Maailmanlopun tuolla puolen

On nahty antikristus, seitsemas portti ja kayty pelialueen rajoilla joita ei ole jaksettu rendata. Onneksi uusi pelialue latautui silla valin kun torkuttiin lautan lattialla ja siihen oli ystavallisesti rakennettu mangakissa seka starbucks. Auto ajaa melkei seittemansataa kilsaa tankillisella ja osaa ajaa minne vaan jos sille kertoo paikan puhelinnumeron.

Seuraavaksi ohjelmassa tanssivia karhuja ja ainuja, kraaterijarvia ja ehka joskus illemmalla sauna ja nukkumista! Olutta ja makkaraa! Ilma on kirkas eika yhtaan kuuma. Tyot on kaukana.

 

(Tarkempia selostuksia myohemmin)

Hullut huristaa hokkaidolle

Seo menoo ny. Auto saatiin ilman naarmuja lähikulman vuokraamosta parkkiin zen-kivipuutarhamme päälle (varmasti pääosin siksi että takapenkki puristi rystyset valkosina niskatukia) ja GPS-laitteen toimintaan on tutustuttu sen verran, että tiedetään miten sille voi kertoa puhelinnumero minkä luokse pitää löytää. Waypoint 1 on Hachinohen satama, jonka mappukoodo löytyi hienosta kissa-animaatio-vewwbihäkkyrästä. Auto on sen kokoinen että mahdutaan sinne kaikki, fuusiomoottori (vai mikä se ny o) hyrrää kivasti.

Sata asiaa voi mennä varmaan pieleen, ainakin jos kysyy tällaiselta ainahermoilijalta kuin minä. Ties vaikka eivät päästä meitä hokkaidolle vuokra-autolla! Mutta voinko valittaa – sain synttärilahjaksi punaisen käsilaukun ja TV-virittimen läppäriin! Ja vaikka virittimen viritysosuus on vielä hiukan hakusessa japanilaisen käyttöliittymän takana, ei haittaa – luonnollisesti autossakin on telkkari. Niin että jos kyllästyn katsomaan niitä kukkamaisemia, ties vaikka osuisi vähän Razor Ramonia silmiin!

Sunnuntaina takas. Vroom! 

 

 

Tehkää niinkuin minä sanon, älkää niinkuin minä teen

Vaikka kuinka korkeamielisessä oikeellisuudessani olen saarnannut kohtuullisen työnteon autuaaksitekevyydestä ja laittanut linkkejä joissa kerrotaan et ei kantsi pingottaa – huonoa esimerkkiä olen tässä antamassa kuitenkin. Kun ei ole vieläkään yhtään nakkulaa (=artikkelia) aikaansaatuna, sitä kuvittelee että hurjalla ahertamisella ja yömyöhään yrittämällä voisi jotenkin saada enemmän aikaiseksi; ja kaikkein suurimpana syntinä loistaa kummallinen ulkoinen ahkeruus. Vaikka mitään ei saisi aikaiseksi, vaikkei edes tekisi oikeasti mitään, niin pitää näyttää kiireisemmältä kuin muut (vaikkapa sillä tavalla, että normaalisti vapaasti rytmitettyä hommaa tahdistamaan otetaan pöydälle ajastin, joka laitetaan soimaan vartin välein; sitten voi aina touhukkaasti kellon soidessa nousta irkin äärestä ja mennä mukamas tekemään jotain tärkeää) sekä siltä, että tosiAANkin antaa työlle kaikkensa (= nukkuu pää näppäimistöllä).

Aivan suunnattomasti ei myöskään auta uusi kesäoppilas, joka on nuori ja energinen vaikkakin täysin kokematon kaiken laboratoriotyöhön liittyvän suhteen. Jotenkin pitäisi olla itsekin nyt reipas ja innostava ja kannustava ("noniin, hyvinhän se kalsiumin lisäys liemeen meni!") vaikka omat ajatukset harhailee jossain suonpohjan ja allikon välimaastossa.

Vaan nyt voikin laittaa ajastimen osoittamaan iltaseitsemää, jolloin alkaa huikea kesäloma! (ote HR-osaston kierrättämästä tiedotteesta, jossa julistetaan kesälomailun hyveellisyyttä: "to ensure a good refreshing summer holiday, we recommend all employees take at least 5 consecutive days off") Joka paikasta kuulee kerrottavan kuinka nyt on juuri paras aika mennä sinne, taivaat on kirkkaat ja kukat kukkii. Ja kattokaa noita pilviä nois kuvis! Ne näyttää ihan pilvenmuotoisilta pilviltä. Toisin kuin tää ikuinen tokion peittävä sadekausiharmaus.

Silmien edessä kelluu avaria maisemia ja moottoritietä. En jaksa edes murehtia sitä, että miten ihmeessä sen auton saa ajettua ulos Ikebukurosta edes ohitustielle (sen jälkeen kaikki on jo helppoa). Auto varmaan osaa neuvoa.

Kantsis laiskotella ja nauttia elämästään ja syödä jälkkäriä, tai muuten kaduttaa myöhemmin, kertoo EurekAlert.

Aina sama juttu

Aina sama juttu kun erehtyy pitämään bileet: kaikille sanotaan että tuo jotain siihen grilliin. Ja kaikki tuo. Itselleen ja kaikille muillekin. Lopputuloksena yleensä noin viisinkertainen määrä lihaa ja muuta grillattavaa syöjiin nähden.

Aina sama juttu: osa ruoasta unohtuu jääkaappiin tms eikä sitä ymmärrä laittaa tarjolle ja sitten harmittaa.

Aika tyypillistä juhannukseen myös on se, että sää pettää – vaikka kuin oltiin lupailtu jankaoravalle true sadekausi-experienceä, ei saatu kuin ihan pieniä rippeitä vaan. Tulipalokin tuli juhlaa häiritsemään: jossain jotku kiinalaiset oli grillannu tai tappanu torakoita paistinpannussa; öljyiset sähköjohdot hellan lähellä oli ottaneet tulta, ja koko keittiö paloi. Tämä harmitti meitä melkoisesti, koska eräs vieras palomiehenä joutui hommiin eikä päässyt bileisiin.

Hämmentävästi naapurusto ei noussut barrikadeille vaikka bile sijaitsi suuren osan ajasta "takapihallamme". Sain kuulla, että vaikka grillivarusteita myydään pilvin pimein, juuri kukaan ei grillaa "kotonaan" vaan ko. hommaa varten mennään jonnekin muuanne; tämä on tietty varsin ymmärrettävää kun normihenkilöillä, jos heillä nyt olis tällainen muutama neliömetri vapaata maatilaa hallussaan, sijoittaisi siihen auton. Eikä grilliä. (tällä kertaa otimme käyttöön viime vuonna pöydäksi ostetun "Captain Stag"-hiiligrillin ja ostimme Donkihootista uuden grillipöydän sapuskoja varten. Kuvassa Ako ja Ayako ihmettelevät että mitä tehdä kun ei mahdu enempää grilliin.)

Naapuruston lapset ryntäsivät suurena laumana myös ihmettelemään tapahtumaan – kuulemma eivät olleet koskaan eläissään nähneet grillausta! Luvattiin niille paistettuja banaaneja, mutta ikävästi kun tulivat niitä noutamaan niin olin siirtänyt bileen jo sisätiloihin. Surku.

Oli siis ihan juhannuksehko bile meilläkin. Joitakin uusia henkilöitä kävi kylässä, eikä ninjojen, tiedehyypiöiden, evettäjien ja suomalaisten sekoitus ollut mitenkään kehno. Fotaajatyttö huolehti siitä, että kaikki pysyivät juomissa samalla kun kertoi tarinoita maailmalta tyyliin "kun olin kuvaamassa projektia tuossa toissa viikolla Björkin hiustaiteilijan ja stailistin kanssa…"

Nyt vaan pitäisi keksiä että mitä kaikelle sille filelihalle ja makkaralle ja makaronisalaatille tekis joka täyttää jääkaappia. Ylihuomenna käännetään auton keula kohti pohjoista – pitäisköhän tehdä nakkipullaevässämpylöitä sitten vai?

 

Jossain on juhannus

… tyyppien blogeissa puhutaan jo paluuluruuhkista tai niiden olemattomuudesta. Erityisen aikaerosirtymän vuoksi meillä vasta aletaan lämmittelemään grilliä tuossa parin tunnin päästä. Kanafileet on marinoitumassa ja kohta sotkaisen toisen omenapiirakan vieraita odottamaan.

Eilen oli Virallinen Shoppauspäivä. Onnistuin välttymään lähes kaikilta turhilta ostoksilta – mitä nyt mukaan tarttui hassu monivärinen reikäpaita ajan tappamiseksi matkalla Tokion TinTinTangoon, ja myöhemmin uusi yukata UniClo:sta – enhän mä voi pitää tänä kesänä enää sitä toissa kesän mallia! (Ei niin että vieläkään osaisin sitoa obia oikein. Mutta jospa vaikka nyt oppisin! Vähän sama kuin se, kun ostan kauniita kyniä ja vihkoja siinä toivossa että saisin kirjoitettua jotain kaunista ja viisasta.)  (Se Tokion TinTinTango on nimeltään Ben’s Cafe, ja vaikkei oikeasti oo lähelläkään tinttiä niin ainakin sieltä saa hyvin aamiaisia. Ja porkkanakakkua.)

Shinjukussa gate-campattiin itsellemme paikka terassin reunapöydästä Starbucksista, jalkojen lepuuttelua ja banana-frappucino-juomien nauttimista varten. Jossain välissä huomattiin, että kadun toisella puolella seisoo joukko ihmisiä katsellen meihin päin. Ihmismassa sakeni hetki hetkellä – seurasimme ilmeisesti eksponentiaalista nautalaumaefektiä: kun pari ihmistä pysähtyy katsomaan jonnekin, muutkin jäävät tuijottamaan.  

Vaan ei jääty laumaeläimiksi vaan jatkettiin Kinokuniyaan – kerrankin sellaista kunnollisten ihmisten seuraa, jotka joutuu samoin kuin mä, tekemään rajoitteita tyyliin "jos mä otan tähän pinoon vielä yhden kirjan niin sit pitää laittaa joku edellinen pois" 🙂

Kumma kyllä, kirjakauppareissun jälkeen väki oli vain lisääntynyt, ja mekin jäätiin vähäksi aikaa ihmettelemään että mikä siinä starbucksin seinässä nyt on niin kummallista. Suurin osa ympärillä olevista seisojista ei kysyttäessä osannut kertoa että mitä tässä nyt ihmetellään; pieni kohahdus syntyi kun starbucks-rakennuksen kattoparvekkeelle ilmestyi hoikka hahmo – joka osoittautui kahvilatyöntekijäksi puhumassa kännykkäänsä. Nokkelana ninjana päätin sitten kysyä yhdeltä lukuisista turva/poliisimiehistä jotka oli vartioimassa ettei kansa seiso autotiellä, ja sain tietää että joku talentti tai kuuluisuus aikoi ehkä ajaa tästä ohitse, mutta ehkä ei nyt ajakaan. Jatkamme matkaa. Myöhemmin tajuan, että kyseinen talentti oli Tom Cruise. Ilmeisesti katsastelemassa tulevan vuokrakohteensa kulmia.

Mutta, onnistuttiin sentään bongaamaan yksi celebrity, eikä tosiaankaan mikään turha sellainen: Sty huomas heti että hassunnäköinen herrä sinisissä vauvasilmälaseissa ja maallikon silmiin ikivanhan järkkärikameran takana olikin superstara-valokuvaaja (jonka nimi alkoi kai A:lla, minen niist tiiä). Tällä kertaa, kun me käännyttiin katsomaan sitä ja osoittelemaan sormilla, ottamaan siitä kännykamerakuvia ja muutenki käyttäytymään kunnon turistin tavoin, ihmiset ympärillä kiirehti tekemään samoin. Siit en tiiä kuinka moni niistä ties kenestä on kyse.

Takana loistava tulevaisuus?

Jossain päin Etelä-Amerikkaa asustaa alkuperäiskansa, jonka ei tarvitse vaivoin puskea elämässään eteenpäin kohti tulevaisuutta. Aymara:ksi kutsutun kansan mielestä nimittäin tulevaisuus on takana ja sen sijaan menneisyys on edessä. Täysin loogisesti, koska menneisyyteen nähdään, tulevaisuuteen ei, kertoo SeedMagazine, jolla on varsin vähän tekemistä sen scifi-mmorpg:n kanssa.

Keskikesä

Irtopisteitä:

– Munkki tietää milloin istumisaika päättyy siitä, että se suitsuke palaa tasan sen ajan

– Ärsyttävää asua maassa, joka pyörii sen oletuksen varassa, että naiset istuvat päivät kotona. Yritän järjestää epäkuntoisen ilmastointilaitteen huoltoa, ja agentti vastaa: "You are at home weekday?" Sama koskee kaikkia tilauksien toimituksia tai sähkökarhun visiittejä – oli aika onni että satuin tulemaan maanantaina niinkin ajoissa kotiin että pääsin puhumaan karhulle. 

– Ettepä varmaan arvanneet, että voi olla purkkamaku "Aqua Bouquet" – vesipuska? 

– Vaikka Hanedan lentokenttä on kovastipaljon lähempänä kaikkea kuin Naritan, sieltäkään ei kannata järjestää itselleen lähtölentoa ennen yhdeksää. Aikaan, jolloin joukkoliikenne vasta käynnistelee itseään, ja kaupungissa, jossa taksin ottaminen ei ole optio – saattaa hiukan mennä hankalaksi koneeseen ehtiminen.

– Olihan niitä muurahaisia Suomessakin, tulivat joskus pihalta jopa ihan sisälattioille asti. Kulkivat sievissä jonoissa keittiön ja ulkoseinän väliä. Astra-koira metsästi niitä, äiti metsästi niitä, mutta pienen, vielä kotona-asuvan ja vihreäarvoisen Yoen mielestä niissä ei ollut juurikaan vikaa. Ei vaikka niitä kävelikin makuuhuoneenkin lattialla. Tänään huomaan, että kun ihminen nukkuu lattialla, ne muurahaiset ensimmäisenä näköhavaintona makuuhuoneen tatamilla on hiukan vähemmän mieluisa näköärsyke. MYRKYTÄN NE KAIKKI!!!! 

– löysin lähikulmilta pinon hylättyjä japaninkielisiä Magic the Gathering-kortteja. Niitä työmatkalla lueskellessa tuli tolkuttoman nostalginen olo – mulla oli joskus tuollainen oikealla oleva elffikortti! 

—

Useampikin blogaaja on puhunut tässä viime aikoina jostain lomailusta. Irc-kanavien otsikoissa puhutaan grillibileistä. Taas se iski varoittamatta, ja järkyttyneenä tajuan että Helsingissä on paitsi Kesä (ihmisillä on jotenkin vaikeuksia kun siellä on lämmin) myös Juhannus – ja ensimmäinen reaktioni on ärtymys. Millä ihmeen oikeudella siellä on paratiisi, kun täällä murjotetaan sadekauden kaamoksessa??

Juhannuksen simulointi Jaappanissa ei oo toistaiseksi oikein sujunut. Viime juhannuksena yritettiin "bilettää läpi yön" (vain vaivoin pysyttiin hereillä eikä edes meinattu löytää Roppongista biletyspaikkaa), ja edellisenä kesänä "grillataan ulkona" nahistui alkuunsa kun ei helteellä kestänyt mennä edes lähikauppaan, jostain Odaiban myyttisistä Suomenlinnasimulaattoreista puhumattakaan. Viime juhannuksen jälkeen kuitenkin kehittyi kaksi ideaa joista nyt on syntymässä vaikmitä: 1) löysin vuokrailmoituksen Jumalaisesta Omakotitalosta Ikebukurossa – jossa nyt siis asumme, okagesamade, ja 2) "kerätään porukka, vuokrataan mökki Hokkaidolta (jossa on paitsi viileämpää ja valoisat yöt niin myös ehkä mansikkakausi vielä menossa juhannuksena ja saunojakin pitäisi löytyä) ja paetaan tokiota pohjoiseen."

Vastoin kaikkia odotuksia, on jotain jopa saatu aikaiseksi: on hankittu ajokortit, varattu mökki ja ostettu autolauttaliput Hokkaidon ja pääsaaren välille (vaikka meinasin botchata rankemman kerran kun epähuomiossa peruin koko varauksen kun yritin vaihtaa varaukseen merkityn auton rekisterinumeroa muutama päivä sitten); tiistai-iltana kotikulmien Toyota-vuokraamossa meitä odottelee tuliterä fuusioenergia-auto Prius; on jopa hankittu Bilingual Japan Road Atlas siltä varalta, että tulisi jotain kommunikaatiovaikeuksia auton GPS-laitteen kanssa. Mutta, kaikkein tärkeimpänä: "porukaksi" on kerätty maailman paras juhannusseura: JankaOrava saapui sohvaamme koristamaan eilen ja toi mukanaan paitsi riittävästi siideriä koko juhannuksen tarpeisiin myös kesämielen ja lomafiiliksen. Ja tuoreita korvapuusteja!

Työt tahmaa, vaan mä ajattelen vaan kuinka kohta pääsee leikkimään oikeata juhannusta: autolla mökille ja saunaan! (Tästä saatte varmasti kuulla viel moneen kertaan, kuinka kaikki ei ihan sujukaan… )

—

Olin tuossa eräänä päivänä ostamassa uutta metrokorttia, ja kuten yleensä, valitsin niistä kolmen tonnin lipuista kauneimman (siis tottaKAI, metrolipun oleellisin feature on kaunis kuva) – siinä oli jotain ilotulituksia. Juuri kun olin poistumassa, silmäkulmaan osui jotenkin tutunoloisia värejä viidentonnin lippujen rivissä. Katsoin että onpa kotoisa valaistus tuossa maisemassa, jotain tulee siitä mieleen… ihankuin… niin. Piti sitten ostaa toiseksi kortiksi tuo Suomenlinna-pasunettokaado.

On se vaan niin, että vaikka kesän äänimaisemaan kuuluu nykyään pääasiassa sateen kolina, cicadojen rääkynä ja se lorilori-klonk-plunk mikä tulee sellaisesta vehkeestä missä vesi valuu bambuputkeen joka sitten aikanaan kippaa itsensä tyhjäksi, Oikea Kesä näyttää vieläkin Suomenlinnalta ja piknikiltä Kustaanmiekassa. Ehkä en ole vielä siis ollut liian kauan poissa. 

Sähkökarhun paluu

Tyypilliseen ylireagoivaan tapaani, laitoin herätyskellon varttia vailla kasiksi (kun sähkökarhu oli uhannut tulla klo 8-10), mutta herään jo puolelta enkä uskalla nukkua pidempään ettei se vaan yllättäisi mua nukuksissa. Puen, syön ja pakkaan tavarat töihinlähtemistä varten ennen kasia, niin että en joudu sähläämään minkään kanssa juuri sillä hetkellä kun se soittaa ovikelloa. Istun varuilta kakkoskerroksessa sohvalla odottelemassa, etten vahingossa jotenkin olisi kuulematta ovikelloa kolmannessa kerroksessa. (Meidän ovikello on AIKA äänekäs, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos se vaikka yhtäkkiä lakkaisi toimimasta).

Odotan.

Ei kuulu karhua.

Lopulta, puoli kymmeneltä, herään sohvalta siihen kun ovikello soi. Huomaan ohimennen peiliin katsoessani että naamaan on painunut kahden tyynyn kuvat, mutta ei auta: kaappaan valmiiksi täyttämäni rahakuoren käteen ja kipitän ovelle ojentamaan rahaa, paljon edes katsomatta ovipuhelimeen että onko siellä karhu vaiko kenties naapurintäti.

Karhu olikin sitten yllättäen kauhean paljon paremmalla päällä kuin edellisenä iltana; sanoo että eipäs ny hätiköidä ja kutsuu itsensä sisälle. Siinä ihmelaitettaan naputellessaan kysyy että kauankos sitä on tullut täällä jaappanissa asuttua, ja kun kerron että vähän yli kaksi vuotta, karhu puhkeaa ylistämään japaninkielentaitoani – joka on sillä hetkellä jäänyt kyllä jumiin jonnekin sohvatyynyjen väliin. Kykenen vain vaivoin vastaamaan oikeissa kohdissa "hai", "soo desunee" ja "soo desukaa" (noiden kahden viimeisen kanssa pitää olla tarkkana ettei sotke niitä ja vaikuta tyhmältä), kun karhu tilittää ilmeisesti jotain että tällä alueella asuu jotain kiinalaisia paljon jotka on asunu jo pitkään eikä ne osaa japania eikä ne ilmeisesti myös muista maksaa sähkölaskujaan. Saan vielä ylimääräiset kehut tasarahasta, ja karhu poistuu paljon kohteliaammin kuin viimeksi.

Vähän ajan päästä, töihin lähdettyäni, näen karhun tekemässä visiittejä lähiristeyksen pikkupuodeissa. Ehkä en sittenkään ollut ainoa…

— 

Sähkölaskuni oli siis kuukauden myöhässä kun karhu tuli. Miksei kukaan lähettänyt viivästys/muistutus/karhu-LASKUa? Vai onko postitus halvempaa kuin karhusedän lähettäminen pikkuruisella mopollaan paikkoja kiertämään?

Pieni askel yoelle …

Niinhän siinä kävi, että kun vieraat lähtivät, kaatosade muuttui kesäpäiväksi ja minä nuhakuumeiseksi. Vaan ei auta, töihin oli mentävä vaikka sohvanpohja kutsui. 

Tällä kertaa kuitenki alkoi tuntua siltä, että basillipärskiminen oli jo sen verran totally uncool, että hetken mielijohteesta – aluksi tosin vitsinä – kiskaisin pöytälaatikosta kasvosuojan puolustamaan kanssatyöläisten terveyttä. Hämmennys oli valtava! Näytin kuulemma pelottavalta, söpöltä ja terroristilta. Monet tuli kertomaan mulle että olen ensimmäinen länsimaalainen jonka ovat nähneet kyseistä hygieniatuotetta käyttävän, ja kyselivät että miksi ihmeessä sitä pidän.

Outoa. Vaikka näitä Ulko Maalaisia ei kovin suurin määrin maassa pyöri, kuitenkin ovat yleistymään päin – vai ehkä on niin että ei Ulko Maalaisten taudit tartu jaappanilaisiin? Hiki siellä maskin alla (ja aurinkohatussa) kuitenkin tuli. En ihan vielä osta kyseistä konseptia, vaikka mulle myös kerrottiin että nythän voisin vallan mainiosti jo hankkia aurinkovarjonkin.

—

Illemmalla kotiovella seisoi pelottava, mahakas, virka-asuinen mies vaikuttavan teknisen härvelin kanssa. Suuremmin sympatiseeraamatta hän kertoi, että sähkölaskumme on maksamatta, ja rahat ois paree antee tähä kouraan, kiitos. Ensteks kauhistelin vaan että mitkä ihmeen rahat – kyllähän mä olen maksanut – muutenhan sähköt ois jo katkennu, eiks – mutta sen enempää vastaan hangottelematta yritin suoriutua tehtävästä. Rahaa ei kuitenkaan talossa ollut vaadittavaa määrää, ja palkkapäiväkin vasta huomenna niin ettei sitä tililtäkään löydy… pyytelin ja kumartelin että josko huomenna vasta. Jaa että mihin aikaan? Sanoin että aamukasilta. Jaajaa, herra Maha kurtisteli kulmiaan; lopulta kirjoitti kuoreen että 8:00 ~ 10:00, ja hinta perään, lykkäsi sen kouraan ja sanoi vielä painokkaasti englanniksi: "Money. Tomorrow morning!" ja marssi matkoihinsa piittaamatta mun kumarteluistani.

Hiukan järkytyksestä toivuttuani tulin tarkistaneeksi, että tosiaan, olin laittanut viime kuun sähkölaskun (sen, minkä kanssa pitää mennä kiskalle maksamaan) suoraan maksettujen laatikkoon. Eli ei se ehkä ollut mikään ryökälehuijari joka kiusaa avuttomia Ulko Maalaisia.

Saa nähdä, onko se huomisaamuna ovella varustautuneena kuokkien ja pesismailojen kanssa…