decompression

CIMG3533.jpgTähän piti tulla pitkä ja taiteellinen kirjoitus siitä, miten kaikki on hyvin ja onnellista ja sukellus on ihanaa ja miten se taas on muuttanut mieleni positiivisemmaksi. Että ei haittaa vaikken saisi töitä ulkomailta kun jos jään tänne rivitutkijaksi niin ainakin voin sukeltaa. Ja miten hienoa ja onnellista oli olla viikko yksin hiljaisesti meressä. Ja miten nyt tuntuu taas siltä, että jaksaa vaikka mitä töissä ja muutenkin. Että mitään muuta ei tarvitse, kuin sen ajoittaisen pitkän viikonlopun ja hengitystauon paratiisissa. Ja kuinka uskomattoman kivaa oli tuntea kuuluvansa jonnekin. Napoleonkaloja ja tunneleita. Niin ja kuinka olin erehtynyt siinä, kun luulin et hula-tanssit on jotenkin kitchejä turistijuttuja.

Siitä olis tullut pitkä juttu joo, ehkä kevyt kirjoittaa mutta pitkästyttävää lukea. Onneksi kuitenkin kävi niin, että tänään aamulla laskuja availlessa eteen loikkasi sellainen iloylläri, että voin turvallisin mielin palata vanhaan synkeään olotilaani, johon liittyy reipasta liikuntaa seinienpotkimisen ja henkisen itsensäruoskimisen (tyhmästä päästä kun saa kärsiä koko ruumis!) merkeissä.  Sokerina pohjalla läppärini alkoi antaa lopullisen irtisanoutumisen merkkejä. Ja sujuneekin se työnteko paremmin, kun ei tartte jakaa keskittymiskykyään töiden ja seuraavan sukellusreissun suunnittelun välillä.

Down, girl. Nothing to see here.

 

Advertisements

vielä.

CIMG3531.jpg Aamiaiset ja lounaat koostuu maapähkinävoi-paahtoleivistä ja rusinoista ja urheilujuomista. Ja hyvin pärjää. Huomenna palaan pinnalle.

Umi no hi

Maanantai oli kansallinen vapaapäivä, umi no hi, "meren päivä". Oliko se nyt sen kunniaksi kun joku muinainen keisari onnistuneesti purjehti hokkaidolta takaisin tai jotain. Kesää sen pitäisi joka tapauksessa olla, japaninopettaja puhui että pitäis jo olla umi-biraki eli meren-avautuminen, ja kaikkien pitäis olla rannalla. No, oli taifuuni. Ja sadekausi jatkuu edelleenkin.
Kyseisenä iltana rummut kumisi kotinurkilla, ja vaikka olin äärimmäisen epäsosiaalisella tuulella, sain kuitenkin komennettua itseni vähäksi aikaa kameroineni ulos. Läheisellä aukiolla juhlittiin meren päivän kunniaksi, ja koko tienoon väki oli kokoontunut syömään perinteisiä japanilaisi furankuja ja amerikandogguja, haaveilemaan kultakaloja saavista ja tanssimaan rumpulavalla. Laitoin muutamia räpsyjä tilaisuudesta FlickRiin, mutta ehkä tästä videosta saa vähän paremman kuvan ihanasta kesäfiiliksestä.
Niin! Kesä! Jos ei Tokiossa, niin Okinawalla ainakin on. Saarellani tuskin on kunnon nettiyhteyttä, mutta kännyllä en varmaan malta olla lähettelemättä räpsyjä – eli, jaiku (yoeka.jaiku.com) on se kanava josta raportit löytyy:)

Sea & sun & reefs, here I come:)

TJ1

CIMG2954.jpg

Facebookissa järjestetyssä gallupissa kävi ilmi, että facebook-ihmiset yleensä tykkää tiedehyypiöistä enemmän kuin bisneshyypiöistä. Ja tästä luin tietysti Naturen tiedehyypiöille tarkoitetusta muka-facebookista, Nature Networkista.

Naturen Nascent-blogissa kysellään, millaisia plugineja ja muita kilkkeitä olis tiedeblogaajien toivelistalla niin että tulis helpommaksi asioiden linkittely ja sellai. Ja mietitään, miten epidemiologian menetelmiä voisi käyttää applikaatioiden leviämiseen facebookissa ("appidemiologia").

"There are seasonal trends – well, daily trends. Mondays and Fridays are hot Facebook app time, when immune systems (common sense? Other things to do?) are low and infection is most likely to spread.

— 

NASA rekryää ihmisiä töihin – Second Life:en.

Huomasin, että Nature Neuroscience:n editorikunnasta 5/6 on naisia. Ja jollei niiden valokuvat sivulla oo aivan vanhentuneita – nuorehkoja naisia.

Niin että mitä. Viime aikoina en oo suuresti kirjoittanut tiedeasiaa blogiin – paitsi nyt geneeristä valitusta että kyllä on hankalaa ja hiiretki on läskei. Fiilis on, että pitäis kirjoittaa, kun kerta nyt on tää tieteen avoin kommunikaatio kerta nousussa, mutta englanniksi – suomenkieltä osaavia neurotieteilijöitä kun on melkoisen vähän. Mut englanniksi on olemassa sata ja miljoona rätisevän hienoa tiedeblogaajaa jotka suhtautuu hommaansa niin vakavasti, että ei huvita mennä sille rintamalle räpiköimään.

Joskus jollain urheilukenkävalmistajalla – olikohan se Nike – oli sellainen mainoskampanja, missä kysyttiin että menetkö aina aloittelijatunnille vaikka oisit jo kolmatta vuotta harrastanut, ihan vaan siksi että vaikuttaisit pro:lta.

Pihpah. Selityksiä selityksiä. Tekosyitä. Ehkä mä vaan olen joskus taas vähän reippaampi ja jaksan kirjoittaa asioista syvällisemmin kuin mitä vaaditaan siihe, että copypasteaa EurekAlertista uutisia.

TJ 2

CIMG2955.jpgKaks päivää jäljellä lomaan, ja voi pojat että siihen on tarvetta. Miten sitä on taas ihminen näin poikki ja hajalla, vaikka ihan äsken oli pisimmällä lomalla vuosikausiin? Tääkin viikko on kulunut ihan puhtaasti kiroillen – aivan epäreilua että hiiret menee lihomaan liikaa, muuten – ja useampi kuin yksi yö on mennyt huonosti nukkuen.

Aina se on niin, että kun projekti vaatis vain ihan vähän lisää kokeita, ja erityisesti sellaisia helppoja kokeita joista pitäs saada ännää noin viis per päivä, kaikki lakkaa toimimasta. Aivan erityisesti silloin, kun projektia on rajattu ja kohdennettu ja supistettu sitä varten että sen voisi saada järjellisellä vaivalla johonkin kuntoon. Ja aivan erityisen erityisesti silloin, kun oli hetkellisesti mennyt kuvittelemaan että saisi vielä tänä vuonna yhden jutun ulos.

Tuntuu siltä, että siitä on vain hetki, kun mietti että pitäis saada nyt tää henk.koht. show järjestykseen ja asetti kaikenlaisia aikatakarajoja seuraavan pestin selvittämiseen – vaikka siitä lienee taas melkein vuosi. Ja tällä kertaa sillai ihan aikuisten oikeasti alkaa maa polttaa jalkojen alla; publish-and-get-outta-here – or, stay stuck in japan.

CIMG2951.jpg Voi tietysti olla, että vuoden päästä täällä naureskelen että mikäs ihmeen kiire mulla oli viime vuonna tai sitten edelleenkin tilitän että "tarttis tehä jotain". (Siinäkin mielessä kyllä tuo podcastaus-harraste on  hyvä juttu, että tulee sellainen olo että saa aikaan edes Jotain.. ja puhumisen harjoittelu on mulle vain ja ainoastaan hyödyksi. Kiitos Tuijalle coachauksesta:)

Ei, en mä tässä ole vielä ens kuussa mihinkään lentämässä; näissä kuvioissa pitää katsella paljon pidemmällä aikajänteellä, mutta niissäkään en näe järkeä siinä että olisin viel vuoden päästä täällä ilman hyvin pitkällä olevia liikesuunnitelmia. Älkää ymmärtäkö väärin, elämä Japanissa sopii mulle kuin nyrkki hattuun mutta tarvitsen sen seuraavan askeleen, lyhyenkin ulkomaanpestin Jossain Ihan Muualle niin että voisin palata – Japaniin?.

Sitäpaitsi, varmasti on ollut liian pitkään Japanissa jos vain vaivoin jaksaa innostua Sunkus-konbiniketjun muumikampanjasta (sieltä saa mukeja joissa lukee "Muumilaakson tarinoita" ihan suomeksi) niin paljon että vaivautuu ottamaan kännyräpsyn ja lähettämään sen FlickRiin.  

CIMG2949.jpgJospa jotain positiivisempaa välillä? Tai ainakin vähemmän valittavaa, jooko.

Haluaisin kirjoittaa pinaatista. Tai japaniksi houren:ista.

Miksi vaadittiin muuttaminen toiselle puolelle planeettaa sen yksinkertaisen asian ymmärtämiseksi, että pinaatti on hyvää? Tuoretta pinaattia saa kaupasta melkein-ilmaiseksi, ja sitä voi laittaa sit kanasalaattiin. Ja muuhun salaattiin. Pinaatti on hyvää myös valkosipulin kanssa kun siitä tekee kastikkeen. Ja hyvää curryssä (oi sentään, Suomessa en ymmärtänyt myöskään intialaisen ruoan olevan hyvää!) Pinaatti menee keittoon ja muhennokseen ja vaikka mihin ja on aina sikajees.

Miksi mä olen elänyt elämäni kuvitellen, että pinaatti on pahaa? Suomessa pinaattia sai … koulun pinaattiletuissa (jotka ei ollu ees kauhean pahoja). Ja koulun pinaattikeitossa (jota en sitäkään itse asiassa inhonnut, vaikka kyseessä on ihan eri konsepti kuin tuo edellä mainittu "pinaatti menee keittoon"). Koskaan en ole syönyt sellaista purkitettua pinaattia jota Kippari-kalle söi ja jolla eteerisen sarjakuviin perustuvan kulttuuritietämykseni mukaan on kidutettu lapsia ympäri läntistä pallonpuoliskoa.

CIMG2852.jpg Voiko tää johtua ihan pelkästään siitä, että sana "pinaatti" on jotenkin hassu? Vai siitä, että siitä tulee ekaks mieleen sellainen kaupan pakastettu pinaattikeitto, joka tulee kuutiona ja joka on ehkä vähän limainen ennenkuin se sulaa kattilassa?

Hmm. Uskaltaiskohan sitä tehdä pinaattilettuja? Kun on puolukkahilloakin.

Ja vielä yksi juttu sarjassa "liian kauan japanissa": arkkitehtooninen näkökyky kieroutuu.

Joku aika sitten huomasin, että yksi itä-Ikebukuron viidestä Bic Camera – elektroniikkatavaratalosta oli uusinut julkisivunsa. Aiemmin (kuva tässä) tavallinen sen-enempiä-disainaamaton julkisivu (joka koostui lähinnä talon seinään summittain lätkätyistä kanvaasi-logoista ja vanhanmallisesta kellosta) upposi täydellisesti ympäröiviin ihan yhtä disainaamattomiin liiketaloihin. Uusi versio on selkeästi moterni, siinä ei ole ikkunoitakaan laitettu (kun ne kuitenkin vaan peitettäs mainoksilla) ja logot kelluu valoina kuin tyhjän päällä.

Ja se ärsyttää silmää!  Ei ole tapana täällä harrastaa julkisivudisainia, ellei nyt olla apple tai chanel ja liike sijaitse Ginzassa. Tuossa se rikkoo ihan hyvän tasaisen visuaalisen kaaoksen olemalla jotenkin tyyni ja selkeä. Onneksi sisätiloissa sentään vallitsee sama metakka ja sisäänheittäjät huutaa megafooneihinsa; se tästä vielä puuttuisi, että koko Bic Camera muuttuisi hillityksi harmoniaksi, ja "tiiditiidiidi-bikkukameraaa"-biisin sijasta siellä soisi jotain newagea.

Nyt on vielä vastattava kysymykseen, miksi näin pitkä entry, vaikkei mitään sanottavaa? Syitä on kaksi: A) halusin saada tänään jotain aikaan ja B) mulla on niin monta käyttämätöntä blogiräpsykuvaa jotka pitää saada pois alta viemästä kovalevytilaa (että mahtuu sukelluskuvia) että oli pakko vääntää jotain tekstiä niiden ympärille. Nihkert.

Työn puolesta aikaansaamattomuus on niin vahvaa, että saattaa olla, että tähän tulee vielä toinenkin kuvien ympärille väkisin rustattu postaus. 

 

Viikon lyhyitä

LabLit ja SciCult järjestää kilpailun, jossa on tarkoituksena suunnitella tälle vuosisadalle soveltuva labratakki. Vähintäänkin siinä pitää olla mp3-soittimelle tasku ja mielellään integroidut säätönapit! Kilpailuohjeet tuolla.

Tän viikon Nature-lehteä lukiessani meinas pärskähtää kahvit monitoriin kun osui silmiin tämä reffi:

His Majesty The Emperor of Japan: Linnaeus and taxonomy in Japan

Kolleegani nurisee kubikleseinän takana, että olkoon vaan nature-juttu, nykyään ei meinaa saada kunnon duunia edes kahdella Nature-tason jutulla vaan pitää olla viis. Voi olla, että näinä kituisan NIH-rahoituksen vuosina ei keisarikaan sais post-doc-paikkaa Harvardista.

Teksasilaisessa tutkimuksessa havaittiin, että oikeasti – naiset ei puhu sen enempää kuin miehetkään.  

Neuronien aksonien välillä nähtiin ensi kertaa "gap junction" nimisiä kommunikaatiokanavia. Ei ehkä ihan kaikkien mielestä maailmaa järisyttävää, mutta voi pojat että niitä on etsitty. Nostan hattua Traubille.

Eilen kyllä järisytti. Aamupäivällä 6.8, sitten 5.6, ja vielä illalla 6.6 . Niigata parka 😦 

 

Tekosyitä

Yleisö pyysi näyttämään, millaista on kun täällä sataa. Tässä parvekkeeni viimeisimmän rankkasateen alla:

Yoe lauantaina: “En mene ulos, siellä sataa!”

Yoe sunnuntaina: “En mene ulos, siellä sataa!”

Yoe maanantaina: “En mene ulos, siellä paistaa aurinko!”

Sen sijaan leikin Google Earthilla ja uploadailen kuvia sinne Panoramion kautta. Havaitsen, että ei ole kovasti siellä sukelluskuvia – pitäähän niitä nyt sinne heitellä! (Harmillisesti mun sukelluskuvat on pääasiassa FlickRissä ja muualla eikä niitä sieltä saa sinne kai automaagisesti siirrettyä… )

Sää – ja tilannetiedotus

Typhoon%20%231%202007.jpgKyllä, on taifuuni. Heinäkuussa. Ja vaikkei se nyt mikään maailman hirvein taifuuni ole (Kyushulla kuulemma kymmeniä loukkaantuneita kuitenkin) ja kovasti on tosta menossa jo ohi – vettä silti riittää.

Onneksi pääs taas nauttimaan japanilaisen työkulttuurin parhaasta puolesta – ylllätyksellisestä pitkästä viikonlopusta. Oli tarpeen. Pahasti. Perjantai-iltaan mennessä alkoi päätä kiristää töissä jo aivan patologisesti – yksi täysin uneton ja toinen parituntinen yö viikossa tuhoaa mun biorytmini täydellisesti, eikä olis ees tarvittu taistelua pahoja japanilaisia byrokratiamörköjä vastaan potkiakseen mua siihen tilaan että olisin ollut valmis potkimaan labralaisia päähän typeryyksien vuoksi.

(Uusi ja uudessa paikassa sijaitseva vesikone paljasti taas sen, miten muurahaisia labratyöläiset ovat: vaikka uus kone tekee parempaa vettä ja helpommin ja nopeammin, ihmiset ei halua vaihtaa kulkureittejään ja siksi käyttävät edellenkin vanhaa vesikonetta. Ärgh 🙂 

Vanha ystävämme Becky "newyorkilainen-kiinalaisessa-ruumiissa" Yee piipahti käymään Tokiossa esittelemässä viimeisimmän taideteoksensa Roppongilaisella klubilla RedBox-valokuvajutussa – ja sinnehä sitten piti mennä vaikka satoi. Ja vaikka mä aina saan kehitettyä itselleni jonkinlaisen alemmuuskompleksin kyseisessä high-society -seurassa (esim. keskustelu Beckyn ja erään Gothic Lolita Bible-kansikuvatytön välillä: B: sä tulit niihin bileisiin ihan liian myöhään! GL: häh, mä olin toisissa bileissä sitä ennen… B: mutta kun Madonna lähti niistä jo kymmeneltä!) – niin ei muuta kuin tolppasandaalit jalkaan, tukka trendikkäälle syherölle ja menoksi.

CIMG2900.jpgJa olipa varsin hauskat bileet loppujen lopuksi, paikalla esiintyi ihan sai-RAAN hyvä 18-35-ikäisistä japsipojista koostuva bändi Muff (ostin levynkin:) – ja ne soitti tarpeeks lujaa että ei tarvinnu vaivalloisesti yrittää keskustella taiteilijoiden kanssa –  tarjolla oli herkullisia vodkadrinkkejä ehkä maailman nerokkaimmasta drinkinjäähdytyslaitteistosta läpiajettuna. Kotiinkin pääsi ennen aamuyhtä (ihanaa että junat lakkaa kulkemasta noihin aikoihin!) ja edessä vielä kaksi kokonaista vapaapäivää. Että ehtii kirjoittamaan asiaankuuluvia kommentteja podcastin shownoteseihin ja blogaamaan ja pesemään pyykkiä ja hiuksensa ja lakkaamaan kyntensä. Noin. Heakattia pitää olla.

Muuten, kun kuitenkin tätä blogia lukee paljon useampi kuin SulaPinta:a kuuntelee tai lukee, mainostan nyt täälläkin (kun kuvittelen sen joitakuita kiinnostavan): William Gibson tulee Second Life:en lukemaan otteita elokuussa julkaistavasta uudesta romaanistaan (Spook Country). Tapahtuma on 2. elokuuta ehkä klo 21 Suomen aikaa; jos kiinnostaa, niin kannattaa ottaa yhteyttä Penguin Readers-ryhmään saman tien koska kyseisenä päivänä varmasti tilaisuus on täyteen buukattu.

Taifuuni siis. Ei mitään syytä mennä ulos tänäänkään. Menen sohvalle pelaamaan pleikkarilla 😀 

 

Nerous

Yleisesti ottaen oon alkanut pitämään sellaista linjaa, että SL-höpinät menee tuonne ja täällä puhun sitten muita asioita. Mutta tää nyt oli niin yleisesti ottaen huomattavaa, että kohkaan täälläkin: 15-v brittityttö nykersi tylsistymistä estämään itselleen grafiikattoman Second Life-clientin Ajaxilla (ja opiskeli sen Ajaxin siinä samalla). Eihän sillä ihan mahdottomasti pysty tekemään, mutta voi loggata sisään, teleporttailla ja chatata ilman sitä 3D-häkkyrää ympärillä.

Niin eipä siinä sen kummempaa, kun sitä vaan välillä tuntee olevansa jo kovin edellistä sukupolvea.

Nii oli tuollainen Live Earth-tapahtuma, kovasti puhuttiin joka paikassa että hanki niitä energiansäästölamppuja. Koto-suomessahan mulla oli sellaset ihan joka paikassa, mutta mitä tehdä asuessaan arkkitehti-design-talossa, jossa joka ainoa lampunkanta on upotettu kattoon tai seinään ja ainakaan täkäläisiä energiansäästölamppui ei saa pistää upotukseen?

Yritän aina ottaa tietokoneesta kokonaan virrat pois, mut ei taia olla ihan sama asia.   

Garderobe malfunction

CIMG2857.jpgOnpas taas elämä nii-in vaikeaa.

Mulla on sellaiset tosikivat valkoiset kesähousut, joita ei ole voinut aikoihin käyttää kun on ollut ihan liian paksu. Nyt sitten kun on kevään aikana jonnin verran hoikistunut niin alkoi näyttää siltä, että tänä kesänä niitä voisikin pitää. Kokeilin niitä sitten nyt päälle.

Voi sentään. Mahtuu ne päälle, eikä kiristä, vaan istuu niin kivasti lanteilla kuin niiden kai olikin tarkoitus. Mutta itku ja kiristys! Huomaan asuvani maassa, jossa ei vaan kuljeta vatsa paljaana lonkkaluihin asti.

Hassua tässä on se, että mulla ei ois mitään vaikeuksia paljastaa näitä osia itsestäni suomessa tai jossain muussa länsimaassa. Täällä se tuntuisi viestivän että kuvittelisin olevani joku Shakira.

Piti sitten pistää päälle jotain siveää kun olin menossa töihin – reilunpitkä mekko, joka ulottuu reiden puoleenväliin. Mutta ikävästi kun olin treeneihin erehtynyt viikonloppuna, jalat on potkuista mustelmilla eikä sellaisten kanssa sovi kulkea!

Treeneissä kuultu: "I’d really like to take Yoe to a bar in England. And see how she’d fight there." Otan sen kohteliaisuutena 😀

Audiota! Ylen Ykkösaamu on palannut muiden Ylen podcastien mukana Areenalle, ja heti oli hyödyksi, opin että Lapissakin on kesä. Tää oli mulle jotenkin hämmästystä aiheuttavaa. Tieteen viikko-podcastikin on aika hyvä, parempi kuin aikaisempi Tiedekahvila IMHO.

Jostain ihan muualta kuulin siitä audio-uutisesta, että Björkiltä tuli uusi levy. Kauhistun, olenpa ollut pitkään japanissa kun sinä aikana Björk on jo tehnyt kaksi levyä… Joka tapauksessa, Volta on jännittävä. Sehän menee melkein punkin puolelle! … mutta mukana on välillä sitä ihaninta Björk-ääntelyä mitä on joiltain viimeisimmiltä levyiltä jääny kaipaamaan. Jei ❤ 🙂

CIMG2861.jpg Vaan mitä kuunnella, kun aivokapasiteettia ei riitä käytettäväksi mihinkään muuhun kuin analyysin klikkailuun mutta silti haluais parempaa noisecancelingia kuin mitä pelkistä suurkuulokkeista saa? Soundborb on ratkaisu. Ehkä ja tavallaan ja välillä jne, mutsiis, se on ambient-äänimaailma-generaattori, jolle saa kertoa että miten intensiivistä ja miten onnellista taustaa toivotaan, ja sitten se generoi. Netistä voi lataa erityyppisiä ambiencenjuuria, asennuspaketin mukana tulee rantaanlyöviä aaltoja ja jotain umbraa.

Allekirjoitin tänään miljoonan jenin laskutuksen. Ja vähänkö tuntui hienolta, olisin mielelläni voinut maksaa enemmänkin että ihan käsittämättömän vaikea ja tuskaisa prosessi nimeltä "hankitaan uusi vesikone" saataisiin viimeinkin päätökseen. Oon pelannut tätä peliä varmaan jo jonkun 8 kuukautta, vuorotellen ruoskinut diilereitä ja niiden apupoikia hankkimaan mulle tarjoukisa, ja vuorotellen piileskellyt vessassa kun en oo halunnu olla niiden ahdisteltavana.

Asiasta vois kirjoittaa pidemmänkin entryn, mutta tyydyn vain paistattelemaan laakereillani (hmm?) ja kirjoittamaan, että on vesikone nyt labrassa.

Ja melkein jokaisella labran jäsenellä on siitä jotain valitettavaa. Yhtä ahdistaa kun sillä oli tapana aina laittaa yks mittalasi tohon tiskille silloin kun se teki lättyjä ja sen feng shui meni nyt pilalle (ymmärrettävä huolen aihe! Feng shui ja zen ja musta magia on olennaisimpia osia preparoinnissa. Eikä tää oo vitsi.) Toisen mielestä laite on liian matalalla ja sen pitää vähän kumartua vedenottamista varten.

Mut on vesikone! Hei! Ens kerralla osaan hoitaa asian ehkä jo neljässä kuukaudessa. Varsinkin jos siihen prosessiin ei tarvittaisi kahta kerrosta interface-henkilöitä. 

Naturella on Science Fiction – teemanumero 😉