Ohion, for now

cleaned up

Originally uploaded by marylkayoe

Ja niin siinä vaan kävi, että vaikkei mitenkään todeksi uskonut ja aamulla raahautui kokoukseen ja kirjoitti muistiinpanoja niinkuin vaaditaan, illalla siivosin työpöytäni, palautin avaimet ja kulkuluvat ja poistuin BSI RIKENin duunarilistasta. Viime töikseni suoritin vielä ikivanhan MilliQ-koneen kuukausittaisen huolto-operaation (tiedoksi muuten ko. koneiden kanssa tekemisissä oleville: jos dispenserin valo ei syty ja MilliQn edustaja väittää että pitää koko syöttökahva vaihtaa (n. 1500 eur), ottakaa vaan ruuvari kauniiseen käteen ja katsokaa mikä siellä kahvan sisällä on mennyt vinoon…).

Artikkeli valmistui vaiheeseen jossa pomoni päätti lähettää sen kielitarkastettavaksi (ärr purr tästäkin voisi tilittää, mutta jätän nyt) – teoriassa juttu siis saattaa submittoitua joskus ensi viikolla. Toivottavasti tämä tapahtuu ilman mua, sillä unohdin laittaa viimeisimmästä versiosta kopion GDocsiin itselleni… ja olis muunlaiset tiedekuviot mielessä ihan just kohta.

Päivän hämmentävin tapaus ehkä kuitenkin oli sattumalta kahvitauolla tapaamani, jo pari vuotta BSIssä pyörinyt tyttö, joka kertoi lukeneensa taannoin jonkun pitämää blogia BSIstä, että oli ollut kovasti hyödyksi myöhemmässä päätöksessään tulla paikalle. Kyseessähän oli siis tämän blogin aikaisempi, englanninkielinen inkarnaatio – ja tyttö luetteli sieltä mulle useitakin kirjoituksia jotka oli jääneet mieleen, esimerkiksi sen että olin pohtinut siirtyä kirjoittamaan suomeksi koska halusin ylläpitää suomenkielentaitoa ja muita detaileja. Varsinainen kahvittelukumppanini oli koko lailla hämmentynyt siitä että täysin vieraat ihmiset tietää musta noinkin paljon…
Muuten varsin miellyttävää päivää himmensi se, että vaikka olin nyt VIHDOIN JA VIIMEIN onnistunut hankkimaan itselleni päällemahtuvan aidon tokiokansallispuvun (lyhyet kirkkaanväriset talvishortsit + hupsunpitkä villapusero), kurja sadesää ei sallinut ns. flaunttaamista – asiaankuuluva lyhyenlyhyt lammasturkkitakkini olisi sulanut sateessa.

ihqlahjat kahvion tytolta

Originally uploaded by marylkayoe

Olin pyytänyt, että viimeistä työpäivää ei erityisesti juhlistettaisi eikä mitään bileitä pidettäisi. Hokkaidotyttö kuitenkin sai koko labran porukan (pomoa lukuunottamatta) samaan aikaan ruokalaan lounaalle, missä ojensivat mulle juhlavasti tyypillisen muistovalokuvakortin – josta pomon kasvot oli peitetty tarralla. Niisk. Trendikahvion Hymytyttö toi mulle työpöydälle sydämin koristellun kahvin, käsinkoristellun oman kahvitermosmukin ja lifestyle-lehden, jonka teemana on “olen Okinawalla asuva nainen”. (kuulemma siksi, että osaisin löytää hyvät kahvilat siltäkin jumalanseläntakaiselta saarelta!) Ihq! Labran samuraisukuinen nainen jätti mulle oikeesti niin kyynelehtiviä jäähyväisiä että huh. Saksalainen pitkäaikainen työtoveri kertoi ajatelleensa aina nämä vuodet että oon kuin 5th element, eikä voi käsittää sitä että katoan. Pomo sanoi vaan että “sut varmaan tavoittaa sähköpostilla jatkossakin.”
—
Ja jottei tulisi liian outo olo, jatkan niinkuin ei mitään olisi tapahtunut hupsujen ja vähemmän hupsujen linkkien listaamista.

ihq kahviontytto

Originally uploaded by marylkayoe

• Lentoaddiktia (olenko maailman ainoa ihminen joka aidosti nauttii mannertenvälisistä lennoista turistiluokassa? 14h Tokyo-New York on mulle kuin rentouttava loma…) ilahduttaa tieto siitä, että Japan Airlines (JAL) on testaillut biopolttoaineita 747:ien löpönä. Siis vielä sellaisia 2:n sukupolven biopolttoaineita jotka ei kilpaile tonttimaasta ruoan kanssa, ja mukana jopa vähän puhdasta leväöljyä. Ja havaitsivatpa vielä että tehokkuudeltaan ko. polttoaine peittoaa tavallisen kerosiinin! Hyvä syy pitäytyä edelleenkin siinä kannassa että jos pitää valita JAL tai ANA, otetaan JAL. (se toinen syy on toki One World Alliance ja Finski-pisteet…)
• Lisää hyviä uutisia: uudet LED-valot lupaavat olla halpoja ostaa, käyttää vain neljänneksen tavallisten lamppujen sähköstä ja kestää 50 vuotta käytössä. (Hyviä uutisia toki tarvitaankin kaikkien näiden niiden juttujen keskellä joissa kerrotaan että oikeasti on jo liian myöhäistä tehdä mitään katastrofien estämiseksi…)
• Aasiassa pysyminen näinä epävarmoina taloudellisina aikoina tuntuu hetkellisesti hyvältä valinnalta, kun luin raportin jossa kerrotaan että USAn tieteellinen tuotto heikkenee edelleen Aasiaan nähden. Impact Factoreissa mitattuna jenkkilässä ollaan edelleenkin toki huipulla, mutta niinkuin jokaisen tätä blogia jonkin aikaa seuranneen lukijankin luulisi jo ymmärtävän, IF on Sou Lääst Siizun tieteellisen merkittävyyden mittarina.

kirai da!

Asioita joista en tykkää:

• MS Wordistä kun sitä käytetään manuskriptin kollaboratiivisessa editeerauksessa. Oon ennenkin tästä voivotellut, mutta vielä kerran – “track changes” – toiminto on kyllä paholaisen keksintö.
• Siitä, kun ensin on kuunnellut pomon taholta kolme kuukautta siitä kuinka avainpäätelmää artikkelissa ei oikeasti voi vahvasti tehdä olemassaolevan datan perusteella, ja kuinka pitää kirjoittaa asiasta erittäin seikkaperäinen keskustelu diskussioon – ja nyt sitten kun se on lukenut sen niin eikös vaan ääni kellossa ole muuttunut “miksi ihmeessä olet näin puolusteleva tämän asian kanssa, ei tätä kukaan julkaise jos et itsekään usko päätelmiisi”… ja eikun punaisia trackchangeseita kokonaisten kappaleiden yli. No, toisaalta, kai se on ihan hyvä että tyyppi vihdoin näkee asian niinkuin minäkin…
• Siitä, että päätetään että lähetetään tää nyt sellaiseen korkean IFn journaaliin (mihin mä en varsinaisesti usko sen mitenkään päätyvän) – mutta ei siksi, että jutun tieteelliset meriitit ois jotenkin poikkeuksellisen hyvät, vaan ihan puhtaasti ja peittelemättä POLIITTISISTA syistä. Pomo sanoo rapsuttaneensa joidenkin ko. journaalin editorien selkiä viime aikoina, ja tämän vuoksi uskoo että ne kokee tarpeelliseksi julkaista jotain pomon labrasta. En oo ihan varma kummasta ahdistuisin enemmän: siitä, että pomo tekee näin ja sen vuoksi mun artikkelin julkaisu myöhentyy n. puolella vuodella, vai siitä, jos näiden poliittisten syiden vuoksi artikkeli julkaistaan. Uah. (Oma ehdotukseni julkaisemisesta pikkuaivoihin erikoistuvassa journaalissa herätti vain halveksuvaa tuhinaa, se on kuulemma paikka mihin lähetetään sellainen “ai mul oli pöytälaatikossa tää yks solu vielä mitä ei oo missään julkaistu”-materiaali. Piru vie, eikö kukaan ymmärrä että nykyisinä keyword alerttien ja ToC-listojen aikana ei ole kauheasti väliä, mikä on journaalin NIMI?

Kolmanneksi viimeisin työpäivä on hyvin ehtinyt jo lähes lounasaikaan. Uuden työpaikan administraatio todisti jo pätemättömyytensä. Saattaa olla, että saan pari viikkoa lomaa tässä vielä ennenkuin muutto tapahtuu.

Päivän tiedejulkaisulinkit:

• Modifioitu Googlen PageRank-algoritmi päihittää vanhan metriikan julkaisujen “merkityksellisyyden” arvioimisessa
• Liittyen kaikkeen edelliseen ja koko tiedetyön mielekkyyteen: biotieteiden huippujulkaisu Cell sekä Nature Networkin Noah Gray pohtivat miten “pienin julkaistava yksikkö”, “smallest publishable unit” on muuttunut vuosien aikana ja mitä asialle pitäisi tehdä. Lyhyesti: siinä missä 60-luvulla C/N/S-juttuun (Cell/Nature/Science) riitti neljä yksinkertaista kuvaa ja puolitoista sivua tekstiä, nykyään on turha yrittää alle kahdellakymmenellä graafilla ja kasalla supplementary informaatiota. Massiiviset työt vievät henkilötyövuosia labrassa, datankäsittelyssä ja julkaisukuntoon saattamisessa, eikä mikään takaa että juttua julkaistaan (ikinä!) tai kukaan ikinä viittaa siihen.
• PLoS ONE-journaali hyppää mukaan junaan jossa yritetään etsiä vaihtoehtoja impact facorismille ja alkaa tarjota kaikenlaista muuta statistiikkaa artikkeleistaan: trackbackeja ja downloadeja!

and the sun rises

otoosan noksu

Originally uploaded by marylkayoe

Aurinko nousee, joka päivä. Ei kaikille enää, tietenkään, mutta millään en saa sitä pysymään horisontin alla vaan joka päivä joutuu siristelemään komeiden talvitaivaiden alla.

Elämä jatkuu. No further comments. Jatkan hömppäblogaamista. 

—

Taannoin ihq-kirjoittelin Softbankin koiramainoksista. Hokkaidotyttö kertoi, että kuulemma korealaiset pitävät niitä japanilaisuuden naurettavuuden kulminaationa – perheen päänä on koira, jota kumarretaan. Meh.

—

Maailmaa(kin) nähnyt sihteerimme (jota aikaisemmin kutsuin nimellä Riekko) tilitti lounaalla hämmennyksestä, jonka valtaan oli joutunut vieraillessaan Lontoossa asuvan tuttavansa kotibileissä uutenavuotena. Asialliseen japanilaiseen tyyliin töihinkin varsin vetävästi sonnustautuva Riekko oli tullut paikalle hillityissä kotioloihin sopivissa vaatteissa – kun eihän nyt toisten koteihin voida mennä bilevaatteissa, halventavaa olisi moinen. Yllätys olikin kova, kun kaikki muut vieraat purjehtivat paikalle ykkösvetimissä! (Tosiaan Japanissa ei ole tapana mennä ihmisten koteihin bileisiin; kertomukseni opiskeluvuosien lukuisista kotipippaloista herätti kummastusta.) 

— 

Eräs naispuolinen hyvä tuttavani – japanilainen sellainen – tilitti että on nyt tullut aika laittaa äiti asialle kun ei aviomiestä vieläkään ole löytynyt. Tyttö on asiallisesti submittoinut äidilleen oman CVnsä ja nyt toivoo että sieltä kuuluu kohta iloisia uutisia. Tokihan olis kiva ollut löytää mies itse, mutta miten sen muka voi löytää kun Ihan Kaikki Aika kuluu töissä eikä sitä labran sinkkumiestä oikein viitsi? (Ulkomaalaiset kelpaa myös! Kiinnostuneet voivat ottaa muhun yhteyttä. Voin sitten toimittaa tytön äidin osoitetiedot … 😉 Pelottavaa on se, että mä en oikeastaan näe tätä loppujen lopuksi niin kauheana tragediana kuin muutama vuos sitten olisin. Eiköhän lännestäkin löydy ihmisiä, jotka olis vaan iloisia jos olisi olemassa sosiaalis-yhteiskunnallinen tapa, jolla löytyy ainakin jossain määrin sopiva puoliso, vaikkei itse osaisikaan sellaista löytää… 

—

Töitä jäljellä nykyisessä labrassa kokonaista neljä (4) päivää. OIis myös neljä (4) käyttämätöntä lomapäivää. Nähtäväksi jää millaiseen division-by-zero -tilanteeseen tää johtaan viikonloppuna. No, töitä onneksi riittää ihan joka päivälle vielä – armelias pomoni vihdoin luki kauan valmistelemani artikkelin ja täysin äkkiarvaamatta päättikin PITÄÄ siitä, niin paljon että alkoi heittelemään ilmaan kaikenlaisten korkean impact factorin lehtien nimiä. Et jos ihan vähän vaan tekis tän ja tän paremmin. Olisit lukenut sen aikaisemmin, prkl. Mä en välitä impact factoreista, haluan vaan tän julkaistua koska tiedän että saan sitaatteja ihan sikana sille. 

pieniä ikäviä asioita

ei lorvita ovensuussa

Originally uploaded by marylkayoe

Sarjassamme “Uudenvuodenlupauksia, joita muut eivät ymmärrä enkä minäkään meinaa” – yritän tehdä joka päivä jotain epämiellyttävää mutta hyödyllistä. Jostain nettilehdestä luin, että jos sellaisiin asioihin suhtautuu kuten punttiksellemenoon, voi jopa joutua jonkinlaisen suorittamis-endorfiini-riippuvuuden valtaan ja huhheijaa saada jotain aikaiseksi. Jos ajattelisi asiaa vähän niinkuin kuntoilua, että pitää polttaa laiskuus/aikaansaamattomuuskaloreita tietty määrä viikossa…  ja vähän niinkuin joku voi laskea kaupungillakävelyn kalorit, ne ei oo yhtä hyviä kuin ne mitä kuluttaa kuntosalilla, eli vaikka olis hyvä nyhtää rikkaruohot autopaikalta niin siitä ei saa samalla lailla pisteitä kuin artikkelin kirjoittamisesta. 

Tänään sitten vein vihdoin toiset lainaan saamani kainalosauvat Mejiron sairaalaan tukkimasta poistumistietä kotoa; eilen kävin hammaslääkärissä. Kumpikaan ei ollut tosin riittävän epämiellyttävä tai aikaansaava kokemus. Ehkä menisin kampaajalle.

Ikebukuro Clinic Mall-klinikkakeskuksen hammaslääkäri Dohi on aika pätevä hammaslääkäri muuten. Opiskellut Turun yliopistossa, ja tykkää koko aika kysellä multa asioita Suomesta (samalla kun poraa ilman puudutusainetta, auh!). Vastaanoton seinältä mulle esiteltiin Turun yliopistosta saatua diplomia, hoitsut kyseli että osaanko lukea mitä siinä sanotaan. “Tokihan mä osaan, se on englantia… ‘täten todistamme, että XX on suorittanut…'” 

Hoitsut kihertää, hammaslääkäri puhisee vähän nolona. Maksaenssani laskun (15 eur) saan kuulla, että lääkäri oli sanonut ettei tiedä mitä siinä sanotaan koska se lukee suomeksi.

—

Toinen uudenvuoden lupaus, tai skarppaamissuunta: yritän käyttää mahdollisimman vähän paperia. Useat henkilöt ovat olleet kuin puulla päähän lyötyjä tästä kuullessaan – mikä pointti siinä on? Emmäätiiä, musta se vain vaikuttaa järkevältä. Ekologisesti. Sen lisäksi huomaan että mulla on jonkinlaisia paperi-antipatioita – paitsi jos paperi on kirjan muodossa. Koulusta muistan veistonopettajan kutsuneen paperia “A4-saastaksi”, jonka ainoa hyöty on se että niistä saa helposti mallin 90 asteen kulmalle. Vi-HAAN kopionivaskoja ja printterin päälle kasvavaa musteenhajuista läjää artikkeleita. Inhoan käsilaukun pohjalle kertyvää kuitti/kartta/lippu/lappunöyhtää (ja post-it -lappuja käytän ainoastaan näppäimistön välien puhdistamiseen, johon ne muuten toimii paremmin kuin mikään! oooh sitä täyttymyksen tunnetta kun liimaraita kerää pölyt ja leivänmurut…). Monen tuntemani labheadin työpöydällä on sedimentoituneita kerroksia paperia – voi olla että musta ei oikeasti ole tieteentekijäksi koska ne on aina ahdistaneet mua. (Ei niin etteikö mun työpöydälläni olisi rojua ja roskaa – mutta paperia huomattavan vähän!) 

Siltikin olen vielä viime aikoina tullut printanneeksi asioita turhaan. Nyt kun mulla on Za Kynä, voisin opetella käyttämään muistiinpanojen kirjoitusalustana printtien toisia puolia ja säästää vihkot jotain muuta käyttöä varten – esim. sitä labrapäiväkirjanpitoa, joka edelleenkin vaatii kunnon fyysisen olemuksen (asiaa pohdin blogissa taannoin). 

—

Lisää juttuja joiden pitäis olla ekolookisia: kotoa työskentely. Varmasti näin onkin USAssa, missä töihin mennään aina autolla, mutta pikkuisen epäilyttää muuten – ainakin täällä tuntuu siltä että on parempi olla isossa lämmitetyssä / viilennetyssä rakennuksessa kuin erikseen ilmastoida omaa taloa. RIKENissä on kauan ollut jo käytössä energiansäästöjärjestelmä, joka himmentää valot lounastauon ajaksi, rappusissa ja vessoissa valot aktivoituu liiketunnistimilla, ja siitähän ei ole epäilystä että on energiatehokkaampaa keittää lounas 2000:lle duunarille kuin yhdelle nirsolle tutkijalle kotona joka kiehauttaa veden kolmea parsaa varten. Hmmm.. mikähän olisi Naurispajan tuomio aiheesta… 

—

Joku kysyi että mikä on kun en enää laita niitä pieniä tiedeuutislinkkejä niinkuin oli tapana. Syynä kai nyt se, että kun tekee mieli blogata niin yleensä haluan ns. Tilittää;) – fiidejä luen toki edelleenkin ja jopa niitä talteen otan ja kommenteeraan tuolla Google Readerin puolella. Jos jotakuta kiinnostaa, niitä voi lukea tämän sivun kautta (ja toki tuolla sivupalkissakin on ne linkit jossei kommentteja).

—

Ainiin: olen saanut kuulla, että Finskiltä tai jostain saa nyt erihalpoja lentoja Japaniin. Tiedoks vaan.

Bottom-up – perseet olalle? (turhaantunut postdocci tilittää)

vegekissa

Originally uploaded by marylkayoe

Jonkinlainen lähtölaskenta on kai ainakin kuvitteellisesti alkanut; uuden työpaikan sihteeri mailailee että mun pitäis alkaa kattoa kämppää sieltäpäin ja kai olen ymmärtänyt että olis syytä hankkia auto tai joku muu kulkupeli. (Tulee olemaan aika järkytys siirtyä täältä joukkoliikenneparatiisista paratiisiin jossa liikkuminen tapahtuu pääasiassa omilla pyörillä…) Enivei, kiirettä pitää niin että ei moisia ehdi lainkaan miettimään. Joka päivä yritän heittää pois jotain tavaraa, jokaisen vaateparren kanssa mietin että jaksaako tätä nyt oikeasti lähteä kanniskelemaan. No, ei siitä sen enempää. Paitsi se, että iGoogle-kotisivuni sääwidgetit kertoo, että siinä missä &Tokiossa ihan Sika Kylmä (+5 ja sadetta), Helsingissä on -15, Okinawalle luvataan +21. (se “+ 5 ja sadetta” muuten muistutti mulle miksen asu Suomessa. Onneksi sitä kesti vain yhden päivän, tänään on taas mukavampi +10 ja aurinkoa.)

Juttelin naapurilabran Venäläisen Metsänvartijan (“Ranger”; ei siis aiemmin mainitun Venäläisen Karhun vaan sen alaisen) kanssa kaikenlaisista asioista jotka on Tieteessä pielessä, ja pohdittiin sitä että ei kovasti auta kitistä kun ei ole oikeasti tarjota vaihtoehtoja. Ranger kertoi tavasta jolla tiedeura eteni muinaisen Neuvostoliiton aikaan, ja yllätyksekseni siinä tuntui olevan jotain mielenkiintoista.

Jos nyt ymmärsin oikein, väiteltyäsi ensimmäisen kerran sait jonkinlaisen alemman tohtorinarvon, jonka kanssa oli mahdollista päästä tekemään töitä jonkun kuuluisan tyypin alaisuuteen. Kuuluisa tyyppi kuitenkin ei juurikaan puuttunut tekemisiisi, ja mikä parasta, sait ohjattavaksesi liudan tyypin opiskelijoita. Jos olit pätevä ja keksit hyviä ajatuksia, opiskelijasi tekivät sinulle töitä, julkaiset ja ennen kaikkea – opiskelijoista kasvaa koulukunta, joka seuraa ajatuksiasi. Menestyäkseen, eli päästäkseen “post-doc -tason” yläpuolelle pitää siis paitsi olla älykäs ja kova tekemään töitä, myös inspiroiva ja hyvä opettaja.

Niinkuin kaikki neuvostojärjestelmissä, hyvätkin ideat yleensä kai mentiin pilaamaan huonolla käytännöllä tai sillä että ihmisluonne ei toimi hyvin. Ihan vaikka siinä mielessä että tuohon menestymiseen tarvittaviin vaatimuksiin luonnollisesti kuului piirre “hyvä kommunisti” tms. Joka tapauksessa, mieleen jäi pyörimään tuon systeemin nurinkurisuus: menestystä ei mitattu ainoastaan “peer reviewillä” eikä myöskään ylhäältä alas katsoen, siis niin että joko vertaistutkijat (jotka ovat usein kilpailutilanteessa arvioitavan kanssa) tai postdoc-ohjaajat (joiden motiivit arvioissa voivat olla jotain muuta kuin se, että pitäisi saada alainen promotoitua mahdollisimman ylös). Teoriassa nimittäin tuossa arviointi tapahtuu alhaalta ylöspäin – ei niin, että opiskelija voisi suoraan kirjoittaa suosituskirjeitä tai eroamisehdotuksia proffille, vaan enemmänkin sitä kautta että tiedepyramidin pohjakerros – opiskelijat ja muu halpa työvoima – oli merkittävänä osana kehitystä. 

Ehkä muinaisen neuvostoliiton aikana oli niin vaikeaa päästä opiskelemaan tai väittelemään, että pätevistä labraduunareista oli oikeasti isompi pula; nykyään tilanne on se, että halpatyövoimaa labroihin on liiaksi asti, eikä labranpäälliköillä ole suoraa tarvetta juurikaan piitata managerointitavoistaan. Pienelläkin henkisellä pääomalla pääsee johtajanpallille kuin olisi perustamassa uutta t-paitakutomoa Pakistaniin. Jos oma tyyli ei sovi duunarille, vaihdetaan duunari. Kun vielä rahoitus on 110%sesti labranpäällikön harteilla (vaikka granttien kirjoitusvastuuta laitettaisiinkin postdoceille), ei varsinaisen työvoiman “laatu” tai kohtelu näy rahoittajille lainkaan.

Aika nurinkurista. Mikä venturekapitalisti antaisi rahaa teknoyritykselle, jonka työntekijöistä vaihtuu 70% vuoden aikana tai jonka työt teetetään pimeissä, savuisissa hikipajoissa? Guy Kawasakin Reality Check – opusta (aivan mainio, menee samaan kategoriaan “kaikkien pitäis lukea tämä” kuin muinaiset Dale Carnegiet) lukiessani olen tullut ymmärtäneeksi, että bisnesmaailmassa rahoittajatkin ymmärtävät, että ei pelkällä idealla tai patentilla tai budjettisuunnitelmalla pötkitä pitkälle, jollei ole keinoja todella suorittaa, jos firman duunarit on epämotivoituneita ja managerointi tökkii. Ei vaikka kuinka sanottaisiin että hei, tällä kahen taalan päiväpalkalla tyypin ei tartte enää nähdä nälkää tai myydä lapsiaan orjuuteen. 

Ääh… huolimatta siitä, että kahvinkulutukseni on töihin paluun jälkeen moninkertaistunut (ennenvanhaan join enintään yhden PIENEN latten per päivä, nyt menee helposti yhden ISON lisäksi 2-3 pussikahvia…), jaksaminen ei ole samassa suhteessa kehittynyt. Eikä aivotoimintakaan… artikkelin kirjoittamisessa, samoin kuin tässä blogaamisessa, olis oleellista kyky pistää selkeesti sanoiksi se mitä ajattelee. 

Fail!  Mutta vaikka nyt en oikeasti konkluusioihin tässä pääse, mulla on kutina että jos joku keksisi miten tiedetyön pohjasakan saisi nostettua arvostuksessa korkeammalle niin moni asia tässä rikkinäisessä tieteessä korjaantuisi. Tai ainakin paranisi. Tai sit se on vaan se että pohjasakan osana toivoisi pääsevänsä vähän ylemmäs… yksi vaihtoehtohan olis pohjasakkatyövoiman rankka vähentäminen, väikkärinteon vaikeuttaminen (ja munhan olis helppo hymyillä kun se on jo takana), niin että uutta labraa perustavien olisi mietittävä tutkimussuunnitelmaa luodessaan jo että miten tän saa myytyä mahdollisille työntekijöille.

(Asiasta seitsemänteen: mun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa tulenpalavaa polemiikkia ja kritiikkiä gradschooleista – siellä on Aivan Liian Helppoa! Oikeasti tuntuu nykyään siltä että on huutava vääryys siinä miten helpolla tieteessä pääsee maisterista tohtoriksi.)

—

Ja hei! Vihdoinkin Nokia suorittaa. 7510 näyttää oikeasti hyvältä ja kivalta puhelimelta. (Paitsi että – you gotta be kidding me – 2 Mpikselin kamera??)

Vähemmän olis vähemmän

Tokyo

Originally uploaded by marylkayoe

Ei sille mahda mitään: uusi vuosi, 2009, lehmän vuosi siis, on oikeasti alkanut. Maanantaina pitää mennä töihinkin. Tämän todettuani sainkin sitten odotella nukahtamista siihen asti että placebo-unilääke tipautti. 

Onneksi töitä on jäljellä enää 19 arkipäivää, ja vähemmänkin jos kehtaisin puristaa pari käyttämätöntä lomapäivää. 

Onnettomuudeksi töitä on jäljellä enää 19 arkipäivää eikä kovin paljon enempääkään vaikka tekisin viikonloput töitä. 

Hämmentävien reippauspuuskien aikana tuossa ennen joulua ja uudenvuodenlomia olin saanut aikaiseksi artikkelistani Results-osion sekä kuvat – sen artikkelin, josta tilitin aiemmin että se ei ole niin kauhean kiinnostava että siitä saisi Impact Factoria juurikaan, mutta tyhmäähän se olisi jättää yrittämättä. Olin luvannut itselleni (ja sitä kautta myös pomolle) Discussionin ja Introductionin kun palaan töihin – lupauksesta on nyt toista viikkoa enkä juurikaan ole mitään saanut aikaiseksi. No, onhan tässä vielä puolitoista vuorokautta. Mitään ei saisi aikaan ilman Viime Tinkaa. Jospa vielä vähän aikaa tässä blogijaarittelisin.

Töitä vältellessä on saanut aikaiseksi kaikenlaista rästipuhtihommaa: jynssätty kylppäri kabikiraa-vaahdolla, järjestelty sukkia ja alusvaatteita ja heitetty reiällisiä pois; siivottu Google Readerissa luikertelevia RSS-fiidejä – pois vaan kaikki ne joita en jaksa lukea, ja muistakin Yahoo!Pipesillä suodatetaan pois materiaali joka ei kiinnosta. Parin tunnin työllä päivittäisten RSS-itemien hyöky pieneni varmasti muutamalla sadalla, tämä johtaa ehkä noin kymmenen minuutin päivittäiseen ajansäästöön. Paitsi että samalla löysin useita uusia fiidejä… (Sivuhuomautuksena: olen äärimmäisen pettynyt siihen miten harvat tiedejournaalit tarjoavat RSS-fiidejä. VIHAAN sähköpostilaatikkoa joka pursuaa TOC:eja. Erityiskehnousmaininnan ansaitsee ScienceDirect.) 

Kynäfriikin juhlaa

Originally uploaded by marylkayoe

Varsinaisia uudenvuodenlupauksia mulla ei oo tapana tehdä, mutta aina jotain suunnitelmia syntyy siitä mihin sitä yrittäisi elämäänsä säätää. Tällä kertaa tunnussanana lienee “vähentäminen”. Tai pienentäminen. Tai turhan materian hylkääminen. Tai ainakin turhan kehnolaatuisen materian hylkääminen. En ole ikuisuuksiin ostanut yhtään fyysistä CD-levyä tai kirjaakaan, enkä jatkossakaan aio ellei ole ihan pakko. Paraikaa käyn läpi kirjahyllyssä pölyttyviä musiikki – ja DVD-levyja ja pohdin että mitä ihmettä niille tekisi – en todellakaan aio kantaa niitä mukanani Okinawalle, mutta ei roskiinkaan viitsisi. Englanninkieliset romaanit ja muut kirjat voin lahjoittaa kampuksen kirjastolle, mutta mihin ihmeeseen sijoitan kaikki suomenkieliset luetut dekkarit? Inspiraatiota myös herätti tämä kirjoitus, jossa nelihenkinen perhe testasi muoviriippuvuuttaan ja kokeili elää viikon ilman muovia – ja epäonnistui.

Artikkelia kirjoittaessani – tai, tarkemmin sanoen, lukiessani pomon närästäviä kitinäkommentteja – tulin huomanneeksi että tosiaankaan mulla ei varmaankaan vuoteen ole ollut yhdelläkään kotikoneellani asennettuna MS Officea. Mitä Google Docs ei osaa, sitä ei oikeasti tarvitse. Testatessani ihq-ihanaa uutta digikynääni (kuvassa linkki selitykseen) en millään mahtanut löytää kotoa paperia johon sitä testata. Onneksi repussa oli työvihko. 

läppärilaukku

Originally uploaded by marylkayoe

Kävin myös harrastamassa perinteistä japanilaista uudenvuodenmenoa – tammikuun ekojen päivien alennusmyyntejä. En vieläkään saanut aikaiseksi ostaa onnenkassia, mutta ihan mallikkaasti shoppasin, jopa OIOI:n massiivisessa ruuhkassa onnistui jonottaa itselleen Kenzon kawaiiiii lompakko (laadukasta nahkaa, saattaisi kestää vähän pidempään käytössä kuin tuo entinen keinonahka-muovinen viritys) pilkkahinnalla – ja samalla onnistuin välttymään vielä ihqumman punanahkaisen Anna Sui-laukun ostamiselta – se EI olis ollut pilkkahintainen, mutta juuri sellainen mihin mun tuleva netbook-läppärini sopisi kuin nyrkki hattuun!

Netbook-läppärit on (siltä varalta, että joku ei vielä ole asiasta kuullut) vuoden 2009 Juttu. Mun läppärithän on aina olleet pikkuruisia, max. 12-tuumaisia Fujitsun Bibloja – jos läppäri ei mahdu sievään käsilaukkuun, se on Liian Iso. Toistaiseksi niistä on valitettavasti saanut maksaa kaksin verroin suuriin nähden. Onneksi nyt on tilanne toinen, kun 5-vuotias punainen Fujitsuni alkaa vedellä viimeisiään (pyörii siinä kevyt gOS-Ubuntu toki eli varsin hyvin käy keittiökoneeksi se) ja saman kokoisia ja moninverroin tehokkaampia laitteita saa hinnalla joka sopii käyttötarkoituksiin – ei siis ole tarkoitus ostaa laitetta jolla editoidaan raskaita 1080p-videoita vaan eletään pääasiassa pilvilaskennan varassa. Dell:in Mini 12 taitaa olla seuraava valintani – sen saa mm. punaisena 😉 mutta pitää nyt katsoa vielä mitä uutta CES ja MacWorld tuo listoille. 

*huokaus* Kotikylän ihmisvilinässä oli jotenkin varsin kodikas olo. Pitää laittaa automaattitilaukseen itselleen halpislentoja Okinawan ja Tokion välille vähintään kerran kuussa… ja siinä sitten menikin kaikki mäkeen kaikki hyvät suunnitelmat kevyemmästä elämästä. (Mutta minkä sille mahtaa jos asuu paikassa, josta ei pääse pois kuin uiden tai lentäen?)