Chaim keshim meod! – elämä on tosi vaikeaa

Nyt alkuun disclaimer jonka oisin voinut laittaa joskus aikaisemmin, ihan jotta itsekin muistaisin.

Asun täällä joka päivä ja ympärilläni on ihmisiä joiden kanssa juon päiväkahveja ja soitan kitaraa.
Ympärillä on myös tosi paljon kaikenlaista josta en puhu enkä kirjoita.

Eyes on the price, yoe. Tavoite on pienessä punatiilikattoisessa talossa paratiisisaarella, banaanipuiden juurella loikoilevassa Koirassa ja uchinaalasten hymyilevissä silmissä kun opetan niille tiedettä kyläkoulussa.

Helppoja konseptijuttuja on.

Israelissa ei ole kai yhtäkään kauppakeskusta jossa olisi sellaisia “olet tässä”-infotauluja. Ihmiset kertoo mulle et se on luonnollista koska näin saadaan ihmiset eksymään kerroksiin paremmin ja ostamaan enemmän. Mua ottaa vaan päähän ja lähden niistä ulos.

Bussipysäkeillä ei lue että bussi tulee tähän kellon aikaan, yleensä. Aikataulussa lukee jotain tyyliin “klo 09-19: vuoroväli 10 – 20 min.” Tämä aiheuttaa stressiä, ja olen vasta aivan hiljattain uskaltautunut bussin kyytiin. Yllättävästi niillä yleensä pääsee ihan hyvin kaikenlaisiin paikkoihin. Yksi yhdeksännenpolven israelilainen kaverini kerran tuossa kyllä kiroili kun bussi meni vahingossa väärään kaupunkiin (kuski eksyi). Kerroin sille puhelimessa että et vaan oo asunut täällä tarpeeksi kauan kun noin hermostut asiasta.

Yliopiston ulkkarilistalla (sillä, jolla mailit on englanniksi) oli viesti että kun nyt on joillakin ulkomaalaisilla työntekijöillämme ollut näitä valitettavia insidenssejä lentokenttäturvatarkastusmuodollisuuksien kanssa, olkaa ystävällisiä ja huolehtikaa security clearance statuksenne päivittämisestä aina ennen joka matkaa. Yoe tekee tätä jatkuvasti joten en paljoa asiasta hermostu, kunhan tulin kysyneeksi että mitähän nyt sit oli sattunut kun ihan näin vakavasti asiasta puhutaan. Käy ilmi, että naapurilabran tanskalainen postdoc oli joutunut sen verran tiukkaan kuulusteluun että lopputuloksena oli päätyminen eurooppalaiseen konferenssiin ilman läppäriä (powerpoint-tiedoston sentään sai ottaa mukaan muistitikulla). Läppärin sai noutaa paluun jälkeen toimiston aukioloaikoina lentokentän lostandfoundista.
Ja yoen reaktio: “aa, mä ajattelin et jotain tosi ikävää sattui.”

Hyvän labran tunnusmerkkejä: vaikka naapurilabran ei-niin-inspiroitunut väikkäriopiskelija tulee pitämään journalclub-esitelmää ja esittää sen niin huonosti että kukaan ei ymmärrä artikkelin pointtia, niin kaikki kykenee keskustelemaan älykkäästi ja syvällisesti esitetyistä histogrammeista. Kaikille PI:ksi pyrkiville kavereilleni tiedoksi: jos saatte joskus väikkäri/postdoc-hakijan Hebrew Universitystä, ottakaa ja pitäkää hyvänä. Nää on timangia.

Kaupoissa on aina kassalla kaikenlaista myynnissä, ja aina ne yrittää myydä niitä. Ostan kaksi kaljaa ja jogurtin, tyttö kysyy että ostaisitko veitsisetin tai saippuaa myös?

Vähän samaan malliin kun suomessa lapset nykertää koulussa ekoilla kässäntunneillaan patalappuja lahjaksi äiteelle, täällä tytöt virkkaa kipalappuja poikaystävilleen.

Kukaan ei tykkää siitä et jos niiden takapihalle tulee mobiiliverkkoantennitorni. Täällä nää selvittää asian niin että laittavat menorah-muotoon lamppuja sinne kärkeen ja sit kaikki onkin hyvin.

Leave a comment