VesInspiraatio




CIMG2152-12

Originally uploaded by marylkayoe

Syntymäpäiväyön vietin viltin alla kovalla laivankannella, ja aamulla oli vähemmän kivaa. Kylmä, kurkkuun koski, pää täynnä räkää, joka paikkaa särkee. Liian myöhäinen nukkumaanmeno ja puuttuvat korvatulpat myöskin teki sen, että en montaa hetkeä nukkunut, ja laivan kaiuttimista kaikuvat tiedotukset (“Huomenta, kello on 5:30, tervetuloa Oshimalle!!”) houkutti mua vetämään peiton korviin ja nukkumaan takaisin Tokioon saman tien.

Naah, mitäs sitä tässä kirjallisuustaiteilemaan ja jaarittelemaan. Matkakumppaneilleni muristen (yhtä jopa potkin kun joku käski potkimaan sen hereille) raahustin kaiteelle, ja näin kirkasta vettä. Alta puoli tuntia myöhemmin oli nielty myös muutama kupillinen kuumaa insta-kahvia, ja aloin kärttämään kavereita että jokomennään, tässähän tulee dehydraatio, haluan mereen?

On se vaan kumma harrastus. Saa ihmiset näkemään ruumiinsa ihan eri tavalla, välineenä jonka kautta voi päästä sukeltamaan – ja saa ihmiset lopettamaan tupakoinnin, olemaan juomatta epäterveellisesti ja pohtimaan että josko leikkais tän tukan pois häiritsemästä. Korviin on ihan sopivaa kaataa viinaa ja etikkaa vaikka kirvelee niin pirusti. Mikä käsittämättömintä, mietin että jospa sittenkin jäisin tänne Tokioon enkä etsis töitä mistään muualta. Maanantai-aamuna superväsymyksestä huolimatta minäkin raahasin itseni salille, “ihan pakko nostaa kuntotasoa että saa ilmankulutuksen laskemaan, ja että pystyy tarvittaessa hinaamaan kaverin nopeammin rantaan”. Lauantain kolmannen sukelluksen jälkeen voimat on niin loppu että nukahtaa autonrenkaaseen nojaten, mutta jotenkin sitä sinkoaa pystyyn kun joku ehdottaa yösukellusta, vartti aikaa varustautumiseen. Kylmä tulee, pahastikin, mutta jotenkin, jotenkin sitä aina haluaa takaisin veteen. 

Oppii itsestään kaikenlaista. Niinkuin sen, miten tolkuttoman aloittelija on. Huomasin kuitenkin että vaikka mulla on tapana eksyä supermarketissakin, jotenkin vedessä tiedän suurinpiirtein koko aika missäpäin on poistumistie – siitä sai aika hitsinmoista tyydytystä kun käy tarkastamassa paluumatkalla sijainnin ja huomaa olevansa piirulleen oikealla reitillä. Ja kun nyt kävi ekaa kertaa niin, että sukellus piti keskeyttää (tai no, ei päästy niin syvälle kuin oli tarkoitus) kun *mun* korvat ei toiminu – ja totta kai moinen kolauttaa itsetuntoni lommolle, enemmän kuin saisi. Herätys, Yoe, ei tää oo suorituslaji…   

Parasta ehkä kuitenkin sukeltamisessa – ne ihmiset. Melkein kaikkialla missä olen ollut vetehisporukassa olen tuntenut jotain aika harvinaislaatuista yhteenkuuluvuutta. Liekö sitten sitä, että ihan aikuisten oikeasti sukeltaessa laitat henkesi sen sukellusparin varaan; vai sitä, että musta on jotenkin hienoa olla seurueessa, joka täysin surutta ja luonnollisesti keskustelee siitä miten vedessä pissaaminen on hankalaa kun se vie merkittävän osan ympäristönhuomiokykyä vaikka käytössä oliskin vaipat eikä kondomi-kuivapukuventtiiliviritelmä. Ja jokainen on mokannut nolosti niin monta kertaa, että sitä tuntee itsensä hölmöksi jos noloilee jostain. 

Olivat ryänät vielä nähneet sen vaivan, että roudasivat saarelle salaa mulle synttärikakun, ja seurueen nuorin (Keikei 6v) piirsi synttärikortin. *snif*.

Maanantai-iltapäivänä sormien iho on vieläkin kurtussa. Teen koetta, mutta suunnittelen että pitää ostaa a) sukelluspuukko b) turvamakkara c) DAN-jäsenyys.

(Niin se Oshima on muuten samainen saari jolla Ringu-leffan päätapahtumat oli. Majatalosta löytyi vastoin kaikkia odotuksia läjä VHS-nauhoja ja soitinkin… kohtaloa uhmaten katsottiin sieltä jotain pätkiä. Eli jos musta ei kuulu mitään 6.7. jälkeen, tiedätte mitä on käynyt 🙂

Kuvia Flickrissä. Ainiin – mä bongasin pari pipefishiä! Merihevosen sukulaisia. Oi jee.

Advertisements

natsu no hi




natsu no hi

Originally uploaded by marylkayoe

Sellasta se. Törsäsin ja ostin riistokapitalistisesta ja oikeudettomasta iTunes-liikkeestä Neumannin Albion-levyn. Se tais olla ensimmäinen omistamani ostettu musiikkikasetti aikoinaan. Oi tätä lyriikkaa 🙂

Hän kertoi mulle vapaudesta ihmisen /
jonka toivo palauttaa vain voi
Hän kertoi linnunradan joskus syntyneen /
haaveista ihmissydämen

Postilaatikkoon tupsahti postikortti aurinkoisesta Kaliforniasta.
“Terveisiä täältä. Mulla on sairaan kurjaa, ja tylsää, en tee muuta kuin odotan että aika kuluisi, että lounastunti päättyisi, niin että voisin mennä ravintoloihin anelemaan töitä. Vihaan tarjoilijantyötä mutta ei tällä elämällä muuta tee. Noh, ajattelin kirjoittaa sulle että muistan kun meillä oli hauskaa. Nyt loppui kynästä muste niin vaihdoin toiseen kynään. Toivottavasti nähdään!”

Siis tämä kortti oli tarkoitettu naapuriin, mutta niinkuin on ennenkin jo todettu, paikallinen postilaitos kiikuttaa meille kaiken ulkomaankielisen materiaalin.

Kotikulmien vakioasukki, musta ja liikkumaton mies, on ollut yllättävällä päällä viime aikoina. Siis musta se on ihan oikeasti, ihossa on ihmeellinen musta väri, en ole varma onko se likaa vai vauriota. Kului vuosia ennenkuin näin miehen liikkeessä; yleensä se aina seisoi hievahtamatta, vaikkapa kesken askeleen, jossain kadunkulmassa. Eri kadunkulmassa aina toki. Nukkui aina yhdellä rappusella kotimatkani varrella. (eikä muuten kerjää, niinkuin ei kukaan täällä vaikka oikeasti ovatkin kodittomia toisin kuin jotkut turistikerjäläiset.)

Niin siis, viime aikoina miehen ihonväri on hiukan vaalentunut, ja useasti olen nähnyt hänet… in action. Eräänäkin iltana mies oli polvillaan jalkakäytävällä – edessään onigirinkääreet ja sanomalehdenviipale, jolle hän oli asettanut paperiinkiedotun suklaakonvehdin. Näin jo kaukaa että jotain erikoista on tapahtumassa joten osasin hidastaa askeleita, niin että näin kuinka mies suunnattoman hitaasti ja huolellisesti ja nautiskellen avasi konvehdin ja asetti sen sanomalehden päälle, ennenkuin ryhtyi suoristamaan konvehtipaperia.

Toisena iltapäivänä mies istui maassa siinä yhdessä mutkassa nojaten selkäänsä roskapönttöön. Jalat suorana, kädet ristissä rinnan päällä, silmät kiinni – ja naureskeli jollekin hiljaa itsekseen, hyväntuulisena.

En voinu olla jäämättä miettimään – vaikka toki jalat ei pysähdy – minkälainen muistikuva tai ajatus saa ihmisen noin hyvälle tuulelle. Itse en varmaan kykenisi edes liikkumaan noilla näköaloilla, konvehtien syömisestä puhumattakaan.

Monimutkaista.




esuthe-saron

Originally uploaded by marylkayoe

Vieraileva (japanilainen) luennoija kertoi jänniteherkkien natriumkanavien kytköksistä eräisiin epilepsian alalajeihin. Yleisöstä kysyttiin, onko käsitelty epilepsiatyyppi periytyvää.

“Se ei voi periytyä, koska nämä potilaat eivät voi saada lapsia sillä he ovat tosi tyhmiä, IQ on alle 60, eikä kukaan heistä osaa lukea kirjoja!”

Japanissa on nyt sitten ilmeisesti sellainen laki, että on tuomittavaa olla liikalihava, tarkemmin ottaen raja menee vyötärönympäryksen mitassa 85 cm miehillä ja 90 cm naisilla. Yritykset velvoitetaan mittaamaan työntekijöidensä mahat, ja jos on liikaa löysyyttä, työntekijöitä on kehoitettava laihtumaan. Jos tästä huolimatta parannusta ei tapahdu kolmessa kuukaudessa, duunarit ohjataan uudelleenkoulutukseen. Kuulemma yksityiset yritykset pelkäävät, että saavat sakkorangaistuksia liikalihavista työntekijöistä.

Tavoitteena on vähentää koko maan liikalihavuutta jollain 25%:lla seitsemässä vuodessa. Jos onnistuvat, tuloksena lienee melkoiset kansanterveydelliset säästöt.

(Ja ennenkuin kysytte: naisille sallitaan 5 cm isommat keskivartalot, koska raskauden on sallittava kasvattaa kokoa. Eihän muuten täällä enää kukaan ikinä lisääntyisi.)

Kevyesti keskellä sadekautta




junarazzit

Originally uploaded by marylkayoe

Sadekausihan täällä on. Kun on ollut vähän vähemmän reippaassa kunnossa niin ei se sää niin ole haitaksi ollut – vähän on ollut nuivaa kun on sen lisäksi että on muuten kurja olo saanut kärsiä märistä jaloita. Joka aamu valittu uudet kengät liotettavaksi.
Tänään kuitenkin heräsin aamulla maanjäristykseen (joka sit olikin ollut ihan miehekäs – kun kuulin asiasta myöhemmin Suomen kautta) ja auringonpaisteeseen eikä mikään ruumiin kohta vaivannut niin pahasti että olisi voinut jäädä sohvanpohjalle lojumaan ja katsomaan tvkaista.fi:stäYlen Teema:a (hei mikä juttu tää on – suomalainen televisio-ohjelmatarjonta on nykyään aivan mielettömän hyvää?!?).

Erityisesti kun olisi sellainen rästihomma mikä pitäisi tehdä jos jäisi kotiin. Harjasin kylpyhuoneenkin jo ja parturoin unikot parkkipaikaltamme niin että parhaat sijaistoiminnot on jo käytetty. Siispä ei auttanut kuin valita hyllystä ne kengät joilla avaa kesän ensimmäiset rakot jalkoihinsa ja painua ulos.

Tänään on Suuri Päivä Tokiossa – uusi metrolinja F (Fukutoshin-sen) aloitti liikennöinnin Wako:n ja Shibuyan välillä, pysäkkinä myös tämä meidän kotinurkkien Kanamecho. Tein siis niin kuin ns. muutama muukin ja menin katsomaan miltä uusi linja näyttää – vaikka itse junaa mielenkiintoisampaa mun mielestä oli ne ihmislaumat jotka täytti asemalaitureita valokuvaamassa uusien junien lähtöjä ja niiden aikatauluja, junankuljettajia, F-tunnuksella varustettuja roskiksia, tai niissä matkustavia punatukkaisia ulkomaalaisia. Shinjuku 3-chome-asemalla (jonne nyt siis pääsee suoraan kotipysäkiltämme, jee!) monisataametrinen jono mateli tiskille, jolla jaeltiin eksklusiiveja F-juna -pienoismalleja ja kyniä. Krispy Kreme-liikkeen toista vuotta muuttumattomana säilynyt jono oli maagisesti kutistunut vain kymmeneen metriin, ehkä uuden junan ansiosta jonain päivänä pääsen ottamaan selvää mikä niissä donitseissa on niin ihmeellistä.

Ajauduin siis Shinjukuun, jossa juutuin ihan mahdottomaan shoppailuinnon valtaan kun ne kesäsandaalit hiersivät nahan irti varpaista ja jouduin ostamaan uudet kengät tilalle. Aina sama juttu, tai ainakin joka toinen vuosi: viime vuonna ostin ihan samassa tilanteessa samasta kaupasta Crocsin rantaläpykät, ja nyt – Crocsin ihq-ihanat sadekausiballerinat! Ja kun piru pääsi irti, ei sitä ollut piteleminen – ostin pari PITAMIN-porsasta (taattua tuliaiskamaa, toki), uuden furoshikin päähäni (harkitsin hetken aikaa ihan naurettavaa sombrero-huivi-lippalakkiyhdistelmää, ehkä seuraavalla kerralla), ja kruunasin päivän syömällä sorbettia ja lukemalla hömppälehteä kahviossa.

Nyt vaan valitettavasti pitäis tehdä se rästityö.

Missä miehet laiduntaa




aamupala

Originally uploaded by marylkayoe

Toissaviikonloppuisen sukellusreissun ansiosta sain korvatulehduksen, joka vaikka alkoikin ihan pienenä kutinana räjähti yhtäkkiä niin valtaisaksi kansainväliseksi kriisitilanteeksi että jouduin ihan jäämään töistä eräänä päivänä – vaikka kovasti pumppasivat muhun biootteja, steroideja ja tiesmitämömmöjä. Viikon se kesti, kun klinikan söötti saparopäinen hoitsu pisteli kyynärvarteeni neulaa toisen perään (ja piirsi tiputuspulloon piristävitä “gambaree!! faitoo!!” – naamoja) ja itse tahkosin rankinta koesarjaani töissä tänä vuonna erinäisten farmakologisten aineiden avulla. Lopulta lääkkeet tehos, ja elämä alkaa näyttää valoisammalta – ainakin sen suhteen, että on mahdollista kastella korvia jopa ihan piankin. (Hiustenpesu! ah!)

YouTube lähestyi minua sähköpostilla. Japaniksi tietysti, mutta tietyn tavaamisen (ja sopivan englanninkielisen linkin löytämisen) jälkeen kävi ilmi, että UMG on kiinnittänyt huomiota viimekesäisen sukellusvideoni musiikkiraitaan. Siinä kun soi kaikenlaista newagehömppää ilman että mittee royaltei oon kellekään maksanut.
Ensalkuun sureennuin että noinkohan ne vaan ottaa sen vajaa 400 katselukertaa keränneen pätkän pois sieltä, mutta ei sentään: UMG suuressa anteliaisuudessaan antaa videon olla siellä ihan niinkuin ennenkin – paitsi, että he voivat nyt monitoroida että kuinka usein sitä katsotaan, ja halutessaan liittää videon katselusivulle mainoksia.

Hämmentävää kyllä, tää vaikuttaa musta ihan järkeenkäyvältä ja kohtuulliselta. Hämmentää myös se, millaisella systeemillä UMG tai Juutuubi osaa löytää tuollaisia sisältöyhtäläisyyksiä… (tietysti jos olisin sitä mieltä, että musiikki on ihan omaani, voisin lähteä riitaannuttamaan asiaa, sitä varten sivulla on ihan oma nappinsa.) Sitäpaitsi, ne mainokset ei näy upotetuissa videoissa. Eli, tässä teille tekijänoikeuksen alaista musiikkia ihan luvallisesti:

Endless hours of fun




ikipapu

Originally uploaded by marylkayoe

Muistattehan kaikki kuplamuovisimulaattorin? Sou lääst siizun.

Aamukahvia konbinista noutaessani silmiin osui tiskillä Bandain uusin tuote – “mugen edamame”, ikuinen papu. Pakkohan se oli ostaa.

Samaan tyylin kuin mugen-puchipuchi, härpäkkeen idea on tarjota hermostuneille sormille jotain tekemistä, luulen. Kaikkihan tiedämme sen kivan fiiliksen mikä tulee kun puristaa edamame-pavun ulos kuorestaan – se on sillai kivan liukas ja pehmeänkova… sanoisin että ikipavussa on aika hyvin saatu vangittua juuri se fiilis, vaikka pavunkuori ei tunnukaan yhtään karheankarvaiselta sormiin.

Kuplamuovisimulaattorissahan oli lisäfeaturena se, että eri laitteista kuuluu välillä eri ääni (maid-versio sanoo kohteliaasti että tervetuloa takaisin, master, vaaleanpunainen pikkutyttöversio kiljahtelee että oi isoveli!) – ikipapu on (IMHO onnekkaasti) hiljaa, mutta esiintyöntyvässä pavussa on piirrosnaama. “12 erilaista + 1 siikuretto! Kuka kurkistaakaan juuri SINUN pavustasi?” Asiaan sopivasti mun pavussa asuu sad panda.

Mukaan tulee tietysti keitai-sutorappu, ja moninkertaiset huomautukset siitä että papua ei voi syödä.

Ja koska yksi youtubepätkä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa tai keitai-shottoa, tässä tämä:

Ja sit ei muuta kuin kaikki yhdessä laulamaan: “Mamemamemaa, memamemamee, mamemamemaa, mametsumamee!!!”

vitsi

CIMG1943.jpgUlkomaalainen tuli japaniin vierailulle. Halusi kohteliaana miehenä vähän oppia paikallista kieltä, ja kysyi että miten sanotaan että kiitos. Japanilainen tuttava neuvoo ja amerikkalainen painaa sen visusti mieleensä.

Pian onkin tilaisuus käyttää opittua hyväkseen kun kohtelias japanilainen tarjoaa hänelle istumapaikan junassa. Ulkomaalainen hymyilee, kumartaa ja tokaisee:

-Domo crocodile.

(vinkki: tässä vähän pelataan ällillä ja ärrillä. vitsin kertoi Naoyo.)

Firmassa jaettiin taas kuukauden tietolehtistä. Kohdassa “ilmoituksia ja huomautuksia” kerrottiin, että firman työntekijä on kärähtänyt rattijuopumuksesta. Tämä on äärimmäisen epäsuotavaa, olemmehan julkinen yritys, verovaroin kustannettu, ja on täysin anteeksiantamatonta noin pilata firman hyvää mainetta. Täten siis eksplisiittisesti firman johto kieltää juopuneena auton ajamisen kaikilta työntekijöiltään, mukaan lukien vapaa-aikanaan.

Vietin hetken hyvää elämää länsi-Izulla, Fuji-vuoren koristamalla merenlahdella. Tai siis tietenkin merenlahdessa. Hämmentävä fiilis biitsillä, joka on täyteen pakattu sukeltajia. Valehtelematta paikalla oli satoja sukeltajia. Ravintoloissa on sopivaa tyhjentää märkäpuvunbuutsit pöydän alle. Jäätelökiskojen sijasta siellä täällä on asetettu isoja ammeita, joissa huuhdella varusteitaan, tai kylmän iskiessä upottautua märkäpukuineen kaikkineen kuumaan veteen. Virallisen paineilmantoimittajan pojat kantavat samaa tahtia uusia sylintereitä terassilla kuin niitä siitä viedään. Lahtea rajaavan niemen shintotemppelin tuhatvuotisten puuvanhusten välistä kompuroidaan  kamppeet niskassa vedenrajaan ja siitä alas.

Vedessä oli vielä kivempaa. Sit sielt piti tulla pois.