Rasti seinään

aamukissa2.jpgTiedättehän sen tyypillisen tilanteen, missä huomaatte pomon esittävän hienon uuden ajatuksen, joka tarkemmin tarkasteltaessa osoittautuu teidän omaksenne?

Ny kävi niin, että esitin pomolle sen oman idean suoritettavista kokeista (ja jouduin vähän vielä selvittämään asiaa) ja saan tästä pisteitä "nerokkaan ja oivaltavan ajattelun" vuoksi; siis pomo ei todellakaan muistanut mitään moista ehdottaneensa.

Ei, en korjannut ja kertonut toistavani vain hänen antamiaan ohjeita.

Olen edennyt kesäoppilaiden opastuksessa siihen vaiheeseen, että paljastin nuoremmalle heistä salaisen keinon tarmokkaaseen ja suorittavaan työntekoon – tai no, ainakin sellaisen vaikutelman antamiseen. (Kuljetaan ympäriinsä tai surffaillaan netissä pitäen mukana piippiajastinta, joka on laitettu hälyttämään vaihtelevin väliajoin. Aina hälärin soidessa lopetetaan kiireisesti se mitä kulloinkin on tekemässä tai tekemättä, ja porhalletaan vauhdikkaasti vaikkapa vessaan puuteroimaan nenää.)

Tyyppien mielestä tää oli nerokas ajatus – mä luulin että tää on yleistä tribaalitietoutta?

Perjantai. Luulin että se ei ikinä koittaisi, mutta tein kuitenkin parhaani huolehtiakseni sen saapumisesta ja tein koko viikon aivan järjettömästi töitä. Olkaatten kiitollisia. 

Advertisements

Uusiks meni

nocriminals.jpgNonni, niihän siinä kävi, että immunohistogurukaan ei saa immunoreaktiota hyvin tehtyä lätyissä, jotka on istunu viikkotolkulla unohdettuna labran kaappiin. Yrittävät vielä uudestaan, mutta ei näytä hyvältä; luultavasti joudun taas palaamaan lähtöruutuun, jossa etsin sopivaa hiirtä, sopivaa aikaa firman leikkelepalvelusta ja hiiritytön aikataulusta hiiren fiksaamiselle… 

Tänään olis myös tarkoitukseni pitää salaista apupalaveria yhden kollaboraattorikundin kanssa; sen oli tarkoitus mallintaa meidän soluja tietokoneella mutta on juuttunut hommissaan pahasti. Pitäis ottaa selvää että onko tyypistä projektiin oikeasti tai projektista oikeasti paperiksi vai onko kaikille parempi että kuopataan koko yritys – Wienissä kun kuitenkin näki tyyppejä, jotka tekee vähän samanlaista asiaa paljon professionaalimmin.

Schrödingerin hiiri

onsencp2.jpg Työpäivät venyy kuin toffee kun yritän saada kiinni kaikkea matkailussa hukattua aikaa.

Aikoinaan tilitin siitä, kun ei mennyt läpi se artikkeli. Kun ei ollut tarpeeksi mediaseksikkyyttä ja hohtoa niin korkeaan julkaisusarjaan, niin pakithan sieltä tuli. Reviewereistä kaksi jaksoi jopa kirjata ylös joitain kommentteja itse jutusta, ja kumpikin tuntui jollain tavoin epäilevän ihan homman perusteesiä, sitä, että mun käyttämäni mutanttihiiressä ja käyttämässäni aivoalueessa *kaikki* GABAergiset solut on oikeesti sit kans vihreitä, ja yksikään toisentyyppinen ei ole. Ja sitten vielä kehtasivat epäillä, että mutanttihiiren solujen ominaisuudet olis jotenkin perustavanlaatuisesti erilaisia kuin "villityypin" hiirissä. (Kyseinen "villityyppi" on tietysti melko kaukana mistään oikeasta, luonnossa tavattavasta villihiirestä, mutta onpahan vain tapamme kuvata hiirilajikkeita joiden perimää ei tarkoituksellisesti ole peukaloitu.)   

Huokaus. Siitä lähtien olen siis tehnyt kaikenlaisia tangentiaalisia kokeita ja analyysejä, yrittänyt tavallaan tehdä jotain muuta kuin sitä varsinaista tutkimusta ja katsella että näyttääkö tulokset siitä sivusta katsomalta samalta kuin jos oikeasti tutkisin asiaa. 

Elikkäs, tein kauhian läjän samanlaisia kokeita kuin tavallisesti, käyttäen niitä villityypin (Wild Type, WT) hiiriä, joissa ei ole fluoresenssia. Ihan kuin ajaisi öisellä maantiellä ilman valoja; siinä missä tavallisesti seuraan vihreähohtoisia maamerkkejä etsiessäni sopivia soluja, nyt edessäni on vaan harmaa puuro josta noukin elektrodinkärkeen randomisti soluja – yrittäen olla keskittymättä liikaa johonkin helppoon tyyppiin, kuitenkin keräten erityisesti niitä soluja joiden tunnistamiseen fluoresoiva leima on kaikkein tärkein. Ja mitä sitten? Ei auta, jos katson saamaani dataa ja luokittelen erilailla käyttäytyvät solut eri tyypeiksi ja lasken niistä jotain keskiarvoja – koska erilaiset solut on erilaisia, niiden keskiarvotkin on erilaisia.  

onsencp1.jpgViikon verran hikoilin yrittäen keksiä pyörää, elikkä jonkinlaista klusterianalyysiä taikka tiedonlouhintamenetelmiä. Revin hihoista painokertoimia, hatusta templaatteja ja tuotin deviaaatioita, kunnes vihdoin ymmärsin että ei tästäkään saa muuta kuin parhaimmillaankin ympäripyöreitä aksioomia, jotka perustuu ennalta-asetettuihin olettamuksiin (joita siis tässä yritän uudelleen oikeastaan keksiä).

Seuraavana askeleena on usemman tahon kanssa suoritettava yhteistyö; meidän hiirityttö fiksaa näitä vihreitä hiiriä, firman viipalointiosasto viipaloi tarvittavat aivoalueet 20 mikron paksuisiksi viipaleiksi ja naapurilabran histokemistiguru tekee vasta-ainevärjäyksen GABAlle sekä sille fluoresoivalle proteiinille ja sitten toivotaan että nää solut on samat. Huolellisen suunnittelun tuloksena ajoitettiin hiirien paritus ja fiksaatio niin että kaikki menisi mahdollisimman smoothisti ja voisin tässä jo tietää tällä viikolla notta mikä on tulos – ja saan kuulla, että histokemistigurun sihteeri oli unohtanut aivonviipaleet heidän labransa pakastimeen eikä ollut muistanut edes sanoa niistä ko. gurulle, joka sitten tällä viikolla kyselee multa että missäs ne viipaleet viipyy.

Vaan ei tässä vielä kaikki. Täytin joutessani ne villityypin hiiristä mittaamani solut merkkiaineella, fiksasin lätyt ja nyt sitten olis ideana tehdä taas jännää histokemiaa, käyttämällä vasta-ainetta jonka pitäisi tunnistaa ne GABAergiset solut samalla perusteella kuin fluoresoiva proteiinikin  ja todeta, että ne solut, jotka mun mielestä oli ei-GABAergisiä ei kerää vasta-ainetta. Näytteitä on valitettavasti vain kymmenen ja suoritettavan kokeen resepti aivan uusi, joten viime viikko meni aineiden konsentraatioita tuunatessa. Nyt on ensimmäiset koeviipaleet kypsymässä, parin päivän sisään saan tulokset – että oonko nyt sittenkin jahdannut tuulimyllyjä koko kahden vuoden ajan.

Voipi olla, että jos tulee ikävää tulosta, voi olla vaikeaa jaksaa olla innostava ohjaaja kahdelle pienelle kesäoppilaalle, jotka on juuri päässeet siihen vaiheeseen hommassa jolloin alkuinnostus on haihtunut ja alkaa ahdistaa kun ei tuloksia synny vielä ollenkaan, vaikka on töitä tehnyt jo useamman VIIKON. 

Metwurstin rantaloma?

tekaway.jpg Joskus muinoin, kait toissa vuonna, päätin ryhtyä uimaan uima-altaassa kun se on niin terveellistä. Ja sitähän varten tarvitaan uimapuku; onneksi taisi olla uimapukukausi niin että Ito Yokadokin tarjosi melkoista valikoimaa mizugi:jejä. Vaan kyseinen ilta muuttui pian kurjaksi, kun mikään ei mahtunut päälle, ja loppujen lopuksi jouduin ostamaan kaksiosaisen, pitkälahkeisen vaatteen jossa oli muovitetut rintatötteröt kokoa suurinpiirtein D ja housujen vyötärönympärys oli noin kaksi kertaa isompi kuin mahani vaikka reidet vain juuri ja juuri mahtuivat lahkeisiin. Kävin uimassa kerran, vaate keräsi munkin hitaalla uimistahdilla vettä sisäänsä kaikkiin ylimääräisiin säiliöihinsä sen verran että meinasin upota. Enkä sen jälkeen ole uinut.

Nyt olis kuitenkin tarkoitus taas viettää aikaa vedessä, erilaisissa sukellus yms. polskinta-aktiviteeteissa, ja jotta ei menisi hukkaan jo maksettu matka Okinawalle, pitäisi se uikkari kuitenkin hankkia. Taas on mizugi-kausi, kaikki tavaratalot leveilee swimsuit squareillaan ja kun olen pikkuisen laihtunutkin niin ajattelin että jospa nyt saisin moisen hankittua.

Hymy hyytyy kun huomaan että 99% tarjolla olevista räteistä on täysin uimiseen kelpaamattomia pitsi/rusetti/paljetti/härpäke-bikiniviritelmiä jotka peittää ihoa huomattavan vähän, tai kokouikkareita joissa on taas ne sisäänrakennetut rintatoppaukset. Myyjätätien arvioivan katseen alla käyn läpi kymmeniä malleja ja löydän joitakin yksiosaisia joissa ei ole kyseisiä pullistimia, ja vetäydyn hikisenä sovituskoppiin mukanani Large-kokoisia näytekappaleita.

Jotka jumittavat päälle vedettäessä jo polvien korkeudella.

Jos ei olisi nyt ollut oikeasti tarve saada hankittua uikkari, niin olisin poistunut kotiin itkemään; nyt siis jatkoin tuskien taivalta kunnes löydän Tobu-tavaratalon urheiluosaston takanurkasta "Queen Size"-osaston ja muutamia (oikeasti alle viisi) malleja yksiosaisia uimapukuja ilman rintavahvikkeita. Valitsen halvimman, joka sekin maksaa kymppitonnin, vaikka niitä uimiseenkelpaamattomia vesivaatteita olisi saanut paljon halvemmalla. Seuraavat vaihtoehdot ois ollut niitä samoja malleja mitä Japanin kuuluisa olympiauimajoukkue käyttää; näytti kyllä käheeltä, mutta epäilin että hainnahkaimitaatiopinnoite virtausvahvistuksen pienentämiseksi ja "Videoproof lining" infrapunakameralla otettujen nakukuvien estämiseksi menis hiukan hukkaan mun kohdallani, veden pinnalla kun uin lähinnä pullasorsauintia ja veden alla, jos siellä nyt joku mua kameralla kuvailisi, kuvittelen olevani myös muutaman ylimääräisen neopreenimillimetrin suojassa.

Makkaralta näytän uimapuvussa edelleen, mutta ainakaan ei tartte mennä veteen alasti. Paitsi nyt kun lähden blogimiittiin Odaiban onseniin.

(Kuvan engrish-sushipaikka kuvattu Wienissä.) 

 

 

Kyl on hankalaa

NEC_0215.jpgEttä tää ottaa päähän, joka kerta.

On hieno uusi Shinsei bank, joka kovasti mainostaa olevansa ainoa japanilainen pankki joka tarjoaa veppipankkipalveluita englanninkielellä. Ja automaattikortin värinkin saa valita parinkymmenen joukosta.

Ja hyvinhän se toimii, silloin jos haluaa maksaa jollekulle jolle on jo kertaalleen maksanut, tai jonka nimi on selkeästi japanilainen. Siitä vaan klikkaat että tuolle menköön rahaa ja noin.

Vaan entäs sit kun kohde on "CitiCard Japan INC"? Ja vastaanottajan nimen voi antaa vain ja ainoastaan puolilevyisinä katakanoina. Nyt on kokeiltu (roomajoituna) versiot "shi-chi-ka-a-do-dza-pa-n-ai-en-shii", "shi-chi-kaa-do-dza-pa-n-ai-en-shi-i",  (huomatkaa ero siinä että kirjoittaako pitkän vokaalin tavanomaisesti viivalla vai tuplaamalla kirjoitusmerkin)"shi-te-i-ka-a-do-…" ja aika monta muutakin vaihtoehtoa. Ja ainoa tapa, jolla saan tietää että kyseinen kirjoitusmuoto ei kelvannut, on maksaa lasku ja odottaa muutama tunti, että palauttavat rahat tilille virheilmoituksen kera. Ja tietysti se luottokorttifirma kärsimättömänä odottaa saamisiaan, ja mun EVE-tilini myös… Viimeksi luovutin ja menin pankkiin maksamaan.

OSTAKAA AAKKOSTO tai edes standardi, senkin vietävät japanilaiset! 

(Kuvassa aamuvirkut jonottavat BicCameran edustalla jotain, näytti siltä kuin Nintendon DS litestä olis tullu joku uus vaaleanpunainen versio … mene ja tiedä.) 

ma o shimeru

NEC_0214.jpgEi hätää, all clear, paitsi taivaat jotka täällä itäisen kotikolon yllä roikkuu olkapäiden tasalla silloinkin kun ei meinaa tuo Tyyni Valtameri hyökkiä päälle.

Euroopankiertueen loppujakso tuli vietettyä netittä, ja muutenkin oli liian kiire nähdä ja kokea ja viettää ja rentoutua että olisi saanut aikaiseksi raportoida. Kävin jääkahvilla kuuluisassa Hawelka-kahvilassa, söin jäätelöä vielä muutamassakin kuuluisassa jäätelöpaikassa, kävin Mozartin kotitalossa katselemassa samasta ikkunasta ulos kuin se kun funaili noita oopperoitaan, ja upeimmassa koskaan näkemässäni kirjastossa. Linnojakin olis pitänyt katsella paljon, mutta voimat loppui jo yhden Belvederen jälkeen (Klimtin "Suudelma" on iso!) – mikä on kun ei ole laitettu ilmastointeja minnekään?

Niinpä jäi Sissi-keisarinnan koti katsastamatta, ja sen sijaan kävin vierailemalla tämän päivän supertähtien kotona – Espanjalaisen Ratsastuskoulun Lipizzahevosten tallissa oli paitsi kullatut boksientolpat myös ilmastointi. (Olivat hämmentävän pieniä he vaikkakin viisaskatseisia; joka tapauksessa, eräs pitkäaikainen unelma tuli täytettyä:)

Mutta, tuntui taas hyvältä lentää kotiin – enkä edes muistanut vilkuilla ulos ikkunasta Helsinkiä ylitettäessä. Paluun jälkeen Takadanobabaan kahvila-aamiaiselle, ja sen jälkeen kuljin hyökysateessa paljain jaloin, ja vesi oli kuumaa kun tuli taivaalta. Ja vaikkei täällä saakaan aprikooseja hintaan 2 euroa kilo (pikemminki 2 eur/kappale), niin on täällä jollain tapaa vaan hyvä olla. Mieli rauhoittuu kun voi hukkua anonyymiin massaan. Pienen kulmakuppilan pojat teki mainioita mitälie-yakeja treenien jälkeen. Eikä tarvitse pysähtyä katsomaan joka kenkäkauppaan että josko siel ois jotain kivaa jalkaan laitettavaa kun kerta ois niitä kokojakin.

Ehkä mä alan tulla vanhaks kun niin pidän tästä tutunturvallisesta tokiosta ja väsyn eksoottisissa maissa kuten Euroopassa missä kaikkeen pitää ottaa jotenkin niin kovasti osaa. 

Vastoin kaikkia odotuksia, labrassa ei ollutkaan aivan kauhea kaaos, systeemit toimii suurinpiirtein, vaikka toki mulle on kasaantunut läjäpäin kaikenlaisia "pitäis olla tehtynä toissa viikolla jo"-hommia. Status normal, siis. 

Jotain piti kuitenkin tietysti mennä pieleen matkalla. Olihan sitä jo odoteltu, että milloin mä onnistun sähläämään tällä tavoin: moninkertaisen käsimatkatavarapakkaussähläyksen jälkeen tilanne on se, että mä kävelen turvatarkastukseen käsilaukun kanssa, jossa on Jarkolta aikanaan saatu iihku-ihana pieni kääntöveitsi. Kolahti ikävästi siihen keräyslippaaseen. Nyt tuntuu paitsi tyhmältä myös surulliselta 😦 

Sulkemisajat

CRW_5107.jpg Okei, olkoonkin että kaupat menee kiinni keskellä päivää (myös ruokakaupat? Mutta onneksi bensikseltä sai vielä olutta) – mutta se menee pikkusen yli hilseen jo että julkiset vessatkin menee kiinni kuudelta. Jäi eräänkin merkittävän turistikohteen katselu kovin vähäiseksi kun piti mennä kotiin käymään vessassa. What a let-down.

Söin Sacher-kakkua Sacher-hotellin kahvilassa, jossa kuvittelin olevan Oikeasti Aidolla Reseptillä tehtyä kakkua. Siellä istuessani sitten luin Rough Guidesta että ko. kahvilassa käy ainoastaan turisteja jotka kuvittelee saavansa sieltä aitoreseptillistä kakkua, vaikka ilmeisesti (toisen turistioppaan mukaan) True Aito Resepti on jollain toisella konditorialla. No, ei se mitään, kakku oli ihan jees, erityisesti siihen nähden että mä en varsinaisesti pidä Sacherkakusta.

Muita asioita joista en pidä:

– postereista, joissa näytetään ainoastaan histogrammeja ja palkkidiagrammeja tulosten numeroiden keskiarvoista eikä yhtään mittausdataa

– siitä, että tekniikka on kehittynyt niin että melkein kuka hyvänsä voi ostaa rahalla hienon in vivo-mittauslaitteiston ja siirtyä leikkelepreparaateista organismitasolle ilman että tarttee varsinaisesti pohtia mitään niitä pieniä kertaluokkalisäyksiä systeemin kompleksisuudessa

– siitä kuinka viimeisenä konferenssipäivänä osa posterinpitäjistä ei edes vaivaudu laittamaan posteriaan seinälle, puhumattakaan siitä että olisivat päivystämässä sen luona

Sen sijaan pidän siitä, mitä tällainen konferensointi tekee mun mielelle. Viime aikoina niin mutaisen ja hämärän toimintasuunnitelman sijasta mulla on päässä kirkas lista asioista ja kokeista joita haluaa tehdä, sekä melko hyvä käsitys siitä mitä kaikkea muut tekevät (ergo, suuntia joihin mun ei kannata yrittää änkeä). Positiiviselta näyttää, ja ehkä joskus vihdoin pääsen tekemään kalsium / verkkotason juttuja.

Nyt kampaajalle. 

Lukijapostia

CRW_5082.jpg "Se Norpe-kiuasjuttu juontaa juurensa jostain 60-70 luvuilta, jolloin Norpe teki niitä ja kaikenlaista muutakin ihmeellistä, mm kokonaisia modulisaunoja kerrostaloihin. Valmistus lopetettiin jo 70-luvun alussa, mutta netistä on löytynyt ihan ajantasaisia sivuja, joilla myydään Norpe-kiukaita malleja Turku, Tampere, Helsinki yms. Kukaan Norpella ei tiedä kuka niitä valmistaa, mutta Australiassa ilmeisesti joku entinen norpelainen niitä väsää ilman mitään nimioikeuksia ja sopimuksia. "

… näin kertoi Saara. Jessus sentään – ehkä se kiuas ei sittenkään olis oikeasti kestänyt vettä jos se oli joidenki aussien valmistama? 🙂

Olen syönyt Wienin kuuluisia puolalaisia voikkareita (loistokonsepti, lisätään listaan asioista joita tarjotaan siinä ruokalassa jonka perustan jos saan tarpeekseni tieteestä), kuuluisaa Wieniläistä jäätelöä kuuluisassa jäätelöbaarissa (annos oli nimeltään Eispizza), ja juonut vedellä laimennettua viiniä kuuluisassa Wieniläisessä viinipaikassa. Apfelstrudel on kokeiltu, samoin kuin kanttarellit. Olen nähnyt talon jossa Mozart asui sekä aika monta täysin vihjeetöntä posteria. (Miten voi joku tosissaan esittää posteria jossa kokeet tehtiin "around P14" hiirillä, eikä osaa kysyttäessä edes tarkemmin määritellä että mitä se around tarkoittaa, eikä selvästikään ollut koskaan tullut ajatelleeksi kehityksellisiä aspekteja?)

Jostain löytyi kuitenkin paikka, joka myi pullotettua jäävihreääteetä! Voitto, vaikka olikin se niin kovasti makeutettua että tuskin maistoi teen sieltä alta.

Rahastonhoitajani ilahtunee kovasti tiedosta, että tässä kylässä kaikki kaupat menee puol kuudelta kiinni, joten ei ole varsinaisesti vaaraa siitä, että ostaisin lisää kenkiä…. 

Perspektiiviä, osa n

Kiinalainen, nykyään kalifornialainen tutkijakolleega tilittää: "ahdistaa, nää puhuu täs konferenssis kaikenlaisilla kielillä eikä kukaan puhu englantia!"

Mun baabelinkala sätkii riemusta tässä ympäristössä. Hiukan haittaa nukkumista.

Tultiin taksilla kotiapäin eilen raviradalta (joo). Seuruen kaksi suomenruotsalaista osas jonkin verran saksaa ja mä aloin yhtäkkiä ymmärtämään sitä – mutta osas se englantiakin. Paitsi et sit kävi ilmi et se on ylipäätään puolalainen ni et ei ois kenenkään tarvinnut nähdä vaivaa kielikommunikaatiossa. Tosin epäilen että kohta alan puhumaan auttavasti italiaa.

Täs kaupungis tuntuu olevan noin 80% väestöstä puolankielisiä.

Näin turkkilaisennäköisen rankan miehen joka oli tatuoinut käsivarteensa ISOILLA KATAKANOILLA että "yakuza". Rok.

Kummitäti asuu tässä kaupungissa. Viimeksi tapasin sen vuonna 1980. Nyt asun sen luona. Luksusta, aamiaisella hyvää "suomalaista" leipää ja juustoja ja hedelmiä ja ja ja … Tädin talon ovissa on yhteensä 6 lukkoa. Ravikisoista palaillessani myöhään aloin jo epäillä järkeäni ja yrittäväni vahingossa naapurille sisään kun en ihan viidessä minuutissakaan saanut kaikkea auki.

Ihmisillä on vähän päällä – tääl kävelee miehiä ilman paitaa kaduilla! Sunnuntaina mikään ei ole auki. Mitä ihmiset tekee silloin?

Tääl on kai joku kultturelli pääkaupunki jossain. Ehkä pääsee katsomaankin sitä jossain välissä. 

 —

Posterillani kävi taas kuhina, vaikka tässä kokouksessa osanottajia on vain reilu viisituhatta. Heiluttelivat käsiään että on oikeusmurha että JNeurosci hylkäs mun jutun, ja antediluviaani Y.Y. uhkasi soittaa niiden editorille. Tuli parempi mieli.

Posterikujilla tapaa tuttuja, edellisistä työpaikoista ja kokouksista. Ajatuksia alkaa kehittyä päässä.

Pahoittelen aikaisempaa marinaani – kyllä tää on niin mun juttu, ja nää ihmiset on niin mun ihmisiä. I’m lovin’ it.