Mökki. Höperyys.

Naapurinkaan talo ei kaipaa kunnostusta maanjäristyksen jäljiltä.

Mökkihöperyys. Alan ymmärtää että se on todellinen tila. Sellainen, jossa maailmankuva pienenee samalla kuin etäisyydet muihin ihmisiin kasvaa. Alkaa tuntua siltä, että todellakaan ei ole mitään sanottavaa, mitään blogattavaa, raportoitavaa, kun mitään ei tapahdu. Kaikki on arkipäiväistä.

Kuten esimerkiksi se, että toissailtana näin taas kuinka jokin meteoriitinpala tai mikä lie taivaankappale syöksyi maahan saarellani. Kolmas kerta. On se aika siistin näköistä, silti. Kouraisee mahan pohjasta joka kerta.

Hiukan suuremmalta vaikuttaa se ihme, että saariston koulujen sulkemispäätöstä on siirretty ainakin vuodella eteenpäin. Epäselvää on, mitkä tekijät ovat tähän syynä; pitää yrittää muistaa potkia saarelaisia olemaan jatkossakin aktiivisia niin ettei olla taas vuoden loppupuolella hädissään että apua nytkö ne sen sulkee taas.

Maanjäristyksiinkin on ihminen täällä huteralla japaninkamaralla asuessan tottunut. Tänä aamuna kun heräsin klo 5:27 Richterin asteikolla 7.3:n järinään tuntui kuitenkin siltä että on vähän eri kaliiberin huojunta kyseessä. Tokiolaiset talot taipuu ja huojuu järistyksissä kuin haavat tuulessa, mutta mun paksuista kiviharkoista rakennettu perinnetalo tuntui pomppivan paikallaan – paikallaan, koska painava kivitiilikatto pitää sitä aloillaan. Hmm… painava katto … ajattelin, ja ensimmäistä kertaa eläissäni vaivauduin järistyksen vuoksi kömpiä ylös futoneilta ja seurasin (ikuisuuksia kestäneen) hytkymisen loppuun saakka pöydän alta.

Hiljaisuuden palattua – tai no, ei se palannut, perhanan järistys herätti kylän kanaloiden kukot jotka alkoi kiljua, ja samantien kaikki muutkin linnut päätti että no okei aletaan hommiin sit – totesin kaiken olevan kunnossa, vaikka järistyskeskus oli vain n. 20 km päässä talostani merellä. Kuten tavallista, tsunamivaroitus kuulutettiin mutta kun oli pilkkopimeää ei ollut mitään järkeä lähteä sitä katsomaan. Sen sijaan jäin seuraamaan netissä paniikkina leviävää twittertsunamia aiheesta – tuhannet ihmiset toistivat sanasta sanaan uutista jonka mukaan japanilaiset viranomaiset olisivat määränneet massaevakuaation rannikkoseudulle. Useaan kertaan toistamani ja asiaankuuluvilla hashtageilla koristamani tweetit “ei paniikkia, kaikki on OK, ei tsunamia” kaikuvat kuin kuuroille korville.

En tietenkään ole minkään sortin mediavaikuttaja, mutta silti mieleen tuli uus-vanha sanonta “‘Googlaa ennenkuin twittaat’ on nykyajan ‘ajattele ennenkuin puhut'”. Tai ainakin katso mitä muut sanovat ennenkuin julistat mitään sanomaa kaikelle kansalle.  Mielenkiintoista, tämä uuden nopean kommunikaation aika, todistaessaan vanhoja viisauksia (huhut kulkevat nopeammin kuin mikään muu); kun “kaikki” ovat jo netissä, alkaa olla ihan eri tavalla oleellista se, ettei mene latomaan tyhmyyksiä verkkoon.

Ei siksi, että tulisi sanottua jotain jolla voisi nolata itsensä; vaan siksi, että elämme uudenlaista tiedon niukkuuden kautta. Aikaisemmin tietoa ei ollut yksinkertaisesti saatavilla – nyt se hukkuu huhupuheisiin, valheisiin, asiattomuuksiin ja tyhjänpäiväisyyksiin. (Karkeasti arvioiden oikeaa, paikan päältä lähetettyä tietoa sisältävät tweettini hukkuivat joka minuutti noin tuhanteen kopio-variaatioon tiedotteesta “okinawalla valtava järistys ja evakuaatio OMG mun siskonkoirankaimantäti on paraikaa Aasiassa rukoilkaa sen puolesta!“)

Hmm. En ole varma, mutta luulen että tämän hahmottaminen ei varsinaisesti lisää kykyäni blogata mitäänsanomattomista tapahtumista ympärilläni. (Paitsi että musta on ihqLiikkistä, että kun olin reilun viikon työmatkalla ausseissa, niin koko kylä huolestui: nääskun autoni oli parkkipaikalla mutta valoja ei näkynyt talossa, naapurimummot ja papat olivat oikeasti hädissään että onkohan se parka kuollut sinne yksinään. Menivät kysymään asiasta kylän matriarkoilta jotka kyllä tiesivät kertoa että ei hätää, se on kuulkaa lähtenyt käymään ulkomailla. Myöhemmin mulle kerrottiin että ehkä olis syytä laittaa joku lappu portille jossa lukisi “ittekimasu!” kun menen pois…)

—

edit: hupi senkun jatkuu – ilmeisesti joku OLI lukenut tweettini, (tarkennus: Buzzin) ja lähestyy mua nyt tutkimusaiheella:

Hi Marilka please, send-me more informatio if you can about the circustances
just before the quake, i need to kow you you saw something strange in the sky
or if you saw diferet cloundds in the skty or if you are seeing now.

Report me pleas







Sizenando salles
Researcher - Brazil

Et semmottii. Olkaa kiltisti lapset, harrastakaa lähdekritiikkiä ihan jokapäiväisessä nettielämässänne. Yoe menee nyt googlaamaan että olisko Okinawalla jotain jääkiekkorinkiä johon vois ilmoittautua.
			

			
								

irtohuomioita – ja työtarjouksia

Sydney University, department of Escherianism

Sydney oli ihan kiva kasi plus. Näin kengurun vaikken syönyt sitä; en syönyt koalaakaan. Enkä paljon muutakaan. Parin päivän tokio-pysähdys kotimatkalla sisälsi sitten rankkaa syömistä.

Tiivistelmä vaikutelmasta sydneyläisistä: muutama miljoonaa reppureissaajaa jotka on sattuneet jäämään hetkeksi aloilleen semi-trooppiseen Oxfordiin, ja istuskelevat biitseillä ja kahviloissa odottelemassa että seuraava peukalokyyti ilmestyy. Ooppera oli oikeasti varsin kiva. Paras lavastus ikinä. Pomon teoria on se, että Ayers rock absorboi kaiken internetin koko mantereelta. Ostin kolmet aurinkolasit (kahdet halpikset) ja neljät bikinit. Ja juustoa.

Konferenssi oli kans ihan kiva; joku olis nominoinut mun posterin konferenssin parhaaksi, mutta kun en ole enää opiskelija niin ei kelvannut. Pisteitä sain kai eniten improvisoidusta whiteboardista jolla selitin koko projektin. Paikalla ollut uberguru Bart Ermentrout (joka on keksinyt konseptit joita tutkin) tykkäs kans.

Konferenssin lopussa jaetut palkinnot oli siinä mielessä mielenkiintoisia, että 5/6 meni tytöille. Asiaan suoraan liittymättä: tutkin puolalaisen Nencki-insituutin labralistaa ja huomaan että ylivoimainen valtaosa väestä on naisia.

Tokiossa oli kylmää ja kirkasta; nukuin melkein koko ajan. Okinawalla on märkää eikä kovin kylmä. Koen hetkellisiä paniikintunteita katsellessani to-do-listaani (joka on ääriään myöten buukattu täyteen heinäkuun loppuun asti), mutta jotenkin on sellainen olo että ehkä tästä selviää kun vaan alottaa tekemisen jostain. Siis jos alottaisi eikä tuhraisi aikaansa lukemalla internettiä tyhjäksi.

—

HUOM HUOM! Olisi töitä tarjolla paratiisissa.

Naapurilabra tarvitsee äärimmäisen kipeästi laborantin, joka osaa huolehtia GM-hiirilinjoista, soluviljelmistä ja puksuttaa PCR:ää. Palkka on riittävä.

Meidän labramme tarvitsee myös aivan yhtä kipeästi jonkun, joka on kiinnostunut ottamaan selvää siitä, miten aivot toimii, pärjää tietokoneiden kanssa ja olis valmis opiskelemaan neuronisimulaatioiden ohjelmointia ja ajoa. Pomo lupas opettaa, eli riittää tavallaan jos on kiinnostunut eikä ihan paukapää. Homma sopii vaikka maisteritason tyypille, tai ehkä alemmallekin jos on riittävän reipas. Suurta breikkiä tiedemaailman kuuluisuuteen tämä pesti ei takaa, mutta vuoden verran maksettua paratiisieloa ja ehkä tästä jotain oppisikin.

Instituutillamme on myös presidentin paikka avoinna. Lisää työtarjouksia sivuillamme.