Mission: RELAX!

relax.jpgLähtökohta tälle lomalle oli se tyypillinen: jo vuosi sitten oli tiedossa, että tässä toukokuun alussa tulee olemaan joitakin ylimääräisiä vapaapäiviä, ja jo puoli vuotta sitten ko. ajanjakso oli buukattu täyteen kaikenlaista suorittamista. Piti käydä treeneissä ainakin joka päivä ellei useamminkin – tai ainakin kaikissa N-sensein treeneissä joihin suur-Tokion alueella pääsee. Piti organisoida kaikki valokuvat, printtailla niistä näytekappaleita kaikenlaisille tahoille kuten soitonopettajalle ja sukulaisille ulkomailla. Piti siivota ja järjestää, käydä katsomassa Tokiossa jotain paikkoja joissa ei oo ennen käynyt. Käydä punttiksella aina kun vaan pääsee. Opiskella sata uutta kanjia ja vihdoinkin, vihdoinkin hallita -te muoto niin ettei ikinä enää sanoisi vahingossa että ostakaa sen sijasta että sanoisin että kirjoittakaa.

Piti pelata EVEä, sillai keskittyneesti, että lakkaisin tekemästä sorminäppäryysmissioita ajankulukseni vaan sen sijaan määrittelisin pelillisiä tavoitteita ja uskaltautuisin joihinkin pelaajakontakteihin (enkä vain roikkuisi turvallisten kakkoslevelagenttien hihassa). Piti viedä takki korjattavaksi (vetoketju pitää vaihtaa), piti leipoa leipää, laittaa ruokaa, käydä ehkä ylimääräisellä soittotunnilla ja *gasp* ehkä kaivaa se viulukin kotelostaan. Harrastaa kalligrafiaa (välineet ostettu toista vuotta sitten). Kirjoittaa kirjeitä muutamalle kauan ignoroidulle henkilölle. Tavata kavereita, käydä katsomassa monta leffaa ja ehkäpä joku taidenäyttely. Korjata vebbisivujeni rikkinäiset osat, ja tuottaa ihan oikeaa uutta kontenttia. Lukea muutamia mielenkiintoisia review-artikkeleita. Kuunnella kasa rästiin jääneitä podcasteja. Rentoutua.

Vaan eipä käynytkään näin. Kun yhtäkkiä jouduinkin töihin kesken järjettömän pitkää (9 päivää) lomakautta, prioriteetit loikkas vallan toiseen järjestykseen, ja ryhdyin lähes veren maku suussa jahtaamaan suorituspisteitä edes tuosta viimeisimmästä, eli rentoutumisesta. 

lovemore.jpgSuorituslistaa karsittiin rankasti: ihan ensimmäisenä hylättyjen proposiitioiden joukkoo määriteltiin kuuluviksi kaikki budotreenit (viime treeneissä ei ollut millään tavalla kivaa kun ei vaan jaksanut keskittyä tarkkailemaan että mitä sillä varjolla pitikään tehdä) ja punttisalit (aamujäsenyys vaatisi aikaisia heräämisiä). Puolituttujen kanssa seurustelu – sellainen, joka vaatii aktiivista sosiaalisuutta ja henkistä voimankäyttöä että jaksaa olla ihana ja filmaattinen – rajoitettiin minimiin. Ei ole jaksanut edes irkkiin.

Mä olen siivofriikki – ihminen, joka ei yksinkertaisesti kykene istumaan tai lojumaan tai ottamaan rennosti jos lattialla pölykoirat räksyttävät ja viikon aikana kertyneet pizzamainokset ja laskut ajelehtivat pitkin näkökenttää. Aluksi siis tuntui siltä, että tästä ei selvitä ilman rankkaa siivousta – erityisesti, kun ilmojen lämpenemisen vuoksi kaikenlaisia ikkunoita ja muita räppänöitä on pitänyt pitää talossa auki ja tuore pöly peittää vastapestyn lattian heti kun selkänsä kääntää. Mutta tästäkin selvisi nerokkaalla siirtymisellä ullakkokerrokseen; ostin itselleni pienen maton, ja nyt voin lojua ullakolla olohuoneen sohvan sijasta ja näköpiirissäni on saderopinainen kattoikkuna armeliaasti keittiön sijasta.

Tuolla matolla on nyt sit lojuttu noin viisi päivää putkeen. Välillä on käyty vähän "kylillä" eli Ikebukurossa syömässä jäätelöä ja ostamassa kirjakaupasta lisää hömppälehtiä. Sellaisia siis, joissa kerrotaan kuinka saadaan uusi keho ja tasapainoisempi mieli ja lisää menestystä ja työniloa ja miehiä kymmenessä päivässä ja ei, et ole vanha vaikka olet yli 30-vuotias. Joka ilta nukkumaan ajoissa ja vähintään kymmenen tuntia unta. Ei kahvia, eikä mainittavasti alkoholia. Paljon tuoreita valmiiksi pilkottuja hedelmiä, jogurttia ja mysliä. Jonkin verran animea. iTunesista Kitaroa Maailmanpolitiikan arkipäivän sijaan. Vaatetuksena kiristävien housujen sijasta löysät shortsit ja t-paita. Melkein tunnin kestävä kylpy.

Olo on aika jees. Suosittelen. Pientä lisäkorvausta vastaan voin laatia halukkaille henkilökohtaisen zenifikaatio-ohjelman. 

Harmittaa etten omista verenpainemittaria. Olen nimittäin melko varma, että se on laskenut reilusti tässä viiden päivän aikana – kun se on mulla muutenkin lähes patologisen alhainen… Vaan ei hätää, eiköhän se huomenna taas nouse terveisiin lukemiin, ja pääsette taas kuuntelemaan valituksiani. Vaikkapa siitä, miten on taas niin kauhean kuuma (vaikka vasta oli ihan törkeän kylmä).

Ai niin, sainhan sentään sen aikaiseksi, että korjailin pahimmat osat noita neurovelhoilusivuja. Ei niin että ne olis mitenkään hienot, mutta pitäisi olla teoriassa mahdollista saada luettua sieltä asioita. 

rain.jpg Scratch that. Valitusta kuuluu sitten siitä, että onnistun jotenkin aina unohtamaan sateenvarjoni johonkin väärään paikkaan. Tai ainakin ens perjantaina.

Advertisements

Puhdetöitä

Pari päivää lomaa, ja elämä alkaa taas tuntua nautinnolliselta – kerrankin aikaa nauttia tästä fantastisesta asuintalosta! Vaikka on paikat siivottu niin silti riittää aikaa ullakkokerroksessa loikoiluun ja pitkään välteltyjen velvollisuuksien suorittamiseen – niinkuin nyt siihen, että vihdoinkin sain aikaiseksi käydä läpi valokuvia Kioton reissuilta ja upata niitä tuonne galleriaan. Sen lisäksi sinne nyt vihdoin siirtyi "parhaimmat" kaikista sadoista lokakuun jälkeen räpsityistä otoksista. Hyväminä! Kun vielä jaksaisi kirjoitella niihin jotain kuvatekstejä… Joka tapauksessa, siellä on paitsi muutama kuva kirsikankukista myös kasapäin kuvia kuivuvasta heinästä ja märistä kivistä keskellä haravoitua hietikkoa (se Ryoanjin kuuluisa zen-kivipuutarha Kiotossa).

 

 

Identiteetti

CRW_4573.jpgTiistaina lopulta päätettiin, että ei siitä datasta saa abstraktia määräpäivään mennessä millään – pomo tosin sanoi että oli ollut sitä mieltä jo alun alkaenkin, mutta oli halunnut odottaa että mä itse sanon sen sille. Eh. Kaipa se oli pedagogisesti ymmärrettävää, mutta mä olisin hyvin voinut pitää tämän viikon kokonaan vapaata sen sijaan että kärvistelisin toimistolla. Toisaalta, ne pari tästä säästynyttä lomapäivää tulee varmaan vallan hyvään tarpeeseen kesällä, ja ties vaikka niistä riittäisi sellaiseenkin hullutteluun että pääsisi joskus tämän fiskaalivuoden aikana käymään kotomaassakin.

Loppuviikon vapaita käynnisteltiin illanvietolla parin kaverin ja niiden kavereiden kanssa, syömällä lempi-intialaisessamme (Great India, tulista ruokaa ja tanssityttöjä!) ja ihmettelemällä puoli loppuiltaa sitä että kaikki Ikebukuron irkkukapakat oli jostain syystä kiinni. (Onko toukokuun 3. joku yleinen irlantilaisten krapulapäivä?)

Seurueessa oli siis meidän lisäksi neljä jenkkiä, joista kaksi lokalisoitunutta ja kaksi vastikään (=puoli vuotta sitten) New Yorkista Naraan muuttanutta tutkijaa, sekä yksi pieni ja hiljainen japanilainen tyttö. Illan loppuvaiheessa huomasin voimakasta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta japanilaisen kanssa. 

Byrokratia 4tw

path.jpgTaas kun kuvitteli hetken olevansa jotenkin selvillä Firman byrokraattisista kuvioista ja vielä iloitsi siitä että matkustussääntöjä on höllennetty niin että voi ottaa kaksi päivää ommoo lommoo esimerkiksi konferenssimatkakohteessaan, niin tuleepa taas turskasta turpaan.

On nähkääs niin, että jotakuta valtaportaikossa ilmeisesti nolottaa kauheasti se että on menty antamaan ihmisille jotai vapaapäiviä paikassa jonne ne haluaa mennä jos ne olis sinne muutenkin työn puolesta menossa, ja koko asiaanliittyvä kirjanpito – matkalaskut sun muut – pitää sen vuoksi tehdä niin että missään ei mainita sitä että henkilö on lomalla. Ja siitähän vasta riemu syntyy kun pitää ilmoittaa ostaneensa menolennon kahta päivää aikaisemmaksi kuin mitä virallisesti on matkalle lähdössä. Puhumattakaan siitä, miten mun (nyt jälkikäteen, kun lennot on ostettu ja maksettu) pitää todistaa että missään tapauksessa en olis saanut halvempia lentoja mistään sille myöhäisemmälle päivälle. 

Siis tähän samaan säädössotkuun kuuluu myös se mistä aikaisemmin kerroin, että määriteltiin Hokkaidolta tai Okinawalta kotoisin olevat Japanin kansalaiset ei-japanilaisiksi…

Nyt on kaikenlaisia papereita submittoitu, mutta jos koskaan mitään rahaa mistään saan niin se lienee juhlan paikka. Muussa tapauksessa taidan lopettaa tämän konferenssimatkailun tämän firman piikkiin – menköön administraatiotantat itte selvittämään sinne että on taas tehty tutkimusta.

Edelliseen liittyen: tiukkaa aistimusten prosessointia vaativissa tehtävissä, osa aivoja joka yleensä yhdistetään havainnoivaan “minään” suljetaan pois päältä – EurekAlertin kooste Neuron -julkaisun artikkelista.

Miehekkäät miehet saa tekemään huonoja diilejä näyttämällä niille bikinipukeisia tyttöjä, uutisoi news@nature. Tämän vuoksi automainoksissa – erityisesti niiden kalliiden autojen mainoksissa? – on hyvä pitää vähäpukeisia naisia.

The sight of a potential mate might therefore actually make men more sensible, Van den Bergh says. "Since a few coins is better than no coins at all, men thus become more economically rational after exposure to lingerie or sexy women," he says.

V for vappu

pinokio.jpgGW-lomien peruuntumisen vuoksi olin lauantaina sitten niin kaikin puolin ja perinpohjin henkisesti ja fyysisesti lopussa, että ilmoitin jo aamusta että tänään en sitten mene treeneihin. Kun lomat on kortilla, pitää viikonlopusta ottaa kaikki irti – eli maksimoida sohvalla lojuminen ja kaikin keinoin välttää henkisiä rasitteita kuten vaikeita sosiaalisia tilanteita. 

Niin siinä sitten kävi, että Sty jutteli tyypin X kanssa EVEssä ja se kutsui mukaansa jazz-keikalle. Treenien vaihtaminen baari-iltaan voisi muuten tuntua moraalittomalta, mutta kun kaikella todennäköisyydellä ilta tulisi halvemmaksi, tulisi syötyä ja juotua vähemmän, pääsisi aikaisemmin kotiin ja parhaimmassa tapauksessa saisi enemmän liikuntaakin kuin keskiverto lauantaitreeni-iltana, jos vaikka innostuisi tanssimaan. Eli ei kun menoksi.

Kävi sitten ilmi että seurueeseen kuului tämän ko. virtuaalitodellisuustuttavan lisäksi erään bujinkantutun vaimo. Tokion länkkäripiirit on niin pienet. 

Konsertti oli ihan jees, huolimatta tai erityisesti sen vuoksi, että orkesteri oli pukeutunut Pinokkio-sadun rooliasuihin ja tavallaan kertoi Pinokkion tarinan soittamalla jazzia. Havaitsin kuitenkin taas kerran, että syystä tai toisesta mulla on ongelma live-jazz-musiikin kanssa; jotenkin niiden saksofonien äänet aina raapii mun korvia, vaikka olikin tällä kertaa korvatulpat mukana. Kummallista, on moniakin levytyksiä joita kuuntelen mielelläni.  

fukuru.jpgNyt on sitten maanantai ja Vapunpäivä, ja kaiken muun surkeilun lisäksi soimaan itteäni että en oo tehnyt simaa enkä munkkeja – ei niin ettäkö olis kovasti kansaa niitä kaipaamassa, mutta silti tuntuu jotenkin pöhlöltä että vapunpäivänä istuu töissä hampaat irvessä kaivertamassa datasta jotain tolkkua, jota ei enää ittekään usko löytyvän 15. päivään ja Soc Neurosci abstraktien deadlineen mennessä. Kun on kerran vihdoinkin on vähän tuollainen kiva kesäkeli (lämpötila vihdoinkin yli 25:n) niin pitäisi olla jossain piknikkaamassa, niinkui vaik viime vuonna.

Ägh. Liian paljon kaikkea mikä masentaa ja painaa, ja juuri kuulin että huomenna pitäis olla uuden projektin suunnitelma valmiina (ja tää kyseinen projekti on sellainen joka on ollut jo vuoden päivät jossain proverbiaalisissa pöytälaatikoissa pölyttymässä), ja menee vielä viikkoja ennenkuin saan korvaukset jo maksamistani lennoista Wieniin, ja taas pitäs maksaa asuntolainaerä kuun lopussa, ja pitäis laihtuakin jotta mahtuisi johonkin kevyempään vaatteeseen… Taitaa olla tänä vuonna toisiks surkuoloisin vappu ikinä.

Tosin, eilen katsottiin leffassa ihan seuran kanssa se V for vendetta. Ja vaikka hahmotan että mun oma todellisuudentajuni on tässä maassa silviisiin kieroutunut että esimerkiksi munkokoisen ihmisen ihannepaino olisi siinä 54 kilon kieppeillä (lähemmäs 10 kiloa vähemmän kuin mitä minä painan), niin… eikös se Natalie ole siinä hiukan … laiha?

Asia, joka vielä jaksaa hämmästyttää mua, vaikka kuinka usein on ollut näitä tilanteita, joissa tulee puheeksi siviilisääty. Niinkuin esimerkiksi lauantaina, virtuaalituttava X esitteli mut ja Styn sille bujinkantyypin vaimolle, ja oli kovasti vaikeuksissa selvittäessään meidän suhdetta – "ne on vähä niinku yhessä, tyttö ja poikaystävä, mut ne ei oo naimisissa". Edellisellä viikolla tyyppi Y hämmästyi kun kuuli että ei, ei olla naimisissa, mitään sormuksia missään – ja heti kysyy että miksei. Aina kysyvät että miksi ei olla naimisissa. (Huomautettakoon, että hyvin monet näistä utelijoista eivät ole japanilaisia – jotka kyllä kategorisesti ihmettelevät asiaa, mutta jotenkin sen pystyn ymmärtämään kansalta joilla ei ole tapana edes muuttaa yhteen asumaan ennenkuin häiden JÄLKEEN, usein jopa puoli vuotta myöhemmin…)

Koto-Suomessa ei muistaakseni ollut tapana udella siviilisäätyä, tai jos se tuli esille, niin ei hyvänen aika lähdetty tivaamaan että no minkäs takia tuollai susiparina elelette, onkos jotain esteitä vai. Kun mun maailmankuvassa kyseinen asia ei muille kuulu, ei edes viranomaisille eikä firman henkilöstöosastolle joka maksaisi mulle 20 000 yen kuussa enemmän rahaa jos olisin "kunniallinen nainen". Vai oonko vaan ollut niin kapea-katseinen etten oo nähnyt kuinka Aikuisten Oikeasti kaikki Suomessakin katsoo äärimmäisen mielenkiintoiseksi sen, että onko nyt jotain nimiä jossain papereissa vai ei?