Liian kauan jne

Teki mieleni kysymän, että onko ollut liian pitkään japanissa jos miettii että miten saa näppiksestä nuottimerkin. Mutta kuten /mek varmaan sanoisi, sitten vasta on ollut liian pitkään kun tietää mistä sen saa ilman katsomistakin.

Advertisements

Vine

Onhan tästä jo aikaa:

1)  en näköjään vieläkään oo suostunu uskomaan että kyllä vain se on sadekausi tämä, olkoonkin että kuukauden etuajassa. For the un-initiated: sadekauden aikaan kotoa ei lähdetä ilman 80 sentin halkaisijan sateenvarjoa, vaikka kuinka aamulla näyttäis paistavan aurinko. Erityisesti ei lähdetä kivoissa kangastolppasandaaleissa. Jo toisen kerran viikon sisään instituutin yläpuolelle on parkkeerannut sellainen 100mm tunnissa vettä sylkevä myrsky. (Alan epäillä, että viereiselle tontille jenkkiarmeijan toimesta pykätty ihmeantenni on jotenkin syyllinen. Joko se houkuttaa sateita (suurinpiirtein missään koko muussa Japanissa ei sada) tai sitten ne kehittää sadetta saadakseen väliaikaisen näkösuojan hämärille operaatioilleen: sateen läpi sinne ei edes näe kunnolla.) No, tulee ainakin kirjattua taas ns. muutama työtunti tälle päivälle kun ei voi lähteä kotia ennenku lakkaa.

2) mun tiede on huonoa tänään. Ne tylsät viimeviikkoiset kontrollikokeet meni mutkistamaan asioita.  Hiiretkin vaan tappelee eikä lisäänny. 

2) Japanintuntejakin on joutunu skippaamaan ihan törkeästi, mikä ei o kovin jees kun ottaa huomioon sen, että viimeaikoina on tuntunut että kielitaito on ruvennut valumaan alaspäin. En osaa sanoa siististi yksinkertaisiakaan asioita ja sotken sanoja (aratte/asatte; migi/mimi; kiiroi/shiro=> shiiroi?). Soittotunnilla hukkaan kielet ja treeneissä lyön miekalla väärä jalka edellä. (Vaikka meillähän ei ole mitään oikeaa tapaa… niin silti…) EVEäkään ei kerkiä pelaamaan.

Must ei ikinä tuu mitään. Paitsi ehkä vanha. 

edit: tulin näköjään myös keksineeksi ristikorrelaation uusiksi. Ikävä vaan että siit ei saa enää expaa. Nyt sitten jatkan ilmeisesti yrittämällä keksiä klusterianalyysin ja tiedonlouhinnat uusiksi. Stay tuned. (not) 

Tää oli hauska. Vaikka onkin testi, joist en yleensä tykkää. Vaikka varmaankin vanha: testi, jossa katotaan että osaatko tunnistaa kuvan perusteella onko henkilö sarjamurhaaja vai joukkomurhaaja. Oma tulos: 10/10: You’d spot Hannibal Lector in seconds at an Open Source conference. Eka testi ikinä missä pärjäsin:) (Via murre.)

Ari! Katoo! Töö! Kjöö!

metallipojat.jpgToukokuun kulttuurikohteeksi oli taasen valittu Shibuyan Duo, johon jopa lähestulkoon löydettiin suoraan perille toisin kuin viimeksi. Tällä kertaa yhdellä edullisella (4000 yen + pakollinen drinkkilippu) lipulla sai kuunneltavaksi kokonaista kolme suomalaista orkesteria: Don Johnson Big Band, MummyPowder ja Private Line. Lyhyt tiivistelmä: Don Johnson piti tanssijalan liikkeessä koko (valitettavan lyhyen, 40 min) settinsä ajan; MummyPowder olis ehkä ollu ihan jees jos ne ei ois näyttäny niin kauhean nolostuneilta siinä japsigoottityttöjen edessä virttyneissä t-paidoissaan, ja Private Line ois ehkä ollu kans ihan jees jos ne ei ois ollu niin täysin vailla noloutta uhotessaan niiden samaisten tyttöjen edessä että me takarivin punatukat aloimme tuntea nolostumista heidän puolestaan. Mummypowder oli liikkis kun ne oli niinkui perheenisien autotallibändi, ja Private Linen kitaristi näytti Zds:lta (vähän) ja joku toinen niistä ois voinu olla vaikka Lönkka. Vokalisti ei osannu päättää halusko se olla niinku Neumann vai Mike Monroe vai sukkahousuhevari.

Mut joo, hienoa oli. Don Johnson rokkaa (hoppaa?), vaikka esiintymisvuoro listan ensimmäisenä sai eteensä ehkä vielä hiukan jähmeän yleisön niin kyllä siellä loppupuolella lattialla joras muitakin kuin me. Keikan jälkeen perkussionisti kertoi meille, että sen lisäksi että bändi oli joutunut jättämään kolme muuta keikkaa väliin päästäkseen tänne meitä ilahduttamaan sekä lentämään halpalennolla Pariisin kautta (Helsingistä lähtö ke-aamuna, tokiossa to-aamuna, tokiosta takaisinpäin pe-aamuna, pe-iltana toivottavasti taas hesassa koska lauantaina keikka Kaisaniemessä – sanokaa niille moi jos näette) niin myös saivat ihan itse maksaa lentonsa ja muut kulunsa. Arvostamme, mutta toivottavasti ensi kerralla pääsevät pitämään kunnon 9-tuntisen keikan (niinkui väittivät). (Niiden uus levy on muuten mainio, vihdoinkin ilmestyi iTunesiin.)

Keikkojen jälkeen tuli juteltua Finland Music Exportin joidenkin tyyppien kanssa – ilmeisesti on suunnitelmissa tuoda enemmänkin suomalaista musiikkia japaninmarkkinoille. Jesh! Eläkeläiset Tokioon! Edellisenä päivänä oli ollut joitain suomalaisia, mulle tuntemattomia metallibändejä esiintymässä – kuuleman mukaan jengissä piti olla mukana myös Lordi mut niille tuli ny jotain muita menoja eikä viittiny kai sit lähteä tällaselle hyväntekeväisyyskeikalle.

Illan loppujen lopuksi kruunas tuon kuvan iihq-kawaiit suomalaiset hevarit, joista onnistui saamaan valokuvan ilman ympärilläpörrääviä goottikissojakin. (Ne oli kai jostain niistä hevibändeistä, mut ilman asianmukaisia määritysoppaita ei voi sanoa muutakui et hevari sp.) Kyllä tuollaisia katsoo mielellään – suomalainen pitkätukkahevarihan on kuin ruisleipä ja kirnupiimä: rankkaa, karheaa ja vähän hapanta mutta tekee hyvää masulle 😀

Duke Universityn tyypit on kehittäneet teoreettiset perusteet näkymättömyysviitan valmistamiseksi. Jei! (Rahoittajana mm. DARPA. Not-so-Jei?)

Olenko ollut liian kauan japanissa, kun mietin tuossa matkalla soittotunnille kerran pachinkoa ohittaessani että mitä lukua (miljardi, triljoona, biljoona, biljardi…) "suupaa mirion" vastaa? 

EurekAlert raportoi J Med Ethicsissa julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan “rytmimenetelmä” tappaa enemmän hedelmöittyneitä alkioita kuin muiden ehkäisymenetelmien, kuten esimerkiksi kierukan tai ehkäisypillereiden käyttö. Tämä mm. Pro-life -porukoiden kannattama “luonnollinen” ehkäisymenetelmä murhaa siis syntymättömiä ihmisiä.

Chileläinen keksijä on rakentanut ihmerobotin, joka löytää maahan kaivettuja aarteija ja ruumita. (National Geographic). Sama lähde kertoo toisessa jutussa, että vaikka alaskalaisen eläintarhan työntekijät on väsänneet norsulleen juoksulaitteen, sitä ei huvita urheilla.

Sillävälin toisaalla: Dr. Yoe tekee tylsiä sokkokontrollikokeita ylijäähdytetyssä huoneessa kaiken sen ajan mitä tältä viikolta irtoaa, eikä luultavasti päivitä blogia ennenkuin perjantaina. Jos blogilista muuta väittää, ne on ne spämmerit kuitenki vaan;)

Paahtopaistia tokiolaisittain

karaokekoira.jpg

Aloitan tämän entryn tärkeällä uutisella: naapurustomme karaokekoira, joka on tärkeä maamerkki jos haluaa löytää meile, on saanut oman kopin! Ei tarvitse enää sateessa loikoilla. En tiedä tosin onko siellä ilmastointia, ja kuten näkyy, ko. lukaalin sijoittelussa on pieniä ongelmia: kun koira makaa kopin ulkopuolella, sen pää on oven edessä joten joka kerta kun joku tulee ulos (mikä ei onneksi ole liian usein) – "tonk". Toinen vaihtoehto olis makoilla autotiellä, jolla tosin ei silläkään aja autoja liian usein. 

Joku aika sitten vietetyn sosialisointiviikonlopun aikana tavattu "New Yorkilainen kiinalaisen ruumiissa" kutsui sitten meidät perinteiselle sunnuntaibrunssille käheeseen Shibuyan kattohuoneistoonsa (n. 2 neliömetriä vapaata lattiatilaa kaiken valokuvausroinan keskellä, mutta onneksi pienen asunnon kokoinen kattoterassi vähän auttoi mahtumista). Tosin, kun on taiteilijoista kyse, niin brunssi alkaa siinä yhdeksän aikaan – illalla. (Ja jos nyt sallitte, leikin vähän name-droppingia : Shu Uemuran PR-päällikkö kehui mun vaatetta hirmuhienoksi; kun se kysyi että mistä se on, pääsin kehumaan Kaivopihan Backstreetiä Helsingin fashion-mekkana;) (Muuten ehkä olis aika noloa moinen nimitiputtelu, mutta kun mua kiusattiin siellä esittelemällä mut "Tää on tää mun tuttu Yoe, se on tiedättekste niinku tieteilijä" (ooh ja aah seuraa…, mutta tyrehdyttää keskustelun jotenkin aina ihan seinään…))

Vaan ei se mitään, illallinenkin ihan jees ja innolla lähdin suunnittelemaan että mitäs jänskää sitä kokkaisi, kun on pitkästä aikaa oikein syy laittaa jotain isompaa. Valkosipuliperunat hyppäs jotenkin mieleen ja irccikanava muistutti, että niiden kanssa syödään paahtopaistia. Mainio idea, sen voi tehdä ajoissa valmiiksi, puikoilla syötäväksi (täällä ei tosiaankaan ihmisillä mitenkään välttämättä riitä haarukoita jaettavaksi asti).

Joten ei muuta kuin googlettamaan reseptiä. Jonnin verran piti nyt muokata sitä, ja jotta pääsis ens kerralla vähemmällä vaivalla, meinasin että laitan sen tänne talteen.

meisterbland.jpg

Paahtopaistia Tokion Tapaan

Hankitaan paahtopaistia (ja sen jälkeen kun on ymmärtänyt että paahtopaisti on englanniksi roast beef ja tämän vuoksi ilmeisesti japaniksi roosubiifu, voi mennä kolmen tavaratalon liha-osastolle ymmärtämään jälleen kerran että ei täällä kukaan osta tai myy lihaa muuten kuin viipaleina. Tämän jälkeen voi todeta kotona että jos siinä sikakalliissa lihapalassa jossa on enemmän kuin puolet läskiä mutta joka näytti tiskinläpi naudanlihalta ei oo lehmän merkkiä ni se ei sitä ei ole, ja että olis voinu kysyä että onko tää biifua vai pookua, ja mennä suosiolla siihen ravintoloille kohdistettuun myymällään mistä voi ostaa lehmämerkillistä rasvatonta lihaa paistikokoisina kimpaleina noin neljänneksellä siitä hinnasta jota pulitti tavaratalossa. Myöhemmin saan kuulla että olis voinu vaan pyytää siel tavaratalotiskil et saisko kokonaisena.)

Paistia paistetaan kuumalla hellalla joka puolelta sen verran että pinta ruskistuu kiinni, pysyy ehkä mehut paremmin sisällä. Hierotaan paistin pintaan suolaa ja pippuria. (Etsitään kuusi tavarataloa läpi paistopusseja, ja kysytään natiivikavereilta, joiden mielestä ajatuskin jonkun pussin laittamisesta uuniin on vähintään yhtä kummallinen ajatus kuin se, että joku haluaisi itse paistaa uunissa ison palan lihaa. Todetaan että meneehän se padassakin se liha). Tökätään paistomittari lihakimpaleen paksuimpaan kohtaan (sen jälkeen kun on taas etsitty turhaan paistilämpömittaria, ja löydetty sen sijaan leivänpaistomittarimiks mulle ei o koskaan tullu mieleen et leipään pitäs laittaa mittari?) ja paistin päälle pari voinokaretta (hei, se lihahan oli ihan rasvatonta!). Uuni laitetaan lämpimäksi (mikrokiertoilmagrilli-ihme-uunini vaatii säännöstään parikyt astetta enemmän kuin ohjeet vaatii, eli laitoin 140) ja liha uuniin, kunnes mittari näyttää 60 astetta. Otetaan mittari ulos, tökätään siihen oikeasti paksuimpaan kohtaan, ja annetaan paistua vielä puol tuntia lisää. (Yhteensä n. 70 min.)

Tehdään marinadi. Siihen tulee

Makeaa soijakastiketta 2dl (laitoin sitä toista mustaa kastikkeen omaista ainetta jota meillä oli kaapissa, joka ehkä maistui jotenkin makealta)

Valkoista balsamiviinietikkaa 2 rkl (laitoin sitä ainetta joka löytyi kaupasta jossa luki että häblähäblä barusamiko häblähäblä)

Tuoretta silputtua timjamia ja rosmariinia (nää löytyi! Samalla löytyi myös kokonaan uusi korkealuokkainen supermarket Seibun syövereistä, joka myy mm. ruisleipää ja sokerittomia myslejä.)

Silputtuvalkosipulikynsi – ei mitään tuollaista hannarointia, kokonainen valkosipuli sinne vaan.

Suolaa ja  roseepippuria  (ei mitään toivoa jälkimmäisen löytämisestä. Lopulta ostin kokonaista "pink pepper"iä, mutta jätin sen käyttämättä ja sekoittelin luovasti maustekaapista löytyviä tuntemattomia ainesosia, mm. jotain jossa luki ehkä japaniksi että kiinahäblähäblähäblä).

Kaadetaan marinadi hiukan jäähtyneen paistin kaveriksi pataan, ja annetaan marinoitua 24h. Välillä käännellään, ja kerätään liemen pinnalle kertyneitä rasvalevyjä pois (niistä tosin ei ollu enää leivän levikkeeksi). Puolessa välissä marinointia päätän että laitan sinne vielä tuplasti lisää valkosipulia, timjamia ja rosmariinia. Iltapäivästä keittiö tuoksuu niin hyvältä, että alan todella kaivata punaviiniä.

Punaviini menee ohjeen mukaan kastikkeeseen; 2 dl punaviintä kiehautetaan 3 rkl luumusoseen (joka on ensin pitänyt itse tehdä kuivaluumuista) kera, lisätään vähän marinadilientä ja mausteita. Ja siivilöidään. Ja unohdetaan keittiön pöydälle. 

Onneksi punaviintä sentään riitti bileissä. Jumalaisella katanakeittiöveitselläni leikatut paperinohuet paistisiivut oli hämmentävän hyviä, ja valkosipuliperunat – kaikessa proosallisuudessaan – innoitti esteettisiä lausuntoja. Sain jo kutsun seuraavaan tilaisuuteen, jonne meinaan pyöräyttää maineikkaan valentinenpäiväkisojen voittajan, "Judgement Day"-suklaakakun (perustuen Seannan ohjeeseen). Vapiskaa, Tokion muotimaailma ja langanlaihat japsimalli
tytöt! 

 

Ilmastonmuutos.

Mitä helvettiä. Suomi voitti Euroviisut. Ja mä kökötän jossain jonkhan japanissa missä ei näytetä mitään tuollaisia viisuja telkkaris eikä taitas ihmiset ymmärtää jos menis nakusiltaan kirmaamaan Shibuya 109:ä ympäri. Eikä niin et mul sitä telkkarii oliskaa.  

Vapise, kasvihuoneilmiö! Helvetti jäätyy. Säästänemme kesän ilmastointilaskussa.