Painstaking yoghurt

… was OK, even though not really special. After worrying yesterday about the lack of advances in japanese, decided to spend the morning at the gym with the intimate presence of ‘Japanese Verbs At A Glance’, with the hope that staring at the conjugation charts while doing away calories at the cardio machine would help somehow. Seemingly I tried unconsciously avoid the workout since I decided to left one shoe at home, but this was in vain since I met Minna on the way to Zavas, and could not back up – she was going to aerobics class so I decided to give it a try, as well.
Embarrassing as it was, with no shoes (still wondering if I should have used the one shoe I had with me) and the pretty, athletic, genki (seemed to purr and roar all by herself for the joy of doing box-steps and shaking her admittedly nice hips in front of the mirror) and very trendy aerobics instructor asked me 3 (three) times if I am okay with bare feet and pants that are good for gym workout but constantly try to fall off if doing anything resembling jumping… the instructor’s japanese was of ‘kalashnikov’-style, no need to dodge. I guess the only word I caught from the 5-minute introductory speech (with lots of bows back and forth) was ‘ame’, rain. What it had to do with the workout, no idea… Fortunately, the class was not heavy at all (rather light, all the sweat was due to heat) – I did not get too confused by the steps (identical nomenclature as in Europe) and it seemed that the instructor tried to throw in some engrish words once in a while to make us gaijin keep up, but, after 45 minutes of side steps and marching barefeet I had a nice blister to keep me happy for the rest of the day. Minna tells that the workout classes are always very light compared with any finnish standards, even though neither of us is in extremely fit condition, it might be that an additional half an hour of swimming or cardio machine will be needed for making any physical progress…
In the changing room, an elderly lady ventured to ask me where I come from, I answered ‘Finrandoo’, and she was immediately touched by my high-level language skills and exclaimed ‘but you speak so good japanese!’ So, maybe something mysterious happened during the workout and I just mastered japanese.

Tanyoobi

Nichiyoobi wa, watashi no tanyoobi deshita. Watashi wa san-ju-sai deshita, totemo furui…. Doyoobi ni takusan arukooru ni nomimashita to tsukaremasu deshita kara, gogo san-ji ni okimashita; finurandoo no pan to furansu no chiizu tabemashita. Purezento o moraimashita: sugoi ookii didzitaru kamera to finurandoo no shimbun. Sorekara, Shinjuku e ikimashita to tomodachi ni aimashita: Furankku-san, Sara-san to Aadzan-san. Aadzan-san wa, watashi no labo no atarashii natsu-kagakusha desu. Furankku-san to Sara-san mo watashi ni purezento o agemashita. Issho ni tabetaideshita kara gootikuu resutoran e ikimashita. Ryoori wa suki deshita, resutoran wa tanoshikatta desu. Iitenki deshita, ame de wa arimasendeshita.
Need more practise. It might be that indeed adults won’t learn new languages just by letting the language diffuse in through the ears, that I actually should try to find some time to do homework… But, the above paragraph with no help of anyone or anything. It probably shows:)
What’s this thing about 30-years-crisis? I remember quite well, one and a half a year ago I was more or less happy about my life and what I had achieved – had a boyfriend, apartment to live in, family, a rewarding and interesting job and an academic degree. Now I have even more – another degree, a house loan from bank and an apartment of my own, an interesting job AND a salary – but suddenly I just feel nothing is well and what’s the point of anything. Why? I blame all the talk about 30-crisis. Subconsciously I just bought all that crap, and now wonder if anyone can thing anything about me since I’m in my fourth decade and haven’t made any children? Har har. I laugh at myself but seemingly can’t escape the blues.
The least I can do: I will work against the public notion of 30-crisis, and save many years of needless worry from those coming after me, by making a big fuss and tragedy of my 35th birthday, so you can all just skip the 30 one.
(Speaking of which… 35??? Taihen. Taihen.)

Random thoughts

4 months in Japan, and I know on which side to stand in the escalator, know from which direction the cars attack, and from which side to read a magazine. But why have I not learned on which side to pass when meeting a person in a corridor? In Europe I suppose the default was to pass on the right side, here I am continuously bumping into other people… (good that I am not driving)
Reading Helsingin Sanomat, the daily newspaper from Helsinki – the actual paper version from last Sunday, which I got as a B-day present from J&M together with a few Suomen Kuvalehti … blissfull in the mornings. Third morning and I still am in the A-section. Endless hours of fun. Anyhow, I read about a corpse found in a plastic bag near a place to wash carpets – and felt very bizarrely relieved: not only in Japan… (though I doubt the culprit would have been a teenage girl) .. Meanwhile here, a man slashed his boss who had fired him.
Had a dream last night, of flying to the moon. I’ve always, since a kid, wished to be able on one day see the moon… but, last night, after seeing it, I just was left with even more regret. What more is there to see, to dream about? I woke up and felt I could not dream anymore.
Tired.

naka-natsu to niku

Blogi jos toinenkin kertoo juhannuksesta, hiljaisesta järvestä ja taivaan väreistä. Meidän suomalaiskansallinen uho (prkl kyllähän grillataan ulkona vaikka satais kissoja ja koiria) kiehui kuiviin kun juhannuspäivä valkeni poutaisena, kosteana ja kolmenkymmenen asteen pahemmalla puolella kieppuvilla lämpölukemilla. Ei puhettakaan edes sammakkolammen rannalla kasvavan koivun alle raahautumisesta, saatikka jostain pidemmistä vaelluksista. Oma koti ja ilmastointi, grillit parvekkeelle ja liukovi auki vain pihvin tai sipulin kääntämistä varten. Tästä ei kovasti urbaanimmiksi päästä.
Miksi Suomessa ei ole tällaisia kaasugrillejä? Pieni, olkalaukkuun mahtuva grilli johon tehot tulee noin tunniksi kerrallaan riittävistä painekaasupulloista. Helppo, siisti, tehokas, turvallinen. Näillä oikeesti voi grillata vaikka junan vessassa jos siltä tuntuu. Kaasu maksaa ei-mitään ja tuli on vähintän yhtä tasainen kuin missään pallohiiligrillissä. Niin ja grilli itsekin maksoi muutaman kymmenen euroa.
Pakanallista keskikesän (naka-natsu, tai ehkä pitäisi olla natsu no naka ni? Mutta edellinen kuulostaa mun korvaan paremmalta) viettoa oli kutsuttu paitsi lähisuomalaisemme Minna ja Janne, myös toinen suomalainen pariskunta jonka M&J pelastivat Suomi-kirkolta sekä Franck & Sarah, ranskalaisina ihmettelemään suomalaisperinteitä – mä olin koko viikon kertonut mm. heille miten juhannuksessa on oleellista ruoka (ainakin 8 pakettia makkaraa pitää olla), juoma (kossu ja finlandia ja olutta sitten saunoessa) ja hukkumisen välttely. Ehkä ei oo niin suuri ihme siis että F&S päättivät valita Qi:n ja Danielin sivistyneemmät bileet – toinen suomalainen vieraspari juuttui myös toisaalle, joten kaikki oli kohdallaan: LIIKAA ruokaa, vähintäänkin RIITTÄVÄSTI alkoholia – booli (ex-tempore-viritelmäksi ihan onnistunut vaikka itte sanonkin), useampi sikspäkki olutta ja semisiideriä sekä finladiaa -, grilli ja suomimusaa. M&J toi itse leivottua leipää ja kasvimaan tarjoomuksia (ilmeisesti kampusalueella on useampikin yrttimaa josta saa käydä poimimassa minttunsa ja timjaminsa…) sekä kalaa – me keskittyttiin siihen lihapuoleen (niku). Lihamennjyy kulki japanilaistyylisistä herkistä marinoiduista lihasuikaleista seesaminsiemenillä koristettuina aitojen PIHVIEN kautta (joo pakko oli syödä syömäpuikoilla vaikka tiukkaa teki) rankkaan makkaraan. Suunnattomaksi uroteoksi lasken sen että löysin Ito Yokadosta grillimakkaraa – autenttista mautonta, muovikuorista, sisältä vetelää ja jauhoista ‘liha’tuotetta – luonnollisesti gurmee-hyllystä. Makaronisalaatti, mansikkakakku, juustot, portviini ja grillatut banaanit suklaan kanssa – sellanen kuus tuntia yhtämittaista syömistä – varmisti sen, että kun lopulta koitti aika liikkua kohti sitä kuuluisaa Tokion yöelämää ei tarvinnut miettiä kovin paljon millaiset tamineet kiskoo päällensä, sen verran oli maha kasvanut illan aikana että vain löysimmät housut kävivät …
Ebisu Garden Palaceen päästiin siinä puolenyön kieppeillä – jo kotoa lähtiessä oli selvää että jos ulos lähtee niin takaisin ei ole tulemista ennen aamujunia, eli rankka yö edessä… tavallaan ehkä mun piti päästä todistamaan ittelleni että hei en mä nyt ihan täysin ikäloppu vielä ole… Sinänsä hämmentävää, koko elämänsä on asunut Helsingissä, vaikkei nyt ihan keskutassa kumminkaan niin aina on voinut teoriassa kävellä kotiin jos ei muuta löydy. Tai ottaa taksin. Täällä kumpikin on täysin mahdotonta; kävelyretkelle pitää ottaa teltta ja trangia mukaan, ja taksilla ajelu vie kuuleman mukaan kuukausipalkan heti jos haluaa matkustaa paria kilometria kauemmas. (Ne alle kahden kilsan matkat toisaalta on varsin kohtuullisen hintaisia, luokkaa viisi euroa.)
Klubi tuntui heti sisään astuttaessa kotoisalta, ihmiset pukeutuneet niinkuin missä päin maailmaa tahansa D&B-klubeilla. Ehkä 10% ulkomaalaisia, siitä huolimatta tatuoinnit ja olkapäät/selän paljastavat vaatteet on kerrankin vain cool eikä kummallista ja epäilyttävää… Pimeässä ja savussa ei tietäisi olevansa japanilaisten ihmisten ympärillä, ellei välillä huomaisi mikroshortseihin puettujen tyttöjen suorittavan asiallisia 40 asteen tervehdyskumarruksia. LTJ Bukemin lämmittelijänä ollut ‘Akira’ kiskoi aika napakkaa settiä pari tuntia, ja jossain määrin tuli sen aikana jo kulutettua jokunen kalori päivän syömingeistä.
Joskus aikaisemmin … jossain Brasilian itärannikon pikkukaupungissa, eräänä iltana eräs porukka söi itsensä ähkyyn ja sen jälkeen osui kummalliselle klubille jossa juotiin liikaa caipirinhaa ja tanssittiin avonaisen katon läpi loistavien tähtien alla – Shakiran Ojos Asi’n Thunder Club Mix ei ollu silloin vielä kenenkään korviin kantautunut. Tähdet, musiikki, basso joka itsessään riittää heiluttamaan hiuksia – taisi olla silloinkin synttärit. Tänä vuonna ei ollut tähtiä vaan sinisiä lasersäteitä vilkkuva diskotaivas … … …
… mutta euforia oli lyhytaikaista, elämä alkoi painaa ja väenpaljous vähitellen esti tanssimisenkin. Kukaan ei taaskaan muistuttanut mulle korvatulppiakaan. Etsittiin narikkalappu tanssisalin lattialta ihmisten jaloista jonne sen olin huolellisesti hukannut ja pelastauduttiin Boteron patsaiden koristamalle aukiolle penkille jäähtymään.
Kaksi ja puoli tuntia ensimmäiseen junaan. Tuntui siltä että voisi jäädä sille samalle penkille nukkumaan – toistaiseksi Helsinki on ollu ainoa kaupunki jossa on voinut olla melko huoleton ja pahin mitä voisi tapahtua on että alkaa sataa ja tulee kylmä jos oikeasti jää nukkumaan penkille. Päätettiin kuitenkin liikkua, ja koittaa katsoa millainen tää Tokion yö nyt sitten on. Ebisu oli melko lailla kuollut – ihan kosmista nähdä tokiossa isoja katuja ilman ihmisiä tai autoja! – , mutta vain ehkä tunnin kävelymatkan päässä Shibuyasta ja siitä ehkä maailman vilkkaimmasta suojatieristeyksestä – matkalla oli paitsi lukuisia autioita alikulkuteitä pimeitä highwaynpohjia ja se brittibaari johon OIS voinut jäädä katsomaan kuinka ruotsi häviää hollannille nahkapallon kiusaamisessa. Ei jääty, vaan istuttiin viimeinen tunti Shibuyan juna-aseman ja Hachiko-koiran luona tehden sitä mitä kaikki muutkin – odottaen.

Ilmeisesti kaikki lähiseudun kuppilat sulkevat ovensa kolmelta, vaikka take-out-kahvia saikin Starbucksista vielä puoli neljältä. Ensimmäinen juna Shibuyasta Ikebukuroon lähti klo 04:38 ja Ikebukurosta pääsi taas Wakoon päin 5:05, ja siihen mennessä oli jo moneen kertaan mielestään kokenut Tokion yöelämää ihan riittävästi. Näin ensimmäistä kertaa Japanissa kuinka ihminen (japanilainen) huomaa tupakka-askin olevan tyhjä ja pudottaa sen – maahan, ei roskikseen; Hachiko-aukiolle alkoi ennen neljää kerääntyä väsynyttä porukkaa niin että enää ei mahtuisi kuin enää maahan nukkumaan. Joitain hermostuttavia amerikkalaisia tyttöjä, suurin osa japanilaisia teinejä joilla oli hauskaa, osa tosin nukkui huoletta maassa, penkeillä ja rappusilla. Vaaleneva taivas ja korpit pitää bileitään juhlijoiden jäljiltä jääneillä herkuilla. (Edelleenkään en osaa suhtautua korppeihin täällä – mun päähän ei mahdu että villi aarniometsien lintu täyttää samaa funktiota täällä kuin lokit Helsingissä… )
5:35 kotona, noin kahta minuuttia myöhemmin unessa. Itse asiassa taisin nukkua melko suuren osan junamatkoistakin, vain ihmeen kaupalla ei tullu ajettua saman tien Tobu-junalla maaseudulle asti.
Ehkä tää oli jonkinlainen juhannus; vaikka ei nyt tullutkaan mentyä riisipeltoon tanssimaan alasti…

Today…

… I’m old. Trying to have fun, though.

I prayed all yesterday for a nice weather – in Finland. Seems that at least partly I succeeded… Hope no one drowned, or got injured, or had too bad heart aches.
Thanks for all of you sending me keitaiphotos – for that and for other communicative reasons, I am feeling better by the minute for buying the Nokia 7600 back in February – it costed a hell, is not an extremely good phone as for using it as a phone – but, from here, it is above all others since it can receive calls, sms’s and multimedia from friends back home. I really don’t understand the reason for DoCoMo phones’ ability to send and receive only domestic sms’s …
Anyhow, take care, and enjoy. We’ll try our best here to do the same (drowning is not much an option unless it’ll rain too badly…)

Juhannusaatto – kukaan muu ei päivitä?

Nolottaa myöntää että meinasin missata juhannusaaton – kalenteriin olin kirjoittanut ‘Juhannus’ lauantain kohdalle ja multa oli kokonaan päässyt unohtumaan että juhannusaattohan se bileilta on. Onneksi (?) kuuntelin koko päivän Radio Helsinkiä joka koko aika kertoili miten juhannusruuhkat etenee – joskus iltakuuden tietämillä vihdoinkin yhdistin mihin ne kaikki autot on menossa. Noloa. Ahdistuin oikeasti tästä, miten kaikesta yrittämisestä huolimatta irtoaa juuret kaikesta siitä minkä on luullut olevan osa omaa identiteettiä…. Ja vasta alle puoli vuotta ollut poissa….
Juhannusaatto siis kului pääosin labrassa – kahdeksan tunnin tauottoman työn tuloksena yksi mitattu solu (ihan hyvä solu, tosin… mut pitää huomenna aamulla vielä mennä töihin pesemään se, ennenkun pääsee ostamaan juhannuskorvikegrilliaineksia) ja lounas korvattu neljällä kurkkupastillilla. Perjantain pakollinen tiimiseminaari jossa esimies esittää administratiivisten diojen höysteenä Dilbert-sarjakuvia joiden rivien välistä se ilmaisee tyytymättömyyksiään meitä kohtaan – luulen että kun taas oma vuoroni esitelmöintiin koittaa, on siellä jotain pointy haired boss-juttuja. GFI, I know… Seminaarin jälkeen kaikki pakolliseen illanistujaiseen kampuksen kanttiiniin syömään kehnoa pizzaa ja kylmiä kevätrullia (esimiehen kustantamat viinit) yhteistyölabran kanssa, tarkoituksena solmia tuttavuuksia ja siteitä ryhmän varsinaisiin työntekijöihin – lopputuloksena tietysti se että meidän porukka jökötti omassa pöydänpäädyssään (koska toinen porukka oli tullut paikalle ensin ja asettautunut toiseen päähän), meidän esimies puhui toisen ryhmän esimiehen kanssa ja ne toiset (pääosin japanilaisia) istui kohteliaasti hiljaa toisessa päässä pöytää. Sinänsä ei paha, sain vihdoinkin puhuttua Kauneuden kanssa siitä miten se oli RIKENiin päätynyt. Kiinalainen, väikkärin Kanadassa tehnyt (nimensä arvoinen) nainen. Kokemuksia vertaillessa aloimme miettiä että taitaa olla yleisempääkin tämä, että länsimaisia valmistuneita tohtoreita päästetään Japaniin vain pitkin hampain…
*Onneksi* kanttiini menee kiinni jo kahdeksalta, joten päästiin pienemmällä porukalla ilman PHB:ia livistämään Gustoon, läheiseen 24-paikkaan, juomaan erilaisia alkoholijuomia, tilittämään toisillemme työasioista ja syömään jälkiruokia. Nimenomaan monikossa tuota viimeistä. (jos joku ei vielä ole tätä kuullut, yksi asia jossa Japani on suunnattomasti edellä mitä tahansa muuta valtiota maailmassa, on jälkiruoat. Kluuvikadun Fazer on jälkiruoissa täkäläiseen keskivertoravflaketjuun verrattuna kuin Kolera-allas verrattuna Malediiveihin (jos puhutaan sukellusparatiiseista… jälkiruokina kumpaakaan en suosittele))
Juhannus, juhannus. Tekisi mieli käydä keräämässä vaikka ne seitsemän (vai yhdeksän??) kukkaa ja laittaa tyynyn alle, tai jotain. Mutta ulkona sataa ihan liian masentavasti.
Nauttikaa, älkääkä lukeko blogeja ennenkuin maanantaina:)

Juhannussuunnitelmia

Tuossa oikealla näkyy melko selvästi että joutunemme hautaamaan toiveet (mukavasta) juhannusgrillipiknikistä. Ajatus oli mennä Jannen ja Minnan kanssa Tokion Suomenlinna-emulaattoriin, Daiba-Kooeniin (vanhoilla rannikkotykistölinnoitussaarilla Rainbow Bridgen kainalossa) – täydellinen paikka piknikille ja bonuksena näköala Odaiban valoihin sekä hyvät mahdollisuudet päästä sieltä poiskin vielä myöhään. Grillauksesta ei kyllä luovuta, vaikka sitten omalla parvekkeella on päästävä testaamaan kannettavaa kaasugrilli-ihmettä, vaikka kaurismäen leffojen höysteeksi … Tai sitten vaan GORE-TEXiä niskaan ja näytetään japanilaisille kauniinsäänpiknikkaajille että kyllä suomalainen makkaransa grillaa vaikka kaatosateessa, perrkele..
Lauantai-yön huvitukseksi on liput LTJ Bukemia kuuntelemaan – onhan tässä jo hetki menny eikä o tullu käytyä testaamassa kuuluisaa Tokion (t)yöelämää. Mikään kulkuväline ei liiku juuri puolenyön jälkeen, joten siellä on sitten viihdyttävä aamunkoittoon asti… Todennäköisesti vietämme monen monta tuntia istuen tylsässä baarissa aussituristien kanssa katsoen jalkapalloa, ainoana ilona mahdolliset Suomesta saapuvat kännikamerakuva-multimediaviestit… (vinkvink – Nokia on mukana ja vanha numero toimii …)
Sunnuntaina sit taas on tiukka ohjelma (siihen nähden että on ehkä päässyt kotiin noin puolenpäivän aikoihin), Franckin ja Sarahin kanssa brunssille/lounaalle/illalliselle, mahdollisesti joutuu illalla huvittamaan uutta kesäoppilasta esimiehen ja muiden työpaikkaihmisten kera ja pitäs kai jotenkin saada ittensä hyvälle mielelle. Ehkä siinä on bilettä tarpeeksi. Vaikka mikään ei oikeesti korvaa sitä et ois voinut olla Klaukkalassa ja kutsua kaikki ne joilla ei oo muuta paikkaa viikonlopuksi … *slap* noniin, eipäs nyt enää mietitä sitä.
Tää uus kesäduunari, jonka nimeä ei kukaan osaa lausua (kutsumme sitä Mr. A:ksi) ilmoitti juuri että sen sijaan että käyttäisi hyväkseen kampuksen majoituspalveluita hän mielummin ensi töikseen Euroopasta lennettyään etsii Tokion keskustasta itselleen hotellin. Saas nähdä kuin miehen käy…

Monday Eternal?

It just had to be so. Again, I came just 5 a few minutes too late to get the first slot at the guillotine; nevertheless, I made the best slices for a long time before lunch. After lunch, I came to start the experiment, just to find out that miraculously the gassing of the slice recovery chamber had turned itself off. (For those uninitiated readers that do not know – brain slices kept this way remain alive and functional for many hours, up to 6 or even 8, provided they receive a constant flow of oxygen and CO2… even 2 minutes of reduced gassing makes them disintegrate.)
I swore (in Finnish), resisted the urge to kick the walls and proceeded to the next mouse – naturally, as I’ve been shown so many times, if I screw up the first set of slices the next ones that day won’t succeed, either. Unfortunately it was phenotypically a clear knock-out mouse, so I can’t help but try to get at least one action potential out of it… lot’s of frustrations ahead, I think.
And, I’ve already run out of turkish peppers.
— many hours later–
And, again. Hard work does it. Two cells, one green and the other not, definetly a double-knock-out-mouse. I decided not to do another one but to rest on the hill of glory for a while and gather strength for tomorrow – should do two before 6PM, when the obligatory team meeting/beer -event starts 🙂

Chaos among Tokyo kids (and subway workers)

Ibaraki prefectureal police on Monday identified a teenage girl who died over the weekend after being found unconscious by a road in Iwai, and said an autopsy showed she had been strangled.
—-
Police took a 13-year-old girl into custody Wednesday on suspicion of pushing a 5-year-old boy from the fourth floor of a public condominium in Shinjuku Ward on Tuesday. The girl, a second-year junior high school student, told police she pushed the boy out of fear that he would tell her mother she had gone to a game arcade where the two met.
—-
Most disturbing:
A subway station employee was shot and seriously wounded by a man at Shibuya Station in central Tokyo during Wednesday’s morning rush hour,
Police said the attacker and Nishioka grappled over a paper bag Nishioka was holding, which contained his toiletries and some clothes. Witnesses quoted the assailant as saying: “Hand it over, hand it over” before firing the shot at close range.
“It is shocking that in this case, it was not a gang-related fighting but a station employee who was shot,” said a 78-year-old man from Setagaya Ward. “Tokyo has become a scary place.”
—-
Good intentions etc:
A 20-year-old student at the Nagoya Institute of Technology was arrested Monday on suspicion of setting fire to the school gym on June 10. Police identified the man as Hiroyuki Asano, a junior in the engineering department.
Asano was quoted as telling police he started the fire in an attempt to have the annual university festival — which was held from last Thursday to Sunday — postponed. He said his concern over the event’s poor preparations prompted his action.