Rikkinäiset puhelimet


Info channels on small screen

Originally uploaded by marylkayoe

Viikko on kulunut järistyksestä, joka alkuunpani 東北関東大震災n (touhoku-kantou-daishinsai, “Tohoku – ja Kanto-alueiden suuri järistyskatastrofi”). Tänään olen tyytyväinen kun herätessäni ja klikatessani käyntiin iPodissa NHK-kanavan minulle kerrotaan pienyritysten huolista kun turistit ovat peruneet matkojaan. Ydinvoimalaa jäähdytellään edelleen reippaiden tokiolaispaloyksikköjen toimesta, sähkötkin on ilmeisesti saatu voimaloiden omiin jäähdytysjärjestelmiin, ja tänään kaivettiin vielä Kesennuman kylästä henkiinjäänyt. Kansalla kestää vuosikymmeniä toeta tästä henkisesti, mutta kyllä tämä tästä. Yakuzakaan ei pettänyt odotuksiani niinkuin edellisessä postauksessani hiukan huolestelin – eivät vaan olleet pitäneet kovin suurta meteliä avustusrekkalastillisistaan pelätessään että ihmiset kieltäytyisivät ottamasta apua vastaan heiltä. Tokion sähköistystilanne näyttää paranevan myös, vaikka viiltävän talvisään vuoksi pelättiin laajoja sähkökatkoja – koska ihmiset ja yritykset ovat yksinkertaisesti vähentäneet sähkönkulutustaan niin paljon.

Ystäväni äidin ja siskon nimet on nähty erään hätämajoitustilan asukaslistalla. Listasta otettu kuva oli lähetetty kännykällä Googlen Picasawebiin tätä tarkoitusta varten luotuun kansioon, josta vapaaehtoisvoimin on käsinkirjoitettuja nimiä käännetty koneellisesti haettavaan muotoon. Vielä ei ole puheyhteyttä saatu heihin, mutta kovasti ollaan luottavaisia että hengissä ovat hekin 🙂

Palomiestuttava ei päätynytkään voimalansammutushommiin, viimetietojen mukaan on töissä Kesennuman alueella. Säteilyä suurempi vaara tuhoalueilla on asbestiromun valtava määrä. Henkisiä vaurioita on luvassa myös. Facebook-postauksessa hän kertoo, kuinka hän näkee paloauton ikkunoista teiden varsilla kylmissään olevia ihmisiä – lapsia, vanhuksia – jotka tulevat kiittämään heitä avusta. Vaikka kyseinen auto onkin menossa aivan muualle, kiitollisuus on suurta.

Suututtaa, kismittää, välillä itkettää – tapa, jolla tapahtumia on käsitelty länsimedioissa, mukaanlukien sosiaaliset verkostot. Virheellisen, liioitellun, sensaatiohakuisen uutisoinnin tulva on ollut käsittämätön. Ymmärrettävää tietysti on se, että kun tietoa ei ole saatavissa (kukaan ei vaan ole voinut katsoa reaktorin sisään ja sanoa että onko se nyt sulanut vai ei), mutta silti on pitänyt pitää auki jonkinlaista jatkuvasti päivittyvää uutisfiidiä (ettei jäädä muiden jalkoihin tai vaikuteta välinpitämättömiltä), niin otsikoita on sitten tehty kaikesta mistä vain on voitu. “USA: Reaktorin jäähdytysvesi on valunut pois!” – uutinen, jossa kerrottiin yhdysvalloissa olevan asiantuntijan näin sanoneen, ei kertonut mihin ko. mielipide perustui. Ilmeisesti ei juuri mihinkään.

“MTV3:n toimittaja Japanissa: Täällä on todellakin pian kuoleman vaara” – juttu, jossa häpeilemättä liitettiin samoissa lauseissa säteilyvaara ja tuhannet tsunamissa menehtyneet. “Kukaan japanilainen ei luota enää viranomaisiin ” – ja pah. Jos viranomaisiin ei luotettaisi, odotettavissa olisi laajamittaista paniikkia, ryntäilyä, pakokauhua, ennen kaikkea vastentahtoisuutta viranomaisten ohjeiden täsmälliseen noudattamiseen.

“Todellisia sätelyarvoja ei kerrota kansalaisille paniikin välttämiseksi!” – BS. Kuka hyvänsä voi aivan itse katsoa asiallisia mittaustuloksia lukuisista kohteista. Edellisen työpaikkani RIKENin mittari on näyttänyt tasaista 0.14 uSv lukemaa. Yliopistoilla, paloasemilla, tutkimuslaitoksilla on mittarinsa, tietoa ei olla piiloteltu missään – mutta kun lukemat ovat olleet niin valtaisan pieniä niin niistä ei uutista saa. Jos jonkun mittarin lukema heilahtaa (laitteet ovat järjettömän herkkiä) niin siitä voi helposti kuvitella kaikenlaista.

Paniikkia, pelkoa, aavekaupunkeja, epäilyksiä. Dramaattinen musiikki ja elokuvamainen videomateriaalin esittäminen. Monet ulkomailla olevat tuttavat sanoivat olleensa liimautuneina televisioidensa eteen päiväkausia. Muutama aamu sitten hämmästyin kun kaveri jenkeistä chattaa “OMG it is really going crazy now!” – mä olin juuri todennut että joo, kyllä tuo näyttää kunnossa olevan, en jaksa katsoa televisiota enää.

Ehkä tiiviimmillään median ja sosiaalisen median aikaansaama todellisuusvääristymä tuli ilmi, kun taannoin seurasin suorana hallituksen/pääministerin puhemiehen tiedotustilaisuutta, jossa hän sanoi että reaktorin (en enää muista minkä niistä) vaurioita ei ole todettu. Noin minuutti tämän jälkeen Twitter alkaa pursua viestejä “OMG kuulin saksan televisiosta että japanin pääministeri myönsi että nyt on se reaktorin meltdown tapahtunut!”

Toinen esimerkki: Ilmoitettiin, että säteilyssä tapahtuneen piikin vuoksi “Fukushiman 50” (myyttinen voimalan insinöörisankariposse  josta kerron joskus myöhemmin lisää) oli siirtynyt säteilysuojattuun tilaan, mutta säteilyn palattua “ennalleen” he palasivat töihinsä. Mitä maailmalla puhutaan? “Nyt on loppu lähellä, japani on evakuoinut viimeisetkin katastrofityöntekijänsä voimalalta koska sinne ei enää pääse!!!” … ja taas soi länkkäreiden puhelimet…

Onhan se hyvä että ihmisillä on jotain ajateltavaa ja jännitystä elämässään muuallapäin. Mutta niinkuin aivan toisen viimeaikaisen tapahtumaketjun tiimoilla on sanottu, “freedom of speech is not freedom from consequences”. Ylpeydellä voin kertoa, että oma perheeni on varsin hyvin tietoinen Okinawan etäisyydestä pääsaarista, mutta tokiolaistutut ovat saaneet jatkuvasti vastata ystävien, sukulaisten ja muiden paniikinomaisiin viesteihin. Ei ihme jos alkaa hermostuttaa pikkuhiljaa, varsinkin jos oma kielitaito ei ihan riitä teknisten tiedotustilaisuuksien seuraamiseen, ja kun kerran Ranskaikin evakuoi omiaan ihan valtion kustannuksella, pakkohan tässä on oikeasti olla katastrofi kyseessä, eikö?

Quote from the latest british embassy briefing:

Q: Why is the French giving different advice?
Sir John: Their advice is not based on science.

Japanin pääministeriltä kysyttiin, miksi vieraiden valtioiden antamat suositukset evakuoinneista eroavat niin paljon japanilaisten vastaavista. Vastaus kuului suurinpiirtein näin: Totta puhuen, jos tämä tapahtuisi ulkomailla, me olisimme myös hyvin herkkiä evakuoimaan ja olemaan kaksinverroin varovaisempia, koska meillä ei ole mahdollisuutta varmasti tietää tilanteen laatua koska emme ole paikalla.  Japanissa kuitenkin olemme tilanteen tasalla ja voimme suunnitella turvamääräykset sen mukaan.

Lisäksi: ulkomaiden on kovin helppo sanoa että “kehotamme/suosittelemme poistumaan koko japanista” – kehottaminen ei maksa mitään, eikä kukaan poliitikko halua vaalien alla näyttää siltä kuin ei olisi tehnyt kaikkea mahdollista kansalaistensa turvallisuuden varmistamiseksi.

@EddyElfenbein on Twitter: “very fortunate in that all of my friends who suddenly became Egypt experts last month are now all nuclear experts this month.”

Hämmästyttävää kyllä, “länsimainen” valtamedia joka saa multa parhaat pisteet uutisoinnin rauhallisuudesta ja asiallisuudesta, on venäläinen Pravda. Jo ensimmäisenä kriisipäivänä siellä uutisoitiin kuinka venäläiset asiantuntijat kertovat siitä, miksi Chernobyl-tason onnettomuus ei ole mahdollinen; myöhemmin otsikoissa liikkuvat sanat ovat olleet luokkaa “concern”, “health issues”, “mechanical failure”. Ehkä venäläisiä ei vaan kiinnosta naapurimaan asiat;)

Noniin. Jospa nyt Yoe rauhoittuisi ja lopettaisi tän ränttäämisen, ja laittaisi vaikka listaan suosituksia mediakäyttäytymisestä kriisitilanteesta. Kritisoida ja kommentoida saa. Juteltiin myös Tuijan kanssa Sula Pinta-podcastissa aiheesta eilen.

Jos joudut kriisitilanteeseen:

1. Varmista välitön henkilökohtainen ja läheistesi turvallisuus.

2. Tuneta itsesi viranomaistiedotuskanavalle; sivistyneissä maissa yleensä kansalliset TV – ja radiokanavat toimivat näin.

3. Ole rauhallinen ja noudata viranomaisohjeita jotka tulevat suoraan ao. kanavilta. Kriisitilanteissa huhut ja paniikki leviävät helposti; älä usko kiertokirjeitä jotka väittävät viranomaisten salaavan tietoa leviävistä myrkkypilvistä.

4. Ilmoita tilanteestasi asiaankuuluvasti; Japanissa kännyköissä on järjestelmä joiden avulla voi tiedottaa olevansa kunnossa vaikka puhelinverkko ei toimisikaan. Ulkomailla suurlähetystö haluaa tietää tilanteesi. Käytä facebookia tai vastaavia palveluita – joiden tiedät sukulaistesi seuraavan – tiedottamaan olevasi kunnossa, ja ilmoittamaan tapa jolla sinuun saa parhaiten yhteyttä. (Esimerkiksi: “Hei kaikki. Ilmoitan että minä, vaimoni, lapsemme sekä naapurin Matti ovat kaikki kunnossa ja loukkaantumattomia. Sähkönjakelun kanssa on ongelmia, ja vietämme siksi yön Virtasten luona (yhteystiedot). Tarkkailemme tilannetta, ja pyrimme päivittämään statusta tänne huomenna aamukymmenen aikoihin.”)

  Jos et ole kriisitilanteessa mutta seuraat sitä sosiaalisessa mediassa:

1. Jäitä hattuun. Tuntuu usein siltä, että sosiaalisessa mediassa jaetaan pisteitä sen perusteella, kuka ensimmäisenä ehtii sanomaan jotain tai levittämään eteenpäin jotain tiedonhyvää. Automaattinen retweet-refleksi on syytä sammuttaa. Ilman kontekstia liikkuva tieto, kuten kuvat, kaaviot tai “viranomaisten lausunnot” ovat parhaimmillaankin vain hyödyttömiä, mutta usein haitallisia.

2. Viritä lähdekritiikkisi äärimmilleen. Vaikka kotimainen valtamedian edustajaki  uutisoisi tilanteen yllättävästä käänteestä, se saattaa perustua loppujen lopuksi asiaa lähellä olemattomiin lähteisiin. Lue uutiset siis loppuun asti ennenkuin jaat niitä eteenpäin.

Lähdekritiikin perustana kannattaa pitää sitä, miten lähellä varsinaisia tapahtumia lähde on. Tässä tapauksessa paras lähde on japanilaisten viranomaisten suorat tiedotuskanavat alkuperäiskielellä; koeta parhaasi mukaan seurata tietoa joka on käynyt läpi mahdollisimman vähän uudelleenkirjoitus/käännöstyötä.

3. Jakaessasi uutislinkkejä, lähde siitä olettamuksesta, että valtaosa ihmisistä lukee ainoastaan otsikon, pari ensimmäistä riviä ja katsoo sen dramaattisen kuvan. Oletko varma että haluat ottaa vastuullesi mahdolliset seuraavat väärinymmärrykset?

Uutisten jakamisen yhteydessä on myös hyvä muistaa, että ne vanhenevat nopeasti. Jos näet uutisen “uudesta räjähdyksestä”, tarkista, onko se kenties tapahtunut jo tuntikausia sitten ennen kuin laitat sitä eteenpäin. Tämä on usein ongelma eri aikavyöhykkeillä tapahtuvien asioiden kanssa; aamulla uutiset lukiessasi saatat olla jo kuutisen tuntia jäljessä todellisuudesta. Jos levität vanhaa tietoa uutena, se voi aiheuttaa lisää hämminkiä ja paniikkia (“twitterissä kerrotaan että siellä räjähti taas! Miksi viranomaiset ei sano tästä mitään? piilotteleeko ne jotain??”)

4. Twitterin käyttöä tämänkaltaisissa tilanteissa haittaa re-tweettien ja informaation kopioimisen valtava määrä. Yksinkertaisten asiaan liittyvien hashtagien (esim. #japan, #japanquake, #fukushima) viljely kaikenmaailman “voi kamalaa”-viestien liitteenä tekee oikean, uuden informaation löytämisen niistä vaikeaksi. Itse huomasin, että ainoa järkevä tapa saada asioista hyödyllistä tietoa on löytää tweettaajat, joiden tietää olevan tilanteen äärellä; nämä ihmiset eivät yleensä edes käytä mitään hashtageja.

5. Jos raportoit omia kokemuksiasi, liitä tieto siitä viesteihisi. Esimerkiksi “I am near Ikebukuro west gate park, watching people cleaning up rubble.” Paikkatietojen liittämistä statusviesteihin kannattaa yleensä harkita tarkkaan, mutta jos yhteydenpitovälineesi sallii sen, nyt ehkä voi jättää hetkeksi yksityisyyshuolet sivummalle. Usein kuulee tarinoita että omaiset ovat todenneet kadonneen henkilön olevan kunnossa nähdessään tämän valokuvassa; jos kuvassa on mukana paikkatieto, henkilön löytäminen voi olla paljon helpompaa.

6. Ole tarkkana huumorin kanssa. Totta on, että mustakin huumori ja surffarivitsit ovat tapa käsitellä vaikeita tapahtumia, mutta ne kannattaa pitää pienen piirin sisällä.

7. Pyri olemaan tuottamatta “nollainformaatiota”. On mukavaa, että välität, mutta kriisin ensimmäisinä päivinä oli tuskastuttavaa etsiä tietoa kaiken alleen murskaavasta #prayforjapan – muminasta. Jos olet huolissasi perheenjäsenistäsi, ota heistä selvää asianomaisia kanavia käyttäen jos olet selkeästi vaaratilanteen ulkopuolella, äläkä huutele hätääsi twitteriin. Japanissa, puhelinyhteyksien reistaillessa twitter ja facebook ovat olleet tärkeässä asemassa ihmisten tiedottaessa toisilleen olemassaolostaan; älä tuki kanavia.

Avustuskolehtiin voi osallista mm. iTunesissa, Googlen ja Amazonin kautta.

Advertisements

Minne tuuli kuljettaa


Calm

Originally uploaded by marylkayoe

Ankarasti olen tässä panikoimatta. Omakohtaisestihan mulla ei ole mitään syytä hermostua, mutta kännykkätelkkari on niin vaikea laittaa pois päältä syytämästä jatkuvia “500 ruumista löydetty koulusta”-tyyppisiä tiedotteita. Hyviä uutisia tulee toisinaan (sanoivat että 7000 kadonnutta olisi löytynyt), mutta aika harvakseltaan: niihin lasken kaikki uutiset joissa kerrotaan pörssikurssin romahtamisista tai urheilukilpailujen peruuttamisesta, siinä mielessä että niin kauan kun voidaan surra sijoituksia, ei tilanne ole vielä Tosi Paha.

Vielä kerran siis: Okinawa on 100% turvassa – tai no, jos täällä alkaa olla huolta ydinreaktorin johdosta, niin siinä vaiheessa on jo käynyt huonosti koko Koreallekin.

Pohdin aika pitkään kirjoittaakko mitään vai olla vain hiljaa: niinkuin edellisessä postauksessa valitin, mua kismittää suunnattomasti kaikenlainen paniikinlietsonta ja sensaatiomaisuus. Totuus kuitenkin on se, että tässä on paljon yksittäistä ihmeteltävää, jotka ulkopuolelta katsottuna ehkä antavat hiukan parempaa kuvaa tilanteesta kuin tieto mikrosievertien muuttumisesta millisieverteiksi.

Blogi kuitenkin tuntuu turvallisemmalta alustalta juttujen kirjoitteluun kuin FB, jossa pitää sanoja varoa todella ettei kukaan lähde niitä liikaa levittämään. Tässä siis joitain irtonaisia seikkoja – jotka pitää ymmärtää tulevan henkilöltä, joka ei ole lähelläkään varsinaista katastrofialuetta, mutta seuraa paikallisia informaatiokanavia lähes tauotta.

Televisiossa näytetään kaikenlaisia niksejä. Kuten, näin näppärästi teet pienen kenttälieden parista tyhjästä oluttölkistä, foliopaperista ja kasvioljystä. Näin teet helpon säteilysuojan (??) lapselle, käärit lapsen keskivartalon ympärille sanomalehteä ja muovikelmua. Suojaa myös sateelta!

Säätiedotuksista on tullut yllättäen aika lailla mielenkiintoisempia kuin ennen. Tuulen suunta on toistaiseksi pysynyt ns. hyvänä, mikä tarkoittaa sitä että se ei puhalla pohjoisesta Tokioon päin. Tilanne voi muuttua milloin hyvänsä, tietenkin. Juuri nyt kerrotaan että pahimmille tuhoalueille odotetaan lumisadetta tänään. Ei. Ole. Hauskaa. Yritämme ystävien kanssa löytää tapaa lähettää alueelle vaatteita, peittoja ja muuta.

Tavallisten katastrofien jälkeen on väitetty Yakuzan olevan ensimmäisiä ja parhaiten järjestäytyneitä avuntarjoajia. En epäile lainkaan etteikö tuokin osa yhteiskuntaa olisi talkoissa mukana, mutta tämän luokan tilanteessa maan puolustusvoimat taitavat olla ainoa jolla on mitään mahdollisuuksia ensitöihin.

Ulkomailta on saapunut avustusjoukkoja; kiitos heille. Vaikka paikallistuntemus on tärkeää, tuntuu siltä että työryhmät joilla ei ole henkilökohtaisia siteitä tilanteeseen ovat arvokkaita.

Länsimaalaiset alkavat pikkuhiljaa taipua ja yksi ja toinen ilmoittaa facebookissa aloittavansa pitkän ja hankalan taivalluksen kehnojen liikenneyhteyksien kanssa Naritan lentokentälle. Moni heistä tuntee olevansa petturi tai pelkuri; monet muut, joilla on perhettä tai läheisiä Japanissa, pohtivat mahdollisuuksia evakuoitua Tokiosta maalle.

Itse peruutin tämän viikonlopun lentoni Tokioon; rahat saan onneksi melkein kaikki takaisin. OIST-instituutin yhteinen hätäaputili taitaa olla niiden seuraava kohde.

Hyvin läheisen ystäväni äidin ja siskon talo oli Miyako-kaupungissa aivan rannassa. Alueelle ei ole etsimään menemistä; ystäväverkosto etsii netistä kuvia eri kylien turvakeskusten seinille ripustetuista nimilistoista, mutta toistaiseksi ei ole tärpännyt. Toisella tutulla oli lukuisia kavereita alueella – surffareita kaikki. Muutama on todettu olevan kunnossa, monia puuttuu.

Tokiosta kantautuu vähän väliä kuvia tyhjistä ruokahyllyistä: leipää, onigirejä, maitoa ja tofua on usein turha hakea. Kukaan ei kuitenkaan riehu, ryöstele tai etuile jonoissa: kun eräästä puodista loppui sähkö, myös omistajan omasta generaattorista luotu, eikä kassakone saanut enää virtaa, jonottavat ihmiset huokasivat ja menivät kiltisti laittamaan ostoksensa takaisin hyllyihin.

Okinawa on osittain omavarainen: olen aina pyrkinyt muutenkin ostamaan okinawalaista maitoa, hedelmiä, lihaa. Öljyä on tuossa naapurisaarella useamman kuukauden ellei sitten vuoden edestä säilössä, ja sähkö tulee kaikenlaisten fossiilisten aineiden polttamisesta. Ihan lähiaikoina ei ole siis vakavia vajeita odotettavissa (vaikka eläintoimittajamme tilat ovat kuulemma vaurioituneet, ei tehdä kokeita täällä hetkeen). Tästä huolimatta naapurini ovat kääntäneet säästövaihteen päälle ja mm. jakavat nenäliinat kahteen osaliinaan säästääkseen paperia. Useat naapurini muistavat hyvin 60-luvun tuhoisan tsunamin… Saatolla oli nurkissaan varuilta reppu jossa oli viisi kiloa riisiä ja erilaisia työkaluja, joiden avulla väittää pärjäävänsä vuoriviidakossa kauankin.

Kaiken tämän keskellä muu maailma tuntuu etäiseltä. Saattaa olla että iPad2:n myyntiluvut japanissa hiukan jäävät jälkeen odotetusta. Mun pitäis olla jotenkin järjestämässä lentojani sinne Princetoniin, toimittamassa vaadittavia dokumentteja viisumia varten jne, mutta koko tilanne vaikuttaa liian uskomattomalta.

Paljon voisi sanoa viranomaisten kommunikoinnista tässä tilanteessa, mutta koska en mitäään oikeata tietoa omaa enkä muutenkaan jaksa lähteä vielä ketään syyttelemään, jätetään väliin. Varmasti maailmanlehdistö huolehtii tästä.

Läheinen ystävä – hän, jota tässä blogissa on puhuteltu nimellä Palomies – on järistyksestä lähtien ollut tehtävissä. Viimepäivityksen mukaan on huolissaan siitä että saa käskyn lähteä ydinvoimalaa sammuttamaan, kolleegoidensa tavoin. Väsyttää, itkettää, raivostuttaa, hän kertoo. Vaan minkäs mahdat; vaikka lukuisat ystävät ovat tarjonneet pakolaisturvaa ulkomailta, työt on tehtävä.

Sama koskaa muakin. En ole palomies, mutta ei mulla oo sen enempää saumaa istua ja voivotella kuin hänelläkään. Juuri nyt paras mitä voin tehdä Japanin eteen on viimeistellä nämä kaksi artikkelia jotka on olleet jumissa viime viikosta lähtien.

Railoja paratiisissa

Miyagi island, on which I live, is very far from the Miyagi prefecture, where the conditions are disastrous. Presently we are no worse affected than what the possible inability to fly into Tokyo in the near future. Situation is still developing, but unless the ocean floor starts to shake nearer to Okinawa, we are in no direct danger. In mainland, aftershocks and tsunamis are still occurring, transport, communications, electricity and gas are affected/disrupted in many areas including Tokyo. It will take long time before everything is back to normal, even if the Fukushima atomic reactor will not melt.

Jatkan tässä siis tapani mukaan blogaamista aina kun on jotain luonnonmullistusta. Tämän perään sopii huomiota herättämättä mainita henkilökohtaisemmasta mullistuksesta: huolimatta kaikesta työstä viimeisen vuoden aikana, instituutin nobelistijohtoryhmä päätti, ettei tee musta vielä itsenäistä tieteentekijää ja professoria. Taistelu oli ankara, koko nykyinen professorikunta ja dekaanit teki kaikkensa taivutellakseen board of governorsin ohittamaan seikan johon koko homma kaatui: olivat päättäneet, että eivät halua palkata henkilöitä instituutin sisältä.

Viimeiset viikot olivat hermoja raastavia, en nukkunut, syönyt, käytin kaiken liikenevän energian (omani ja kavereitteni; jälkimmäisten tuki ja pitkäpinnaisuus oli äärimmäisen tärkeä tekijä siinä etten ns. musertunut) asian edistämiseen, kirjoitin sähköposteja mm. Torsten Wieselille (ja sain vastauksia) ja kiskoin joka narusta jotta saisin päättäjät uskomaan, ettei mun palkkaamiseni ole nepotismia. Loppujen lopuksi lautakunta oli järkähtämätön; valtaosa jäsenistä ei ole edes japanilaisia, ja käyvät harvoin Okinawalla, joten heitä ei vähempää voisi kiinnostaa mun yhteyteni paikalliseen väestöön tai miten kauhean hyvä laitoksen jäsen olisin.

Pari viikkoa sitten tiedekunnan johtaja kutsui mut puheilleen ja kostein silmin kertoi että ei onnistunut.

*huokaus*

Ei tässä muu auta kuin lähteä sakkokierrokselle. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan eikä Japani uppoa alta, lähden huhtikuun alussa Princetoniin.

Aivan asiaan liittymättä: joopa, tätä kirjoittaessa Fukushiman ydinreaktorin seinä kosahti. Huono juttu. Vielä huonompi juttu – päätellen siitä, miten pahasti mua kismittää – on aiheen liepeillä liikkuvan misinformaation ja juorunnälkäisyyden määrä. Joka ainut kynnelle kykenevä – ja niitä on muuten pirun paljon – postailee mihin sattuu ihan mitä hyvänsä on mistään kuullut tai uutisikanavalla nähnyt. Itse istun liimattuna NHK:n virallisen tiedotuskanavan ääreen, mutta jos ihminen haluaisi saada jotain oikeaa ja kriittistä tietoa googlaamalla tai twitteristä niin aika turhaa olisi hänen työnsä.

Uskoni ihmisen järjellisyyteen Tositilanteessa kuitenkin rauhoittaa mua; luotan siihen että kukaan joka on oikeasti katastrofialueella ei jättäydy facebook-tiedotteiden varaan vaan ymmärtää kuunnella viranomaiskanavia.