Kermanväriset ponit ja puolukkapiirakka

Olkavaivat yleistyvät japanissa keväisin

Originally uploaded by marylkayoe

TVkaista.fi – parhautta! Kun työstressi puraisee, betasalpaajia parempi hoitokeino on matcha-latte firman kahviossa ja suomekielistä Nalle Luppakorvaa. Väittävät että se on laiton; kunnes toisin todistetaan, olen onnellinen päästessäni viimeinkin maksamaan jollekulle (kelle hyvänsä!) siitä, että voin katsoa iltauutiset myös liikkuvalla kuvalla varustettuna (Areena-palvelussa usein sai kuunnella pelkkää ääntä diaesityksen taustalla). Puhumattakaan Uutisvuodoista ja muista…

Mainoskanavia katsellessani olen joutunut kyllä hämmennyksen valtaan. Suomalaiset tv-mainokset on aivan… käsittämättömiä. Hysteerisiä. Ja niitä on Paljon. Japanilaiset mainokset on ihan järjellisiä. Uskokaa pois. “Pirkka ruukkunarsissi! Vain 1.99!!!” Ja vaikka tavallaan tuossa voi hyppiä eteenpäin filmillä, mainosten “ylikelaaminen” on sen verran hankalaa että toistaiseksi oon tehnyt niinkuin perinteisesti on ollut tapana – jätän mainokset soimaan ja menen jääkaapille.

Sohvaperunuus ++.

—
Yllättävän paljon henkistä hyvinvointia saa siitä, kun puhdistaa näppäimistönsä. Erityisen meditatiivista ja tyydyttävää on tämän suorittaminen post-it-lappujen liimaraidalla.
—

Tämäkin lienee positiivinen juttu: testasin ensi kertaa yhtä japanilaista krapulalääkejuomaa (junou, sellaisia pieniä pulloja mitä saa joka konbinista) – ja hei, sehän tuntui toimivan!

Sadepisarat ruusuilla ja villalapaset

ne jyraa meitin

Originally uploaded by marylkayoe

Asioita joista en blogaa:

• instituutin byrokratiasta ja kolminkertaisesta catch-22:sta johon juutuin
• kiinalaisesta tutkijakolleegasta joka kertoo, että tiibetiläiset on laiskoja pummeja jotka ei käy töissä ja on kateellisia ahkerille kiinalaisille jotka asuu Tiibetissä ja joilla on autot ja telkkarit
• siitä miten tyhmältä tuntuu taas kun labrassa on taas lisää tyhjiä työpöytiä ja kavereita on poistunut
• siitä, miten ärsyttävää on lukea/kuunnella/nähdä erilaisten neropattien neuvoja siitä, miten voi kehittää työtehokkuuttaan / luomiskykyään / suorituskykyään
• siitä, miten selkä ei vaan tunnu paranevan tällä “en tee mitään”-taktiikalla
• siitä, miten pitkään odottamani ensimmäinen omistamani blu-ray-levy meni halki kun sitä irroiti kotelosta

…

Sen sijaan keskityn esimerkiksi siihen, että amerikkalaisten asuntolainakurjio heijastuu omaan napaani niin, että jeni voimistuu myös suhteessa euroon ja hei! Oma asuntolainataakkani kevenee – tai palaa vähän lähemmäksi sitä lähtötasoa. Ei nyt mikään juhlan paikka vielä ole, mutta on se yli 5% tullut kotiin päin sieltä tuskalukemista.

PicLens on myös hupaisa – selainlisäke (addon), jolla FlickR:n selaamisesta tulee Elämys. “Your favourite screens. Full screen. 3D”. Sen lisäksi että sillä voi kattella boostattua FlickR:iä, jos sen käynnistää vaikkapa sellaisessa palvelussa johon on lätkinyt tiedeartikkelinsa kuvat, saa insta-diashow-ympäristön jolla voi demota sattumalta paikalle osuneelle ulkomaanprofessorille työtään.

En oo ihan varma, kuuluuko tää hyviin vai huonoihin juttuihin, mutta lukiessani työsopparini löysin säännön jossa sanotaan että sopimus raukeaa jos työntekijä kuolee.

Positiivisten sattumuksien listaan kuuluu tosiaankin eräs ulkomaanprofessori, joka ainakin kovin pätevästi esitti olevansa niin hurjan kiinnostunut siitä mitä mä tuosta esoteerisesta pikkuaivojen tumakkeesta tiedän, että alkoi pyytelemään että josko viitsisin vierailla heilläpäin opettamassa asiaa tai ainakin sitä, miten noita kokeita tehdään.

Viime viikonloppuna kävin taas hengittämässä veden alla. Mittee en ossaa niitä juttuja mitä pitäis osata, mutta sanoivat että jos olisi kilpalaji, jossa pitäisi riisua ja pukea sukellusvarusteet veden alla samalla kun uidaan ympyrää ilman maskia, mä olisin maailmanmestari. Onnistuin myös olemaan hukkumatta vaikka yskinkin veden alla ilman regua, sekä hankkimaan vaadittavan tietämyksen erityissekoituskaasujen käyttöön (pätevyyttä varten tarttis vielä maksaa enemmän rahaa kuin mulla on varaa.)

Muistaako kukaan ystäväämme Palomiestä? Kaveri ninjatreeneistä siis. Tyyppi esiintyy tässä videossa neuvomassa CNN:n hepulle että miten pärjätään maanjäristyksen sattuessa:

Pakettinarut ja kissanviikset

On taas sellainen aika, että on keskityttävä olennaiseen. Eli kirjaamaan ylös hyviä asioita.

RockBand-peli pleikkarilla on kivaa! Kivempaa kuin luulin. Paitsi että kitaransoittamisesta menee sormet rakoille ja nyt ei voi soittaa. Huolestuttavinta on se, että kun siinä kiskoo kitarasooloa jossain Faith No More:n Epic:issä, tulee sellainen olo että haluaisi jotenkin kyetä taas soittamaan jotain ihan oikeasti.

Kuuleman mukaan oikeasti kitaraa soittavilla on ollut tapana dissata näitä kitarointipelejä. Eihän sillä touhulla ole juurikaan tekemistä oikean instrumentin SOITTAMISEN kanssa – mutta väittäisin että yhdessäsoiton euforia on kyllä ihan samaa juurta, tulee se sitten metallikielien oikeasta venguttamisesta tai muovisten nappien painelusta ruudun ohjeiden mukaan.

—

Kuuntelin tässä päivänä muutamana New York Academy of Sciences’n podcastia aiheesta “miksi kaakao on terveellistä” – sanoivat siellä esim. että jos tehtäisiin laki, että kaikkien ihmisten pitäisi syödä päivittäin pikkuisen tummaa suklaata, saataisiin valtaisat kansanterveydelliset hyödyt.
Googlasin sitten aikani ja opettelin keittämään oikeata kaakaota – en oikeen koskaan oo tykännyt NesQuick-liemistä, joten olen jotenkin kuvitellut etten varsinaisesti tykkää kaakaosta. Meni siihen pieni hetki kun testaili eri kombinaatioita, mutta nyt illat pelastaa tämä:

Kasari hellalle, ja siihen kaakaojauhetta, pari kierrosta nutmegiä myllystä, kanelia, korianteria, ihan pieni ripaus suolaa, muutama kuivattu chilirengas ja ihan vähän sokeria. Kaasuliekki päälle ja heitellään maustehia kuumalla pohjalla hetki ennenkui lisätään tilkka vettä, ja sit vähän lisää, niin et tulee tasainen tahna, koko aika sekoitetaan. Kun se alkaa höyrytä, heitän sekaan palan vielä tosi tummaa suklaata (kun ny sattuu sitä olemaan) ja aletaan lisäämään ihan pieni loraus kerrallaan maitoa ja sekoitetaan aina kunnes sekoitus alkaa taas höyryämään ennenkuin lisätään lisää maitoa. Kun maku on sopiva, lämmitellään kunnes ihan melkein kiehuu ja sit kaadetaan hyvään kaakaomukiin.

—

Kun selkä on kurja, ei pääse salille eikä muutenkaan urheilemaan. Liikuntaa korvatakseni oon alkanut jäämään työnmatkalla pois metrosta kahta pysäkkiä aiemmin, Chikatetsu-Akatsukan kohdalla, josta on valtatien reunaa marssien noin kolmen vartin kävelymatka työpaikalle.
Valtatien reunan tarpominen on kyllä vähän vähemmän kivaa, ja tuossa eräänä aamuna kun olin herännyt muutenkin liian aikaisin eikä tuntunut olevan oikeen mitään selkeetä syytä olla työpaikalla mihinkään (määrättyyn) aikaan, lähdin sivupoluille etsimään vaihtoehtoreittiä. Ja vot, siinähän se Hikarigaokan puisto oli sopivasti matkalla, ja Shirako-joki ja satamiljoonaa pientä temppeliä ja ikivanhaa japanilaista puista kartanoa. Kiertoreittiin kuluu aikaa vartin verran enemmän ja saa kulkea rappusia ylös ja alas, mutta ei se uramenestys ole ennenkään ollut viidestätoista minuutista kiinni.

—

Sonyn uusi eReader PRS505 on myös tosi kiva! Olihan se edellinen laiteversiokin jo ihankiva, mutta hyvä idea oli täysin pilattu suljetulla tiedostoformaatilla. 505 lukee yhtä sun toista tiedostomuotoa, ja open source-version hallintaohjelmalla siihen saa latailtua vaikka aamuisin tuoreimpia uutislehtiä. Ja voi kuunnella musiikkia samalla kun lukee. Kevytkin on. Ja vasta nyt tajuan että Cory Doctorow esimerkiksi julkaisee kirjojaan Creative Commons-lisenssillä, että luettavaakin siihen saa.

Tutkailin myös ensi kertaa hiukan tarkemmin noita kirjastonhallintajuttuja, niinkuin Google Books Search:in “My Library“-osaa ja LibraryThing:iä, ja huomaan mihin niitä tarvitaan: ei voi ihminen muuten muistaa, mitkä kaikki Pratchett-kirjat sitä on lukenut ja mitkä vielä puuttuu välistä.

Alunperin olin kyllä vähän skeptinen sähkökirjan suhteen; olen kuitenkin niitä, jotka humaltuvat kirjakauppojen, erityisesti vanhojen kirjojen kauppojen tuoksusta, ja joka on ollut huono käyttämään kirjastoja koska on tahtonut omistaa kirjansa. Mutta toisaalta – jos puhutaan jostain Diskworld-novelleista (joita toki arvostan suunnattomasti nerokkuutensa vuoksi) tai muista joita luetaan halpoina pokkareina – siis sellaisia, joissa sisältö on se juttu eikä esimerkiksi kauniit kuvat tai mahdollisuus tehdä reunamerkintöjä – niin ihan turhaahan on puita niitä varten kaataa. Makulointiin ne menee ennemmin kuin myöhemmin enivei.

Samainen Cory Doctorow on esittänyt, että eBook-reader-laitteilla ei ole tulevaisuutta. Onhan ne toki aika kalliita.  sähköinen mustenäyttö on selkeä mutta edelleenkin aika hidas käyttöliittymänä (sivujen kääntelyyn riittää kuitenkin). Ja yllättävästi ne eBookit tuppaa maksamaan melkein saman verran kuin paperiversiot – tämä toki kertoo vain siitä, miten halvasti ne halpispokkarit tuotetaan. Olen silti kuitenkin aika vaikuttunut tilanteesta, jossa laitteeni sisäiselle muistille – tai murto-osalle siitä – olen saanut mahtumaan enemmän romaaneja ja muuta kuin ehdin lukemaan vuodessa.

zurnalismi churmalisti

Ja tapahtui näinä päivinä, että puhutaan siitä, kuinka blogit ei o zurnalismia ja kansalaismediaa ei ole ja kaikki vaan leikkii radiota tai jotaaki.
Ittelleni tulee aina aika ajoin sellainen huono omatunto, että kun tässä nyt plokkailee ja joitakin lukijoitakin on (vaikkei ny niin montaa), niin joku kansalaisvelvollisuudentunto väittää että pitäisi puhua jotain asiaakin eikä vaan höpöttää joutavia. Jotenkin vain on niin, että aina, kun pitäisi yrittää oikeasti sanoa jotain, menee jauhot suuhun ja siitä näppäinten väliin niin että ei siitä tuu kuin paha mieli ja sanomista – tai ei sitäkään.

En siis yritä sanoa tällä foorumilla mitään merkittävää. Sen sijaan keskityn raportoimaan naapuritalosta, jonka asukkaat lähtivät pois ja jättivät puolet muuttokuormaansa pihalle: parin viikon odottelun jälkeen paikalle ajoi kiinteistöfirman avolava-auto joka vei romut pois, ja seuraavana aamuna pikkuinen pakettiauto toi uuden lastin siihen pihalle yksinään seisomaan puoleksi päiväksi. Totesin ohikulkiessani että tulevalla naapuriperheellä on kaksi jääkaappia ja golfkassi.

Myöhemmin on käynyt ilmi, että kyseessä ei liene sittenkään perhe; talon keittiössä kokkailee iltaisin kaksi ponnaripäistä miestä joilla ei edelleenkään ole verhoja ikkunoissaan. Kerroin tästä lounaalla Kiirunalle, ja kysyin että onko mitenkä yleistä japaniassa että miehekkeet asuu kaksistaan. Tyttö mietti vähän aikaa ja vastasi kieltävästi.
– “Onko ne muuten yhtään hyvän näköisiä?” kysyi hän. Totesin että ihan … no, kelpais varmaan sullekin. Kiiruna huokaa ja puistaa päätään pettyneenä.
– “Ne on sit varmasti homoja.”

—

Maailmalle on ilmeisesti syntynyt taas yksi uusi notworking-saitti, Plaxo. Yhtäkkiä kontaktikutsuja satelee ihan joka puolelta, ja kilttinä tyttönä toki vastaan myöntävästi. Yhtään en ole syvällisemmin ehtinyt tutkailemaan että onko siinä nyt jotain mitä ei löydy Facebookista, MySpacesta, LinedIn:sta, Bebo:sta, xing:istä – mutta klikattuani kalenterisivulle Plaxo pelastaa päiväni kertomalla, että OLEN VAPAA! Ihan joka päivä.

Tätä pitäisi varmaan jaksaa meditoida vähän enemmänkin.

Sur-todellisuus

Milloin tänään menisin

Originally uploaded by marylkayoe

Viime päivien uutisotsikoita kotimaan suurimmasta päivälehdestä – näiden täytyy varmaan olla tärkeintä mitä siellä tapahtuu.

Poliisi käyttänyt virka-autoa ehkä väärin, ja joku joka olis ollu ehkä vastuussa sanoo että “ei o mun vika”!

Perussuomalaisten johtaja “kertoo avoimesti Tony Halmeesta”

Teräsbetonin viisuvideo hyllytettiin

Kanerva jäi kiinni tekstiviestivonkaamisesta tai jostain ja pyytää anteeksi kansalaisilta, jotka eivät asiaa kuitenkaan muista enää ensi vaaleissa

Ranskan presidentin vaimon nakukuvat kohahduttavat

Eduskunnassa puhutaan rakkauslomasta

Pääkaupunkiseudulla pilvinen viikonloppu (tämä ei siis säätiedotuksessa vaan uutisissa)

… puhumattakaan jostain pääministerin uuniperunoista. Ja siitä, että HS uutisoi suurin kirjaimin kuinka EU:n ILMASTOPOLITIIKKA AIHEUTTAA SUOMEN TEOLLISUUDELLE KAIKKIEN AIKOJEN LASKUN ja EK:n johtaja kauhistelee tilannetta (eikä jutussa sanallakaan mainita sitä, miksi ilmastopolitiikkaa tarvitaan). Ja siitä, että juttelin juuri netin yli ihmisen kanssa, joka oli menossa valvomaan porojen kilpajuoksuja kaupungin keskustassa.

Hetkellisesti surrealistisuus ylitti sietorajan, ja oli pakko mennä tasaamaan hengitystä virtuaalivainioille.

Kaikkea sitä

kiltti vesimelonipingviini

Originally uploaded by marylkayoe

Kaikkea sitä pitäisi blogata. Maanantai-aamupäivä on taas kulunut analyysia klikkaillessa ja jutut jonnin verran on selkenemään päin, mutta koko aika pyörii aivonperukoilla tarve blogata. Tärkeistä asioista, sillai huolella ja ajatuksella.

Mut kun ei nyt saa kuitenkaan mitään hienoa aikaiseksi, menköön vähemmällä.

Siispä. Salainen ennakkosensuuri Suomessa. En oo siitä mittee kirjiottanu, kun on ollut olo että kyllähän siitä jo kaikki on kirjoittanu, ja kaikki tietää asiasta, ja ei mun panokseni siihen mitään kuitenkaan vaikuta. Saatan olla toki väärässä, ja siltä varuilta blogaan nyt asiasta. Olen ymmärtänyt, että tämän asian käsittämisessä on ihmisillä usein suuria vaikeuksia. Joten: hetkeksi telkkari pois päältä siitä sivusta ja sormet pois keskustelupalstalinkeiltä – keskittykää, olkaa hyvä:

—

Jos Suomessa ennakkosensuroidaan yksittäisten (poliisi)henkilöiden toimesta informaatiota ilman oikeuden päätöstä ja valitusoikeutta, Suomi ei ole enää demokraattinen oikeusvaltio. Comprende? Paniemaju? Wakatta?

—
Voidaan olla eri mieltä siitä, onko Suomen oltava välttämättä demokraattinen oikeusvaltio. Voidaan jopa oikeasti ajatella, että poliisivaltio, jossa sananvapaus koskee ainoastaan vapautta blogata siitä miten kivaa on elää poliisivaltiossa, olisi toivottava asia. Ehkä tosiaankin on niin, että nykymaailma on niin vaikea että on kohtuutonta vaatia vanhempia kasvattamaan omat lapsensa ja saamme paremman tulevaisuuden jos lasten arvomaailma on Ministeriön toimesta huolellisesti puhdistettu kaikesta epätoivottavasta. Ja kaikkihan tietävät, että tieto lisää tuskaa, ja olisimme kaikki onnellisempia jos meidän ei pitäisi huolehtia muusta kuin Big Brother-sarjan arvonnoista ja pääministerin uuniperunoista.

Kyse on vain siitä, mitä haluamme. Vai haluammeko haluta mitään, vai olisko helpompaa jos joku muu päättäisi mitä haluamme.

Toinen asia, joka on ihan yhtä yksinkertainen, mutta jonka käsittämiseen valitettavasti tarvitaan vähän enemmän teknologista ymmärrystä kuin mitä keskivertokansalaiselta voi olettaa – tätä ei nimittäin opetettu koulussa kansalaistaidon tunneilla – eli niin ikävää kuin se onkin, jos ei ole asiantuntija, tämä pitää vain niellä sellaisenaan. Vähän niinkuin se, että valon nopeutta ei voi ylittää.

Keskittykää, taas, pyydän. Hengittäkää pari kertaa sisään ja ulos hitaasti ennenkuin luette seuraavan väittämän:

—

Ainoa tapa estää suomalaisia ihmisiä pääsemästä epätoivotuille verkkosivulle on käydä vetämästä verkkojohto irti seinästä joko a) niistä kaikista tietokoneista, joilla kyseiset verkkosivut fyysisesti on, tai b) kaikkien suomalaisten ihmisten tietokoneista.

—
Noista vaihtoehdoista jälkimmäinen on helpompi toteuttaa. Kenties sekin olisi hyväksi, säästettäisiin paljon rahaa kun ei tulisi ihmisille niin paljon selkäsärkyä ja lapsetkin saisivat lisää liikuntaa kun joutuisivat kaduille leikkimään. Jälleen kerran, kukapa tietää, mikä olisi meille kaikille parasta?

Noin. Nyt vielä sulkekaa silmät, ja ajatelkaa mielessäne nämä kaksi toisiinsa oikeastaan liittymätöntä asiaa läpi. Vain nämä kaksi asiaa, silviisiin zen-mietiskelylliseen tyyliin, ilman että sekoitatte niihin asiaanliittymättömiä asioita kuten Suomen euroviisubiisiä.

Eikös ole maailma selkeämpi?

Kantaaottavuus mañana

ihq! pleo!

Originally uploaded by marylkayoe

Tänään mun oli tarkoitus blogata nettisensuurista.

Sen sijaan kävin kaupungilla ja olin myyty – Tokyu Handsissa oli myynnissä Pleo-dinorobotteja! Wired kirjoitti aikoinaan niistä, ja olin oikeastaan jo myyty tuolloin. Totta puhuen olin myyty jo Aibo:n aikoihin, tosin ne oli jo niin laaast siizon kun tulin Japaniin ettei niitä nähnyt kuin jossain Sonyn expo-hallissa ja niistäkin oli patterit loppu.

Okei, se on robo. Se on lelu. Nahan läpi tuntee nivelet ja kun se heiluttaa häntäänsä, kuuluu servomoottorin surina. Olen koodannut tarpeeksi että ymmärrän, että pää kääntyy liikkeen tai äänen suuntaan ei ole vielä käyttäytymistä. Mutta jotain nää heebot on saanu laitettuu oikein – kun Pleoa rapsuttaa leuan alta, se kääntää kaulaansa kättä vasten juurikin niin kuin voisi … hellyydenkipeän dinosauruksen tekevän.

Äärimmäisen fiksulta vedolta kehitystiimiltä vaikuttaa myös Pleon käyttöjärjestelmä “lifeOS”, johon on luvassa SDK-kittiä ja ties mitä mahdollisuuksia koodata omia temppuja Pleolle. Kiinnostaisi vaan tietää, pääseekö sitä ihan oikeasti koittamaan taitojaan hahmontunnistuksessa… Jokin aika sitten Sula Pinta-podcastissa haastattelimme bottitutkija Leena Saarista ja pohdimme persoonallisuuksien kehittämistä pölynimureille – tällähän olisi paljon enemmän mahdollisuuksia siihen

Kovasti oli kyllä kallis vielä, 52500 yen on reilu kolmesataa euroa, kun sen saisi jenkki-amazonista kolmellasadalla alennustaalalla. Eikä kyllä ameriikan amazooni ei moisia toimittele ulkomaille … 

Jäi siis Pleo toistaiseksi ostamatta, vaikka houkuttelin Joy&Krabakin (joilla muuten on kotonaan kohta tietoisuuden kehittävä mutanttijoulukuusi, lukekaa vaik) seuraksi sitä uudestaan ihailemaan – valitettavasti Pleo oli laitettu nukkumaan tai lihoiksi eikä sitä enää päässy paijaamaan. Sen sijaan räplättiin kuplamuovisimulaattoria luottointialaisessa ja seikkailtiin ToysR’Us-lelukaupassa…

Jätteiden lajittelu kannattaa

Monen kertaan – erityisesti siinä vaiheessa, kun japanilaiselo on ollut vielä uutta ja ihmeellistä – olen kirjoittanut siitä, miten vakava asia jätteiden asianmukainen lajittelu on. Pikkuhiljaa se lakkasi olemasta niin hankalaa ja sitä oppi automaattisesti ymmärtämään, kuuluuko jokin roska muoviin, palaviin tai metalliin, ja tavallisen viikonpäivien nimien sijaan melkein käytän melkein jo roskapäiviä: maanantai ja torstai on palavapäiviä, tiistaina kierrätyspäivä, perjantai on muovipäivä (ja lisäksi jokatoisviikkoiset pahvipäivät ja muut), Ja kaikki nämä vuodet tässä talossa asuessani olen ollut äärettömän huolellinen sen kanssa, että noudatan ohjeita – vaikka se sitten on joskus tarkoittanutkin sitä, että roskia joutuu säilyttämään parvekkeella kun ei niitä saa viedä ulos. Puhumattakaan siitä, että parhaani mukaan (tosin se parhaus on viime aikoina heikentynyt) olen pitänyt talon ympäristön siistinä ja lakaissut asvaltin niiltä osin kuin se minulle kuuluu, ja kohteliaasti aina puhunut naapureille, ja ollut hankkimatta haulikkoa kun ne naapurin lapset ihan joka ainut sunnuntai-aamu alkaa paiskoa pesäpalloa ympäriinsä (tarkkana kohteena kuitenkin tuntuu olevan seinä nukkuvan Yoen korvanjuuressa) – eikä nyt edes aloiteta kalligrafiaopettajan räksykoirista.

Jotain hyötyä tästä ehkä silti on ollut – äskettäin saamani tiedon mukaan vuokraisäntämme varsin mielellään jatkaa vuokrasopimusta sen päätyttyä, ja aivan ilman mitään ylimääräisiä lahjuksia! Säästyi tuhansia euroja siis. Kannattaa lajitella.

—

Mukashi mukashi – oli Niilinjoki, joka aina tasaisin väliajoin tulvi pelloille ja hankaloitti kevyesti naapureidensa elämää. Ihmiset päättivät toimia, ja rakensivat Assuanin padon. Siitä saatavalla sähköllä voitaisiin pumpata vettä pelloille sen sijaan että tulva tekisi sen ilmaiseksi.

Kun vuosittainen tulvavesi ei enää huuhdellut maaperää, siihen alkoi kerääntyä suolaa, mikä luonnollisesti ei ole hyväksi viljelysmaalle. Niinkuin ei sekään, että tulvavesien mukana Niilin yläjuoksulta ei enää tullutkaan ravinteikasta maata; perustettiin lannoitetehtaita, jotka käyttävät paljon sähköä siihen että valmistavat, pakkaavan ja kuljettavat sen lannoitteen pelloille. Lietteen määrä, jota Niili syöksee Välimereen, on vain murto-osa aikaisemmasta – tämän vuoksi kalakannat Välimeren puolella ovat romahtaneet ja eroosio järsii yhä kiivaammin Niilin suistoaluetta.

Patoaltaan ympäriltä kymmeniä ellei satoja tuhansia sudanilaisia joutui pakolaisiksi muuanne. Loputkin maanviljelyksellä itsensä elättäneet sudanilaiset opettelivat kalastamaan henkensä pitimiksi – mutta kun eivät he kunnolla tätä osanneet, tilattiin Kiinasta asiantuntijoita opettamaan sudanilaisia kalastamaan. Heikolta näytti  jo 70-luvulla tilanne Cousteaun Odyssey-sarjan jaksoissa 3 ja 4.

Jotenkin muutaman lisävaiheen kautta ollaan nyt tilanteessa, jossa Spielberg boikotoi Kiinan olypialaisia koska Kiina on kaveri Sudanin kanssa ja myy aseita Darfurin tilanteeseen. It’s all connected.

(T)yövoitto

tulos

Originally uploaded by marylkayoe

Niinkuin jollain foorumilla kitisin, oli hiukan tuollainen tieteellinen ongelma edessä.
Artikkeleni kirjoitus on ollut loppusuoralla jo jonkin aikaa, tulos-osio tuli raapustettua kasaan lähes kertaistumalta, kuvista pitää säätää enää viivojen paksuuksia ja fontteja. Diskurssi ei vaan syntynyt, ei niin millään.
Tai syntyihän sitä, sillä tuskaisella “kirjoita nyt lause tästä aiheesta”-tyylillä. Koko aika oli jotenkin hankala olo koko homman kanssa, sellainen, että ei oikeen uskaltanut vetää mitään johtopäätöksiä datansa pohjalta. Ja jos ei johtopäätöksiä vedetä, niin vielä hankalampi on maalailla niitä asiaankuuluvia satuja siitä, miksi juuri TÄMÄ tutkimus on niin tärkeä ja pelastaa ihmisiä ja valaisee tieteenmaiseman ja ansaitsee tulla julkaisuksi.
Aivan erityisesti en kyennyt kirjoittamaan intro-osaa. Tökki pahasti. Pomon lähtiessä työmatkoille nielin ylpeyteni ja menin kysymään että avittaisko se vähän. Lupas vähän auttaa sen intron kans, mut diskurssin saisin kyl väkrää itte.

Kun pomo on poissa, niin kehtaa jotenkin rauhallisemmin viettää aikaa toisenkin kahvikupin kanssa kahvilassa artikkeleita lukien. Ajattelin, että jos nyt tähän diskurssiin ainakin ettis ne asiaankuuluvat viitteet. Yleensä kyseinen tehtävä on suhtkoht helppoa, tarvitaan vain pieni määrä PubMed-fu:ta niin eiköhän sieltä löydy. Paitsi että tällä kertaa ei löytynyt.

Aivan erityisesti ei löytynyt oikein mitään tukemaan juttuni lähestulkoon pääasiallista loppupäätelmääni – että jutut on hitaita siksi että ne on kaukana. Päinvastoin, alkoi näyttää siltä, että juttujen hitautta EI voi selittää kaukaisuudella, ei ainakaan niin hitaiden kun mitä mulla datassa oli. Ja selitysmalli B:n (jutut on hitaita koska ne on rakennettu hitaista palikoista) olin huolellisesti (mutta harmissani) sulkenut pois palikka-selektiivisillä kemikaalikokeilla. Keskiarvot plusmiinus virheet oli kauniisti kaikki rivissä, ei eroa juttujen ja toistenjuttujen välillä.

Kolme päivää kului, luin tiettyä .info-sivua ja hesarin yleisökeskustelua, tagailin flickr-kuvia. Lopulta ei voinut enää väistellä velvollisuutta; olin kuitenkin kaikissa postereissani ja esitelmissäni aina painottanut sitä, että nätinkin keskiarvorivistön taakse voi piiloutua vaikka mitä. Joten vaikka kuin tuskallista oli, avasin jo My Recent Documents -listasta poistununeet data-analyysitiedostot ja vietin monta päivää aamusta iltaan klikkaillen datapisteitä. Ei mitään automatisointia, joka ei osaa erottaa nättiä eksponentiaalilaskua jostain spillover-bumpista. Laskin ne ihan *tun kaikki käsin ja asettelin fitting-käyriä tuhansia tuhansia kertoja. Kuuntelin samalla monta NYAS:n podcastia.

Tiistaina luulin jo että homma on pulkassa. Käärin käyrät koosteiksi, akkumulaatioiksi, histogrammeiksi. Venyttelen puutuneita käsiäni, haen lisää kahvia, käyn makaamassa sohvalla selkää lepuuttamassa. Vaan ei, tulokset ovat silviisiin mielenkiintoisia että pitää tehdä lisää. Useammasta eri konsentraatioluokasta, ja vielä sillä kolmannella kontrolliaineella. Ja miten voi olla että 5000 ei riitä ännäksi?

Tänään meinasin jo luovuttaa. Ajattelin että jospa menisin kotiin vähän aikaisemmin. Ei kuitenkaan puuttunut enää paljoa, ja kun vielä hain suklaakeksin kahvilasta ja avasin piirto-ohjelman – yhtäkkiä alkoi näyttää siltä, että palaset sopiikin paikoilleen. Alkuperäinen päätelmä siitä, että ne jutut tulee kaukaa, pitääkin paikkansa – mutta se hitaus tulee sittenkin palikoista. Hätäisesti kasaan vielä pari koostehistogrammia ja printtaan ne – ja kirjaimellisesti sillä hetkellä pomo saapuu työmatkoiltaan, pelottavan hyväntuulisena kysyy että onkos täällä saatu mitään aikaan?

Tyynesti mutta ytimekkäästi kerron pomon jetlägittävälle aivolle että tilanne on se, että tulkintaa on muutettava, syinä A ja B ja C. Pomo ostaa jutun saman tien, onnekseni ei rupea pohtimaan että mitenkäs paljon tämä vaatii lisätöitä.

Ranteeni äänestävät nyt että menen kotiin ja mietin lisää huomenna.

Muistakaa, lapset: keskiarvo plusmiinus jotain ja niiden suuretkaan tilastolliset merkittävyydet ei oo koko totuus.

Elävä planeetta

asema-in

Originally uploaded by marylkayoe

Selkäkipuisena vapaa-aikaa yhtäkkiä on vähän enemmän. Ei voi viettää aamupäiviä salilla, eikä lauantai-iltoja “tuhrata” ninjatreeneissä. Istuminenkaan ei oo kovin rok, eli sen sijaan että istuisi tuntikausia säätämässä vaikkapa sukellusvideoita, on parempi lojua vaaka-tasossa soffalla ja katsella videoita.
Sain kaverilta lainaan BBC:n Planet Earth-sarjan neljä ensimmäistä jaksoa DVD:llä. Minähän oon tietty muinaisista ajoista alkaen ollut täysin hallittavissa luontodokkareilla (perimätieto kertoo, että perheeseemme hankittiin aikoinaan väritelkkari että voisin katsoa niitä luontojuttuja väreissä) – mutta kun on viimeiset N vuotta asunut ilman televisiota, on jäänyt hyvin vähälle tuollaisen videomuotoisen luontoinformaation saanti.

Ja voi hyvänen aika että on hienoa materiaalia se – ei voi muuta kuin kiitellä ja kumarrella BBC:n suuntaan. Selkäkipukin unohtuu kun saa hemmotella korviaan David Attenboroughin tutulla äänellä, ja kun kuvausryhmä kuukausien Afganistanissa kökkimisen jälkeen saa kuvattua lumileopardin herättämässä pentuaan lumisella kivijyrkänteellä, huomaan pidättäväni hengitystäni. Kaunista, kaunista – ja perhanan BicCamera ei myy mulle sarjaa Blu-Ray:na vaan pitää ihan ameriikoista tilata se. (Ensimmäistä kertaa ehkä ikinä totean että ei, tässä DVD-formaatissa ei vaan oo tarpeeks resoluutiota mulle.)

Hiukan vähempiresoluutioista viihdettä tarjoaa sitten muinaiset Cousteaun Odysseiat, jossa alkuperäismateriaalikin on rakeista ja ääniraita litteää. Ei väliä. Olen matkustanut (uudestaan – kai mä näitä olen ihan pienenä katsonut) kapteeni Cousteaun mukana pitkin meriä ja ihmetellyt muinaisia sukelluslaitteistoja – aivan uskomattoman miehekästä touhua se muuten on ollut. Olen myös ihmetellyt, että kuinka on voinut merien tila päästä niin kehnoon jamaan kuin se nyt on, vaikka meillä oli noin loistava PR-mies niille jo vuosikymmeniä sitten.
Ihan hillitöntä riemastusta herätti kuitenkin jakso, jossa etsittiin Atlantista Kreetan liepeiltä – ja mä tajuan että hitto mähän OLEN sukeltanut tuolla, ja joo oli ruukkuja pohjassa. 🙂 🙂
Kovin on kaunis planeetta meillä.
Katsoin videota pikkuprinssi Harryn seikkailuista Afganistanissa – ja siinäkin kiinnitin lähinnä huomiota kauniiseen maisemaan.

Jottei kuitenkaan menisi elo ihan liian mukavaksi, pistin taas sunnuntaiksi herätyskellon soimaan aamuviideltä ja raahasin selkä vääränä (kyllä, tää ei ollu kauheen hyvä juttu) kassillisen sukellusrompetta Fuji-vuoren ohi Yugawaraan, missä vietin koko päivän harjoitellen tasapainotusta, suusta-suuhun-hengitystekniikkaa vedessä sekä yritin epätoivoisesti oppia riisumaan ja pukemaan varusteet päälle vapaasti parin metrin syvyydessä kelluen. Jooh, onnistuuhan se, mutta ei mitenkään kovin smoothisti… onneksi en tiedä montaakaan tilannetta jolloin tätä pitäisi käyttää – ainoastaan sen, että jos tulee ns. iso hätä. Siis hätä, jonka pienemmät versiot neuvotaan hoitamaan diskreetisti märkäpuvun sisään.

Ihan sukellusjunkie on tästä tytöstä tullut. Siis mehän oltiin yhessä keskivertonuhjuisessa uima-altaassa, mutta meikä fiilistelee ihan kybällä siellä harjoitellessaan tasapainouintia kasvot ylöspäin kun ikkuinoista auringonvalo kimmeltää… likahiukkasissa. Lieneekö sitten se, että pitää koko aika keskittyä siihen rauhalliseen hengittämiseen, mutta tuollainen parituntinen tekee mielelle melkein samaa kuin loma.

pelastettu pehmovalas

Originally uploaded by marylkayoe

Aikaisemmin kerroin kummallisista naapureista, jotka muuttivat tiehensä mutta jättivät tavaransa pihalle. Nyt on sellaista ilouutista minulla kerrottavana, että pikkuhiljaa pinosta on tosiaankin alkanut katoamaan tavaraa; uudenuutukaisen näköinen ilmankosteutin ja tyylikäs kissahylly meni kai ensimmäisenä, ja epäilen että eräällä lähikodittomallamme on päässään uusi pipo. Ketään en ole pinoilla nähnyt, mutta jotenkin muovikassit ovat tyhjentyneet. Onneksi kuitenkin siististi niin, että ei ole roskat levinneet paikalta esimerkiski meidän zen-puutarhan puolelle. Löysin pihaltani siihen hylätyn pyykinkuivatustelineen, joka ilmeisesti ei sitten ollutkaan niin kiva että henkilö ois halunnu kantaa sen kotiinsa asti; kävin sijoittamassa sen takaisin pinoon, ja… vilkaisin muutamaan kertaan ympärilleni pimeällä kujalla… ketään ei näy… ja menin kotiin mukanani iihqu-söötti-pehmomiekkavalas, jolla paralla oli vielä Kamogawa Sea World:in hintalappu. 🙂 🙂 ❤ Oikeastihan en koskaan moista ostaisi, krääsää on muutenkin liikaa ja aivan erityisesti en halua tukea mitään tahoa joka laittaa valaan akvaarioon, mutta tämähän oli vain ja ainoastaan hyväntekeväisyyttä. Mietityttää vain, että kysyttiinkö kyseisen perheen lapselta että saako valasherra jäädä kissojen ja muiden naapureiden armoille…

Lapsen on hienoja kyllä. Taannoin YouTubessa oli suosittu video, jossa pari pentua saa aivan hillittömän riemukohtauksen saatuaan joululahjaksi… mikähän se oli, pelikonsoli kai. Vanhempien joulukin tais olla ihan hyvä siinä perheessä – itse pääsin nauttimaan samasta luonnonihmeestä eilen: noin kuusivuotias poika, jonka silmät laajenee teelautasen kokoisiksi kun tuon sille tuliaisen, posket lehahtaa punaisiksi ja pienet nyrkit alkaa viuhoa ilmassa – YES! YESS! YEEEAAAHH!!!

Erityisen hienoa tässä oli tietysti mulle se, että kyseinen pikkulahja ei ollut pelikonsoli, eikä robotti, vaan säilöttyjä aivonviipaleita mikroskooppilaseilla. 🙂 🙂