japsipuut on hannareita

DVC00033.jpgHämmentävä yksityiskohta tästä jaappanin säästä: vaikka on tavallaan ollut ‘lämmintä’ kuukausitolkulla, vasta nyt alkaa puut laittamaan lehtiä esiin. On tuntunut tosi oudolta kävellä kevättakissa paljaiden runkojen reunustamalla kujalla töihin; Suomessa kaikki puut ois vaihtanu kesävaihteelle kun ensimmäinen kolmen päivän yhtenäinen +10 -kausi olis iskenyt.
Hannareita nämä puut, tai laiskoja.
27. päivä, eli sunnuntai, eli laskettu aika kirsikankukinnan alkamiselle Tokiossa lähestyy, ja kuultiin jo ensimmäisistä hanami-bileistä jotka ois heti sunnuntaina. Liian aikaista mun mielestä; sakurat on selkeästi pullollaan jo mutta kyllä tästä viikko menee vielä ennenku on merkittävän pinkkiä.
Muualla maailmassa on pääsiäinen, täällä on taas ignoroitu mahdollisuus suklaan myynnin edistämiseen. Toistaiseksi en oo nähnyt yhtään pääsiäismunaa; tavoitteenani on kuitenkin viikonloppuna järjestää itseni jonnekin Ginzan hienojen suklaapuotien luokse, ehkä, ehkä… Maitorahka on ollut totaalisesti loppu kaikista kaupoista jo jonkin aikaa, taitaa jäädä pashanteko tältä vuodelta. Ei niin että mä erityisesti jaksaisinkaan.
Pääsiäiseen liittyen taas jänö-asiaa: kuulin Ainoalta Totuudelta, että vaikka jotkut munkit eivät saa syödä kuin kalaa ja lintua (siis ei nelijalkaisia elikoita), jänispaisti on sallittua. Tämä luonnollisesti siksi, että pitkien korviensa vuoksi jänikset lasketaan lintuihin eikä eläimiin. Ilmeisesti jänisten laskemiseen voidaan käyttää samaa lukusanamuotoa kuin lintuihin (-shi) eikä sitä mitä esimerkiksi koiriin (-hiki, -ppiki). Jänikset kun luonnollisesti asuvat kuussa niin pitäähän niiden osata lentää.
Osoitteessa http://www.trussel.com/jcount.htm on kattava lista japanin kielessä käytetyistä lukusanamuodoista. Niitä on 509. Mm. omat lukusanansa kiinalaisten runojen ja hattujen laskemiseen, sekä luonnollisesti jäniksille ihan oma lukusanansa -ji, joka tarkoittaa korvaa.
(Laitoin galleriaan joitakin kuvia viime viikonlopun patikkaretkeltä; en oo kovin tyytyväinen niihin joten varmaan otan sieltä jotkut niistä pois pian. Jos nyt joku on jonkun mielestä jotenkin loistokas, sinne saa laittaa vaikka kommentin tai arvosanan niin ehkä en sit sitä heitä menemään.
Kovin on hankala ottaa mahtavia kuvia mahtavista maisemista – vaikka kamera onkin hyvä, puuttuu vielä taidoista aika paljon… )

4 thoughts on “japsipuut on hannareita

  1. Olin odottanut, että milloin laitat vuoristoretkeltä lisää kuvia nähtäville. Kiva kun laitoit 🙂 Suorastaan upea ympäristö patikoida ja valokuvata kuviesi perusteella.
    Sinulla selkeästi on silmää luontovalokuvaukseen. Kuten kaikessa valokuvauksessa, niin myös maisemavalokuvauksessa valo on kaiken A ja O. Kameratekniikan heikon kontrastintoistokyvyn vuoksi asiat tietyllä tavalla hankaloituu entisestään, mutta asian voi nähdä myös mahdollisuutena. Ylitummat varjot voi antaa kuvalle sellaista syvyyttä, mitä ihmissilmä ei näe. Se on kuitenkin hyvin vaikeaa tehdä visuaalisesti onnistuneesti. Normaaleissa maisemakuvissa se on erittäin vaikeaa.
    Maisemakuvissasi oli ongelmia kontrastin kanssa. Taivas on paljon kirkkaampi kuin maasto, joten joko taivas ylivalottuu tai maasto alivalottuu. Tämä näkyy, kuten varmasti tiedät, taivaan haalekkuutena tai maaston tummuutena aivan kuten kuvattaessa kaduilla päiväsaikaan alueita, joissa on varjoja ja auringonpaisteisia alueita. Kuvista tulee tällöin yleensä väärällä tavalla luonnottomia.
    Jatkuu..

  2. Maisemavalokuvauksessa valotusongelmiin on muutamia yksinkertaisia kiertokeinoja. Eräs mahdollisuus on ottaa käyttöön polarisaatiosuodatin. Toinen mahdollisuus on ottaa käyttöön “neutral density filter”. Kolmas mahdollisuus “digital blending”. Neljäs mahdollisuus on keskittyä kuvaamaan pääasiassa maastoa tai taivasta.
    Ammattilaiset tuntuvat suosivan aikaista aamua ja myöhäistä iltaa maisemavalokuvauksessa. Tällöin aurinko paistaa matalalta ja ilmakehä suodattaa “sinistä valoa” tehden maisemista lämpimämmän väriset ja varjoista pidemmät. Ero on kuin yöllä ja päivällä valokuvissa 🙂
    Eli lyhyesti sanottuna, kannattaa hankkia polarisaatiosuodin sekä yrittää mennä auringonlaskun tai auringonnousun aikaan valokuvaamaan.
    Maailma on todella kaunis, ja mikä onkaan mukavampaa kuin taltioida ja aistia sitä. Nyt minun pitää opiskella oikein kovite, niin voin tulla “opettamaan” sinua valokuvauksessa eli harjoittelemaan valokuvausta kanssasi 🙂
    On aika mielenkiintoista muuten, että miten Fuji Corporation on uskaltautunut ottaa nimekseen tuon vaikuttavan spektaakkelimaisen vuoren nimen.

  3. “Kameratekniikan heikon kontrastintoistokyvyn vuoksi asiat tietyllä tavalla hankaloituu entisestään [..]”
    Tämä tarvitsee perustelun: Valoa ei voi kunnolla itse säädellä, vaan yleensä pitää tulla toimeen sillä mitä “iso lamppu” tarjoaa.

Leave a comment