Ulkomaalaisen työllisyystilanne Japanissa




no it has not,again

Originally uploaded by marylkayoe

Japanilaisten suurvientiyritysten – Toyota, Honda, Nissan, Sony – lomauttamisuutiset on pyörineet viime aikoina aika paljon ulkomaalaisaiheissa. Jo joitakin viikkoja sitten Nagoyan pormestari tai joku sellainen sanoi televisiossa ettei halua nähdä työttömiä ulkomaalaisia kadulla. Halusi tai ei, on niitä saanut nähdä. 

Faktoja kun en tiedä en lähde spekuloimaan mitään siitä onko tosiaan niin että ulkomaalaisia määräaikaistyöntekijöitä olisi lomautettu ronskimmin kuin natiiveja. Televisiossa on kuitenkin saanut kuulla surullisia tarinoita perheistä, joiden lapset joudutaan ottamaan pois koulusta kun ei ole kuukausimaksuihin varaa (ainakaan niihin ulkomaalaiskielisiin – eräs perhe kertoi että lapsia ei voi laittaa paikalliseen kouluun kun ne ei osaa japania, ja tästä mulla ainakin herää kysymyksiä että miksi ei osaa mutta se on toinen tarina se). Eikä kotimaahan (Brasiliaan) vaan voi lähteä kun lennot on niin kalliita. Sucks. Mutta sellaista se on tämä nykymaailma. 
Mielenkiintoista oli kuitenkin asiaa puineen paneeliohjelman osallistujien kommentit: melko yksimielisesti esittivät sen suuntaisia mielipiteitä, että kun kerran Japanissa on työvoimapulaa ja nämä suuryritykset ovat saaneet ulkomaalaisia töihin, tavallaan niiden tulee olla erityiskiitollisia näille ulkomaalaisille joiden työpanoksen avulla ovat sitten menestyneet. Ja se että paiskataan pellolle heti kun on vaikeaa on vaan väärin. (Paneelin naisjäsen pyyhki asiaankuuluvasti silmäkulmiaan, kauheaa kun on joulukin ja lapsilla ei nyt varmasti tuu mitään kivaa kuusen alle.) 
Paneeliohjelmat on toki oletettavasti käsikirjoitettuja, joten ei nyt pidä kuvitella että tässä olisi joku kansallinen mielipide näkyvissä, mutta oikeasti olen vähän yllättynyt tästä että asiaa ylipäätään käsiteltiin.



metatarsal fracture, week 6

Originally uploaded by marylkayoe

Jalkani alkaa selkeästi vahvistua, ja vaikka murtuma on vain pikkuisen reunaltaan luutunut se kestää jo jonkinlaista kävelyäkin. Tämä on vallan mainiota, sillä sairaslomakin päättyi. Pitäisi siis alkaa katsoa eteenpäin että miten tästä.

Piih. On ollut tarkoitus jo pitkään kirjoittaa tänne tästä mun kehittyvästä työtilanteesta, tai työttömyystilanteesta, ja rantata ja vauhkota siitä kuinka jotkut asiat on vaan niin väärin, ja mitä kaikkea on mennyt pieleen tässä mun nykyisessä pestissä ja erityisesti miten helvatan kovasti mun on päästävä pois tästä tämänhetkisestä tilanteesta – siis aikuisten oikeasti, menee varmasti vuosia ennenkuin olen toennut, jos nyt ehkä en entiselleni enää palaisikaan. Mutta kun koko blogaaminen on tyrehtynyt siihen kun en vaan JAKSA edes ajatella näitä tällä hetkellä vielä tuskaa tuottavia asioita,  niin ehkäpä on vaan paras selvittää tilanne näin: uskokaa, rakkaat lukijani, että ei ole ollut helppoa. Se siitä.
Parasta on kuitenkin se, että mulla on tosiaan jatkosuunnitelma. Ei kovin pitkän aikavälin, mutta tarvitsenkin vain nyt jonkinlaisen hätätien, vaikka kuinkakin lyhytaikaisen. Eli: lähden Okinawalle. Tarkkaa ajankohtaa en vielä tiedä, mutta työsopimukseni nykyisessä instituutissa päättyy 30.1 ja sen jälkeen olis kiva mahdollisimman pian alkaa nostaa uutta palkkaa jossain muualla. Työsopimuksia ei ole kirjoitettu vielä, mutta koska Okinawan instituutti (Okinawa Institute of Science and Technology, OIST) on jollain tapaa samaa hallinnollista perhettä RIKENin kanssa, asian pitäisi sujua jotenkin äärimmäisen vähällä vaivalla. Työnantajani tulee olemaan Theoretical and Experimental Neurobiology unit, jonka tutkimusala ei ole millään tavoin lähellä ihan tätä omaa pikkuaivokenttääni – mutta sopimus on se, että teen heille ensiluokkaista sähköfysiologiaa jossain muussa aivoalueessa sitä vastaan että saan käyttää 25% ajastani omien projektieni kehittämiseen. Se, mitä ne omat projektit tulee olemaan tai tuleeko niitä lainkaan on vielä varsin hämärää, mutta ainakin voin huijata itseäni uskomaan että en ole tässä pikkuaivoja jättämässä taakseni. 
Ja niinkuin jo aikaisemmin oli puhetta: labran pomon kiinnostuksenaiheet sopii aika hyvin omiini. Tyyppi vielä blogaakin! 
Tuollaista henkistä karkkia tarvitaankin, koska muuten tästä ei tulisi kyllä yhtään mitään. Siis yhtään mistään. Tällä hetkellä pyrin (nykyisen labran oloissa selviämisen ohella) lähinnä ajattelemaan että kohta, kohta olen jossain muualla ja siellä ei ole edes kovin kylmä. Ja toivon salaa että jostain se tiedeinnostus taas nousisi pintaan. Ehkä sitten siitä jaksaisi taas blogata. (Tiedejutuista kiinnostuneita ohjaisin lukemaan mainiota Merkintöjä-blogia.)
(Pitää muistaa ottaa sähköpeitto yöksi tänään. Edellisenä yönä hytisin oikeasti lähes tunnin peiton alla ennenkuin lämpeni niin että pystyi nukkumaan.)
Advertisements

Kurisumasu iibu dees!




tokion jouluvalot

Originally uploaded by marylkayoe

“Onko teillä yleensä tapana viettää joulua?” kysyi Palomies keitaimailissa jossa myös tiedusteli kiinnostusta lähteä baariin torstaina. Onhan kauko-Lännessäkin toki paljon sellaisia jotka eivät ko. kristillistä juhlaa tunnusta, mutta täällä sen viettäminen vaatii erityisempää vaivannäköä (kts. edellisvuosien raportit)… joten, kun on vähän heikoilla ollut tämä mun liikkumiseni, ja viimeinen viikko on mennyt tiukasti töitä tehden (kotoa käsin, bless the doctor and his certificates), ja kaiken kukkuraksi lokaaliperheemme Uenonpuolikas (Joy&Krabak) oli flunssankourissa, jäi lattia laittamatta koreaksi. Aamullakin vielä jouduin julman hammaslääkärin kouriin, joka mitään varoittamatta totesi että tämä pitää nyt porata, otti poran ja porasi – ei puhettakaan mistään puudutuksesta!

Kello viiden chaimujen soidessa Ikebukuro 3-33:n alueella köpöttelimme kuitenkin metrolle ja Shinjukuun katselemaan jouluvaloja ja jonottavia japanilaisia. Jonoja oli jouluvaloille, KFC:n kurisumasukanalle ja – kuten tavallista – Krispy Kreme – donitsikaupalle. Takashimaya:n ruoka-osastolla oli vain vähän ruuhkaa, vaikka sisäänheittäjä yritti innostaa ihmisiä shoppaamaan huutamalla tuntikausia että “tänään on jouluaatto!”

Joulupäivällinen syötiin kevyen tavallisesssa Gyu-Kakussa (tuli nälkä siellä ruoka-osastolla eikä jaksanut sen enempää pohtia asiaa), jälkiruokakahvit tuli Shinjuku Southern Terracen Starbucksista ja jälkiruoan eteen päätettiin sitten oikein suorittaa – mentiin siihen hirmuisteen Krispy Kreme-jonoon.

Niin japanilaisethan muuten osaa jonottaa. Ihan tosi. Krispy Kremen edessä on ollut toista vuotta monisataametrinen jono; tällä kertaa kyltti kertoi että jonotusaika on vain puolituntia. Välillä jonosta lähti laumoittain ihmisiä pois ku luvattiin että jos ostaa valmiin jättipaketin niin sen saa heti mukaan.




tokion jouluvalot

Originally uploaded by marylkayoe

Mutta ei luovutettu, vaikka jossain vaiheessa henkilökunta tuli jakamaan jonottajille ilmaisia donitseja – kun ne oli syöty, oli vaikeaa enää perustella itselleen että miksi tässä nyt enää jonottaa – kunnes pääsi ikkunoiden viereen katsomaan kuinka niitä donitseja tehdään. Saatiin siis donitsit vaikkei niitä enää millään jaksanut syödä.

Mutta se vaan tarkoittaa, että nyt joulupäivänä ei tarvitse kokata eikä käydä kaupassa eikä edes tilata pizzaa – koko päivän voi viettää kotona syöden donitseja ja joululahjasuklaita ja pelaten Persianprinssiä ja Akvanautin lomapeliä (sukelluspeli!:) ja leikkien joululahjalelu Chumby:llä. Aivan nerokas tuo viimeksimainittu – halattava internetti! Pyörii linuxilla! Mukana tulee setti kännykoruja! Innostuin siitä niin että aloin miettimään että oisko tässä nyt se sopiva kannustin Flash-ohjelmoinnin aloittamiseen, niin voisi tehdä omia vidgettejä.  Ihan heti kohta kunhan päästän irti ihqhalattavasta persianprinssistä. Ja sillä pari viikkoa vanhalla kännykälläkin vois leikkiä vielä lisää. Chumby muuttuu myös bloginkoristeeksi niinkuin tuossa alla… 

Onpas elämä nyt rankkaa. (On se, vaikeudet odottaa mielen ensimmäisen nurkan takana, mutta koitan pitää ne nyt siellä vielä ainakin huomiseen, jolloin on mentävä työpaikalle käymään.)

Sillä välin – rauhallista joulua kaikille!  

 

Rain check




signaali

Originally uploaded by marylkayoe

Kansa käy kuumana – äärimmäisen harvinaista on nähdä tai kuulla mistään mielenosoituksista täällä. En tiedä kumpi on suurempi syy – se, että ihmiset ei osoita mieltään, vai se, että niistä ei uutisoida. Enivei, nyt oli ollut mielenosoitus liittyen tähän traagiseen työttömyysaaltoon: ihmiset vastustivat sitä, että maailmantalous vaikuttaa yritysten irtisanomisiin. “Olemme ihmisiä, yritykset eivät saa kohdella meitä kuin esineitä!”

Tänään sataa ja on kylmä. Niin kylmä, että puhelimeni ehdotti että lähtisin tänään VAUHDILLA hoitamaan vuodenlopunaikoihin liittyviä askareita, niin vauhdilla että tulisi lämmin. Kun en edelleenkään viitsi kauaksi lähteä kotoa kävelemään – viikonlopun kylilläkäynti kostautui heti turvotuksena ja kipuna – olen nyt joutunut vihdoin kaivamaan kaapin kätköistä rakkaan öljylämmittimeni (a.k.a. “liekinheitin”) kun ei enää kaksissa ruumupantsuissa, lapasissa, villapuserossa ja fleecehupparissa (huppu päässä) tarjennut. WHOOOSH. Purrr.

Huomenna meinaa olla taas asiallinen +16/aurinkoa keli. Voisin silloin yrittää käydä kaupassa vaikka hakemassa jotain syötävää. Tänään elän keitetyillä kanamunilla – neljänviljan puuroa on niin vähän etten kehtaa sitä enää syödä ennenkuin on Hätätilanne.

Tämän blogientryn kirvoitti kuitenkin äsken soinut ovikello. Kompuroituani kaksi kerrosta (yläkerroksessa on lämpimintä, toki) ovelle löysin sieltä surkean viluisen näköisen postisedän, jolla oli kädessään paksuhko kirje. “Anteeksi kovasti jos häiritsen”, hän kumartelee. “Muttakun täällä sataa niin ajattelin tarkistaa josko olisitte kotona, niin ettei se kastuisi postilaatikossa.”

*jatkaa töitä, hörppien kahvia ja maistellen ihan kastumatonta saksalaista suklaata*

Viikon japanismit




hauvelinlammitin

Originally uploaded by marylkayoe

Taas on kertynyt kaikenlaisia huomioita tästä maailman kummallisimmasta maasta.


Pyykinpesuainemainoksessa kerrotaan että nyt kun on talvi, muistathan vaihtaa tähän toiseen pyykinpesuaineeseen. (Pyykkikoneet täällä yleensä ei lämmitä vettä, ja kun tyypillinen pyykkikoneen sijoituspaikka ei tosiaankaan ole kylpyhuoneessa vaan ulko-oven vieressä – ulkopuolella – niin tarvitaan pyykkiainetta joka pesee pyykit +5-asteisessa vedessä.)

Vaikka kuinka väitän että täällä Japanissa maailman talousheilahtelut ei näy – niinkuin sielläkin olette kuulleet, mm. Toyota ja Sony irtisanoo pikkukaupungillisia väkeä. Ja vaikka työttömyys aste yllättäen lokakuussa tipahti 3.7:ään kun 150000 työtöntä lakkasi hakemasta töitä, kyseessä on lähes kansallinen hätätila. Television paneeliohjelmissa neuvotaan rautalangasta vääntäen ja kaavioita käyttäen katsojille, mitä pitää tehdä jos joutuu työttömäksi. (Ota selvää missä on lähin HelloWork. Kerrotaan myös huodella että mitä dokumentteja pitää ottaa mukaan.) Työttömyystoimistot rekryävät borontia-avustajia neuvomaan ihmisiä myös kodeissa, ja ilmoittavat varanneensa hätämajoitusta 16000:lle työttömälle. Monet asuvat työnantajan asuntoloissa, ja kun portti heilahtaa, kadulle voi joutua yllättävän nopeasti. Jopa sammakkosuinen pääministeri sanoi että aikoo pyytää että firmat maksaisivat enemmän palkkaa.

Japanin kulttuuria tuntevat tietävät luonnollisesti näistä täkäläisistä perinteisistä teatteri/näyttelijätaiteista: No, Kabuki, jotkut ehkä jopa tietää Takarazukan naisista, jotka viettävät koko uransa näytellen miesrooleja. Kaikki on “acquired taste”-tyyppistä huvia.
Tahtoisin listaan lisätä vielä erityisgenrenä mangasta live-actioniksi käännetyt tv-sarjat. Huolestuttavasti alan oikeasti tykkäämään niistä, vaikka ensi alkuun sitä kohellusta ei vaan kyennyt sanityä menettämättä katsomaan.

Tv-dramasarjojen päätteeksi tulee joskus ilmoitus että tämä tarina ei ole tosi.

Talvi tosiaan on täällä.  Sen näkee siitä, että mansikat on taas kaupan hedelmähyllyssä, kassojen luona roikkuu kasvomaskeja (myös sellaisia hileillä ja kukkaprodreerauksella koristettuja, ja sellaisia joista erikseen sanotaan että nää ei sotke sun meikkejä) ja hokkairo-lämpölätkiä myydään ihan joka paikassa. En muista kerroinko tästä jo viime talvena, mutta lämpmölätkiä näköjään käytetään myös koirien lämmittämiseen.

Vähän hätätilanteelta näyttää myös tämän terveydenhuollon kanssa. Uutisissa on usein siitä, miten nykyään on yhä vaikeampi saada hätätilanteessa ambulanssia, ja sairaaloissa on postereita joissa huomautellaan kohteliaasti että ambulanssi ei ole taksi. Jos on vaan jalka poikki, voit ottaa taksin. Ilmeisesti on kuitenkin niin, että päivystysajan päätyttyä sairaalaan ei pääse sisään ellei tule ajanvarauksella tai ambulanssilla, eikä ambulanssillakaan varmasti. Resurssit ei vaan riitä. Pääministeri haukkuu kansalaisia että eivät pidä huolta itsestään ja telkkarissa kerrotaan että japanilaisten kolesteroliarvot lähestyvät amerikkalaisia lukuja. Ihmisille määrätään lifestylenmuutoksia: urheilua, perusjapanilaista ruokavaliota ja opetusohjelmissa kerrotaan miten tupakointi lopetetaan.  

Niin ja tuo mun kännykkänikin kertoo kuinka paljon olen jäänyt tänäänkin jälkeen päivittäisestä 10000 askeleen tavoitteesta. Pyöreät 9700.

Oleellisia asioita




otoosan!!

Originally uploaded by marylkayoe

Tulin sitten houkutelluksi hankkimaan uuden puhelimen; kytkykaupattu edellinen luuri alkoi olla kuoletettu joten kuukausimaksuni ei juurikaan liikahtaisi suuntaan tai toiseen. Kaikkien näiden Nokian maailmaamullistavien älypuhelinten aikana teki mieleni koittaa paikallista vastaavaa, kosketusnäytöllistä SH931:tä. Ja kun kaupan päälle saa vielä ihqihanan Otoosan-koiran joka paineltaessa laukoo niitä Otoosan-onelinereita… kaupat tuli tehtyä.
(Sivuhuomautus: On monta syytä, miksi kännykät kannattaa käydä ostamassa virallisesta operaattoriliikkeestä sen sijaan että kävisi niitä kaivelemassa BicCameroista. Melutaso on vain yksi niistä.)

Ja voi vimpula, onpas se kiva puhelin! Snadisti iso mun makuuni, eikä siihen saa tietenkään mitään googleappletteja kun SoftBank on Yahoo!n omistama. Mutta hei, sen sijaan esimerkiksi aamuisin toimitetut säätiedotukset. Eikä mitään “Tänään sadetta 60% todennäköisyydellä, luotenpuoleista tuulta”. Eiei, aamulla herättyäni (eli kun otan sen käteeni ensi kertaa aamukuuden jälkeen) ruudulla on asiaankuuluvin emoticonein koristeltu viesti:

“Voi itku! On sunnuntai ja vapaapäivä, mutta sadetta ja kylmää tulee silti. Ehkä ei kannata lähteä ulos – mutta hei, tämähän on vallan mainio päivä viettää kotosalla valmistellen uudenvuodenkortteja. Ja ehkä kannattaisi aloittaa vuodenlopun siivousurakka jo nyt? Jos kuitenkin sinun pitää vääntäytyä ulos, klikkaa tästä niin voit tarkistaa kymmenen minuutin tarkkuudella sääennusteet [luonnollisesti lokaatiosensitiiviset]”.

Let’s face it: kun haluaa katsoa sääennusteen, useimmiten ei ole väliä sillä onko siellä +12 vai +9, ja mistä suunnasta tuulee.

Tokihan puhelimessa (jossa on melkein yhtä monta pikseliä siinä kosketusnäytöllä näytöllä kuin
mun pienellä Fujitsu-läppärillä) on kaikenlaisia teknillisesti
kiintoisia ja välttämättömiä piirteitä, kuten kamera ja keepeeäs,
viivakoodinlukija ja buruutuut, konferenssi- ja videopuhelut, sähköraha
ja sata nettiradiokanavaa ja televisio (josta voi nauhoittaa mutta ei
valitettavasti suoraan lähettää videoita juutuubiin), niinkuin tuolla
spec sheeteissä kerrotaan. Mitä siellä ei kerrota, on että siinä on myös

  • kompassi ja taskulampputoiminto
  • bailout-puhelutoiminto, jossa saa itselleen tilattua napinpainalluksella hämäyspuhelun vaikkapa äidiltä
  • söpö animoitu pingviini joka kertoo mitä kello on
  • ascii-art-editori
  • askelmittari ja kulutettujen kaloreiden arviointi
  • TV/Audiolaitteiden kaukosäädin
  • hierontafunktio
  • sekä
    tuki Yahoo!n omille mobiili-widgeteille, joita ilmeisesti ihmiset voi
    tehä itse jos asiasta jotain ymmärtää. Asiasta ymmärtävät ovat näköjään
    tehneet esimerkiksi Nalle Puh-kalentereita ja maapallon
    sähkömagneettisia aaltoja tarkkailevia widgettejä.

Jos nyt jotain negatiivista pitää tästä japanilaisesta kännykkäkulttuurista löytyä, niin se on se että on aivan mahdotonta ymmärtää miten pajon täsmälleen ottaen kuukausimaksuksi tulee ilman matematiikan jatko-opintoja. On pohjamaksu, pakettipohjamaksu, kertyneitä pointtoja, erityistarjous joka koskee kuukausia x-y, vakuutusmaksuja, hyvityksiä kertyneistä asiakaskuukausista tms… en ole aivan varma, mutta luulen että puhelimeni lopulliseksi hinnaksi kahden vuoden kytkykaupalla tulee n. 300 eur.

No, on se hyvä että on sadepäivä, ei tule huono omatunto kun leikkii. Ja jotta teilläkin olisi kivaa, laitan tähän juutuubista tekstitetyn Otoosan-mainoksen. (SoftBankin malliperheeseen kuuluu äiti, trendikäs tytär (“musume”), amerikanafrikkalaisen näköinen veli (“oniichan”), ja valkoisen koiran näköinen isä. “Otoosan” tarkoittaa iskää, ja perheen äiti puhuttelee koiraa sanalla “anata”, joka tarkoittaa kirjaimellisesti “sinä” mutta on niin henkilökohtainen että käytännössä se tarkoittaa “kulta”.) Valkoinen koira on mainoksissa mukana kai koska SoftBankin suosituin liittymämalli on “White Plan”. Ja jos menee ohi miksi olohuoneessa istuskeleva perhe puhuu keskenään kännykän välityksellä – mainoksessa on perhe-plan jossa kaikki perheen sisäiset puhelut on ilmaisia. (Ylipäätään näitä “ryhmän X kesken puhelut on ilmaisia”)-malleja on niin paljon, että epäilen maksaako kukaan puheluistaan vaan kännyliittymän kulut koostuu lähinnä soittoäänien ja dekomeerujen latailusta…) 

Gotta love this nation, pt. n+1

Muahaha.

Tiedättekö, miksi koristekoirille laitetaan täällä usein bambukori päähän? Tähän tyyliin. Ja miksi se symboloi kaikenlaista iloista?

Minäpä tiedän 🙂 Kun otetaan   (“koira”, inu) ja pistetään sille bambua  (“bambu”, take) päähän niin saadaan , (“nauraa”, wara(u)). Tää on nerokas kieli! 😀 (Vaikka tuossa kyllä pitää pikkuisen siirtää tuota koiran pilkkua…)

Näin myös telkassa että ovat jossain kytkeneet joulukuusellisen valoja sähkökissakala (?)-akvaarioon. Hyvin loistaa ja kun joulu on ohi, kalat voidaan syödä.

Pahoittelen etten kirjota mitään vakavampaa. Joskus toiste sit, ja tilitän näistä päätöksistä joita on tullut tehtyä.

Elävä kirjasto




tauko

Originally uploaded by marylkayoe

Joskus tämä telkkarintuijotus palkitsee. Japanin BS1-kanavalta tuli dokumentti Suomessakin toimivasta Elävä Kirjasto-projektista Tampereelta. (Mulla meni oikeasti useampi sekunti, ennenkuin aloin ymmärtämään mitä televisiossa puhutaan – huomasin että jotain blondeja siellä mutta “englannista” ei saanut selvää … kunnes naksahti että eikun suomeahan ne puhuu.) Elävässä kirjastossahan on kyse siitä, että kirjojen sijaan asiakkaat saavat “lainata” erilaisia vähemmistöedustajia keskusteluun.

Suomi esitetään lähestulkoon vähemmistöjen unelmamaana, jossa suvaitsevaisuus on huipussaan. Täkäläisestä näkökulmasta se, että sattumanvaraiset mutta aivan tavalliset suurisilmäiset 12-vuotiaat tytöt keskustelevat asiallisesti muslimimiehen tai lesbonaisen kanssa on varmaankin maatamullistavaa. (Epäyllättävästi vähemmistöjen joukosta nostetaan esiin se, että Suomessa samaa sukupuolta olevat ihmiset voivat mennä naimisiin ja lesboparia seurataan muutaman hetken ajan kaupungilla.)

Pettymyksekseni tämä ohjelma ei ollutkaan osa niitä ainaisia paneelikeskusteluohjelmia, missä ohjelmaa katsoo “raati” joka myöhemmin kommentoi nähtyä (ja josta saa sitten median “virallisen” mielipiteen aiheesta). Mielenkiintoinen Japani-aspekti juttuun tuli kuitenkin aivan viime metreillä, jolloin Elävä Kirjasto-projektin tanskalainen ohjaaja jutteli Skypen ylitse Japanilaisen kolleegan kanssa – tarkoituksena on pitää täälläkin tuollaisia tapahtumia.

Japanilaisten yhteistyökumppaneiden yhtenä suurimpana huolena oli se, miten suojella “kirjojaan” ikävältä “lukukokemukselta”; siltä, että ulkopuoliset keskustelijat esittäisivät oikeasti epämiellyttäviä kysymyksiä tai muuten olisivat epäkohteliaita.

Vaikka Suomessa monta asiaa onkin mielestäni kehnommin kuin Japanissa, ei parane unohtaa että erilaisuuden suvaitsevuus Japanissa – siis, omanmaalaisten erilaisuuden – on varmaan sitä globaalia pohjakastia.

Millä olen huvittanut itseäni

Hämmentää se, että vaikka olen nyt neljä viikkoa istunut kotosalla, en ole ehtinyt kyllästymään lainkaan. Ihan vasta äskettäinhän olen saanut RSS-fiiditilanteen hallittavalle tasolle, enkä yhtään pleikkaripeliäkään ole pelannut läpi. Se, mitä olen tehnyt ns. tarpeeksi on tuijottaa japanilaisia ostoskanavia ja iltapäivän dorama-sarjoja. (Giragira! Ihqui miehiä host-baarissa!) Huomasin myös että joiltain kanavilta tulee 3D-lähetyksiä (tarvitsis jotkut tyhmännäköiset lasit että pystyisi seuraamaan esim. tyttöjen vapaapainia kolmiulotteisesti….)

Inspirationaalisena huvituksen lähteenä on myös ollut pari vuotta sitten alkanut TV-sarja “A town called Eureka”. (wikipedia) Mikäs sen hauskempaa kuin kevyt scifihtävä pikkukaupunkisarja, jossa plotlineina on tiedeprojektin apurahahakemuksien kiemurat ja vastaavat? Tykkään kaikista sarjan hahmoista, vaikkei ne ehkä olekaan niitä ihan syvällisimpiä, ja päähenkilön (ei-tiedehenkilö) mundaania älykkyysosamäärää korostetaan väliin kiusaantumiseen saakka. Luonnollisesti hänelle (ja katsojille) pitää joka välissä selitää asioita rautalangasta vääntäen (esim. Occamin partaveistä), siinä missä itse odottaisi että siellä olisi jotain oikeasti nerokkaita ideoita niin vähän joutuu pettymään että meh, taas tuollainen tavallinen avaruuden aikajatkumon muutos. 

Toinen, astetta raskaampi (mutta silti inspirationaalinen) huvi on ollut Neal Stephensonin uusi tiiliskiviromaan Anathem, jonka taannoin ostin e-kirjana. (e-kirjat pääsee erityisen hyvin oikeuksiinsa 900-sivuisten teosten kohtalla – ei niitä makuulla muuten kykene lukemaan!) Stephenson jatkaa tieteellis/historiallisella polullaan The Baroque Cyclen jälkeen, ja tällä kertaa aiheena on maailma, jossa tiedemiehet ja -naiset elävät eräänlaisissa luostarimaisissa tieteen norsunluutorneissa. Avaruuden aikajatkumot, tietoisuus, kvanttimekaniikka ja geometriset prooffit ovat valokeilassa, kun tieteen ja mundismaailman rakenteita järisytetään. Mainio teos. Vaikka loppua kohden sainkin kärsiä taas monia scifi/fantsu-tiiliskiviä vaivaavasta “nyt selitetään lukijoille mitä tässä nyt oikein tapahtui”-skeemasta.

Eivät ne Nealinkaan aika-avaruus-ideat aivan originelleja olleet, mutta syvyyttä maailmasta löytyy. Erityispisteet siitä, että kirjan webbisivuilla pääsee kuuntelemaan miltä geometriset todistukset kuulostavat tiedemunkkien chantteina.

Ja koska ylipäätään fanitan Stephensonia, liimaan tähän “Anathem-widgetin”, jossa Neal puhuu kirjastaan.

joulukuun lastuja




toiveikas

Originally uploaded by marylkayoe

Neljäs viikko jalkapuolena. Hyvä on että saan astua vähän kantapäälle, polvet on tässä konttaamisessa menneet ihan hajalle.

Japanissa suunnitellaan lainmuutosta, jonka perusteella ihminen voisi saada Japanin kansalaisuuden, jos sen isä on japanilainen vaikkei vanhemmat oiskaan olleet naimisissa syntymän aikoihin. Monet ovat kyllä sitä mieltä, että tähän tarvitaan DNA-testi eikä pelkkä isyyden tunnustaminen riitä. “Mitä muuten käy Japanilaisuudelle?” Olisihan se kauheaa, jos olis suuria määriä ihmisiä joilla on japanin passi muttei merkittävää osaa Yamato-perimää.

TV-uutisissa on viime aikoina ollut useamminkin isoimpana headlinena aihe, josta mun mielestä pitäisi muuallakin puhua enemmän: meret tyhjenevät. Kalakannat hupenevat. Kahden merkittävän tonnikalalajin pyyntikiintiöitä on nyt pakon edessä pienennetty 20 tai 30 prosentilla – riittäneekö tuo?

Mun on tietysti helppo soimata muita kun kalaa en syö, mutta ei merenelävillä itsensä ruokkiminen ole niin itsestäänselvästi ekologisesti kestävämpää kuin lehmien syöminen. Käsittääkseni tonnikalatonnin tuottamiseen tarvitaan tolkuttomasti enemmän perusresursseja (kasveja ja auringon energiaa) kuin tonnilehmätonnin. Taitaa olla sittenkin niin, että ei maailman nälkäänäkeviä ruokita yksinkertaisesti merien auraamista tehostamalla.

Viikon teknohypetys: Good OS (gOS), Ubuntuun ja Google-gadgetteihin pohjautuva käyttöjärjestelmä, nousee lähitulevaisuudessa uudelle tasolle: Cloud-kevytkäyttöjärjestelmä käsittää lähinnä Chrome-selaimen ja web-appeja. Mä nykyään käytän yhä harvemmin mitään lokaalisti asennettavia ohjelmia, joten tuo riittää mulle aika pitkälle. Jos on tarve Oikeaan käyttöympäristöön niin voi sen XPn tai täyslinuxinkin käynnistää suoraan browserista.


Viikon “Tiede on Rikki” – vinetys.
Jos jollekulle ei ole vielä selvää mistä siinä on kyse, tässä ihan konkreettinen esimerkki.

Mulla on tiedettä tehtynä, kokeita ja analyyseja ja kaikenlaista mielenkiintoista on löytynyt. Ihan uudentyyppinen neuroni tutkimaltani aivoalueelta, esimerkiksi, sellainen josta oisi hyvä raportoida ku se vähän muuttaa käsitystä pikkuaivojen sisäisestä rakenteesta. Ei mitään maailmaa murskaavaa, mutta ihan hyvä juttu se olis. Tarttis julkaisupisteenkin.
Nykyisen pomon kanssa sukset on sen verran pahasti ristissä, että oikeastaan mun olis syytä harkita sitä, että julkaisisin ko. tutkimuksen yksinäni.

Asiaa pohdittuani löydän sopivan journaalin – ei kovin korkeaa impact factoria mutta erittäin sopiva tällaisten pienten merkittävien löydösten julkaisuun. Jei.

Into hiipuu, kun luen että värikuvallisen artikkelin julkaisu maksaa kirjoittajalle 1000 jenkkitaalaa per sivu. Ei poikkeuksia. Vaikka sen kuinka puristaisi tiiviiksi, ei sitä alle kolmella sivulla kerro. 

Normaalisti toki julkaisukulut (vaikka noi onkin kyllä vähän korkeammat kuin yleensä, vaikka olin alemman keskiluokan julkaisulta jotain muuta odottanut) maksaa instituutti tai labra. Tällä kertaa on niin, että juttuni ei oikein ehkä sovi labran poliittisiin kuvioihin, joten tukea ei välttämättä saa.

Tuo julkaisumaksu menee siis instituutilta journaalille, joka saa lisää rahaa siitä että instituutti tilaa ko. journaalia. Sähkömuodossa – en tiedä lukeeko kukaan enää niitä painettuja lehtiä, joiden tuotantokuluilla sivumaksuja voitiin joskus perustella. (Sivunmennen sanoen, sain edellisestä artikkelistani pinon reprinttejä, siis painettuja kappaleita. Kuvat oli siihen laitettu mustavalkoisina, vaikka online-versiossa ne toki on väreissä.)

Bleh.