Krooh

Hot off the press!

Kaikkihan on kuulleet siitä jo, että pienet päivätorkut tehostaa työntekoa – ja valistuneet työnantajat onkin jo ruvenneet tarjoamaan työläisilleen nukkumatiloja. Meikä ei moista kaipaa, ihan hyvin sain tänäänkin nukuttua lähemmäs kolme varttia pää mutkalla työpöydällä läppärin ja kahvimukin vieressä.

Vaan nyt Nature Neuroscience:n "Advance Online Publication"-osastossa on juttu, jossa kerrotaan, että päivätorkku asian opettelemisen jälkeen parantaa sen pysymistä mielessä (tai, tarkemmin ottaen, vähentää todennäköisyyttä että seuraava häiritsevä tapahtuma heikentää mielessäpysymistä).

Huomattavaa on kuitenkin se, että siinä missä työtehotutkimuksessa käytettiin muistaakseni 15 – 30 min unosia, Naturen koehenkilöt saivat vedellä sikeitä peräti puolitoista tuntia. Kyl mulleki kelpais. 90 min huilausta aina kun on mennyt jotain uutta oppimaan:)

—

Niin ja keikkamainos: haminalainen LaiskaMies-orkesteri esiintyy livenä Second Life:ssa pyörittämäni Kievarin terassilla lauantaina 1. syyskuuta klo 18 Suomen aikaa. Kyseessä on tietääkseni ensimmäinen suomalainen bändi, joka soittaa Second Life:ssa – Habbo hotellissa on kai joitakin virtuaalikeikkoja jo pidetty. Enivei, paikalle pääsee asentamalla itselleen SecondLife-ohjelman, luomalla avatarin ja klikkaamalla tästä teleport-linkistä itsensä Kievariin.

Sikälimikäli homma saadaan teknisesti toimimaan, niin lava on vapaa muillekin suomalaisille yhtyeille. Ottakaa yhteyttä, jos kiinnostaa, mitä homman suorittaminen teknisesti vaatii 🙂 

 

Tehtävänanto

Siistiä: SciVee on saitti, jonne tieteilijät saa uploadata paitsi artikkeleitaan myös niihin liittyviä videoita, powerpointteja, tiesmitämateriaalia.

Samaan aikaan toisaalla: Amazon pistää pystyyn palvelun, joka voi tuoda kustannusyhtiöt polvilleen: on-demand-julkaisua, jonka kautta kuka hyvänsä voi ilman suuria kustannuksia laittaa tuotoksensa myyntiin Amazonin verkkokaupassa.

—

Kylläpä viikonloppu tekee aina ihmiselle hyvää, ja erityisesti treenit. Ja niitä aina seuraava iltapala porukan suosikki-intialaisessa – oon alkanut jo torstaisin miettimään ko. ruokaa ja että mitä tällä kertaa tilaisin.

Treeneissä kyllä taas sai huomata, että ehkä aina joskus kannattais pitää pää kiinni. Varsinkin kun ei ihan kaikkea japaninkielistä puhetta vielä ymmärrä. Oli siis puhetta että ensi kuussa on bujinkan-näytäs, ja vielä Togakushissa, jossa vierailtiin T&N:n kanssa pari vuotta sitten, ja kysyttiin että ketkä olis lähössä mukaan. 

Viimeksi kun oli lajinäytös, olin jossain ulkomaassa enkä päässyt paikalle, ja se kovasti harmitti kun kuitenkin oli ihan ykkösluokan show (TJEU: Styn kuvat). Niin että vaikka paikalle saapuminen ilmeisesti vaatii heräämistä liian aikaisin ja maksaakin rahaa se sinne meneminen niin hitsi, urheasti viittaan että joo minä haluun mennä. Ope tuntui pikkuisen hämmästyvän mutta ei pahasti vaan positiivisesti, mutta mikäs siinä se sanoo.

Vasta kotimatkalla junassa muut kieltä taitavat henkilöt paljastaa mulle, että kyseessä ei ole näytöksen KATSELUreissu, vaan näytökseen OSALLISTUMISreissu ninjataiteiden synnyinkylän missälie vuosisatamatsurissa. Suu loksahti auki eikä kiinni mennyt ennenkuin aivo taas käynnistyi chana masalan avulla. Mihin sitä on taas ittensä ajanu… toisaalta, tämä on harrastusasia eikä oikeasti kauheasti mun mielenrauhaani järkytä.

Niin siis tämä työjuttu. Sinänsä varmaan oli ihan hyvä, että Arska tuossa edellisen entryn kommenteissa pisti ääneen sen sanan – sen mikä alka B-U-R… – niin että ehkä ittekin ymmärrän et on oikeesti tehtävä jutulle jotain. Eli, joo, aion lähettää hakemuksen, vaikka se on ehkä vähän saman tason toiveikkuutta kuin jos rivikoodari Nokialta laittas kupongin Googlelle. (Nokiaa yhtään väheksymättä kuitenkaan:) Koitan tässä kysellä muutamalta tutulta jotka ehkä osais neuvoa että miten olis parasta hakea, mutta neuvoja mieluusti otan myös vastaan täällä.

Siihen liittyen, mutta itse asiassa ei sen inspiroimana (tää on pyörinyt päässä jo jonnin aikaa) – siis, mun pitäis kirjoittaa tiedettä, niinkuin, journalismimuodossa. Harjoitella sitä, ihan riippumatta työpaikasta, että kykenisi kirjoittamaan ihmisaivoille sopivaa tekstiä näistä aivojutuista ja muutenkin. Ja hiukan ehkä syvällisemmin kuin mitä noita yksirivisiä tiedeuutisia tänne oon liimaillu. (Vaikka itse asiassa oon huomannu, että formaattina rivi-uutiset sopii aika paljon paremmin Jaiku:un.)

Joskushan oli se Kolmas Tehtävä-blogi, johon ihmiset kirjoitti huomattavan ansiokkaita tekstejä omalta alaltaan; itte sain aikaiseksi yhen ja toinen jäi luonnostasolle, aikaansaanti petti ja aihekin oli vähän epäselvä itselleni. Niin että ajattelin nyt tällaista:

Jos te, arvokkaat ja mulle hyvin tärkeät lukijani, vaikka ehdottaisitte/äänestäisitte/jotain, että mistä aiheesta kirjoittaisin tekstin? Koska sitähän kai se oikea kirjoitustaito on, että osaa kirjoittaa myös aiheesta, joka ei omassa päässä oo voimalla pyrkimässä ulos, vaan jostain mistä halutaan kirjoitettavan. Aihepiiri sais olla tiedettä, mielellään tätä aivotiedettä, eikä tarvis ny olla nimenomaan pikkuaivojen mysteeritumakkeisiin liittyvää (siis se mitä mä töissä tutkin) – jos en tiiä asiasta tarpeeks ni ottaisin selvää.

Disclaimeroin tietysti että en lupaa saada aikaiseksi mitään missään määritellyssä ajassa, ja jos huomaan että en pysty kun henkeä ahistais pelkkä ajatus lukemisesta, niin jätän sen sikseen (ja ehkä pohdin sitä Naturen pestiä sitten uudemman kerran;) – mutta, oisko tässä mitään ideaa? (Jos ketään ei nappaa niin en pahastu, luultavimmin salaa huokaan helpotuksesta, joten ei ressiä sinnekään päin:)

Vaan nyt vois mennä jatkamaan viikonloppuilua; Joy&Krabakki ystävällisesti näkee sen vaivan että raahaa kotonanyhjöttäjätkin joenmutkaan viettämään kesäiltapäivää 🙂 

The end of the walk is ahead. Please watch your step.

Kuumuus jatkuu.

Töiden tekeminen on nahkeaa edelleen, mutta jotenkin sitä on saanut analysoitua lisää, huijaamalla itseään että pari klikkausta vaan ja datapointtia, sit huilataan ja heilutellaan hiirtä pitkinhyperlinkkejä kaikenmaailman networkeissa. Erehdyin leikkimään Nature Network:sosiaalihäkkyrällä ja testasin, että saako NatureJobs:in haut RSS:nä.

Saa, ja ensimmäisenä listassa oli lähes veretseisauttava työpaikkailmoitus.

Positio eräässä suuresti arvostamassani ja fanittamassani instituutiossa. Mainitut (vaikkei varmaankaan kaikki käytänössä vaaditut) speksit työnhakijoille täytän melkein täydellisesti. Palkkaa ei mainita, mutta lokaationa haaveilemani New York.

(Nature Neuroscience hakee assistant editoria.) 

Kun nyt olen tässä kitissyt jo ties kuin kauan että pitäis vaihtaa paikkaa, niin kun kerta tässä on työilmoitus, mikset jo hae?

Pelkään, mitä itsetunnolle käy, jos/kun tulee tylyä hylkäystä tai ei edes sitä. Epäilen, että vaikka työpaikan saisinkin, en pärjäisi siinä. En ole yhtään varma, että haluaisin siirtyä tieteentekemisestä bisneksen puolelle – vaikka se bisnes olisikin tiedekommunikaatiota, ja tiede on kommunikaatiota. Ja apua, en mä Voi lähteä vielä Japanista, en ennenkuin olen päässyt käymään ainakin vielä Shikokulla. Ja Zamamilla vielä kerran. Puhumattakaan kaikesta muusta henkilökohtaisesta vaikeudesta asiaan liittyen.

Nature Neurosciencen toimituskunnasta 5/6 on naisia, in-the-know-tuttavani kuvauksen mukaan kaikki ovat pohjaanpalaneita postdocceja. On se kumma, kun mieli väittää mulle, että noin prestiisiin asemaan pääseminen olis merkki luovuttamisesta ja luuseroinnista.

Piih. (Pari paragraafia hyödytöntä väninää ja valitusta siitä, kuinka ei vaan jaksa eikä ole varma että edes haluaa jaksaa, ja on kuuma, poistettu.)

Selkeesti pitäis laittaa ostoslistalle vähän asennetta ja inspiraatiota ja maalaisjärkeä. Harmi vaan, että kännylasku vei finanssit niin että pitää tyytyä paahtoleipään.

Mä myös tarviin loman. Pitkän sellaisen. Kuukausia kestävän. Ei ole ihan paras lähtökohta kiinnostavan unelmatyöpaikan hakemusta laatiessa….

(Pahoittelut vinetyksestä. Kyl mä varmaan lähetän CVn, tai sit en, eikä se o nii vakavaa. Instituutissa pyörii vaan nyt kaikkea muuta rumaa politiikkaa joka vähän häiritsee tätä työn iloa.) 

(Kuvat Okinawalta. Wish I was there.) 

 

Tahmeus

Ehkä ei tartte kauheasti nyt enää jauhaa siitä, että on kuuma. Riittää varmaan jos vaan totean, että aamuseiskalta jo on +30.

Viime viikon tein ahkerasti kokeita – siihen asti, kun onneni kääntyi ja homma lakkas toimimasta. Torstaina totesin että ei auta, on tehtävä uudet intraliemet ja muut, ja niitä nykertäessä menikin sitten loppuviikko. Nyt olis liemiä mut ei oo hiiriä. Ärh.

Yoen Tieteen Tila tällä hetkellä on vähän harmillinen. Jo kuukausia sitten todettiin, että ei tule takkia, tehdään edes tuluskukkaro – eli, valittiin mun massiivisesta datavarastostani tietty osa, joista vois tehdä koherentin paperin. Ei mitään maailmaamullistavaa, mut meinasin että voisin vaikka joutessani kertoa maailmalle, miltä spontaanit synaptiset signaalit näyttää katsottuna DCN:n eri solutyyppien sisältä.

Homma edistyi jonkin aikaa ihan jouhevasti, aloin suunnittelemaan artikkelin runkoa elikkä raapustamaan luonnoksia vaadittavista graafeista – ja sitten katsomaan että millaisia kokeita vielä tarvittaisiin että kyseiset graafit saataisiin aikaan. Suuri osa oli siis jo tehty, eli ei ollu kyseessä sellanen että ensin piirrän käppyrän ja sit yritän tehdä kokeita joista tulis tarvittavat tulokset – vaan, katsoin että miten paljon toistoja puuttuu, onko sopivia kokeita että saa "tyypillisen esimerkin" laitettua ja sillai.

Tyytyväisenä siis nakkelin listaan kontrollipisteitä ja "toistetaan fysiologisessa lämpötilassa"-kokeita, kunnes eteen tuli tarve suorittaa yksiä melko yksinkertaisia stimulaatiokokeita
hiukan eri kemikaalien vaikutuksen alaisina. Siis, teknisesti ei mitään sen kummempaa kuin mitä olin jo tehnyt, ja itse asiassa osa niistä on jo julkaistu yhden toisen ryhmän toimesta, mutta ne ei osanneet ottaa huomioon eri solutyyppejä joita mä nyt tässä kovasti yritän kuvailla. Piti siis vain toistaa samat jutut ja katsoa että onko eroja solujen välillä vai ei.

Ja hitto kun sitä ei sitten saakaan tehtyä! Ymmärrys ei riitä – ei mulla eikä pomollakaan – selittämään, miksi mun käsissäni niitä vasteita ei vaan saa nätisti samalla lailla kuin mitä on ne muut on näyttäneet. Tietenkin on mahollista, et ne muut ois Väärässä tai jopa Väärentäneet tuloksiaan (vaikkakin hyvin epätodennäköistä), mutta se ei selitä, miksi stimulaatiovasteet on aivan mahdottoman epästabiileja.

Siispä kiertelen ongelmaa keskittymällä kaikenlaisiin muihin pikkujuttuihin jutun punaisessa langassa ja toivon, että homma ratkeaa jotenkin jouheasti. Enää en oikeasti kyllä uskalla luottaa siihe, että pomo pelastais tilanteen sanomalla et naah, ei sitä tartte – musta tuntuu että nykyisen artikkelinkirjoituskäytännön mukaan se tarvitaan, tai ainakin pitää olla hyvä selitys että miksi ei tehty.

Pienenä sivuprojektina harrastan aivotaidetta – ylemmässä kuvassa on esillä ensimmäisiä yritelmiä yrityksistäni tehdä hiiren aivoista läpinäkyvät. Se olis kovin nastaa, kun kuitenkin osa soluista on fluoresoivia, niin pitäis olla mahdollista läpinäkyvässä aivossa kuvata koko aivo kerralla 3D-rekonstruoksi ja katsoa, että mihin ne solut on yhteydessä. Toistaiseksi tulos on vielä liian kellertävä. 

Vaihteeksi tätä

Kävin taas pitkästä aikaa – kaiken raportoimisen väliajalla – vähän matkailemassa pitkin Second Life:a, ja osuin Second Krakow:iin (SLURL).

Hitsiläinen. Tätähän se virtuaali-peilimaailmajuttu onkin.

Tajusin, etten oo koskaan ollut missään sellaisessa virtuaaliympäristössä, jonka olisin kokenut myös oikeassa elämässä (Van Goghin maalauksen näköinen kahvila ei oo sama asia) – kaikenlaisia virtuaalisia sandiegoja ja hampureita kyllä on tullut koluttua ja ihasteltuakin, mietittyä että tälläistakohan siellä oikeasti on.  

Krakovan vanhan kaupungin torilla tuli hullu fiilis, että hei, mähän tiedän mitä täällä on, ja mistä saa hyvää jäätelöä – siis ihan niinkuin melkein oikeasti olisi käynyt siellä? Varsin mukava setting tämä olisi tuttavien tapaamiseen…

Hiukan kuitenkin oli pelottavaa. Ajatella Krakovan toria, jossa ei olisi ketään. Paitsi jotain niin nuoria puolalaisia blingbling-newbieitä että ne puhuu kieltä jota vaivoin ymmärrän ja tienaa rahaa heilumalla kitaransoittoanimaation kanssa. Voi jospa joskus olis pitkä loma, niin pitkä, että malttaisi jonnekin muualle kuin uusille mantereille.

Tarkasti on laitettu simissä fotosoursattuja tekstuureita – mutta pettymys kyllä oli se, että sisäpuolelta ne on lastulevyä kaikki. Myh! Lavasteita.  

Sitten vähän muihin maailmoihin – Straylight forest (SLURL) on helmi – ihan käsittämättömän kaunis. Tuntuu uskomattomalta että tuo on SL:issa eikä jossain pre-renderöidyssä pelimaailmassa. Nuo valon siivilöitymisefektit on toki tehty purkkaviritelmällä, mutta kunhan saadaan maailmaan valo-taivas-sää-päivitys, kyllähän siitä vielä tulee ihan oikeasti sievä paikka.

Vaihteen vuoksi voisi kyllä täälläkin mainostaa muutamaa SL-tapahtumaa: ensinnäkin, Kievarissa (siinä joka on siinä mun tontilla) tapahtuu Suomen mittakaavassa jotain varsin merkittävää 1.9. (jos tekniikka suo); Nature aloittaa tieteellisten esitelmien sarjan virtuaalisaarellaan 12. syyskuuta klo 18GMT (eli, ei kolmelta aamuyöllä suomen aikaa vaikkakin kyllä japaninaikaa); Royal Liverpool Philharmonic Orchestra esiintyy SL:ssä (videofeedin ja muutaman avatarin välityksellä) 14.9.; ja Burning Life, "SL:n Burning Man" 24. 9. – 1.10.

Second Life:han on nykyään puheäänellinen, eli jos ei nappaa tekstimuotoinen kommunikaatio, voi tökätä koneeseensa mikin ja puhua kanssa-avatareilleen. (Toistaiseksi tekstin kautta juttelu on kuitenkin valtaväestön valinta.) On testattu jo, että ääntä voi nauhoittaa SL:n sisältä (ja äänen laatu jopa parempi kuin skypessä – mikä tietty ei välttämättä oo kovin paljon sanottu vielä) ja saattaapi olla, että tässä tulevana lauantaina äänitettävä podcast-jakso nauhoitetaan virtuaalisen kahvipöydän ääreltä… (lisätietoja: sulapinta.wordpress.com.) 

Puhkuntaa

Taholta ja toiselta kuulee puhetta suomen suunnalta siitä, että ilmalämpöpumppuja pitäis hankkia. Kun on kuuma ja ikävää. (Meillä oli eilen 40.2 astetta. Kolme kuoli.)

Ei! Elkää hyvät suomalaiset! Ilmalämpöpumput (tai eakon:it, niinkuin täällä sanotaan), on maailman inhottavimpia vitsauksia.

Miksikö?

Ulkoelementit on rumia. Kohta Suomessakin joka parvekkeella ja ikkunan alla pörrää kauhea laite, joka menee likaisenharmaanruskeaksi ja jonka ällöttävistä muoviletkuista (jotka ei kuitenkaan kestä auringonvaloa pitkään) pissii likaista poistovettä pitkin seinää. Ne pitää meteliäkin. Ja ne sisäelementitki pitää ääntä vaikka kuinka väittävät että ovat hiljaisia – jos ei tänävuonna, niin ensi vuonna kun muoviosat alkaa hinkkaantua toisiaan vasten.

Sisällä taas ilmastointilaitteet kierrättää ilmassa lähinnä pölyä (joo onhan niissä filttereitä, jotka pitäis puhdistaa kerran kuussa – kuka tekee näin?), ja se dekompressiojäähdytetty ilma on kuivaa ja karheaa ja aiheuttaa flunssan joka saamarin kesä. Eikä ihmiselle oikeasti ole hyväksi se, että liikkuessaan huoneesta toiseen joutuu jatkuvasti lämpötilanvaihtelulle alttiiksi. Hikoilet käytävässä ja palelet sitten työhuoneessa. Ilmastointilaitteen ilma puhaltaa kuitenkin AINA just jonkun niskaan joka saa kramppeja ja reuman siitä hyvästä, että toisella puolella huonetta olis "sopivan" viileää. Epäilen (en tiedä kun en ole kokeillut) että sellaiset mallit, jotka seuraa huoneessa olevia ihmisiä pienellä kameralla ja kääntää puhallusta niitä kohdin, on aivan erityisen julmia kidutuslaitteita.

Ja mikä on sopivan viileää? Kuitenkin yritätte jäähdyttää sisätilanne johonkin naurettavan kylmään astelukuun. (Kuulin tyypistä, joka oli astunut ulos +18:een jäähdytetystä offiisistaan puku päällä +35:een ja kuoli siihen paikkaan. Onpi varmaan lekendaa, mutta tiedän että jo siirtyminen +25:stä +35:een aiheuttaa huimausta ja pahaa oloa.)

Voisin ennustaa, että 50 vuoden päästä katsellaan tätä aikaa päätä puistellen, ja ihmetellään miksi ihmiset halus käyttää niin paljon rahaa ja resursseja näin epäterveelliseen ilmankäsittelyyn – vähän samaan tapaan kuin nyt naureskellaan säälivästi ihmisille, jotka maksoi mammonaa päästäkseen radon-kylpyihin. (Hmm. Juuri juhannuksena me käytiin tuossa lähinurkalla olevassa radon-saunassa. Hmm.)

Mut onko vaihtoehtoja? Itsekin pidän ilmastointia kotona kaikissa oleskelutiloissa valveillaoloaikaan jatkuvasti päällä, olenkos mikään saarnaamaan – no en (vaikka makuuhuone jäähdytetään öisin +28:aan).

Vaihtoehtoja? Joo. Tottukaa lämpöön (mä huomasin sunnuntaina että oli oikeastaan melkein ihan viileää – vain +32 astetta), se tulee vaan lisääntymään eikä ilmastointilaitteiden käytön ekponentiaalinen kasvu oikeasti tuu auttamaan asiaa – parempi säästää niitä sinne missä niitä oikeasti tarvitaan, sairaaloihin, vanhainkoteihin ja sellaisiin. Hankkikaa viuhkoja ja pieniä sieviä pastellisävyisiä pyykeitä, joilla voi pyyhkiä hikeä otsalta ja kaulalta. Aurinkovarjotkin on keksitty jo aikaa sitten. (Japanilaiset myös väittää, että grillatun ankeriaan syöminen auttaa. Tästä mulla ei oo omakohtaista kokemusta.) Instituutissamme kuulutetaan joka lounastauon alkaessa, että sammuttakaa kaikki ylimääräiset laitteet, tietokoneet ja muut lämpöätuottavat ja energiaa kuluttavat systeemit.

Ja ennen kaikkea – moternin länsmaalasen ihmiskunnan on pian ymmärrettävä, että kun on kuuma, niin silloin ei vaan tehdä töitä, vaan vedetään siestaa ja vilvoitellaan jalat järvessä. Suomalaiset – kansa, joka ymmärretään/kuvitellaan kaikkialla maailmassa olevan kylmässä hyvin voivaa – vois olla tässä kehityksen kärjessä.   

No, ei kai auta

Heti kun meni manaamaan ja puhumaan jotain hyvin sujuvista kokeista, sai läpsäyksen naamalleen karman turskalla – tänään ei sit toimi mikään. Motivaationpuutteessa lopetin sitten yrittämisenkin iltapäiväkolmelta, mutta kun on menoa näillänurkilla kuuden aikaan niin eipä voi kotiakaan mennä murjottamaan.

Ei kai sit auta kui selata uutisia.

— 

National Geographic kertoo, että oravat osaa ajaa uhkaavia kalkkarokäärmeitä tiehensä lämmittämällä häntänsä ja heiluttelemalla sitä uhkaavasti.

Jenkkilapsille porkkanat maistuu paremmin, jos ne tarjoillaan McDonaldsin paperipussista.  

Helsingissä kuulemma ukkosti. Tyypit on sitä mieltä, että kaupungit voimistaa ukkosmyrskyjä.

ScienceCareers kertoo, että kantsii ehkä pitää vuos tai pari miettimisaikaa grad – ja postgrad – opintojen välillä. Ei huono idea.  

—

Olipas tylsät uutiset.

 

Q10 = -7

Lääh.

Syytän kuumuutta, muuten ei voi ymmärtää tätä ihan tolkutonta jaksamattomuutta. Tänään erehdyin viipymään kotona ennen töihinlähtöä peräti puoli yhdeksään, ja käristyin sitten työmatkalla. Töitä teen jonkinlaisella automaatti-ryömitys-vaihteella, onneksi tän viikon kokeet on pääosin olleet tylsiä, yksinkertaisia ja helppoja ännänkeräystoimia – ei ole tarvinnut suunnattomasti aivoa käyttää.

Jollakin tavalla tämä kyllä masentaa, tämä väsymys. Kun ei oikeen mistään jaksa innostua. Netissä on kaikenlaista hienoa ja jännää kirjoitettu siitä, mihin tiede olis menossa, mut en halua edes lukea niitä koska en halua kohdata sitä, että en intoa puhkuen säntääkään foorumeille puhumaan asioista.

Ehkä se syksy joskus koittaa.

—

Hokkaidotyttö on hämmentynyt ja jopa hiukan peloissaan – meidän ysikerroksen hiiritallista on kadonnut hiiriä. Joskus näin voi käydä, hiirenpentu voi kuolla tai aikuinen karata – mutta joku on raapustanut puuttuvien hiirten häkkikortteihin jotain mistä ei saa selvää. Ja, kukaan labramme ysikerros-valtuutetuista ei ole kyseisiin häkkeihin koskenut.

"I’m worried. Maybe a ghost." 

Mitä kuumuus aiheuttaa

On siis kesä, kun moneen päivään ei ole satanut. Sirkat on vihdoin löytäneet vahvistimistaan volume-nupit ja kääntäneet ne kaakkoon. Vuorokauden minimilämpötilat keikkuu lähellä kolmeakymmentä.

Maksimilämpötiloista ei varsinaisesti tietoa, koska ihminen pyrkii olemaan jossain muualla kuin siellä maksimilämpötilassa.

Mietin tässä, mitä kaikkea tämä kuumuus aiheuttaa – paitsi sen, että on kuuma: välillä tuntuu siltä, että koko oleminen keskittyy kestämiseen ja sietämiseen ja syksyn odotteluun:

Menen töihin niin aikaisin kuin vaan kykenen – jos lähtee kotoa ennen aamukasia, on vain Tosi Lämmin eikä Scorchio. Tää ei sinänsä ole edes vaikeaa, kun aamuisin alkaa olla lämmin ilmastoinnista (jonka iloista ja kiroista voisi kirjoittaa enemmänkin) huolimatta niin ei pysty nukkumaan.

Tekee koko työpäivästä mieluisamman kun ei ole ihan täysin nihkeentynyt matkalla – tai sitten on oltava mukana vaihtovaatteet. Aikainen työhönsaapuminen sotkee kyllä työrytmin niin, että lounasaikaan on koe jo käynnissä – vaan ei se mitään, ei ole ruokahaluakaan. Ruokala yrittää tarjota samaa-sutamina-ruokia, joilla pitäisi kestää paremmin.  

Kokeentekoa vähän häiritsee lämpötila – teen paraikaa lämpötilariippuvuuskokeita, ja on melkoisen tärkeää että aivonviipale on sit kans siinä 24:ssa jos sitä halutaan tutkia. Kun käytän infrapunakuvaustekniikkaa, kaikki lämpenee vielä enemmän kuin pelkästään niitä laitteita hurruttamalla – eli mun pitää jäähdyttää koehuone jonnekin +21:een että homma pysyy hanskassa. (Jotkut muuten edelleenkin julkaisee dataa joka on mitattu "in room temperature" määrittelemättä sitä huoneenlämpötilaa…. ) 

Niin ja tietty preparoinnissa, jossa liemien kylmyys on äärimmäisen tärkeää, saa lisäressiä siitä kun jäät sulaa kun hetkeksi kääntyy toisaalle. Mutta, tuleepahan tehtyä lätyt vikkelämmin – ja tähänkin auttaa se, että ne tekee aikaisin.

Tokihan on noita ilmastointilaitteita duunissa. Offiisihuoneessa erityisesti, istun sen puhallusaukon luona ja palelen kuin pieni eläin kun tyypit vääntää sen jonnekin +23:asteeseen. Tokihan koko Japanin kattava Cool Biz-kampanja toitottaa, että offiisilämpötila on, asetettava +28:ksi, mutta näin ei vaan tapahdu.

Aivan erityisen inhaa on se, kun eri huoneissa ja käytävissä saattaa olla 10-15 asteen lämpötilaero, välillä hikoaa ja välillä palelee, ja kun vielä ilmastointimasiinat kierrättää pölyä ja pöpöjä niin ei ole kumma että kesäisin saan aina viikon kestävän flunssan. (Tänä vuonna ei oo vielä iskeny, saas nähdä.)

Sitten kun illan viiletessä pääsee töistä kotiin, niin sepä onkin sitten päivän aikana kerännyt itseensä lämpöä kuin mikäkin varaava takka. Vaikka laitan heti sisään astuttuani yläkerran eakonin puhaltamaan täysillä, yleensä lämpötila tietokoneeni luona ei ehdi laskea miellyttäväksi ennenkuin on jo aika mennä nukkumaan. Onneksi makuuhuone on pieni ja pohjakerroksessa, ja sen saa viilenemään ehkä vartissa. Kotona olen yleensä sitten Melko Vähissä vaatteissa – eli jos tulette yllättäen soittamaan ovikelloa, voi mennä hetki ennenkuin kiljaisen ovikamerapuhelimeen että "se on auki" 🙂

Ja, ennenkuin joku kiljaisee "läpiveto" – ei, se ei oikeasti auta. Eikä tässä olla mitenkään kauhean herkkänahkaisiakaan. +25 on jo liian kylmä.

Mutta, piti olla näitä positiivisia juttuja hei! Ei pelkkää valitusta. 

Tänään on lauantai, mutta edelleenkin lämmintä. Kävin ostamassa viikon jogurtit ja myslit halpakaupasta ennen aamukasia ja porotusta (siellä myytiin myös datalaseja hintaan n. 150 euroa), ja palattuani keittiö oli ehtinyt jäähtyä sen verran että siellä kesti syödä aamiaisen. Aamiaisen jälkeenkin keittiö oli ainoa miellyttävälämpötilainen paikka talossa – joten, paremman tekemisen puutteessa, SIIVOSIN sen keittiön, pesin lattian ja puhdistin lavuaarinviemärin (yök). Kyllästyttyäni järjestelemään muovipusseja ja roskiksia kävin alakerrassa, ja huomaan että kylpytiloissahan on ihan miellyttävän viileää myös. Siivosin siis myös siellä ja pesin vessan.

Näitä asioita ei varmasti olis tullut tehtyä jos tuonne varsinaiseen tietokonehuoneeseen voisi asettautua. Ei myöskään kirjoitettua tätä entryä – vaikka ilmastointi on yläkerrassa ollut jo pitkään päällä, istun mielummin tässä läppärin kanssa suoraan viileän ilmavirran alla kuin menen tilan kauimmaisessa nurkassa ikkunan luona olevan tietokonepöytäni ääreen tekemään asioita, joita siellä pitäisi tehdä.

Joy:lla on kyllä kovasti kurjempaa – niillä töissä on ilmastointi kokonaan pois käytöstä. Amnesty Internationalin ohjeiden mukaan työntekijöille pitäisi näissä tapauksissa antaa viikko lomaa sekä kunnon kipukorvaukset.  

Kesä tarkoittaa myös katutansseja:

 

Päivän intternetti

Niin ja kuvat sukellusreissusta on nyt tuolla. 🙂

 

Hih, tyypit on esittäneet nettitrendejä plottaamalla niitä Tokion metrokartaksi.

Mieli kuitenkin vähän madaltui kun havaitsin, että asun MSN / Hotmail Live:ssä. Joy & Krabak kuitenkin on paljon käheemmällä Technorati-alueella. (Joo, se niiden alue on oikeesti kauheen kivaa, vaikken ihan ekana Tokion temppelikeskittymää ja ikivanhoja puisia taloja Technoratiin assosioiskaan.) Joku kommentoi O’Reilly Radarissa: "Microsoft has moved to Ikebukuro, if you know what I mean."

Second Life:ssa on kiva kylpylä, jossa käytiin Beckyn kanssa pariin kertaan; ja tiistain bujinkan-treenit on OhMy Newsissä. Endless hours of fun.