Viikko on kulunut järistyksestä, joka alkuunpani 東北関東大震災n (touhoku-kantou-daishinsai, “Tohoku – ja Kanto-alueiden suuri järistyskatastrofi”). Tänään olen tyytyväinen kun herätessäni ja klikatessani käyntiin iPodissa NHK-kanavan minulle kerrotaan pienyritysten huolista kun turistit ovat peruneet matkojaan. Ydinvoimalaa jäähdytellään edelleen reippaiden tokiolaispaloyksikköjen toimesta, sähkötkin on ilmeisesti saatu voimaloiden omiin jäähdytysjärjestelmiin, ja tänään kaivettiin vielä Kesennuman kylästä henkiinjäänyt. Kansalla kestää vuosikymmeniä toeta tästä henkisesti, mutta kyllä tämä tästä. Yakuzakaan ei pettänyt odotuksiani niinkuin edellisessä postauksessani hiukan huolestelin – eivät vaan olleet pitäneet kovin suurta meteliä avustusrekkalastillisistaan pelätessään että ihmiset kieltäytyisivät ottamasta apua vastaan heiltä. Tokion sähköistystilanne näyttää paranevan myös, vaikka viiltävän talvisään vuoksi pelättiin laajoja sähkökatkoja – koska ihmiset ja yritykset ovat yksinkertaisesti vähentäneet sähkönkulutustaan niin paljon.
Ystäväni äidin ja siskon nimet on nähty erään hätämajoitustilan asukaslistalla. Listasta otettu kuva oli lähetetty kännykällä Googlen Picasawebiin tätä tarkoitusta varten luotuun kansioon, josta vapaaehtoisvoimin on käsinkirjoitettuja nimiä käännetty koneellisesti haettavaan muotoon. Vielä ei ole puheyhteyttä saatu heihin, mutta kovasti ollaan luottavaisia että hengissä ovat hekin 🙂
Palomiestuttava ei päätynytkään voimalansammutushommiin, viimetietojen mukaan on töissä Kesennuman alueella. Säteilyä suurempi vaara tuhoalueilla on asbestiromun valtava määrä. Henkisiä vaurioita on luvassa myös. Facebook-postauksessa hän kertoo, kuinka hän näkee paloauton ikkunoista teiden varsilla kylmissään olevia ihmisiä – lapsia, vanhuksia – jotka tulevat kiittämään heitä avusta. Vaikka kyseinen auto onkin menossa aivan muualle, kiitollisuus on suurta.
Suututtaa, kismittää, välillä itkettää – tapa, jolla tapahtumia on käsitelty länsimedioissa, mukaanlukien sosiaaliset verkostot. Virheellisen, liioitellun, sensaatiohakuisen uutisoinnin tulva on ollut käsittämätön. Ymmärrettävää tietysti on se, että kun tietoa ei ole saatavissa (kukaan ei vaan ole voinut katsoa reaktorin sisään ja sanoa että onko se nyt sulanut vai ei), mutta silti on pitänyt pitää auki jonkinlaista jatkuvasti päivittyvää uutisfiidiä (ettei jäädä muiden jalkoihin tai vaikuteta välinpitämättömiltä), niin otsikoita on sitten tehty kaikesta mistä vain on voitu. “USA: Reaktorin jäähdytysvesi on valunut pois!” – uutinen, jossa kerrottiin yhdysvalloissa olevan asiantuntijan näin sanoneen, ei kertonut mihin ko. mielipide perustui. Ilmeisesti ei juuri mihinkään.
“MTV3:n toimittaja Japanissa: Täällä on todellakin pian kuoleman vaara” – juttu, jossa häpeilemättä liitettiin samoissa lauseissa säteilyvaara ja tuhannet tsunamissa menehtyneet. “Kukaan japanilainen ei luota enää viranomaisiin ” – ja pah. Jos viranomaisiin ei luotettaisi, odotettavissa olisi laajamittaista paniikkia, ryntäilyä, pakokauhua, ennen kaikkea vastentahtoisuutta viranomaisten ohjeiden täsmälliseen noudattamiseen.
“Todellisia sätelyarvoja ei kerrota kansalaisille paniikin välttämiseksi!” – BS. Kuka hyvänsä voi aivan itse katsoa asiallisia mittaustuloksia lukuisista kohteista. Edellisen työpaikkani RIKENin mittari on näyttänyt tasaista 0.14 uSv lukemaa. Yliopistoilla, paloasemilla, tutkimuslaitoksilla on mittarinsa, tietoa ei olla piiloteltu missään – mutta kun lukemat ovat olleet niin valtaisan pieniä niin niistä ei uutista saa. Jos jonkun mittarin lukema heilahtaa (laitteet ovat järjettömän herkkiä) niin siitä voi helposti kuvitella kaikenlaista.
Paniikkia, pelkoa, aavekaupunkeja, epäilyksiä. Dramaattinen musiikki ja elokuvamainen videomateriaalin esittäminen. Monet ulkomailla olevat tuttavat sanoivat olleensa liimautuneina televisioidensa eteen päiväkausia. Muutama aamu sitten hämmästyin kun kaveri jenkeistä chattaa “OMG it is really going crazy now!” – mä olin juuri todennut että joo, kyllä tuo näyttää kunnossa olevan, en jaksa katsoa televisiota enää.
Ehkä tiiviimmillään median ja sosiaalisen median aikaansaama todellisuusvääristymä tuli ilmi, kun taannoin seurasin suorana hallituksen/pääministerin puhemiehen tiedotustilaisuutta, jossa hän sanoi että reaktorin (en enää muista minkä niistä) vaurioita ei ole todettu. Noin minuutti tämän jälkeen Twitter alkaa pursua viestejä “OMG kuulin saksan televisiosta että japanin pääministeri myönsi että nyt on se reaktorin meltdown tapahtunut!”
Toinen esimerkki: Ilmoitettiin, että säteilyssä tapahtuneen piikin vuoksi “Fukushiman 50” (myyttinen voimalan insinöörisankariposse josta kerron joskus myöhemmin lisää) oli siirtynyt säteilysuojattuun tilaan, mutta säteilyn palattua “ennalleen” he palasivat töihinsä. Mitä maailmalla puhutaan? “Nyt on loppu lähellä, japani on evakuoinut viimeisetkin katastrofityöntekijänsä voimalalta koska sinne ei enää pääse!!!” … ja taas soi länkkäreiden puhelimet…
Onhan se hyvä että ihmisillä on jotain ajateltavaa ja jännitystä elämässään muuallapäin. Mutta niinkuin aivan toisen viimeaikaisen tapahtumaketjun tiimoilla on sanottu, “freedom of speech is not freedom from consequences”. Ylpeydellä voin kertoa, että oma perheeni on varsin hyvin tietoinen Okinawan etäisyydestä pääsaarista, mutta tokiolaistutut ovat saaneet jatkuvasti vastata ystävien, sukulaisten ja muiden paniikinomaisiin viesteihin. Ei ihme jos alkaa hermostuttaa pikkuhiljaa, varsinkin jos oma kielitaito ei ihan riitä teknisten tiedotustilaisuuksien seuraamiseen, ja kun kerran Ranskaikin evakuoi omiaan ihan valtion kustannuksella, pakkohan tässä on oikeasti olla katastrofi kyseessä, eikö?
Quote from the latest british embassy briefing:
Q: Why is the French giving different advice?
Sir John: Their advice is not based on science.
Japanin pääministeriltä kysyttiin, miksi vieraiden valtioiden antamat suositukset evakuoinneista eroavat niin paljon japanilaisten vastaavista. Vastaus kuului suurinpiirtein näin: Totta puhuen, jos tämä tapahtuisi ulkomailla, me olisimme myös hyvin herkkiä evakuoimaan ja olemaan kaksinverroin varovaisempia, koska meillä ei ole mahdollisuutta varmasti tietää tilanteen laatua koska emme ole paikalla. Japanissa kuitenkin olemme tilanteen tasalla ja voimme suunnitella turvamääräykset sen mukaan.
Lisäksi: ulkomaiden on kovin helppo sanoa että “kehotamme/suosittelemme poistumaan koko japanista” – kehottaminen ei maksa mitään, eikä kukaan poliitikko halua vaalien alla näyttää siltä kuin ei olisi tehnyt kaikkea mahdollista kansalaistensa turvallisuuden varmistamiseksi.
@EddyElfenbein on Twitter: “very fortunate in that all of my friends who suddenly became Egypt experts last month are now all nuclear experts this month.”
Hämmästyttävää kyllä, “länsimainen” valtamedia joka saa multa parhaat pisteet uutisoinnin rauhallisuudesta ja asiallisuudesta, on venäläinen Pravda. Jo ensimmäisenä kriisipäivänä siellä uutisoitiin kuinka venäläiset asiantuntijat kertovat siitä, miksi Chernobyl-tason onnettomuus ei ole mahdollinen; myöhemmin otsikoissa liikkuvat sanat ovat olleet luokkaa “concern”, “health issues”, “mechanical failure”. Ehkä venäläisiä ei vaan kiinnosta naapurimaan asiat;)
Noniin. Jospa nyt Yoe rauhoittuisi ja lopettaisi tän ränttäämisen, ja laittaisi vaikka listaan suosituksia mediakäyttäytymisestä kriisitilanteesta. Kritisoida ja kommentoida saa. Juteltiin myös Tuijan kanssa Sula Pinta-podcastissa aiheesta eilen.
Jos joudut kriisitilanteeseen:
1. Varmista välitön henkilökohtainen ja läheistesi turvallisuus.
2. Tuneta itsesi viranomaistiedotuskanavalle; sivistyneissä maissa yleensä kansalliset TV – ja radiokanavat toimivat näin.
3. Ole rauhallinen ja noudata viranomaisohjeita jotka tulevat suoraan ao. kanavilta. Kriisitilanteissa huhut ja paniikki leviävät helposti; älä usko kiertokirjeitä jotka väittävät viranomaisten salaavan tietoa leviävistä myrkkypilvistä.
4. Ilmoita tilanteestasi asiaankuuluvasti; Japanissa kännyköissä on järjestelmä joiden avulla voi tiedottaa olevansa kunnossa vaikka puhelinverkko ei toimisikaan. Ulkomailla suurlähetystö haluaa tietää tilanteesi. Käytä facebookia tai vastaavia palveluita – joiden tiedät sukulaistesi seuraavan – tiedottamaan olevasi kunnossa, ja ilmoittamaan tapa jolla sinuun saa parhaiten yhteyttä. (Esimerkiksi: “Hei kaikki. Ilmoitan että minä, vaimoni, lapsemme sekä naapurin Matti ovat kaikki kunnossa ja loukkaantumattomia. Sähkönjakelun kanssa on ongelmia, ja vietämme siksi yön Virtasten luona (yhteystiedot). Tarkkailemme tilannetta, ja pyrimme päivittämään statusta tänne huomenna aamukymmenen aikoihin.”)
Jos et ole kriisitilanteessa mutta seuraat sitä sosiaalisessa mediassa:
1. Jäitä hattuun. Tuntuu usein siltä, että sosiaalisessa mediassa jaetaan pisteitä sen perusteella, kuka ensimmäisenä ehtii sanomaan jotain tai levittämään eteenpäin jotain tiedonhyvää. Automaattinen retweet-refleksi on syytä sammuttaa. Ilman kontekstia liikkuva tieto, kuten kuvat, kaaviot tai “viranomaisten lausunnot” ovat parhaimmillaankin vain hyödyttömiä, mutta usein haitallisia.
2. Viritä lähdekritiikkisi äärimmilleen. Vaikka kotimainen valtamedian edustajaki uutisoisi tilanteen yllättävästä käänteestä, se saattaa perustua loppujen lopuksi asiaa lähellä olemattomiin lähteisiin. Lue uutiset siis loppuun asti ennenkuin jaat niitä eteenpäin.
Lähdekritiikin perustana kannattaa pitää sitä, miten lähellä varsinaisia tapahtumia lähde on. Tässä tapauksessa paras lähde on japanilaisten viranomaisten suorat tiedotuskanavat alkuperäiskielellä; koeta parhaasi mukaan seurata tietoa joka on käynyt läpi mahdollisimman vähän uudelleenkirjoitus/käännöstyötä.
3. Jakaessasi uutislinkkejä, lähde siitä olettamuksesta, että valtaosa ihmisistä lukee ainoastaan otsikon, pari ensimmäistä riviä ja katsoo sen dramaattisen kuvan. Oletko varma että haluat ottaa vastuullesi mahdolliset seuraavat väärinymmärrykset?
Uutisten jakamisen yhteydessä on myös hyvä muistaa, että ne vanhenevat nopeasti. Jos näet uutisen “uudesta räjähdyksestä”, tarkista, onko se kenties tapahtunut jo tuntikausia sitten ennen kuin laitat sitä eteenpäin. Tämä on usein ongelma eri aikavyöhykkeillä tapahtuvien asioiden kanssa; aamulla uutiset lukiessasi saatat olla jo kuutisen tuntia jäljessä todellisuudesta. Jos levität vanhaa tietoa uutena, se voi aiheuttaa lisää hämminkiä ja paniikkia (“twitterissä kerrotaan että siellä räjähti taas! Miksi viranomaiset ei sano tästä mitään? piilotteleeko ne jotain??”)
4. Twitterin käyttöä tämänkaltaisissa tilanteissa haittaa re-tweettien ja informaation kopioimisen valtava määrä. Yksinkertaisten asiaan liittyvien hashtagien (esim. #japan, #japanquake, #fukushima) viljely kaikenmaailman “voi kamalaa”-viestien liitteenä tekee oikean, uuden informaation löytämisen niistä vaikeaksi. Itse huomasin, että ainoa järkevä tapa saada asioista hyödyllistä tietoa on löytää tweettaajat, joiden tietää olevan tilanteen äärellä; nämä ihmiset eivät yleensä edes käytä mitään hashtageja.
5. Jos raportoit omia kokemuksiasi, liitä tieto siitä viesteihisi. Esimerkiksi “I am near Ikebukuro west gate park, watching people cleaning up rubble.” Paikkatietojen liittämistä statusviesteihin kannattaa yleensä harkita tarkkaan, mutta jos yhteydenpitovälineesi sallii sen, nyt ehkä voi jättää hetkeksi yksityisyyshuolet sivummalle. Usein kuulee tarinoita että omaiset ovat todenneet kadonneen henkilön olevan kunnossa nähdessään tämän valokuvassa; jos kuvassa on mukana paikkatieto, henkilön löytäminen voi olla paljon helpompaa.
6. Ole tarkkana huumorin kanssa. Totta on, että mustakin huumori ja surffarivitsit ovat tapa käsitellä vaikeita tapahtumia, mutta ne kannattaa pitää pienen piirin sisällä.
7. Pyri olemaan tuottamatta “nollainformaatiota”. On mukavaa, että välität, mutta kriisin ensimmäisinä päivinä oli tuskastuttavaa etsiä tietoa kaiken alleen murskaavasta #prayforjapan – muminasta. Jos olet huolissasi perheenjäsenistäsi, ota heistä selvää asianomaisia kanavia käyttäen jos olet selkeästi vaaratilanteen ulkopuolella, äläkä huutele hätääsi twitteriin. Japanissa, puhelinyhteyksien reistaillessa twitter ja facebook ovat olleet tärkeässä asemassa ihmisten tiedottaessa toisilleen olemassaolostaan; älä tuki kanavia.
Avustuskolehtiin voi osallista mm. iTunesissa, Googlen ja Amazonin kautta.
... mutta täällä ei sada koskaan 