä vaan pysyn tässä mun ruisleipäprojektissa.  

—

Voi surun päivää! Ylen Ykkösaamu-podcast-fiidini sanoo tylysti: "Ykkösaamu-podcastin päivittäminen on päättynyt 25.6. 2007"; veppisivuilla ei ole mitään päivitettyä tietoa aiheesta. Mitä mä nyt kuuntelen aamuisin? Onhan siellä toki sellainen radiosoitin mistä voi kuunnella ohjelmia jos sattuu olemaan kiinteästi netin ääressä – mutta kun radiotahan nimenomaan on parasta kuunnella samaan aikaan kun on liikkeessä… Ykkösaamu on ollut mun tärkein linkkini Suomen arkeen – miten mä nyt tiedän kuka siellä on valtiovarainministerinä, tai edes että mikä vuodenaika siellä on?   

Niin se puhehomma …

on tämä uusi juttu. (Ei se parane sillä että piilottelee konseptia.)

—

"Perse edellä puuhun"-kehitysprosessi on meille kaikille tuttu, mutta kuinka moni tuntee määritelmällisesti esim. ADD (asshole driven development)-projektihallinnan? ADD ja monta muuta on esitelty täällä. (via O’Reilly Radar.)

— 

Joitain päiviä sitten laitoin linkin kemmamusavideoon; koska tänään ei ole hirveästi sanottavaa tällä foorumilla, liimaan tähän ihan kokonaisuudessaan fyysikkojen vastavedon:

Kesätyyliseikkoja

Kesän muotipohdintaa. Tiedän, että käsilaukku tulee valita kenkiin sopivasti, mutta kuuluuko päivänvarjon matchata käsilaukun/kenkien vai hansikkaiden kanssa? Tai siis, jos hansikkaat ja varjo on samaa kuosia, tuleeko siitä liian tårta på tårta? (ja valitaanko käsineet vyön mukaan?)

Miehet eivät tunnu käsittävän sitä, miksi pitää olla naisilla niin monet kengät, erityisesti, miksi kesäkenkiä pitää olla kymmenittäin. Tähän usein vastataan että pitää olla kengät sopimaan eri tilanteita ja käsilaukkuja varten, mutta todellinen syy on se, että kun yhtenä päivänä yksillä kengillä on hinkkauttanut itselleen jalkoihin yhteen paikkaan rakot, pitää seuraavalle päivälle olla kengät jotka hiertää jostain toisesta paikasta.

Eilen testattiin taas, että onko mahdollista, että itsetehty ruisleipä olisi jollain tapaa huonoa. Mielenkiintoa kohottaakseni en leiponutkaan enää ruispuikuloita vaan (laiskuuksissani) kieräytin reikäleipien muotoon taikinan, ja samassa hutakassa unohdin sitten ottaa juuren talteen. No, onneksi sitä tuli otettua talteen edellisellä kerralla pari annosta. Tämänkertainen protokolla sisälsi 14h taikinajuuren inkubointia, 3h taikinankohotusta, ja tunnin verran leivotun leivän kohotusta – ja lopulta kiertoilmauunissa vesipannu seuranaan ensin 250 asteessa 15 min, sitten 230 asteessa 10 min ja lopuksi n. 20 min jälkilämmöllä (uuninluukku raollaan). Paiston jälkeen sitten leivät sai muhia keittiöliinoihin kiedottuina muovipussissa viitisen tuntia.

Yllätys ja riemastus oli suuri, kun lopulta pääsi lettu-pääaterian jälkeen maistamaan jälkiruoaksi ruisleipää – ja sepäs olikin hyvää! Taas! Voisin väittää nyt olevan sitten todistettua, että itsetehty ruisleipä on hyvää.

Ikebukuron osaston juhannuspäivän juhlallisuudet sujui varsin miellyttävästi, kun Joy&Krabak sekä itäisten kaupunginosien kirjeenvaihtajamme Maria saapuivat syömään noita yllämainittuja lettuja, jäätelöä, mansikkahilloa, ruisleipää, maksapasteijaa ja joyn loihtimaa hedelmäsalaattia. Niin ja luomusiideriä siirtomaakaupasta. Illan kohokohdaksi oli alunperin suunniteltu scifi/fantsu-leffaksi ymmärretty The Fountain, mutta sen ykkösaseman ohjelmassa varasti aito juhannussaunominen lähikulman radon-saunassa. Hikoiltiin asiaankuuluvasti, tunnelmoitiin järviajatuksia neljän hengen istuttavassa +10 asteen altaassa ja syötiin satunnaisen tuttavuuden lahjoittamia kirsikoita. (Ei riivitty mistään puskista oksia saunavihdaksi kuitenkaan).

Että semmottii. Oli huomattavan mukavaa. Kiitos:)

—

Sitten jotain aivan muuta.

Mietin tässä sitä, kuinka muinoin blogaamista alottaessani oli varsin vaikeaa "löytää äänensä" – kirjoittaakko kirjakieltä vai puhekieltä ja millainen sen puhekielen rytmi voisi olla. Siirryinkin pian käyttämään englantia, kun ei-äidinkielen läpi ei omiin silmiin tyylittömyydet paista. Jotenkin pikkuhiljaa se oma kielenkäyttö on jotenkin tässä blogissa nyt tasaantunut, enkä suuremmin jää pohdiskelemaan notta saanko ny sanova näin vaiko enkö ja onko tuo "notta" jo liian kulunut parsi.

Elikkäs, kuvittelen osaavani jotenkin viestiä kirjiottamalla. Mutta kun sitten pitikin kirjoittaa jotain toiselle foorumille, toiseen blogiin – vaikkakin ihan omalla nimellä – niin meneeki heti vaikeaksi, sanat juuttuu sormiin, ja tuhrin sanakäänteitä uusiksi kymmeneen kertaan. Hassua. Osittain varmasti johtuu siitä, että uudella foorumilla ei tiedä, kenelle on kirjoittamassa.

Toinen instanssi: vaikken nyt mikään Al Gore olekaan, kuvittelen, että osaan ainakin jossain mielessä esitelmöidä ja puhua yleisön edessä, enkä varsinaisesti enää pelkää sitä sinänsä – sillä oletuksella, että tiedän asiani niinkuin pitää. Hämmästyksekseni tämäkin kommunikaatiotaito tuntuu olevan yleisö/aiheriippuvainen; kun nyt on tullut eteen se, että pitäisi kertoa julkisesti puhumalla näistä muista asioista (no vaikkapa nyt siitä SecondLife:sta) niin ääni on hukassa. En tiedä millä "kielellä" puhua, ajatus katkeaa, kiemurran itsetietoisena tilanteesta jossa olen puhumassa ihmisille ja unohdan koko viestin.

Hämmentävää. 

—

Viikon idis: keksin, että olis hauskaa jos omistais tehosekottimen. Sillä voisi tehdä aamuisin terveellisiä hedelmäpirtelöitä vaikka. Mutta kun hedelmät on täällä aika kalliita – niin voiko tehosekoittimella tehdä jotain muutakin (kuin maksapasteijaa)?

Loma korvien välissä

Somewhere over kuusi aikavyöhykettä länteenpäin on juhannus aluillaan. Täällä tietenkään moisesta ei ole tietoakaan, Stykin viettää iloisesti iltaa Nokian servereitä viihdyttäen. 

Äärimmäisen tyypillistä siis, ja kuten olette saaneet moneen kertaan lukea kaikenlaisten "ei-vietetä-täällä" juhlien yhteydessä, odotettavissa oli synkistelyä ja masennusta.

Vaan kas. Ehkä se on se, niinkuin muinaisen matkatoimistomainoksen mukaan "sitä on heti vähän irti kun matka on varattu". Tai se, kun pomon poissaolon vuoksi pääsi lähtemään perjantaiksi poikkeuksellisen aikaiseen töistä. Ja se, että kotiin kun palasi niin ovikelloa soitti kuriiripoika mukanaan JÄTTIMÄINEN yllätyspaketti – kotiväki lähetti herkkuja Suomesta. Ja reilunmittainen skypevideo-jutustelu äidin kanssa (vaikkei kamera ulos katsokaan, niin näen huoneen seinällä Aidon Juhannusauringon loisteen) – miksei kukaan ollu kertonu mulle aiemmin stadionin huuhkajasta? Vähänkö koko juttu on kategoriaa "ainoastaan Suomessa".

Lopputulos joka tapauksessa on se, että vaikka tässä on vapaata tasan viikonlopun verran, olo on kuin kesälomaa aloitellessa. Hemmottelen itseäni TwoDogsilla ja suomesta saapuneella Kismet-patukalla (niinpä, sen kunniaksi että juuri on saanut karistettua ne kaikki reilut 3 kiloa jotka kertyi suomenmatkan aikana) ja katselen huuhkajavideoita YouTubesta.

Kai sitä vois asiat huonomminki olla.

Hyvää ja täydellistä Juhannusta teille sinne, minne se kuuluu. 😀 

Valinta, vaikeus

Alkuun sarjassamme "hyviä terveysuutisia huonoista": näyttää siltä, että pahoinvointi raskauden alkuaikana on hyvä merkki. EurekAlertin uutisen mukaan nimittäin aamupahoinvoivilla naisilla on pienempi riski sairastua myöhemmin rintasyöpään. Vaikka artikkeli ei suoranaisesti kerro, epäilen, että kuitenkaan ei auta jos väkisin hankkii itselleen muita teitä pitkin pahoinvointia raskauden aikana.

(Jos nyt ei ole ollut sitä pahoinvointia, syytä ei liene kuitenkaan paniikkiin.)

Mä olen tunnetusti kauhean huono tekemään valintoja. Jos tarjolla on suklaajäätelöä ja vaniljajäätelöä, mä jotenkin pärjään – mutta ahdistun oikeasti jos pitää valita kymmenistä mauista. Tämä piirre ehkä vähän erottaa ihmisiä eläimistä – en usko että korpilla on kauheasti vaivaa päättää tuossa että mistä kassista lähtee aamiaistaan hakemaan (lähimmästä ja helpoimmasta).

Jostain syystä kuitenkin onnistuin jollain tapaa vaivaanuttamaan itseni tuon parin päivän takaisen sukellusdilemman ansiosta vaikka vaihtoehtoja on vain kaksi – tai no, oli kaksi niin kauan kunnes Krabak kertoi miten halvalla pääsisi Balille. Neuvoja sain ja suosituksia kumpaankin suuntaan (kiitos niistä 🙂 – mutta päätöstä en saanut aikaiseksi. Mitäs jos menen yhdelle saarelle ja siellä onkin tyhmää? Ruoka on huonoa? Mantarauskut katoaa sukupuuttoon sillä välin kun turhaan aikaani merikilpikonnien kanssa Zamamilla?

Homma aukesi kuitenkin tänään, kun näin sen vaivan että arvoin tarpeeksi kauan ANA Miles and More-palvelun salasanaani ja tarkistin että onko mulla niitä maileja siellä oikeesti.

Ja olihan! Ja vielä niin paljon että sillä lentää Okinawalle kahdesti! No ei muuta kuin suunnitelma muotoon "pidän kakun ja syän sen kans": ensteks heinäkuussa viis päivää sukellusta Zamamilla, ja sit syyskuussa vikat kaks kesälomapäivää Ishigakilla – yhdistettynä johonki pitkäviikonloppuun saa ihan hyvän rupeaman veteilyä ja mantoja.

Epärohkelikkona laitoin Kihara-sihteerimme soittamaan puolestani sinne Zamamille ja kyselemään että sopiiko vielä – ja sopiihan heille, muistaa mut viime vuodesta ja järkkäävät asumukset ja muut. Ja sen perään soitin ANA:n lahjamatkavaraukseen ja ostin mailipisteillä lähes-viimeiset istumapaikat lennoille Haneda-Naha. Ja sitten ei voikaan enää lopputyöpäivänä muuta tehdä kuin katsella eteensä ja hymyillä typerästi – hei, mä oikeesti pääsen takas tuonne! 

No, se ei nyt ole sama juttu ilman broidia, mut ehkä silti ihan hyvä juttu. Paitsi jos tulee taas taifuuni – Zamamilla on vielä vähemmän asutusta kuin sillä Mikurajimalla jolla kyykittiin melkein viikko viime vuonna kiroilemassa kun lautta ei vaan tule…

Hmm. Perjantai. Jossain päin maailmaa on juhannus, meillä sataa – vihdoinkin! Vaikka valitettavasti huomenna taitaa paahtaa taas. 

—

Kaikille pikku tee-se-itse-nykertäjille: anti-satelliitti-systeemin rakentaminen on helppoa. 

—

Päivän ravitsemuspisteet menee omega-3:ille: ne saattavat ehkäistä eturauhassyöpää ja lievittää Altzheimerin taudin oireita. 

A young lady’s illustrated primer

Snowcrash sivuun, mielestäni paras ja inspiroivin Neal Stephensonin kirjoista on Diamond Age; siinä keskeisessä asemassa oli eräänlainen älykäs kuvakirja, joka opettaa sankarittaren lukemaan, laskemaan ja taistelemaan.

O’Reillyn Radarista löysin tänään uutisen heidän Tools of Change-konferenssissä esitellystä sähkökirjan konesptista. Voi pojat että se onkin hieno! Onhan meillä toki ollut Sonyn librie vaikka kuinka kauan, mutta tämä on Nelosen sanoja lainaten "jotain aivan muuta". Keynote-puheen videota odotellessa, katsokaa esitelmän diat.  

(Tokihan kyseessä on hyvin raaka konsepti vielä, ja voidaan tosiaankin kysyä että tarvitaanko oikeasti tulevaisuudessakin Kirjoja – mutta ainakin se näyttää hauskalta.) 

Any sufficient advanced technology is indistinguishable from magic. 

– Arthur C. Clarke

Keskikesä

Liikalihavuuden vaikutuksia terveyteen on taas tutkittu, ja voi ihme! On käynyt ilmi, että on niistä kiloista jotain iloakin: ylipainoisilla potilailla on paremmat mahikset selviytyä hengissä sydänkohtauksesta hoidon jälkeen, kertoo EurekAlert. Mun ensimmäinen ajatukseni tosin oli, että vika on hoidossa… 

—

En nyt liimaa tähän, mutta: ScienceBase-blogin kautta löytyi jossain määrin huvittava musavideo.

"The lights are on, but you’re not home
You’re in the lab, work-ing alone
Your synthesis, is nearly done
Just add a chain to that car-bon…"

—

Lisätään listaan "miksi Japanissa on kiva asua": on aivan sopivaa, että näinkin aikuinen ihminen kuin minä hankkii itselleen kesäksi sievän päivänvarjon jonka kanssa sitten kulkee töihin – yhdistettynä SPF50:n päivävoiteisiin tällä saa multa pahimmat ihosyöpäneuroosit vaimennettua.

Mut se päivänvarjo on niin SIEVÄ! 🙂 

(Alamme luopua toivosta että tulis kunnon sadekautta. Satoi kerran yhtenä päivänä suurinpiirtein. Sääliks käy riisinviljelijöitä, kun luntakaan ei riittäny tänä talvena…) 

— 

Keskikesää on täällä japanissa elellessä yritetty monilla tavoin juhlistaa – ja tänä vuonna tätä pisintä päivää / lyhyintä yötä kokeilin piristää demoralisoimalla labran japsitytöt onsenoimaan. Lähikylän Toshimaen – huvipuiston kupeessa on nimittäin Niwa no yu- niminen kylpyläkeskus, jossa oli tarkoitus käydä pikaisesti pulahtamassa – mutta siellähän meni sitten koko ilta. Paikassa kun oli jotkut 4-vuotissynttärit sekä Kumamoto-teemaviikot -> halpa sisäänpääsy ja ruokalistalla raakaa hevosenlihaa sekä sinappitäytteisiä karashirengon-lootusjuuria mmm…. 🙂 Ja tietysti sai ostettua labraan vietäväksi omiyageina paikallisia herkkuja.

Alueen puutarhaan oli rakennettu myös "Suomalainen sauna" – joka taisi olla ensimmäinen erillisrakennussauna jonka Japanissa kohtaan. Ja hei, sepä tekeekin saunomisesta ihan erilaista kun ei kaiu seinissä kylpylän muut äänet; oli hiljaista (ei siis ollu telkkaria saunassa) ja lauteilla makoillessa pystyi katteleen ulos ikkunasta puita ja virtaavaa vettä.

Puutarhan puiden välissä kun käveleskeli niin sai myös ihan aitoa juhannustunnelmaa hytyköiden muodossa… ja kun ilta hämärtyi, löysin itteni pienestä puisesta paljusta sihteeritytön kanssa pohtimassa maailmaa ja kattellen kuuta ja tähtiä.

Vois sitä huonomminkin keskiviikko-illan käyttää; mutta, totta puhuen alan jo kovasti kaipaamaan pomoa palaavaksi matkoiltaan, tällä viikolla työnteko on ollut niin olemattoman rentoa ja laiskaa että alkaa käydä kohta kunnon päälle.  

—

Scientific Americanilla on ihan nätti animaatiovideo, jossa pohditaan miltä maailma näyttäisi, jos ihmiset yhtenä aamuna katoaisivat. Enemmän varsinaisia uusia ajatuksia tarjolla samasta aiheesta olevassa artikkelissa.

Diving in foreign country, maybe you are divine under some stress.

Decisions, decisions.

Pomo hyökkäsi kimppuuni tuossa männäviikolla kesken lättyjenteon ja tivasi, olenko tehnyt kesälomasuunnitelmia. Hämäännyin kun vastahan mä olin pisimmällä lomallani vuosikausiin, mutta tosiaankin firmalla on sellainen kiva tapa, että heinä – ja syyskuun välisenä aikana kaikkien on oltava töistä poissa 7 päivää, mielellään peräkkäistä. Tämä on kivaa kesälomamielessä, mutta tylsää siinä mielessä että sitä voisi haluta käyttää nekin lomapäivät esimerkiksi kun matkustaa kotomaahansa johonkin muuhun aikaan. No, enivei.

Sukeltamaan siis pitäisi päästä, niinkuin viime vuonnakin. Olen tätä tässä jo itse asiassa jonkin aikaa yrittänyt järjestää; lähetin viime vuoden mestaan mailin jo viikkoja sitten, jossa hyvin kauniisti kysyin että mahtaisko sinne tänäkin vuonna mahtua. Vaikka paikan henkilökunta ei englantia tainnut, firman pomon vaimo oli 100% sujuva englanninkielessä ja olin aikaisemminkin kommunikoinut sinne englanniksi – niin kirjoitinpa nytkin tuolla kielellä (varuilta kyllä kirjoitin siihen pahoitteluita ja vakuutin että kyl mä osaan puhua ja kuunnella japania).

Vastausta ei kuulunut; ja pyysin uskollista Hokkaidotyttöä kirjoittamaan kirjeen puolestani japaniksi. Tyttö teki hyvää työtä, kirjoitti asiallisemmin kuin minä englanniksi, käyttäen kaikkia asiaankuuluvia kohteliaisuusmuotoja tasapainoitettuna tarvittavalla kiireellisyyden tunteella – ja siitäkin on nyt kulunut kaksi viikkoa.

Tänään sitten ajattelin että ei auta kuin kiusata Hokkaidotyttöä taas ja pyytää häntä soittamaan paikanpäälle suoraan – mutta joutosurffatessani löysin kivan webbisaitin jossa kertovat Ishigaki-saaren sukelluskeskuksesta, jossa on yksi englantia puhuva opas ja ehkä maailman parhaat vedet mantarauskujen ihailuun. 

Laitoin sitten tiedustelumailin Ishigakille, että onko ihan täyttä jo – ja sieltä tulikin vastaus saman tien.

Ja nyt kärvistelen. En osaa päättää. Mennäkö samaan paikkaan kuin viimeksi, jonka Tiedän kuuluvan maailman parhaisiin kohteisiin, ja samoin Tiedän saavani taatusti kokenutta sukeltajaseuraa (pääjehu on Jaques Costeaun tuttu) – mutta maailma on liian iso ja täynnä hienoja juttuja että vois tuhraa aikaa käymällä samassa paikassa kahdesti! Ishigakilla olis niitä rauskuja, ja ilmeisesti kans priimavedet, mutta kun saarella kerran on oma lentokenttäkin, niin se ei vaan voi olla yhtä ihastuttava paikka kuin Zamami, jonka infrastruktuuri oli olemassa ainoastaan sukellusta varten. Englanninkieli on aina boonus, mutta siitä seuraa sitten se, että voi joutua samaan veneeseen rasittavien ulkomaalaisten turistien kanssa ja sitten automaattisesti tulee hengattua puhtaasti ulkkariseurassa. Vaihtoehto "molemmat" on siitä hankala, että kun sukeltamisen ja lentämisen välillä pitää pitää 24h kaasunvaihtoaikaa, niin menisi kallisarvoinen lomapäivä hukkaan…

Onpas nyt hankalaa ja kurjaa. Ajatella, kotimaanlennolla (=ilmaista kun on noita maileja kertynyt) pääsee tropiikkiin sukeltamaan, eikä osaa päättää mihin menisi. Pitäis kuitenkin tässä nyt jotenkin valita…