Tässä kiertää hän kuin kissa kuumaa riisiä tätä aihetta. Että kaikenlaista pitäisi päättää, mutta kiire on ja väsy ja ahdistus ja huoli ja kaikenlainen niin että ei ehdi edes oikein miettimään.
Tällä hetkellä – huomenna tilanne saattaa olla jo toinen – mulla on edessäni kolme ihan konkreettista työmahdollisuutta ja enemmänkin sellaisia joissa ei olla päästy vielä niin pitkälle että oikeasti puhuttaisiin että milloin aloittaisin ja kuka sen maksaisi. Loppukesästä kävi ilmi, että henkilölle joka osaa viipaloida aivoja hyvin on töitä jos vaikka ihan missä hyvänsä. Minä kun olin asennoitunut sillälailla että jos oikeen yritän niin ehkä joku mut palkkaa ja meen sit sinne, eikä asiaa tarvitse sen enempää miettiä.
Mutta nyt tosiaankin on pöydällä montakin vaihtoehtoa, ameriikassa, euroopassa ja aasiassa, ja mikä pahinta – ne kaikki on Erittäin Hyviä Vaihtoehtoja. Jokainen toki on vähän omalla tavallaan hyvä, esimerkiksi euroopanvaihtoehto on hyvä kun se on euroopassa ja ameriikanvaihtoehto taas hyvä siksi kun se on ameriikassa. Ja se Aasianvaihtoehto – no, se olisi tuolla Okinawalla.
Euroopanvaihtoehdon huonoihin puoliin kuuluu mm. se, että se ei ole ameriikassa (siellä siis missä kuulemma pitää olla että ikinä pystyisi olemaan kukaan), ameriikan huono puoli on että se ei ole euroopassa missä perhe, kaverit ja suurin osa tähän astisesta tiedekontaktiverkostostani on, ja kummassakin näissä on se huono puoli että eivät ole Japanissa tai Okinawalla ja sukeltaminen on siinä suhteessa heikompaa (paitsi että säikähdin tarkistaessani kartalta missä Bahamat on, nopsammin sinne lentää New Yorkista varmaan kuin Tokiosta Okinawalle…). Ameriikkaan tarvii jonkun hankalan viisumin, tosin; eurooppaan ei, ja jos jäisin Okinawalle niin voisin olla jo hakemassa permanent residencyä.
(Kuinka siistiä! Mielestäni ihmisen pitäisi kerätä niin monta klubikorttia kuin kykenee. Ikinä ei tiiä mihin maailma menee… jos lähden maasta kun kontrahti loppuu, jää vakkariasiakkuuskortti saamatta.)
Euroopanpaikka on sillai vähän tylsässä kaupungissa (Rotterdam) että sinne ei varmaan kukaan tulisi kylään ikinä, toisin kuin ehkä New Yorkiin tai Okinawalle; toisaalta, sieltä pääsisi itse käymään paikoissa (eurooppalaiset työajat ja lomat, nääs) helpommin kuin muualta. Okinawa on kyllä sit in the middle of f***n nowhere. Niin ja New Yorkin paikka on oikeasti Bronxissa eikä missään Manhattanilla, ja kyseinen instituuttikin on joidenkin mielestä se paikka mihin nykissä menee ne jotka ei muualle pääse.
Ihan joka paikassa on tosi mukavia ihmisiä jotka haluaa ihan oikeasti mut duuniin; aloittaa voisin käytännössä milloin vain ja sillai. Nature-paperia ei ole mistään luvassa tällä mun hupsulla alallani, mutta New Yorkissa olis tyyppi joka on tehnyt jo naturepaperin aiheesta joten ehkä tulis toinenkin, ja Euroopassa olis varsin kuuluisa tyyppi joka varmasti tekee hyvää tiedettä ja sillä on näkemys, ja Okinawalla pääsisin yhdistämään osaamistani ihan uuteen juttuun josta olis mulle aivan varmasti hyötyä.
Piihpuuh. Asiaa ei varsinaisesti auta – tai sitten auttaa – se, että kontrahtini on loppumassa alle 4 kk sisään, ja sitä ennen ois kiva tehdä jotain päätöksiä. Joka toinen päivä olenkin jo tullut vakaaseen päätökseen, että irtisanon itseni vuoden lopussa ja annan piutpaut koko tyhmälle tieteelle. Joka toinen päivä sitten olen aamusta päättänyt valita vaikean ja kivikkoisen tien tähtiin ameriikan kautta, iltapäivällä vakaumukseni on että euroopan networkit takaa tulevaisuuden, ja illalla olen taas muistanut sen että sillai ihan ihan aikuisten oikeasti, mun pitäisi pitää vuosi taukoa ja hengähtää ja kerätä ajatukseni, joita ilman koko tää kohkaus on vaan kohkausta, politiikkaa ja seuraavan paperin ännien laskemista.
Mielialanvaihtelujen frekvenssi alkaa oikeasti olla sitä luokkaa, että alan surisemaan.
—
edit: Kyllä, ymmärrän että on noloa vinkua siitä kuinka elämä on kamalaa ku on liian monta eri työpaikkavaihtoehtoa liian monella eri mantereella. Eikä yksikään niistä ole huono vaihtoehto.
... mutta täällä ei sada koskaan 