30.5. 10:55 R-juna Järvenpäähän
Menossa tapaamaan Tiukua ja Tiukun perheenlisäystä. Toimintasuunnitelmassa on myös Salla-the-Teen-Ninjan tapaaminen hiukan myöhemmin iltapäivällä ja ehkä vielä ehtisi illaksi IKEAan katsomaan keittiöitä ja kylpyhuoneita – Haagan remontti ei vaan tapahdu, huolimatta lukuisten ystävien avustuksesta, jos mä en saa aikaiseksi päättää mitä mä sinne haluan tehtävän. Tunnetusti mä olen tolkuttoman huono suunnittelemaan mitään, mut silti haluis tehä sen jossain määrin itseä miellyttävällä tavalla eikä vaan laittaa sinne ‘jotain’, elättelen nimittäin pieniä haaveita että joskus saattaisi sitä oikeasti käyttää asumiseenkin eikä vaan julkeasti vuokratuloilla rikastumiseen.
Ei vieläkään järkevää helposti käytettävissä olevaa verkkoa, mutta junassa läppäriparka tutkailee ilmeisesti verkkoja joiden läpi ajetaan. Vaikuttaa siltä että moniin niihin pääsis connectoimaankin ilman mitään esteitä, valitettavasti ne katoaa melkein yhtä nopeasti kuin tulee näkyviinkin. Netittömyys häiritsee, must tuntuu koko ajan että missaan mahdollisuuksia tavata ihmisiä ja tehdä kaikkea kun en irkkaakaan. Wayne’s Coffeen WLAN maksaa ekalla käyttäkerralla 15 euroa, kuvittelen että seuraavat kerrat ois vaan 5 euroa – hetki hetkeltä alkaa tuntua paremmalta ajatukselta.
Sleepless in Helsinki. En pysty nukkumaan kun en halua tuhlata minuuttiakaan aikaa täällä, herään tosiaikaisin ja huomaan että aurinko paistaa jo luvattoman korkealta. Kylmä sää ei juurikaan haittaa, eipähän tarvi miettiä että kehtaanko paljastaa karvaiset sääreni mekon kanssa. Tokiossa kuulemma lämpötilat lähentelee kolmeakymmentä, mutta mulle riittää toi vajaa viistoista astetta, tuuli, lintujen laulu ja kasteen kimallus ruohossa. EN vieläkään pääse yli siitä miten täällä on kaunista.
Broidin lakkiaiset eilen saatiin kuin saatiinkin loppujen lopuksi kunnialla kasaan, vaikka aikaa meni enemmän kuin olin laskenut ja joutui jättämään väliin Towon tuparit, tai muuttosaunan, mikä kismitti melko tavalla kunnes päätettiin Jarkon ehdotuksesta mennä siskon kanssa Dommalle juhlistamaan Ninnin synttäreitä. Näki tyyppejä. On ollu ikävä. Join kaksi siideriä, olin päissäni.
Sunnuntai-aamu ja ulkoa kuului kirkonkellojen ja ja pääskysten ääni. Ihan niinkuin kesäloman ensimmäisenä päivänä kuuluukin. Miten mä voin lähteä täältä pois, nyt kun ajattelee japania niin se tuntuu vaan synonyymiltä ‘kubikle-officelle’. Taivas on täällä jotenkin suurempi, kaareutuu korkeammalle kun taas nykyisellä kotisaarellani se on kuin kylpyveden päälle laitettava harmaa peitto joka estää
kylpyvettä jäähtymästä.
31.5. 10:08
Lisää ystäviä tavattu. Must alkaa tuntua että mun on pakko ryhtyä uskomaan sielunvaellukseen koska muuten ei kestä ajatusta että ei voi olla osa edes niiden muutamien todella tärkeiden ihmisten elämää joiden kanssa haluais. Liittyy taas varmaan mun kyvyttömyyteeni tehdä valintoja ja sitä että mikään ei riitä: haluan asua kaukana käheessä japanissa ja tehdä huipputiedettä joka vaatii täydellistä omistautumista – ja samaan aikaan kitisen että mun läheiset ja rakkaat on kaukana enkä voi samaan aikaan harrastaa kaikkia niitä asioita joita haluaisin ja lorvia ja lueskella romaaneja ja soittaa viulua (sähkäviulu on joo Japanissa, arvatkaa vain oonko kertaakaan koskenut siihen sen jälkeen kun sen muuttopäivänä komeroon sijoitin)…
Hyvääyötä ja huomenta, ehdit myöhemmin nukkua … eräs soitti meille kitaraa eilen, ja me vanhat aikuiset yritimme laulaa mukana äänet liikutuksesta (ja laulutaidon puutteesta) väpättäen. Kun lopulta lennän takaisin Itään nielen vihreitä nappeja ja nukun koko matkan, täysin luottaen siihen että pystyn suoriutumaan kahdesta lentokoneenvaihdosta unissanikin. Täällä ei voi nukkua, liian kaunista, liian paljon hengitettävää ja elettävää, vaikka minä en kai kovin nuori ole monenkaan mittapuun mukaan, ja nuorena jokainen hengenveto oli ainutlaatuinen.
Luodinkestävää sydäntä ei ole keksittykään… ja vihaksi laittaa, pahasti, ne jotka tekevät exit woundseja kaksitoistavuotiaan sieluun. Joitain asioita aikuinen ihminen ei vaan tee lapselle, eikä sano, eikä ehdota. Tuntuu siltä että voisin tappaa kun kuulee tuollaisia.
Edellinen esimieheni ilmoitti onnistuneensa ihan itse löytämään netistä erään lastenohjelman tunnusbiisin sanat ja nuotit. Edistyksellistä.

Advertisements

Finland, for a change

26.5. 16:20 Tokion aikaa
Lento ay74 Helsinkiin – ihan tolkutonta luksusta. Suora lento, ikkunapaikka ja niin vähän kanssamatkustajia että viereinen paikka on tyhjä – oon nukkunut huonommin sängyissäkin. Mun taktiikkani jetlagia vastaan käsittää mm. yrityksen huijata elimistö luulemaan heti lennon alusta että aikavyöhyke on jo vaihtunut iskemällä laput silmille siksi aikaa kun kohdemaassa olisi vielä nukkumassa, nukkui sitten koneessa tai ei – tällä kertaa ei ongelmia.
Siperia näyttää houkuttelevalta.
18:40 Tokio, 12:40 Helsinki – 2 hours to go
I really don’t know why I like long-distance flying so much; in the end, it’s nothing but sitting for a complete day in a not-so-comfortable chair, breathing canned air, with ears plugged in effort to reduce the noise, eating crap food and dealing with the jet-lag. Surely I should have gotten rid of all the novelty of it by now; I flew for the first time alone when 4 years old and over the Atlantic 6 times before age of 16. Still, here I am, excited as any 6-year old kiddo by the sight of Ural mountains peeking in the middle of clouds that look like cotton. Maybe the excitement of travelling has not left me – I still enjoy being in a state that moves hundreds of kilometer per hour, and each time when lounging around airports (places I enjoy a lot, as well) I get the same feeling as way back when flying meant summer vacation from school. Each time when the engines gear up I get goose bumps all over, just to think about the fact that I’m sitting on huge kerosene tanks burning so strongly that the big metal bird with its beautiful wings and us miserable humans in it’s belly – will fly up in the air. Also, just after when the tires once again touch ground, the powerful brakes makes you realise the amount of thrust you were riding on…
bliss. Sinful, I know, in the time when there’s anyhow too much of energy used needlessy, and me believing in “green” values – can’t help it. The whole concept of flying is so dear to me, I’d really be ravished if I was forced to stop flying – so that I could ride the winds only in my dreams…
(watched Nausicaa of the Walley of the Wind on DVD, by studio Ghbili. I blame the movie for this sentimental babbling:)
27.5. 14:45 Wayne’s coffee, Kaisaniemi, Helsinki
What is this? Can’t log into the DNA WLan without first registering using the DNA webpage?
With a new color in my hair, I walk again the streets of Helsinki, feet off the ground more than thoce inches from my japanese platfom sandals.
Finland is beautiful, fresh, just on the brink of Summer. I’m drunk on the smell of earth and the songs of blackbirds and nightingales by the river near my parent’s house and meditating on the texture and taste of ruisrouhelimppu (rye bread, one of the tens of varieties available here…)
The air is transparent and gentle, even the sudden shower of rain yesterday felt friendly and not violent like on my current home island when the gods feel like pouring the entire contents of the Pacific Ocean on our heads. Ciderd, is good, (even though having a bottle of Hardy’s when still “fresh” from the plane and just a bit less than 24 hours awake was perhaps not the best possible idea), fruits are good, strawberries even from Spain taste somehow extraordinary good, not to mention coffee… How could I have left this beautiful place? (well I remember in February it was not so beautiful, more like cold, dark and depressing…)
But, there is a stain, an ugly stain. Where ever I look, I see bus stops with shattered glass, with crude scribblings stating “fuck you all”, people so drunk they don’t mind shitting in front of a grocery store, overthrown garbage bins and broken bottles. The citybikes provided by the Helsinki City will again be found on the bottom of harbours, I suppose. As if the people living in this beautiful place somehow were ashamed of it’s tidyness and smooth operation and felt a constant urge to tear and break it all down. Why, why? I’me being told about the reduced taxation of alcohol, but that can’t be the reason. It’s all been here all the time but I, as everyone else, has grown so accustomed to all this…
Why has it be this way? So sad…

Photos posted

DSCN2365sm.jpgI finally made the effort of uploading the photos of the trip to Korea – Anyhow, there are too many pictures of temples and palaces and – barbed wire by the North Korean border … and many shots of the Platypus and Kamcha the potatodog. Unfortunately, most of describtions of the pictures will have to wait a little longer. Maybe I’ll have the chance to work them fron the Narita Wi-Fi area tomorrow – we’ll see.
Happy to get to meet friends and family and the dog – but already sorrowful over the fact that very soon I’ll be leaving again. This time for longer time.

Scaling up neuroscience

neuro0504_homecover.gifThe latest focus issue of Nature Neurosciene, “Scaling up Neuroscience” is a) interesting and b) free for all. Downloadable articles discuss the present state of neurosciences, concentrating on the issues where we need to start thinking BIG and use the latest technological innovations to handle the complex issues related to really understanding brain functions, for instance, using multi-neuron population recordings for neural prosthetics. I guess I’ll go through this issue on the plane tomorrow – or, then again, not.
My 2 brand-new batteries for the laptop should be enough for at least 2 full DVD movies, in case I just could not sleep after these 3 weeks of sleeping less than absolutely needed:) Just hop into the DVD-shop by Wako station and pick up a pile of no-brainers – hmm, maybe a season of Friends or Ally? 😉
Anyhow, I very much like the idea of neurodatabase.org, and that the U.S. National Institutes of Health Final NIH Statement on Sharing Research Data (NIH-OD-03-032) specifies that all high-direct-cost NIH grant applications should include plans for sharing of research data, whether through this database or other. No, I don’t think this will become a hit or even a working approximation of what it should be in very near future, but, it’s a start and I’ve been long harboring thoughts about a BrainML or NeuroML -based collection of data… If only I had more time, I’d make sure our lab would be participating as well. The present data on the cells I am studying is so scarse in this world that everyone would very much profit from sharing the data.

Who’s going to save the princess?

DVC00013.jpgThe latest episode of royal drama: Crown Prince Naruhito, also called “Prince of the Salarymen” returned from his trip to Europe to explain himself to the Grand Wizard in the Castle – it seems that before leaving he said something vaguely emotional about how his wife, the Princess Masako, has been depressed and mistreated by her life as a Crown princess. So, it remains to be seen if the Prince stands up against the Wizard to save the Princess, who apparently is having really bad time when the only thing she’s expected to do is to produce a male heir and not what other royalty members around the world are doing, that is, jetting around in charity … or will this become another royal tragedy.
As I understand, Masako-sama does not even have her own telephone number and she’s not being allowed to meet people outside the immediate family. Poor girl. Wouldn’t want to be her – OTOH, I guess this was more or less expected.
I’m sitting and waiting for the airport luggage delivery guys to come and pick up my suitcase – dragging the 20+ kilos on three trains tomorrow morning is not exactly what I’d call fun. But, I have no idea when they’re coming, between 12 and 15 I guess – just perfectly to deny me all options for decent lunch. Vending machine and bean pies, here I come.
Today’s pretty picture shows the instructions on how to get hot water into the laundry machine. They’re selling these small water pumps, that apparently go into the bath tub; then, fill the bath tub with hot water, connect the tubes with line and the laundry machine, turn the thing on and voilà, you’ve got your clothes washed in hot water. Somehow I’d think there was an easier option, nott to mention less hazardous – at least I’ve been told that putting things connected to electricity into the bath tub is a very, very bad idea… So far, we’re carrying the hot water with a bucket from tap.

Hankaluuksia

DVC00007.JPGKerronpa nyt sellaisen asian joka ärsyttää. Ärsyttää ihminen joka puhuu differentiaali-interferenssikontrasti-mikroskopiasta (differential interference contrast microscopy, D.I.C) lausumalla lyhenteen ‘dik’ eikä ‘diiaisii’. Ja ilmeisesti täysin asiaa ymmärtämättä kertoo mulle että ‘if you want to be able to penetrate deeper into the tissue with the D.I.C, you have to push the sample closer to the opening at the base of the chamber’, ja ‘I am going to work on strenghtening the D.I.C’ ja ‘did you insert the D.I.C last evening’ ….
Ehkä mun mieleni on vaan jotenkin kieroutunut. Enkä kehtaa sanoa sille. Kun se on oikeesti aika vihjeetön ja tosi reppana mies muutenkin. Mut häiritsee enivei.
Onnistuin tänään vaihtamaan sen eilen ostetun läppäriakun Shinjukun Bic Camerassa oikeanlaiseen. Ei ollu edes kovin hankalaa, osasin sanoa monta sanaa japaniksi; meni vaan koko aamupäivä taas siihen ja syyskuisten lentolippujen varaamiseen Shibuyassa. Paluumatkalla tajusin että perjantaina mun pitäis olla sievä broidin lakkiaisissa eikä mulla ole *mitään* kenkiä – mä olen notoriöösin huono kenkäostoksilla joten jätin vaatetuksen miettimisen suomeen (ja H&Mään, luultavasti, aina ennenkin sielt on larppikuteet löytynyt) ja ostin Ito Yokadosta sandaalit jotka on mun mielestä täällä tosi mageet mut luultavasti Suomessa ne näyttää mauttomilta ja naurettavilta. Ehkä mä laitan päälleni Koreasta tuodun kansallispukuviritelmän ja naurettavat kengät, onpahan siinä kulttuurivaihtoa sitten.
Havaitsin tänään vaa’alla käydessäni että ihmiseksi jonka ei pitäs pystyä syömään 90% ruoasta täällä kala-allergian takia mä voin melkosen hyvin ja olen 4 kiloa paksumpi kuin helmikuussa suomesta lähtiessä. Osasyy lienee esim se että tässä kuussa on ehtinyt käymään treeneissä n. 4 kertaa eikä kertaakaan punttiksella – joka tapauksessa pitäis varmaan tarkistaa vähän noita ruokailutottumuksia.
Oheisessa kuvassa, ala-asteen vessassa kävijöitä kehotetaan järjestämään tohvelinsa sievästi niin kaikilla on kivempaa. Mitenköhän pärjään suomessa kun eihän siellä osata käyttää tohveleita, yleensä ei taida olla edes vessoissa tarjolla tossuja ja sit pitää kävellä samoilla kengillä vessassa ja kahvilassa, kauheaa.
Kylläpä on nyt hankalaa mulla.

Pienten poikien leikit

sumo.jpg Nytton sit sumokin nähty. Kielikurssin vetäjät oli ystävällisesti järkänny ryhmälle liput kattomaan Grand May Tournamentia, joka on valloittanut tän kuun aikana kaikki telkkarikanavat ja lehtien urheilusivut.
Äijillä on suuri uhous ja mahtavan kokoiset ahterit. Vahingossa mentiin istumaan tyynyille hienostoaitioon josta oli aika hyvät näkymät – valitettavasti iloa ei kestäny kovin pitkään ennenkuin paikkojen oikeat omistajat saapuivat paikalle ja viileästi ilmoittivat että meidän rivimme 13 on ylimmän parvekkeen takaosassa… Josta käsin sitten tiirailimme tapahtumia sumokeksien ja purkkikahvin avustamana. Onneks tosiaan jätkät on isoja, ei tartte kiikaria. Läskin läiskekin ystävällisesti kantautui audiolaitteiden kautta korviimme, samoin kuin tuomarin ja kilpailijoiden esittelijän laulanta.
Ilmapiiri oli käsinkosketeltavan tiukka. Koko Japanin haastaja, mongolialainen yokozuna Asashoryu loppujen lopuksi voitti Emperor’s Cupin, ja Japan Todayn mielipidepalstalla kitistään että ei noi ulkomaalaiset mitään sumoilijoita oo vaan ne on vaan pelissä mukana rahan takia. Jo viimeistä edellisen päivän loppuotteluissa voittajat saivat suoraan kehässä monikymmensenttisiä pinoja uusia seteleitä… mutta kyllä nuo pojat tartteekin ruokarahaa. Poistuessani sumohallista pääsin onnekkaasti kävelemään useamman kymmenen metriä jonkun painijan perässä ja miettimään miten voi olla niin suuria ihmisiä tässä maassa joista suurin osa on mua reippaasti pienempiä.
sumo2.jpgKehitystä on selkeästi havaittavissa, sillä Okonomiyaki-lounaalla en juurikaan pahasti polttanut näppejäni – ja edellinen palovamma alkaa olla jo melko arpeutunut. Finurandoo-mafia taisi herättää hiukan pahennusta muussa kielikurssiporukassa koska oli hankala syödessään – osa halus sörsselinsä lihattomana, osa kalattomana ja osalle tavallaan kelpas mikä vaan, ja ruokajuomaksi mitään sen kummempia pähkäilemättä tilattiin olutta ja lemon-souria (vähän lonkeronkaltainen mutta raikkaamman makuinen juoma) kun muut joi teetä (tosin, vieressämme istuva ruotsalais-liettualais-gruusialainen sektio kyllä pian seurasi esimerkkiämme)….
Sumon jälkeen raahustin Tokyu Handsin kautta (piti ostaa matkalaukku, iso sellainen; matkaan tarttui iso-eikä-kovin-kallis kassi mutta vasta kotosalla avasin sen ja huomasin sisuksen olevan kauheaa city-camo-kuviota… argh…) töihin ja puolenyön jälkeen kotiin. Seuraavana aamuna (sunnuntai eli tänään) kukonlaulun aikaan ylös, kolmeksi tunniksi töihin, kuudeksi tunniksi kaupungille tuliaisostoksille (ja yritin myös ostaa lisäakun läppäriin, saatoin epäonnistua surkeasti) ja takaisin töihin loppuillaksi. Onnistuttiin ostamaan tilauspizzeriasta pizza, tyypit tsiigas siellä tosi oudosti (ilmeisesti tilauspizzerioista ei todellakaan kukaan tule itte hakemaan tilauksiaan) – jälleen uusi askel kohti elämän perusasioita.
Tämän illan kohokohtiin työnteon lisäksi kuuluu terveystarkastushakemuskaavakkeen täyttäminen, ja erityisesti sen kylkiäisenä tullut 30-sivuinen ohjelehdykkä (pääosin japaniksi) – Science and Technology Health Insurance Society haluaa tietää, haluaisinko kenties osallistua “Feces Occult Blood Test”iin. En ole ihan varma haluanko tietää mitä se on.

Weather

It seems that the typhoon passed during the night without much fuss in the end, already the air is crystal-clear as it only can be after such a spinning. Reminds me of the first crispy autumn mornings in Helsinki…
Nevertheless, while going to training yesterday, I realised why platform shoes are such a hit here: not only they make you look taller, but also keep you above the waterline on streets. Maybe I’ll be considering a pair of getas for the summer.

Dreaming

Two nights ago, I had a dream of afterlife. I don’t remember why it was why I was there, had I died and if had then how, but I remember very clearly what was it about. Namely, after you die, you were given the option to select the path you take to (….), so that you could once more visit places or moments of your life that you treasure most. I saw people taking different doors from the lobby-like place they wake up after released from their earthly bodies – especially, one old, gray-haired woman slowly straightening up her bent back, rising from her wheelchair and walking through a doorway, to her garden filled with planted flowers and early morning sunshine. Some others just turned away, their faces closed up, said “f*** it all” or something – and took the direct non-stop subway line to (…).
You may freely guess which souls had had a happy life.
Me? I guess I could not decide where to go or whether I wanted to go at all, or that was afraid of the last glimpse of things dear to me. Never got to see what was (…).
Don’t know what happens to those who can’t decide – reminds me of a chinese movie I saw a few years back at the Helsinki International Film Festival – but, last night, I had another dream. This time, I had become a ghost. Hovering among my loved ones but alone.
And, I can tell you there is nothing more sad I’ve ever dreamed. All dreams and plans and futures just erased and replaced with eternal regret, over all the mistakes made and things left unsaid.
Not even the war early this morning, where my main worries were 1) how are all the important players going to make it to the last Camarilla game and 2) will there be deodorant available under martial law.
I suppose I better start learning to make decisions if I don’t want to spend an eternity playing a White Wolf game.
The typhoon ‘Nida’ hasn’t yet arrived.