Juteltiin pitkällisesti kampuksen suunnitelleen arkkitehtitoimiston tyyppien kanssa siitä, miten seuraava labrarakennus pitäis rakentaa. Käveltiin pitkin käytäviä ja toimistoja tutkailemassa, miten ihmiset on ottaneet rakkaudella suunnitellut tilat käyttöön. Arkkitehdit kummastelevat tyhjänä ammottavia postilokerikoita ja riippukansiolaatikoita.
Näyttää siltä, että paperiton toimisto on ainakin jossain määrin muuttunut todeksi viiden viime vuoden aikana. CEOmme sanoo saavansa viikossa viisi postia, joista neljä on mainoksia. Kuivalabrakubiklen riippukansiotiloja käytetään pääasiassa käsivoiteiden ja ruokasäilykkeiden varastoimiseen.
—
Banaanipuuni on pullauttanut esiin ensimmäiset tertut. Ei se ollutkaan urosbanaani.
—
Illanviettoni artikkelien kanssa kuistillani keskeytyi, kun portistani hoippui sisään naapurinsetä melkoisessa tuiskeessa. Kiltti naapurinsetä, talosta joka on saaren vanhimpia, moikkaa ohi ajaessani mutta koskaan ei ole tullut aikaisemmin puhumaan, istuu kuistilleni. Näyttää kännykänruudulta ruttuista mustatukkaista naamaa, halaa ja sopertaa humaltuneella japanin, okinawan ja englannin sekoituksella: miehen tytär on juuri synnyttänyt pojan.
Elämä jatkuu.
... mutta täällä ei sada koskaan 