Lahjuksia

Kylpyhuoneessa roikkuvat kasvo – ja käsipyyhkeet alkoi olla aika kauhtuneita. Onneksi Sty oli urhea ja osti kaljaa kiskalta, josta sai tölkkien kylkiäisinä sopivia pyyhkeitä kun tarpeeks monta osti.

Toisella kiskalla oli joku arvonta, jossa voitin pullollisen maidonvalkeaa CalPis-juomaa. Tähän asti en ole sitä maistanut, jonkinlainen epämääräinen epäilys on ollut sen suhteen (liittyy sekä ulkonäköön että siihen, että enklanninkielisten mielestä nimi lausutaan “cow piss”). Ei ollut pahaa, vaan oikeastaan ihan refreshing, niinkuin pullossa luvattiin.

Koto-opettajani lähetti mulle tuttavan mukana vanhan japanilaisen paperisateenvarjon. Väittävät että sitä sopii käyttää sateella; minä avasin sen kerran ja natisi vanha puu ja paperi sen verran että luulen, että avaan sen seuraavan kerran vasta kun tiedän että se voi sitten olla paikoillaan pidemmänkin aikaa. Ei kuvaa siis, mutta se on U-PE-A.

Autovuokralaisemme ilmaantui ovelle tässä eräänä iltana, kertoi että auto lähtisi nyt kesälaitumille Saitaman suuntaan. Mutta jos sopii niin talvehtimaan se tulisi taas meille. Sopii, sopii, hymyilen ja pahoittelen mielessäni lisätulojen katoamista. Kiitoksena kuitenkin avusta mies toi suurella kunnioituksella säkillisen jotain äärimmäisen hienoa Niigatalaista riisiä. Tosi kauniisti koristellussa paketissa. Josta ei löytynyt parasta ennen-päivämäärää, mikä on hyvä, koska meillä käytetään riisiä vain joulupuuroon. Toissavuonna Tobun herkkuosastolta ostettu paketti jotain muuta Hienoa Riisiä on vielä puolillaan.

Hylky tuli, artsulle. Asiasta voi löytää varmasti kaikenlaisia hyviä puolia, niinkuin sen, että kun kerta mä en voi lähteä täältä mihinkään ennenku juttu on julki, niin eipä tarvitse hätäillä että pitäis olla jo lentoja varaamassa vaikkei tiedä että suunnatakko itään (jenkit) vai länteen (eurooppa). Ei myöskään tarvitse vaivata päätä sillä että yrittäisi keksiä jotain uusia projektisuunnitelmia. Ylipäätään tuntuu siltä että koko tiedeura-aiheella ei tartte vaivata päätään. Tyypillistähän tämä, ja menee yleensä ohi. Ainakin tähän asti on aina mennyt.

Advertisements

Metriikkaa




Harjoittelutila

Originally uploaded by marylkayoe

Tuossa aikaisemmin olin huolestunut siitä, että mannertenväliset etäisyydet ovat lyhentymässä, eikä HKI-Tokyo-lennolla enää ehdi edes rentoutumaan kun se on niin lyhyt. Nyt tuli lisää hermoiltavaa – tilasin torstaina ScubaToys-nimisestä nettikaupasta parit sukelluslapaset ja sukat – ja ne kannettiin ovestani sisään lauantai-AAMUNA. Iik. Tästä kun vielä maailma pienenee niin tulee kunnolla ahdasta.

Naoyo kysyi lounaalla, että ono suomesta jokin suora lento Koh Samuille tai muualle Thaimaaseen. Hän oli ollut perheensä kanssa siellä talvella lomalla, ja oli hämmentynyt valtaisasta määrästä suomalaisia. Erityishuomion sai suomalaisten tapa paluulennolle valmistautuessaan pukeutua hassusti – t-paidoissa ei ole hihoja, mutta paksut housut ja saappaat jaloissa. Ja kuulemma kaikki vertailivat karrelle palaneita olkapäitään ylpeinä. Yritin selittää, että menneisyydessä Suomesta mentiin aurinkomaahan vain jos oltiin rikkaita, ja sen vuoksi ihmiset edelleenkin kuvittelevat rusketuksen olevan joku sosiaalisen ylemmyyden merkki. “Mutta eihän se ole merkki muusta kuin siitä, että on paljon ulkona eikä osaa pistää sopivia suojia päälleen?”

Veden alle tekee mieli, mutta onneksi jo kahden viikon päästä pääsee testaamaan että miltäs tuollainen keväänkolea merivesi Tokion lähiseuduilla tuntuu. Oleellista tietysti on ollut sitä ennen prosessoida edellisen reissun materiaali elikkäs videot, ja niiden lopputulos on nyt sitten tällainen. Hämmentävästi saa useamman tunnin videomateriaalin tiivistettyä reiluun kolmeen minuuttiin… ei nyt ehkä ihan niin huolellista jälkeä kuin edellinen, mutta tykkään tuosta kappaleesta silti.

Onneks täs on automaattilaatikko

GTA4 on tietysti nyt se juttu konsolipeleissä. Suomenvisiitin aikana näin pari reppanaa pojankloppia leiriytyneenä City-käytävän pelimyymälän eteen; meille peli toki tuli PlayAsia:n hellällä postilla. Kiirettä on mulla pitänyt niin että on jäänyt tuo pelaaminen vähemmälle, mut meinasin nyt kuitenkin vähän testaa, kun Mikkikin sitä niin kehui.

Onhan se hieno joo, mutta myös vaikea. Autopelit ei koskana oikeen oo ollu mun juttu, mutta kuvittelin tässä viime aikojen konsolitreenien parantaneen näppituntumaani ja refleksejäni – harhaa oli se.

Oli tosi vaikeaa ajaa autoa ilman että törmäilee muihin autoihin – tiedän toki että tässä pelissä auton naarmuttaminen ei ole vakava miinus, mutta jotenkin tuntui että kaikki muuta autot ihan väkisin yrittää ajaa mua päin! Jonkin aikaa treenattuani onnistuin kuitenkin ajamaan auton satamasta ensimmäiselle kohteelle, ja siellä ihasteltuani pelin kykyä heilutella keittiön esineitä hahmon törmätessä niihin pääsin vielä vähemmin vaurioin ajamaan seuraavalle rastille, mielestäni ihan tyylikkäästi.

Peliluolalta takaisin ajaessani tajuan, että olen koko aika ajanut tien vasemmalla kaistalla.

Löysin sattumanvaraisesti aikaisemmin tuntemattoman suomalais-japani-blogin: Samu on Big in Japan. Vai olikos tää kaveri jostain jo bongattu? Ookayaman kampukselta.

Suhteellista




Down with Narita

Originally uploaded by marylkayoe

Mikään kesä täällä ole. Perkuleen kylmä. Melkein on toukokuun puoliväli ja tää vilukissa buuttas öljyliekinheitinlämmittimensä kun ei vaan tarjene.

Kävellessäni kotiinpäin Kanamecho:n kujilla juttelemaan tulee nuorehko, arviolta 18-35-vuotias kevyesti riehakkaan oloinen mies.

– Hello, where are you from?
– I’m from Finland.
– Aaaaa! Finland. Nice country. Cold. Do you speak English?
– Yes I am speaking English.
– Aaaaa. Do you marry Japanese?
– … … No.

Oletin että se kysyi että olenko juuri nyt naimisissa japanilaisen kanssa, eikä että onko mulla jotain periaatteellista syytä olla naimatta japanilaista. Tilanne ratkesi kuitenkin hyvin pian kun kerroin että asun tuossa nurkan takana talossa miehen kanssa.

Eräs japanilainen, hyvin kiltti ja mukava miespuolinen kaverini kertoi poikaporukassa (jonka liepeillä minäkin currya napostelin), että sen duunipaikan pomo on tosi puro.
– Se onnistuu aina. Sanoo tytöille työpaikalla: “ooohooo, onpas suuret rinnat. Saako niitä koittaa?” ja sitten kokeilee, ja “heeee…. hooo… “

Samainen kaverini vastasi kun kysyin siltä että mitä kuuluu, että mitäs tässä, petin tyttöystävääni ja se muutti pois meidän yhteisestä kämpästä. Olen nyt vähän surullinen, mutta sinkku.

Naapuritalon poikakommuunia poissaoloni aikana tarkkaillut Sty raportoi, että eräänä iltana sinne ilmestyi TYTTÖ! Vietti iltaa kahdestaan yhden niistä pojista seurana (muut oli ilmeisesti potkittu pihalle), ja katosi sitten useammaksi tunniksi takahuoneeseen. Voi däng.

Lopuksi ilouutinen: Sushirajan Janne&Minna ovat taas jonkin aikaa maisemissa – ja bonuksena mukana on Ms. Genki-chan, eli Anna 5kk, joka kaataa japanilaisia (miehiä sekä naisia) maahan kouristellen ka-wa-ii-su-gi:a vaahdoten. Sushirajan hiljaiselo on käynyt meille kaikille raskaaksi, joten hop nyt kaikki sinne lukemaan asiallisempaa japanireportaasia 🙂

Touchdown




Kesätokio

Originally uploaded by marylkayoe

Tänään, aamukahvia juodessani, katson ympärilleni ja huomasin olevani Japanissa. As simple as that. Jotain ovat ryökäleet tehneet lentokoneiden huippunopeuksille – en tiedä mikä on, mutta jotain on vinossa jos en Helsinki – Tokio -lennon aikana ehdi katsoa kuin yhden jakson Buffyä ja lukea muutaman sivun (alle 10) verran romaania ennenkuin ollaan perillä. Epäilen, että Finnairilla ovat salaa keksineet ylivalonnopeusmatkustamisen. Pelottavaa. Jos meno vielä tällai jatkuu, saatan epähuomiossa ajautua Betelgeuzeen.

LifeHack.org:in “vinkkejä ulkomaanmatkustajille” – sarjassa on esitelty että kannattaa ottaa mukaan kevyt pyyhe ja neuloa salarahaa alusvaatteisiin, kun sellaisissa eksokohteissa kuten Lontoossa on taskuvarkaita. Laadidaadidaa. Eivät kuitenkaan ole aivan vihjeettömiä: tässä jaksossa neuvovat, että elkää pukeutuko niinkuin amerikkalaiset lomalla (shortsit, t-paita, lippis, lenkkarit) niin teihin suhtaudutaan paremmin. Aivan ässävinkki on kuitenkin se, jossa kehotetaan ompelemaan reppuun Kanadan lippu – ” I’ve seen hostel managers turn Americans away saying there
were no more rooms and then give a bed to a Canadian-patch bearing
traveler a few minutes later.” (Kirjoittaja ilmeisesti oli saanut “palautetta” ja korjasi pian tekstin muotoon “käyttäytykää niinkuin kanadalaiset”:)

Palautetta saatu, ja siksipä spesifioin. Blogissani en kirjoita ihmissuhteistani, koska ne eivät julkisuuteen kuulu. Siksi myöskään edellinen entryni ei liity ihmissuhteisiin.

Sataa. Taitaa olla sadekausi aluillaan.

Taittuvaa valoa




Maunulan sakura

Originally uploaded by marylkayoe

Kaikki lienevät kuulleet niistä hauskoista pyskofysiologisista kokeista, jossa koehenkilöille laitetaan päähän prismalasit jotka kääntävät kaiken ylösalaisin. Ensiksi ihminen on toki vallan hämmentynyt moisesta, mutta hämmästyttävästi jonkin ajan (viikkojen?) kuluttua maailma vaikuttaa ihan normaalilta. Ja kun lasit sitten poistetaan ja ihminen pääsee katsomaan maailmaa taas ilman että valo kulkisi silmään nurinpäin, henkilöt valittavat että maailma on TAAS nurinpäin, vaikka se oli jo jotenkin kääntynyt normaaliksi lasien kanssa.

Kävellessäni tässä kaupungilla katselin ihmisiä. Muistan hyvin kirjoittaneeni ihmisten vihaisista ilmeistä, mutta jotenkin niitä ei huomaa enää. Mahtaako vastaantulijat kohta Hypyn jälkeen näyttää jotenkin teennäisen kohteliailta tai kilteiltä?

Kivuliasta on aina tää poislähteminen. Ihanjokav+tunkerta. Vaikka tällä kertaa on entistäkin selvempää, että esimerkiksi ei ole mitään töitä tässä maassa. Että kaikki mun kuviot on jossain muualla, ja sen jälkeen kun on kuulumiset vaihdettu, jään usein ulkopuoliseksi. Kyllähän aivo sen valon kääntää kohdalleen vikkelästi, ei siinä mitään, ja kohta söisin vallan tyytyväisenä kaikenlaista kummallista nykysuomiruokaa jossa ei ole kaloreita (onko joku muka joskus laihtunut sillä, että käyttää vähärasvaista kuivaa juustoa?), joisin litrakaupalla kahvia (melkein olen alkanut pelkäämään että kuka hyvänsä vastaantulija kysäisee että otakko vielä yhen kupin) ja lähtisin sateeseen ilman sateenvarjoa. Olen sellainen sopeutuja. Rio de Janeirossakin sopeuduin ja mukauduin noin kahdessa minuutissa siihen, että bikinien pitää olla pienet ja mekon maksimipituus on 10 senttiä.




CIMG1559-Edit

Originally uploaded by marylkayoe

Ikävä vaan, nyt pitäisi sopeutua johonkin ihan muuhun. Että kuviot on likimain pakko hajottaa että pääsee eteenpäin, tai edes taaksepäin, ja johonkin on aivan pakko päästä nykytilanteesta. Olen toki myös maailman paras huijaamaan itseäni että ole vaan siinä, asiat on ihan hyvin, ja sukeltamaankin pääsee – vaikka ei ole. Epätoivoisesti yritän takertua siihen pieneen mahdollisuuteen että asiat vielä itsekseen lutviutuisi kohdalleen, mutta kun asiaa ajattelee järkevästi (ja, mind you, sitä ei tapahtuisi ellei rakkaat ystäväni pakottaisi mua näkemään tosiasioita, kiitos siitä) – ei voi jäädä enää tuleen makaamaan.

Paha vaan, että ei jaksais nostaa ees päätään, ja mielummin indefinitely viettäisi näitä käSITtämättömiä kesäaamuja juoden aamukahveja hesaria lukien vanhempien takapihalla.

Oh well. Aina pitää valittaa. Vaikka aurinko paistaa ja linnut laulaa – tai juuri siksi. Satais edes räntää.

++ signing out

Kylmää vettä, kuumaa vettä




Parhautta V

Originally uploaded by marylkayoe

Kraanasta voi täällä tulla aivan äkkiarvaamatta ihan miten hyvänsä kuumaa vettä. Jos laittaa kuumavesihanan päälle, ei voi seinästä katsoa että minkäasteista se on. Sen lisäksi, sieltä tulee sitä kuumaa vettä ihanjustsilleen samantien. Au.

Kohteliaisuusnäkemyksien eroja.

Kävin äidin kanssa ostoksilla, äiti osti minulle kauniit kengät. Ei ollu mitenkään halvat. Ihan Stockmannilta. Mentiin kassalle, jolla ei ollut kylttiä joka sanoisi että pahoittelemme mutta tämä kassa ei ole käytössä. Myyjää ei näkynyt.

Hetken päästä tiskin taakse purjehtii Vanhempirouva Myyjätär, joka katsoo meitä nenäänsä pitkin ja narisee, minua on täällä vain yksi, kuulkaa. Kohentaa silmälasejaan, tiiraa tiskille asetettuja kauniita sadan euron kenkiäni ja jatkaa: ja nuo on kyllä miesten puolelta. Ihan toiselta puolelta. Siellä on oma kassa.

Kaikesta huolimatta Vanhempirouva Myyjätär suostuu lopulta toimittamaan ostokset. Pöydällä on jokin vanha kymmenen euron etuseteli, törkkää sitä sormellaan ja narisee: tuo on kuulkaa jo aikapäiviä sitten mennyt vanhaksi. Ei se ole meidän, sanoo äitini; itse olen sanaton, todellako tässä näitä ostoksia tehdessämme pilaamme myyjän päivää?

Lopulta ostokset on maksettu. Koska on kaunis kesäpäivä eikä räntäkeli niinkuin olin odottanut, ja olen menossa ihmisten ilmoille, ajattelin että laittaisin uudet kauniit kengät jalkaani. Voitko leikata niistä sen lapun, pyydän kohteliaalla äänellä Myyjättäreltä. Mnjöö.

Olen pöyristynyt saamastani kohtelusta. Vasta myöhemmin äitini kertoo, että Myyjätär puolestaan loukkaantui siitä, että *minä* sinuttelin *häntä*! Siis, enhän mä nyt VOI teititellä myyjää, tai käyttää kei-go:ta, siitähän tulisi kaikille osapuolille vaivaantunut olo!

Ilmeisesti olen omaksunut sosiaaliseen asemaan perustuvan arvostuskäsitteen ihan hyvin; muistan nyt kun oikein kaivelen että vanhempia ihmisiä kuuluu teititellä….




Makea espanjalainen 3.50 eur

Originally uploaded by marylkayoe

Tokihan minä tiedän että Helsinki on merellinen kaupunki. Suoritin sukelluskortin kotivesillä joskus vuonna 1998, ja tosiaankin tulin katselleeksi vihreää merivettä myös täällä.

Jotenkin näiden kaikkien vuosien aikana kuitenkin on päässyt unohtumaan, miten järkyttävän hienoa täällä on. Sukeltaa. Ensinnäkin: sukeltamaan meneminen ei tarkoita heräämistä aamuviideltä ja ajamista tuntikausia junalla jonnekin. Porkkalaan ajaa jossain naurettavassa puolessa tunnissa – maantieto ei koskaan ole ollu vahvimpia puoliani, mutta silti olottaa että ilmeisesti olin kuvitellut että Porkkala on jossain Hangossa. Toisekseen – ja tämä ei oikein meinaa mahtua päähäni vieläkään: on täysin mahdollista puhua lähtevänsä sukeltamaan vaikkapa iltakuudelta. Iltakuudelta! Mun maailmankaikkeudessani kaikki vedenalaistoiminta iltapäiväneljän jälkeen on yödyykkiä. Tietysti Suomessa kaikki vedenalaistoiminta on yödyykkiä, muutaman metrin näkyvyydellä ja sillai.

Vesi oli +5-asteista, mutta tarkenin vallan mainiosti. Näin kolme kalaa (joista kaksi oli elossa), vanhan kengän (jossa toinen elävistä kaloista asui) ja lasipullon. Kuulostaako tylsältä? Valitettavasti se on teidän käytävä itse kokemassa 🙂 Tällä hetkellä jopa tuntuu siltä, että selviän henkisesti labraan palaamisesta ihan vaan sen varassa, että tiedossa on kesä ja sukeltamista 😀

Ninnin kanssa suoritin kaupungilla pikaisen rastikierroksen, söin espanjalaisia hiekkaisia epämakeita mansikoita Tuomiokirkon portailla ja testasin miltä maistuu nuudeliruoka Helsingissä. Kävin myös muistuttamassa mieleeni, että roolipelaaminen jumankeuta on taiteenmuoto; Juhanan Kulak-kampanja onnistuu joka vuosi ylittämään odotukset. Ahh. 

Kummallista




Parhautta II

Originally uploaded by marylkayoe

Suomessa jos laittaa uunin päälle, ei tiedä mistään että se on käynnissä ellei kokeile että onko se kuuma. No onhan siinä valot mutta mitään ei kuulu!

Suomessa voi avata telkkarin ja nähdä taiteilijadokumentin, jossa oma pikkuserkku valmistelee veistoksia lumikinoksista.

Helsingissä voi bussin ikkunasta nähdä maan merkittävimpiin kuuluvan näyttelijän menossa ihan tavalliseen baariin. Yksi ohikulkija vilkaisi perään ja jatkoi matkaansa.

Kävin kävelemässä kotiseudun metsiköissä. Puita ei oltu numeroitu.

Aika näköjään kuluu. Huomasin sen siinä, kun ihan pikkuinen ja vastikään ala-asteelta päässyt pikkuveljeni kävelee sisään syli täynnä haalaria ja merkkejä ja sanoo: sisko, ompele!